Kyttäävä äiti tuli sisään omilla avaimilla ja pommittaa puheluilla ja viesteillä!

Anonyymi

Oon jo yli parikymppinen, kotoa pois muuttanut ja omillani toimeentuleva mies ja ongelmani on kyttäävät ja asioihin puuttuvat vanhemmat! Äidillä on tapana soittaa minulle vähintään viisi kertaa päivässä, pommittaa minun ja naisystäväni kännykkää viesteillä joissa kyselee kaikkea, haluaa joka viikko tulla meille käymään (oikeesti penkoo kämpän) ja vuoren huippuna hänen tempauksilleen paljastui että hän oli teettänyt talooni oman avaimen🤯 olin siis lähtenyt tyttöystäväni perheen luo muutamansadan kilometrin päähän ja äitini oli lupautunut jo ilman pyytämistä hoitamaan koiraani/koiraamme ja sinä aikana jääkaappini sisältö oli pienentynyt puolella, lipastonlaatikot ym pengottu ja kun viime kesänä heräsimme klo 6 aamulla siihen että äitini rynkytti ulko-ovea päätimme vain jäädä sänkyyn ja keksiä "kivaa tekemistä" joka auttaisi unohtamaan tuon oven takana hakkaavan kyylän😅 no lopulta kuitenkin nousin ylös sängystä ja lähdin keittiöön keittämään kahvia kun huomasin että kellariin vievä ovi oli auki, kellarista löysin oman rakkaan äitini joka oli tullut lainaamaan naisystäväni suihkushampoota KLO 6 AAMULLA KESÄLOMALLA "OMILLA" AVAIMILLA JOTKA OLI SALAA TEETTÄNYT TALOONI!

En halunnut nolata äitini tai itseäni enempää joten pidättelin raivoa ja käskin äidin lähteä ulos talosta ja luovuttaa avaimen mulle ja tyttöystävälle en heti kertonut mitä tapahtui ennen ku vasta myöhemmin ja silloin asia enemmänkin jo nauratti. Nykyään meillä on kaiken varalta sisäpuolella lukko jota ei ulkoa saa auki koska äidin tapojen ei pidä olettaa muuttuvan 😅

7

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oho kiva ku oma äiti ei oo ainoa hullu

      • Anonyymi

        Millä tavoin hän sitten on jos saa kysyä?

        Omalla kohdalla äidin käytös ei ole edes siks että hän on ylihuolehtiva vaan hän haluaa olla kaikesta perillä, koska hänellä ei itsellään ole muka mitään tekemistä. Hänellä on ollut pakkomielle kontrolloida mun asioita niin kauan kuin muistan ihan pukeutumisesta ihmissuhteisiin ja aluksi hän oli hyvin kriittinen nykyistä naisystävääni (yläkouluaikaista ihastustani) kohtaan.

        Myös vaatetus oli hänen mielestään hänen päätettävä.

        Pahimmillaan jos ostin vaatteita jotka eivät hänen mielestään olleet "mun tyyliä" niin ne hävisivät vaatekaapista yön aikana kun asuin vanhemmilla vielä ja joukossa oli suht kalliitakin 😔 mun tyyli oli äidin mielestä värilliset vaatteet SIIS OIKEESTI TOSI VÄRIKKÄÄT ja oikeesti mä pidin JA PIDÄN värittömistä kuten mustista/tummemmista vaatteista lukuunottamatta sinisiä farkkuja. Äiti loukkaantui aina verisesti jos en pitänyt hänen mulle ostamiaan vaatteita vaikka hän tiesi ettei ne olleet mun tyyliä.

