Meneillään olevilla lakoilla ei mitään tekemistä asian kanssa, ovat poliittisia

Anonyymi

Katsokaa lakkomarssien yleisväriä, katsokaa julisteita. Asia on ollut selvä jo neuvotteluissa, mutta lakot jatkuvat ja joukkovoiman näyttö jatkuu. Nyt ei ole kysymys palkoista, nyt on kysymys joukkovoiman näytöstä. Sama kuin ennen edellisiä Eduskuntavaaleja, kun SAK masinoi poliittiset lakot Sipilän hallitusta vastaan. Joku asia oli tekosyynä, mutta kysymys oli joukkovoiman näyttämisestä. Sen myönsi pääkoordinaattori Riku Aaltokin televisiossa myhäillessään. Poliittinen lakko oli irvokas, Suomen Capitol Hill Eduskuntaa ja hallitusta vastaan.

Riku Aallon Teollisuusliitto ei edes peittele sitä, että se maksaa UPM:n lakkoileville paperimiehille lakkoilusta 3000 euroa kuussa. Se on voiman näyttöä. Rahat ovat harmaita. Ne on verottomia osinkoja. Ammattiliittojen verottomat miljoonaosingot murustelevat oikeuskäsitystä. Minä päivänä Teollisuusliitto päättää maksaa myös hoitajien pienet lakkoavustukset?

Kysymys on voimannäytöstä. Se ei estä liittojen jäsenkatoa. Ihmiset eivät halua lakkoilla. Jäsenet pakotetaan lakkoihin. Työt eivät ole lakossa. Rohkeat menevät töihin.

YTK kasvaa, koska ansiosidonnainen vaatii liittymistä kassaan. Sekin pitäisi olla kaikkien saatavilla, koska ansiosidonnainen maksetaan valtion budjetista kaikille yhtä suurena. Kassan jäsenmaksu pitäisi olla verovähennyskelpoinen. Se on tulonhankkimisvähennys. Ammattiliiton jäsenmaksu ei sitä ole. Siinäkin on epäkohta. Se on sitä joukkovoimaa. Samaa, mitä Putin käyttää Ukrainassa. Brutaalia.

4

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuliko hyvä olo kun sait purkautua ja avautua? Niin pitääkin. Se tekee hyvää.

      • Anonyymi

        Ripaus totuutta tekee sinullekin hyvää. Jos luet vain Demaria tai KU;ta, niin olet samanlaisessa unessa kuin Venäjän kansa Putinin propagandan ja sensuurin alla. Herää, täällä on oikea elämä.


    • Anonyymi

      Lakkomarssit ovat kuin 1950-luvun elokuvasta, jossa taistolaiset astelevat eteenpäin punalippuja heiluttaen.

    • Anonyymi

      juurikin palkkojensa korottamisen ja työehtojensa ja oikeuksiensa parantamisen puolesta hoitajat lakkoilevat. Heitä on paljon ja se näkyy ja kuuluu. Ihan puhtaasti ammattikunnan järjestämä lakko liittyen palkkoihin ja työehtoihin ja etuuksiinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3010
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2184
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1594
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1057
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe