Uuvuttava suhde

Hei!

Joku on sanonut minulle joskus, että ihmissuhteet on elämän vaikein taitolaji. Olen huomannut, että pitää paikkansa. Minulla olisi teille kysymys, koska omat katsontakannat ovat aikalailla jo paikalleen jumittuneet.

Elän avoliitossa, kohta jo vuoden verran. Aiemmin minulla ja miehelläni on mennyt hyvin (tai sen jälkeen, kun saimme sovittua hänen viinan käytöstään). Itse valmistun ammattikorkeasta ja lähden heti töihin. Miehelläni on myös ammaattikorkeakoulututkinto, mutta hän ei ole tehnyt lainkaan töitä. Täysin kotona hän on ollut siitä lähtien, kun muutimme yhteen.

Mieheni intohimoinen harrastus on pelaaminen. Pelaaminen cp:llä tai pelikonsolilla. Hän tekee sitä jatkuvasti, aamusta iltaan ja yömyöhään. Hän viettää kotona sisällä 24 tuntia vuorokaudessa pelaten ja katsoen tv:tä. Minä olen käynyt toisinaan kouluni ohella töissä, jotta pärjäisimme jotenkin, koska mieheni saa vain työmarkkinatuen. Ongelma on, kun hän ei hae minkäänlaista työtä. Hän ei edes yritä, koska ei näköjään halua. Hän nauttii elämästään sisätiloissa vain pelaten, eikä tarvitsisi tehdä muuta.

Olen yrittänyt keskustella asiasta, ja olla hiljaa, joustaa ja ymmärtää. Mutta haluaisin perustaa perheen ja löytää oman kodin, mennä elämässä eteenpäin. Miten se on mahdollista miehen kanssa, joka on kuin lapsi, istuu kotona mitään tekemättä pelaten vain????

Hänkin on sanonut, että haluaa perheen minun kanssani, kunhan hän on töissä. Mutta mitään ei tapahdu, koska hän ei tee mitään!!!!!!

Olen totaalisen tuskastunut ja ymmälläni, mitä minulla on tehtävissä. En halua olla yksin se, joka tuo perheelle leivän pöytään ja huolehtii koko huushollista. Viimeksi eilen kysyin, mitä mieheni on ajatellut tehdä työn suhteen pitkällä tähtäimellä, mennä kouluun vai etsiä töitä. Hän suuttui ja sanoi, että elää mieluummin yksin stressittömänä pelaten.

Onko minulla vielä jotain toivoa, että suhteestamme tulisi toimiva ja tasa-arvoisten kumppanusten suhde, jossa molemmat tekevät töitä tulevaisuuden eteen?? Vai olenko minä liian vaativa, kun patistelen miestäni tekemään jotain????
101376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vastakkain

Äänestä
  • Mikä on cp ?
    -Hyväkin peli ?

    Äänestä

  • .......................... kirjoitti:

    Mikä on cp ?
    -Hyväkin peli ?

    Juu, kato sitä ei nainen aina pidä niin tärkeänä näitä juttuja, että ajattelis kirjainten järjestystä. Pc piti sanomani silloin aiemmin. Eli eikse oo tietsikka????

    Äänestä

  • jana kirjoitti:

    Juu, kato sitä ei nainen aina pidä niin tärkeänä näitä juttuja, että ajattelis kirjainten järjestystä. Pc piti sanomani silloin aiemmin. Eli eikse oo tietsikka????

    joo, sehän se ;)

    -Menestystä ongelmasi ratkaisuun ja anteeks pilkun nu*****nen....

    Äänestä

Jos kumppanisi hälytyskellot eivät soi, ja sinun puheesi kaikuu kuuroille korville, teet viisasti kun poistut takavasempaan. Hänellä on paha peliriippuvuus, ja hänen pitäisi saada ajoissa apua tuohon. Onneksi teillä ei ole lapsia. Löydät kyllä arvoisesi onnen, mutta valitettavasti tämän miehen kanssa vain raskaita kiviä raivaamalla. Mieti kahdesti, sitäkö haluat. Joskus on hyväksyttävä, että toista ei voi auttaa, vaikka haluaisi. Jos hän ei usko sinun järkipuhettasi, et ole hänelle se oikea. Toivottavasti hän tajuaa, mihin on joutumassa.

Äänestä
  • sinä itse tajuat minne olet hänen kanssaan joutumassa. Kenenkään hermot ei kestä moista, ei vaikka kuinka haluaisi auttaa ja pelastaa, ei vaikka kuinka kuvittelisi suurella rakkaudellaan muuttavan toisen. Ei onnistu, eikä tule kuin harmaita hiuksia, pahaa mieltä, jos jo tuossa vaiheessa on katsantokannat noin erilaiset. Ei ketään saa käskyttämällä muuttumaan. Vain itseään voi muuttaa. Sinä voit joko alkaa pitämään pelaamista tärkeänä tai sitten miettiä jonkun toisen suunnitelman elämällesi. Aivan varma, että tulet olemaan onnellisempi elämässäsi ilman pelihimoista miestä kuin yrittäen vääntää rautalangasta normaalia elämänkuviota hänen sairastuneeseen mieleensä. Huolehdi itsestäsi, ota pitkät suhteesta jossa ei ole tulevaisuutta. Usko tämä: jos mies ei edes halua muuta, et sinä pysty tilannetta muuksi muuttamaan.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    sinä itse tajuat minne olet hänen kanssaan joutumassa. Kenenkään hermot ei kestä moista, ei vaikka kuinka haluaisi auttaa ja pelastaa, ei vaikka kuinka kuvittelisi suurella rakkaudellaan muuttavan toisen. Ei onnistu, eikä tule kuin harmaita hiuksia, pahaa mieltä, jos jo tuossa vaiheessa on katsantokannat noin erilaiset. Ei ketään saa käskyttämällä muuttumaan. Vain itseään voi muuttaa. Sinä voit joko alkaa pitämään pelaamista tärkeänä tai sitten miettiä jonkun toisen suunnitelman elämällesi. Aivan varma, että tulet olemaan onnellisempi elämässäsi ilman pelihimoista miestä kuin yrittäen vääntää rautalangasta normaalia elämänkuviota hänen sairastuneeseen mieleensä. Huolehdi itsestäsi, ota pitkät suhteesta jossa ei ole tulevaisuutta. Usko tämä: jos mies ei edes halua muuta, et sinä pysty tilannetta muuksi muuttamaan.

    Tuntuu vaikealta, ei tiedä mihin uskoa. Mies kuitenkin sanoo rakastavansa minua kovast, haluavansa elää minun kanssani ja perustaa perheen. Hän on tukenut minua monissa vaikeissa asioissa. Mutta aiheen työ ja pelaaminen tullessa eteen hän muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Kuin kaksi eri miestä....

    Äänestä

  • jana24 kirjoitti:

    Teoilla se rakkauden määrä osoitetaan rehelisemmin kuin sanoilla. Peliriippuvaiset niinkuin mutkin riipuvasiet SANOVAT ihan mitä vaan jottei heidän olotilaansa mennä muuuttamaan jos se olotila on sellainen että "huumetta" saa niin paljon kuin haluaa silloin kuin haluaa. Usko tekoihin, ei sanoihin.

    Äänestä

  • jana24 kirjoitti:

    Tuntuu vaikealta, ei tiedä mihin uskoa. Mies kuitenkin sanoo rakastavansa minua kovast, haluavansa elää minun kanssani ja perustaa perheen. Hän on tukenut minua monissa vaikeissa asioissa. Mutta aiheen työ ja pelaaminen tullessa eteen hän muuttuu kylmäksi ja välinpitämättömäksi. Kuin kaksi eri miestä....

    Tiedän varmasti ihan tarkalleen miltä susta tuntuu... Tulin tänne etsimään juuri tällaista aihetta käsitteleviä juttuja, koska itse olen juuri nyt melkein samassa tilanteessa kanssasi.
    Olen nyt seurustellut pari vuotta miehen kanssa ja mulla on myös sellainen olo kuin olisin se saakelin elättäjä. Tässä menee usein hermot ja voimat. Käyn itse koulua ja samalla teen töitä. Ei ole mitenkään ihastuttavaa kun toinen vaan makaa kotona kaiket ajat laiskana ja väittää vielä hankkivansa töitä vaikka mitään ei tapahdu. Ja juuri se tulevaisuus tässä huolestuttaakin. Äijä on kova puhumaan muttei tekemään... Rakastajana hän on muuten ihan hyvä, tässä vaan pätkii.

    Halusin vaan kertoa että et ole ainut pulmasi kanssa ja ymmärrän että se on vaikeaa ajatella elämää yhtäkkiä ilman toista tällä tavalla...

    Kuitenkin tulee mieleen sun kohdalla se että jos jättäisit miehesi oman onnen nojaan, niin heräisikö hän silloin..?

    Äänestä

asiasta miehesi kanssa... Oma mieheni oli työttömänä n. vuoden verran, mutta on nyt päässyt onneksi töihin... Kysy ihmeessä mieheltäsi että haluaako hän todella sellaisen tilanteen, että sinä tuot ruoan kotiin... Mua helpotti kun ´monesti mieheltäni kuulin sen että hänen mielestään miehen kuuluu olla se joka elättää... Niin puhu ihmeessä ja jos vastaus on ettei ole mitään mielenkiintoa työhön, niin kannattaa siiryä eteenpäin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jana24 kirjoitti:

Hei!

Joku on sanonut minulle joskus, että ihmissuhteet on elämän vaikein taitolaji. Olen huomannut, että pitää paikkansa. Minulla olisi teille kysymys, koska omat katsontakannat ovat aikalailla jo paikalleen jumittuneet.

Elän avoliitossa, kohta jo vuoden verran. Aiemmin minulla ja miehelläni on mennyt hyvin (tai sen jälkeen, kun saimme sovittua hänen viinan käytöstään). Itse valmistun ammattikorkeasta ja lähden heti töihin. Miehelläni on myös ammaattikorkeakoulututkinto, mutta hän ei ole tehnyt lainkaan töitä. Täysin kotona hän on ollut siitä lähtien, kun muutimme yhteen.

Mieheni intohimoinen harrastus on pelaaminen. Pelaaminen cp:llä tai pelikonsolilla. Hän tekee sitä jatkuvasti, aamusta iltaan ja yömyöhään. Hän viettää kotona sisällä 24 tuntia vuorokaudessa pelaten ja katsoen tv:tä. Minä olen käynyt toisinaan kouluni ohella töissä, jotta pärjäisimme jotenkin, koska mieheni saa vain työmarkkinatuen. Ongelma on, kun hän ei hae minkäänlaista työtä. Hän ei edes yritä, koska ei näköjään halua. Hän nauttii elämästään sisätiloissa vain pelaten, eikä tarvitsisi tehdä muuta.

Olen yrittänyt keskustella asiasta, ja olla hiljaa, joustaa ja ymmärtää. Mutta haluaisin perustaa perheen ja löytää oman kodin, mennä elämässä eteenpäin. Miten se on mahdollista miehen kanssa, joka on kuin lapsi, istuu kotona mitään tekemättä pelaten vain????

Hänkin on sanonut, että haluaa perheen minun kanssani, kunhan hän on töissä. Mutta mitään ei tapahdu, koska hän ei tee mitään!!!!!!

Olen totaalisen tuskastunut ja ymmälläni, mitä minulla on tehtävissä. En halua olla yksin se, joka tuo perheelle leivän pöytään ja huolehtii koko huushollista. Viimeksi eilen kysyin, mitä mieheni on ajatellut tehdä työn suhteen pitkällä tähtäimellä, mennä kouluun vai etsiä töitä. Hän suuttui ja sanoi, että elää mieluummin yksin stressittömänä pelaten.

Onko minulla vielä jotain toivoa, että suhteestamme tulisi toimiva ja tasa-arvoisten kumppanusten suhde, jossa molemmat tekevät töitä tulevaisuuden eteen?? Vai olenko minä liian vaativa, kun patistelen miestäni tekemään jotain????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu