Parisuhde ja perversio

Kuinkahan voisi saada suhteen kestämään sellaisen perversion, joka on olennainen osa persoonaa. Minä olen alistuva mies, ja tähän asti kaikissa parisuhteissa on jossain vaiheessa ilmennyt ongelmia tuon taipumukseni vuoksi. Ihanat naiset ovat olleet enemmän tai vähemmän sellaisia, että ainakin jollain tasolla heidän luonteeseensa on sisältynyt nautiskelevia hallitsevia piirteitä. He ovat nauttineet kun minä palvon ja palvelen. Alistuvan miehen siivoama asunto on hymyilyttänyt heitä. Oraalinen palvelu on maistunut hyvälle, ajatus siitä, että voi käskeä toisen polvilleen nuolemaan orgasmeja juuri silloin kuin huvittaa.

Jokin kuitenkin on aina mennyt jossain vaiheessa pieleen. Naiset kertokaahan, miten suhtaudutte siihen, jos miehestä löytyy hieman normaalista poikkeavia piirteitä. Voisitteko ajatella rakastavanne miestä ja silti samalla käyttävänne miestänne tuolla tavoin hyväksenne. Edellyttäen tietenkin, että kumpikin nauttii asiasta.
1797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että jos pystyt jättämään sen alistuvuuden vain seksiin, niin avioliittokin voisi onnistua. Jotenkin tuntuu, että ei se dominoiva nainenkaan tahdo arkielämän alistujaa. Miehen pitää pystyä ottamaan oma osansa vastuusta perheen asioissa.

Toivottavasti joku domina vastaa tähän myös. Minä en ole sellainen ja vain arvailen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perverssi kirjoitti:

Kuinkahan voisi saada suhteen kestämään sellaisen perversion, joka on olennainen osa persoonaa. Minä olen alistuva mies, ja tähän asti kaikissa parisuhteissa on jossain vaiheessa ilmennyt ongelmia tuon taipumukseni vuoksi. Ihanat naiset ovat olleet enemmän tai vähemmän sellaisia, että ainakin jollain tasolla heidän luonteeseensa on sisältynyt nautiskelevia hallitsevia piirteitä. He ovat nauttineet kun minä palvon ja palvelen. Alistuvan miehen siivoama asunto on hymyilyttänyt heitä. Oraalinen palvelu on maistunut hyvälle, ajatus siitä, että voi käskeä toisen polvilleen nuolemaan orgasmeja juuri silloin kuin huvittaa.

Jokin kuitenkin on aina mennyt jossain vaiheessa pieleen. Naiset kertokaahan, miten suhtaudutte siihen, jos miehestä löytyy hieman normaalista poikkeavia piirteitä. Voisitteko ajatella rakastavanne miestä ja silti samalla käyttävänne miestänne tuolla tavoin hyväksenne. Edellyttäen tietenkin, että kumpikin nauttii asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu