Itseruskettava

Kertokaa kokemuksianne/ neuvokaa itseruskettavan voiteen tai suihkeen hankinnassa!
Ajattelin tänä tulevana kesänä turvautua kosmetiikkaan, kun tulen olemaan tosi paljon sisätiloissa työn puolesta ja muutenkaan ei tule olemaan aikaa/halua lähteä rantsulle niin usein kuin yleensä kesällä...ja onhan se terveellisempääkin=)
En ole kuitenkaan ennen käyttänyt itseruskettavia.

Enkä haluaisi mennä solariumiin tai mihinkään "rusketuskoppiin", vaan ihan kaupasta ostaa purkin!
44462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

moi!

suosittelen Garnierin itseruskettavaa suihketta, jota ollaan myös mainostettu televisioissa... Levittyy hyvin ja muutenkin olen ollut tyytyväinen... :) hinta about 8-9 euroa.

Ennen itseruskettavan levittämistä muista ensin KUORIA iho (kasvot/vartalo), ja sen jälkeen kosteuttaa hyvin perusvoiteella tmv. -> Kuiviin kohtiin jää itseruskettavaa enemmän.
Sitten itseruskettavan levitys!
Näin rusketuksesta tulee mahdollisimman tasainen j a onnistunut! :)

Vältä levityksessa hiusrajaa, kulmakarvoja, polvia ja kaikkia taipeita, sillä niihin jää helpommin enemmän itseruskettavaa ja näin ollen lopputulos on epätasaisempi... (kannattaa kosteuttaa ongelmakohdat erityisen huolella ennen levitystä!!)
Suihke siis ensin suihkutetaan ja sitten levitetään käsin... Heti levityksen jälkeen kuuluu sitten pestä kämmenet huolella!

Kasvoille ei muuten suositella suihketta käytettäväksi juuri kulmakarvojen ym. vuoksi. Sinun siis tulisikin ostaa kasvoille oma putilo!! Garnieria suosittelen siihenkin...

Äänestä

Mielestäni Garnierin itseruskettava ei ole kovinkaan hyvä, eli suosittelen mielummin esim Nivean itseruskettavaa. Maksaa about 8 euroa. Tosin riippuu paljon ihotyypistä, mikä on itselle se paras itseruskettava. Kannattaa siis kokeilla useampaa eri itseruskettavaa. Itse en ainakaan varpaisiin meinaa saada Garnierin itseruskettavalla millään tasaista väriä, mikä tietty kesää ajatellen on aika ikävää, jos vaikka on sandaalit jalassa :) Parhaan tuloksen itseruskettavilla mielestäni saa, jos on hieman luonnollista rusketusta ennestään.

Äänestä

Itse pidän Piz Buin -merkkisistä tuotteista. Haju on paha, mutta tulosta tulee. Jos haluat panostaa vähän enemmän tuotteeseen, suosittelen SpraySun merkkistä tuotetta. Hyvä väri ja tasainen loppputulos. Tuoksuukin karkille! =) Itse suositan myös: ihon puhdistus ja kuorinta, kuivaus, ihon rasvaus (erityisesti polvet ja kyynärpäät), rasvan imeytyminen kunnolla, rusketusaineen levitys (varovasti hiusraja, kulmakarvat, kynnet) jne...

Äänestä
  • moii, mistä tota SpraySunia saa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neuvokaa kirjoitti:

Kertokaa kokemuksianne/ neuvokaa itseruskettavan voiteen tai suihkeen hankinnassa!
Ajattelin tänä tulevana kesänä turvautua kosmetiikkaan, kun tulen olemaan tosi paljon sisätiloissa työn puolesta ja muutenkaan ei tule olemaan aikaa/halua lähteä rantsulle niin usein kuin yleensä kesällä...ja onhan se terveellisempääkin=)
En ole kuitenkaan ennen käyttänyt itseruskettavia.

Enkä haluaisi mennä solariumiin tai mihinkään "rusketuskoppiin", vaan ihan kaupasta ostaa purkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu