... siinä nainen sanoi miehelle, ettei nussis tämän kanssa, vaikka tämä olisi koko maailman viimeinen mies ja ihmiskunnan jatkuminen riippuisi heistä.
---
Yksi lause, jota monet luomiseen ei-uskovat toistavat, on se, että jos asiat olisi menneet niinkuin Genesiksessä, ihmiset olisivat sukurutsanneet alkutaipaleensa. Tuo ajatus ällöttää kieltämättä itseänikin. Mutta, otetaan huomioon, että tuohon aikaan ihmisen elinikä oli lähes tuhat vuotta ja siten myös sisarusten ikäerot ovat voineet olla paljon, paljon pitemmät kuin meillä. Samoin serkusten ym.
Kuitenkin, jos nyt tulisi ydintuho, josta kuvitellusti jäljelle jäisi vain mies ja nainen, jotka saisivat lapsia, eikö kävisi juuri noin, että tuleva ihmiskunta rakentuisi keskenään sukua olevien lasten, lastenlasten, serkusten ym. varaan?
Sama juttu evoluutioteoriassa - vai väittävätkö he, että sattuman kaupalla kehittyi yhtäaikaa useita (biologisesti) mies- ja naispuolisia olentoja, jotta se ei olisi ollut sukurutsausta? Ymmärrän, että mieli tahtoo selittää tälläisen ajatuksen pois, koska on normaalia, että ajatus sukurutsasta iljettää. Halusin silti taas nostaa tämän aiheen esille, sillä minun käsittääkseni millään katsantokannalla ajateltuna tuosta ajatuksesta ei pääse.
Loppuun tahdon vielä huomauttaa, että me kreationistit, ainakin itse, ajattelemme, että syntiin lankeemuksen ollessa tuore geenien rappeutuminen oli verraten vähäisempää kuin nykyään, joten sukulaisten avioliitoista ei ole todennäköisesti syntynyt niin paljon sairaita lapsia kuin nykyään. Syntiinlankeemus toi sairauden, joten sairautta, kipua ja kärsimystä väistämättä kuitenkin on täytynyt olla. Alkoi kipujen tie kohti Jeesuksen ristiä. Kannattaa muuten lukea pienenä sivujuonteena Juha Vähäsarjan "Teesejä ristin teologiasta", jos kaipaa lohtua elämän raskauteen. Se on itselläni luvussa ja toisin kuin monet menestystä ja onnellisuutta painottavat huijarit, se painottaa sitä, kuinka Jumala on lähellä ihmistä juuri kärsimyksessä. Kärsimys tuntuu Jumalan hylkäykseltä, mutta se voikin viedä ihmisen hyvin lähelle Jeesusta. Kannattaa lukea!
Katsoin leffaa ja...
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Geenipooli jäisi tavattoman suppeaksi, jos kaikki ihmiset periytyisivät vain yhdestä parista. Tältä pohjalta olisi hyvin vaikea selittää ihmislajin nykyistä geneettistä monimuotoisuutta, joka ilmenee paljon muutenkin kuin erilaisena ihonvärinä. Nykykäsityksen mukaan ihmisen alkukoti on Afrikassa, jossa geneettinen monimuotoisuus on valtavan suurta (eli kaikki mustaihoiset eivät todellakaan ole geneettisesti lähellä toisiaan) ja Euroopan ym. väestö pohjautuu varsin pieneen populaatioon, joka on aikoinaan lähtenyt Afrikasta.
Syntiinlankeemuskertomus Raamatun esittämässä muodossa ei ole tieteellisesti relevantti ihmislajin alkuperää tarkasteltaessa, mutta voidaan sitäkin tietysti pohtia ja miettiä, millaisia esim. moraalisia opetuksia se sisältää. Miksei Aadamille ja Eevalle kerrottu kaikkea, mitä heidän lankeemuksestaan seuraisi, vaan heille sanottiin vain, että he tulisivat kuolemaan "sinä päivänä" jona hedelmää söisivät? Ja miksi sairaudet johtuisivat syntiinlankeemuksesta, eli muuttiko (ja miksi) syntiinlankeemus Aadamia ja Eevaa jotenkin niin, että he alkoivat geneettisesti rappeutua? Eikö paratiisista karkoittaminen riittänyt rangaistukseksi, vaan ihmisiä piti lisäksi lyödä geneettisellä rappeutumisella - ja mikä tarkoitus tällaisella toimenpiteellä olisi? Ikään kuin Jumala tällä tavalla olisi halunnut tahallaan pistää ihmislajille kapuloita rattaisiin ja varmistaa, että heillä menee huonosti. Ovatko Jumalalle luojana myöskään kunniaksi kaikki sairaudet ja kehityshäiriöt, jotka tämän käsityksen mukaan johtuvat syntiinlankeemusta seuranneesta rappeutumisesta? Ihmislajin tahallisen geneettisen rappeuttamisen motiivia on vaikea ymmärtää. - Anonyymi
Minä tarkastelen ihmisen osaa Jumalan edessä pyhyys-näkökulmasta. Lähden siitä olettamuksesta, että Jumala on Pyhä. Hänessä ei ole mitään ”pimeyttä” tai pahansuopuutta. Kun Jumala loi maailman, Hän totesi työstään, että se ”on hyvä”. Oletan myös, että silloin maailma oli varmaan myös pyhä paikka, sillä kaikki oli täysin puhdasta, viatonta. Luonto ja eläimet. En uskalla sanoa tähän kohtaan ”ja ihminen”, sillä tämä on omaa spekulaatiotani. Jos ihminen olisi ollut itsessään pyhä, hän ei olisi voinut langeta syntiin. Joten en usko ihmisen olleen pyhä. Kuitenkin. Jumala itse vaelsi maan päällä. Joka paikassa vallitsi rauha. Kun Jumala loi ihmisen, Hän antoi tälle kaiken luomansa hallittavaksi. Vain yhtä Hän pyysi, ”älä syö tästä puusta – tai sinä kuolet”. Kuolet, miksi? Koska synnin (=rikos Jumalaa vastaan) palkka on kuolema. Oli Jumalan sulaa armoa, että Hän jätti ihmisen eloon. Hän jätti meidät eloon, vaikka me olemme hirviöitä toinen toisellemme. Hän jätti meidät eloon, koska jostain syystä ja onneksi, rakastaa meitä. Ei siltä itsestänikään aina tunnu, joko siksi, että välillä itsestänikin tuntuu, että Jumala on hylännyt ja joskus siksi, että tunnen itseni niin paskaksi, että Hän ei voi enää rakastaa minua. Kuitenkin, joka päivä yritän luottaa siihen, että Hän on luvannut pelastaa minut. Miltä? Vihaltaan, joka odottaisi myös minua kuolemani jälkeen, koska synnit, joita olen tehnyt, erottavat minut Jumalasta, koska Jumala on Pyhä, eikä Hänen luokseen voi tulla eikä Hän ota luokseen ketään, jossa on mitään pahaa. Hänen luonaan on Taivas. Ei sinne oteta ketään enää ”toista kertaa” asioita pilaamaan, jos sanon nyt karkeasti. Mutta: kun ihminen lankesi syntiin, joka jäyti hänen sisimmässään jo ennen puraisua, Jumala kristinuskon mukaan oli jo valmistanut ulospääsyn synnistä: Jeesuksen. Jeesus oli mukana maailman luomisessa, kaikki luotiin Hänessä ja Häntä varten. Ja Hänessä kaikki tulevat pelastumaan, jotka Häntä avuksi huutavat. Hän antoi henkensä ristillä, jottei ”yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan Hänellä olisi iankaikkinen elämä”.
Geneettisestä rappeumasta lyhyesti, tämä ruumis tulee näkemään kuoleman, se on synnin palkka. Mutta Jumala on antava meille uuden ruumiin, jossa ei ole mitään virhettä. Edelleen suositan sitä ristin teologiaa lukemaan.
AP- Anonyymi
Onko jokin syy uskoa, että on olemassa Pyhä Jumala, rakastava isä, jonka säälimättömässä vihassaan kiduttaa jokaista, joka ei ole eläessään omaksunut oikeita uskomuksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jokin syy uskoa, että on olemassa Pyhä Jumala, rakastava isä, jonka säälimättömässä vihassaan kiduttaa jokaista, joka ei ole eläessään omaksunut oikeita uskomuksia?
Palaan huomenna asiaan.
AP - Anonyymi
"En uskalla sanoa tähän kohtaan ”ja ihminen”, sillä tämä on omaa spekulaatiotani. Jos ihminen olisi ollut itsessään pyhä, hän ei olisi voinut langeta syntiin. Joten en usko ihmisen olleen pyhä. Kuitenkin. Jumala itse vaelsi maan päällä. Joka paikassa vallitsi rauha. Kun Jumala loi ihmisen, Hän antoi tälle kaiken luomansa hallittavaksi. Vain yhtä Hän pyysi, ”älä syö tästä puusta – tai sinä kuolet”. Kuolet, miksi? Koska synnin (=rikos Jumalaa vastaan) palkka on kuolema. Oli Jumalan sulaa armoa, että Hän jätti ihmisen eloon. Hän jätti meidät eloon, vaikka me olemme hirviöitä toinen toisellemme. Hän jätti meidät eloon, koska jostain syystä ja onneksi, rakastaa meitä. Ei siltä itsestänikään aina tunnu, joko siksi, että välillä itsestänikin tuntuu, että Jumala on hylännyt ja joskus siksi, että tunnen itseni niin paskaksi, että Hän ei voi enää rakastaa minua. Kuitenkin, joka päivä yritän luottaa siihen, että Hän on luvannut pelastaa minut. Miltä? Vihaltaan, joka odottaisi myös minua kuolemani jälkeen, koska synnit, joita olen tehnyt, erottavat minut Jumalasta, koska Jumala on Pyhä, eikä Hänen luokseen voi tulla eikä Hän ota luokseen ketään, jossa on mitään pahaa. Hänen luonaan on Taivas. Ei sinne oteta ketään enää ”toista kertaa” asioita pilaamaan, jos sanon nyt karkeasti...."
Kun lopetat nuo hourailut ja pyrit kohti omaa keskilinjaasi, keskustaa, tätä hetkeä, hengittelet ja annat tunteiden tulla ja mennä niihin takertumatta, niin olet siellä Taivaassa. Menneessä tai tulevassa, eli niissä oman mielen tuottamissa hyvän ja pahan tiedon puissa ei kannata roikkua. Kun pysyttelet omassa keskustassasi, elämänpuussa, etkä säntäile oikealle tai vasemmalle, niin kaikki on hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En uskalla sanoa tähän kohtaan ”ja ihminen”, sillä tämä on omaa spekulaatiotani. Jos ihminen olisi ollut itsessään pyhä, hän ei olisi voinut langeta syntiin. Joten en usko ihmisen olleen pyhä. Kuitenkin. Jumala itse vaelsi maan päällä. Joka paikassa vallitsi rauha. Kun Jumala loi ihmisen, Hän antoi tälle kaiken luomansa hallittavaksi. Vain yhtä Hän pyysi, ”älä syö tästä puusta – tai sinä kuolet”. Kuolet, miksi? Koska synnin (=rikos Jumalaa vastaan) palkka on kuolema. Oli Jumalan sulaa armoa, että Hän jätti ihmisen eloon. Hän jätti meidät eloon, vaikka me olemme hirviöitä toinen toisellemme. Hän jätti meidät eloon, koska jostain syystä ja onneksi, rakastaa meitä. Ei siltä itsestänikään aina tunnu, joko siksi, että välillä itsestänikin tuntuu, että Jumala on hylännyt ja joskus siksi, että tunnen itseni niin paskaksi, että Hän ei voi enää rakastaa minua. Kuitenkin, joka päivä yritän luottaa siihen, että Hän on luvannut pelastaa minut. Miltä? Vihaltaan, joka odottaisi myös minua kuolemani jälkeen, koska synnit, joita olen tehnyt, erottavat minut Jumalasta, koska Jumala on Pyhä, eikä Hänen luokseen voi tulla eikä Hän ota luokseen ketään, jossa on mitään pahaa. Hänen luonaan on Taivas. Ei sinne oteta ketään enää ”toista kertaa” asioita pilaamaan, jos sanon nyt karkeasti...."
Kun lopetat nuo hourailut ja pyrit kohti omaa keskilinjaasi, keskustaa, tätä hetkeä, hengittelet ja annat tunteiden tulla ja mennä niihin takertumatta, niin olet siellä Taivaassa. Menneessä tai tulevassa, eli niissä oman mielen tuottamissa hyvän ja pahan tiedon puissa ei kannata roikkua. Kun pysyttelet omassa keskustassasi, elämänpuussa, etkä säntäile oikealle tai vasemmalle, niin kaikki on hyvin."Vain yhtä Hän pyysi, ”älä syö tästä puusta – tai sinä kuolet”. Kuolet, miksi? Koska synnin (=rikos Jumalaa vastaan) palkka on kuolema. Oli Jumalan sulaa armoa, että Hän jätti ihmisen eloon."
Hedelmävarkaus ei mielestäni ole kuolemantuomion arvoinen asia, mutta vaikka olisikin, miksi Aadamin ja Eevan jälkeläiset saivat saman rangaistuksen, sairauden ja kuoleman? Eikö Raamatussakin esiinny periaate, ettei poika vastaa isänsä synnistä, mutta tässä tapauksessa sitä ei sitten noudateta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko jokin syy uskoa, että on olemassa Pyhä Jumala, rakastava isä, jonka säälimättömässä vihassaan kiduttaa jokaista, joka ei ole eläessään omaksunut oikeita uskomuksia?
Minun piti miettiä tätä, sillä olen itsekin joutunut tuota kysymystä miettimään paljon, vaikka olen ollut ikäni uskossa ja monia uskon kriisejäkin joutunut käymään.
"Mitä, jos en olisikaan kuullut Jeesuksesta koskaan?"
"Mitä, jos olisin kuollut jo kohtuun?"
"Mitä, jos olisin syntynyt vaikka Rooman valtakunnan aikana roomalaiseen perheeseen, mennyt sotilaaksi ja kuollut sodassa ilman, että olisin kuullut Jeesuksesta? Tai syntynyt johonkin viidakon alkuasukasheimoon, jota tänäkään päivänä ei ole edes löydetty?"
---
… Ja miksi juuri minä olen saanut kuulla Jeesuksesta ja uskonut Häneen?
Tähän väliin voisin kertoa, että synnyin ihan tavalliseen perheeseen, minut kastettiin luterilaisessa kirkossa lapsikasteella. Kuulin Jeesuksesta äidiltäni ja ”katselin” lasten kuvaraamattuja (en osannut vielä lukea).
Onko se sattumaa, että sukupolvien ketjut ovat menneet niin, että minä kuulun niihin, jotka ovat kuulleet/asuneet siellä, jossa on saarnattu Jeesuksesta? Kysymyksien lista on aika pitkä ja olo menee aika kauheaksi, kun noita vatvoo eikä löydä vastauksia. Siksi mietin kysymystäsi ja sitä, osaanko edes vastata. Yritän kuitenkin.
Mietin, onko kysymyksessäsi merkitystä lauseen lopulla, "joka kiduttaa, jos..." vai sittenkin ..."onko JOKIN syy uskoa?". Toisessa lauseessa välittyy pelko tuomiosta, ensimmäisessä ehkä pieni toivon kaipuu. Molemmat, pelko ja toive toivosta, ovat läsnä.
On olemassa paljon minua oppineempia ihmisiä, jotka osaavat avata teologiaa ja Raamattua enemmän kuin minä. Siksi päätin, että vastaan tunnepohjalta, niin naiivia kuin se saattaa jonkun mielestä ollakin.
Muistan vain yhden kuvan noista lapsuuden kuvaraamatuista. Siinä piikkipensaassa oli itkevä, haavoittunut lammas. Minuun Jeesuksessa vetosi tuolloin pienenä lapsena se, että Hän veti haavoittuneen lampaan pois piikkipensaista. Yksin jätetyn lampaan. Hän on turvallinen, rakastava ja välittävä, joka ei jätä yksin, vaikka muut olisivat jättäneet. Se on varmaan se minun vastaus, minun syyni uskoa Jeesukseen. Simppeli, yksinkertainen vastaus. Hän ei ole jättänyt minua, vaikka olen ollut sairas. Vaikka minut on hylätty, koska olen erilainen, sairas, työkyvytön, ystävien hyväksikäyttämä ja pettämä. Vaikka minusta on puhuttu paljon pahaa ja vääristelty sanomisiani. Hän ei ole hylännyt minua, vaikka itsekin jo Hänet melkein hylkäsin, koska viha minua satuttaneita ihmisiä kohtaan kasvoi niin suureksi, että se melkein nieli minut kokonaan. Olen täysin rikki. Kaiken henkisen väkivallan, yksinjätön, korona-ajan ja fyysisten kipujen jälkeen vihani vankina, seurakunnasta eronneena mietin jokin aika sitten lähes kuoleman edessä, joudunko helvettiin? Olen ajautunut niin kauas ja olen pitkään ajatellut, että en saa syntejäni anteeksi, koska en pysty antamaan anteeksi muille. Minulla ei kivuissani kuitenkaan ollut vaihtoehtoa. Otin pitkästä aikaa virsikirjan esille ja katsoin laulua ”maksettu on” ja jotain toista, jonka nimeä en muista. Rukoilin ja sanoin, että en pysty sanomaan, että varmasti pystyn antamaan muille anteeksi, mutta pyydän syntejäni anteeksi ja sitä, että autat tässä vihassa ja anteeksiantoasiassa. Päätin luottaa, että olen saanut synnit anteeksi ilman, että pumppaan itsestäni väkisin anteeksiannon juuri sillä hetkellä.
Tuon jälkeen sain rauhan. En enää koko ajan miettinyt, olenko pelastunut. Joudunko helvettiin. Sen sijaan olen alkanut uskaltaa taas puhua Jeesukselle mielessäni. Rukoilla. Olen jopa alkanut lukea taas Raamattua, vaikka olen sitäkin pelännyt pitkään, koska on tuntunut, että siellä on vain tuomion sanoja. Siellä on kuitenkin lohdun sanoja, toivoa ja lupaus myös siitä, että Hän ratkoo asiat viimeistään viimeisellä tuomiolla. Myös minua kohtaan tehdyt vääryydet tuomitaan. Hän ei katso henkilöön. Jokainen ihminen tullaan tuomitsemaan oikein. Mutta ne, jotka ovat panneet toivonsa Jeesukseen, saavat rauhan. Myös minä. Jokainen, joka kärsii. ” … ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilmestyskirjan 21. luku, 4.jae).
Toivoa on. Rukoilen, että Jumala poistaa esteet armon vastaanottamisen tieltä. Itseruoskintaa paljon harrastavana ihmisenä tiedän, että on kova paikka uskoa armo omalle kohdalle, varsinkin, kun Raamatusta tuntuu löytyvän paljon kohtia, jotka ”kumoavat” armon. Edelleen opettelen itsekin uskomaan siihen, että armo riittää. Ensin armo, jota seuraa sydämen muutos, ei kuitenkaan omasta voimasta, vaan suhteen löytymisestä Jeesukseen.
- Anonyymi
Todennäköisesti ihmis uros tai naaras, jonka geenimutaatio periytyi lapselle, jonka kanssa tämä paritteli, jotta geeni mutaatio periytyi 1 Autosomin molempiin puoliin näiden lapsella ja näin ihmiset saivat alkunsa. Eli ensimmäisen ihmisen vanhempi oli myös tämän isovanhempi.
- Anonyymi
"Sama juttu evoluutioteoriassa - vai väittävätkö he, että sattuman kaupalla kehittyi yhtäaikaa useita (biologisesti) mies- ja naispuolisia olentoja, jotta se ei olisi ollut sukurutsausta? "
Käsityksesi evoluutiosta on kyllä säälittävä. Toki se on ymmärrettävä, koska olet lukinnut itsesi taruun, jossa kaikki pamahti kerralla valmiiksi.
Vastaus kysymykseesi on: ei väitä. Mistä edes olet tuollaisen harhan saanut päähäsi? Suvullinen lisääntyminen on ollut eliökunnassa kauan eikä edes kai tiedetä milloin se on kehittynyt. Se on ollut kädellisilläkin lisääntymistapana paljon ennen nykyihmistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292404
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181504Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52912Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54721
- 18710
- 25699
- 135623