        Kun aloin ala-asteen lopulla harrastamaan liikuntaa ja yläasteen alussa käymään salilla niin äiti ei tykännyt ja en tiedä tarkkaa syytä tälle, mutta isäni ja kaikki muutkin äitini miehet jotka mä tiedän ovat olleet "pyöreähköjä" joten ehkä äiti halusi että mäkin hänen poikanaan vastaisin näitä "ihanteita"

        Hän ei myöskään ikinä pistänyt mua tekemään kotitöitä ja kun halusin vaikkapa tehdä jotain kotitöitä hänen kanssaan niin hän ei suostunut ja jälkeenpäin uskon että hän halusi että mä en opi tällaisia perusjuttuja ja näin ollen elelisin hänen kattonsa alla kauemmin tai en muuttaisi ollenkaan pois ja siinä hän melkein onnistui. Ku tyttöystäväni kanssa ostettiin tää talo ja muutettiin niin mä en osannut edes tiskata tai halkaista kananmunaa puhumattakaan kahvin keitosta tai vaikeammista ruokalajeista. Mikronkin käyttö oli uutta ja esim lihapiirakkaa pidin vahingossa 3min samoin kuin sellaista mikrossa lämmitettävää hampurilaista ja tein niistä aivan kamalia. Mikropitsan lämmityksessäkin joutui naisystäväni opastamaan kun olisin tehnyt senkin väärin. Oikeestaan ainut keittiötyö jonka osasin oli teen keittäminen koska sitä tehtiin koulussa😅

        Talon ostoonkin liittyy sellainen tapaus että hän seurasi meitä pyytämättä asuntonäyttöihin ja keksi kaikesta jotain sanottavaa ja oli mukaan pyytämääni isää käskenyt tehdä samoin (tähän isä ei suostunut) ja tosiaan tämä taloon tunkeutuminen oli vain se oljenkorsi joka ns katkaisi kamelin selän. Nykyään olen äidin kanssa tekemisissä vain koska jän on kaikesta huolimatta mun äiti ja paljo helpompaa on käydä moikkaamassa isääkin kun välit äitiin on ok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiiän et ei oo kiva juttu ja sori nyt, mut repesin ihan huolella kun luin tätä! Se mielikuva ku sä oot aamu-unisena mennyt kellariin ja äitis on ollut siel penkoo jotai shampoopulloi😆 oikeesti tuli jotenkin tosi hauska mielikuva koko tilanteesta vaikka uskonkin et on raastavaa tuollainen.

    • Anonyymi

      Tuota. Oletko kertonut emollesi painokkaasti, että kyläilystä sovitaan. Vaadi avain pois. Uhkaa vaikka kotirauhan rikkomisesta poliisilla, jos ei mene perille.
      Teillä vissiin on asiat kunnossa, ja olette täysi-ikäisiä.
      Äitisi toimii väärin.

      • Anonyymi

        Kyl äidin touhuista kaikki on hänelle sanoneet varsinkin isäni jonka äiti on onnistunut monia kertoja nolaamaan tällä taipumuksellaa ja avaimen käskin antaa jo kun löysin hänet kellaristamme.

        Jos hänelle alkaa uhkauksia latelemaan tai edes sanoo vähän painokkaammin niin hän heittäytyy uhriksi ja alkaa itkeä (tekoitkua) että kuinka hän on yksinäinen ja että hänellä ei ole isäni lisäksi ketään ja että kaikki (minä ja sukulaiset mukaan lukien) ollaan hylätty hänet mikä ei pidä paikkaansa sillä mä käyn vanhempieni luona vähintään kerran viikossa ja sukulaisetkin melko usein vaikka asuvat kaukana. Tietysti moni äitini ystävyyssuhteista on mennyt karille hänen tietyn käytöksensä vuoksi, mutta tarkoitin ettei hän nyt hylätty ole.

        Miten vain, se avain pois kotirauhan rikkojalta. Ihan hyvin voi sanoa, että kyläilyt sovitaan etukäteen. Puolin ja toisin.
        Äidilläsi voi olla se vaihe, kun on elänyt perheelleen. Vaan nythän hänellä on aikaa tehdä sitä mitä on jäänyt paitsi.
        Ei omaa äitiä tietenkään uhkailla: "kotimme avaimet tähän kouraan, nyt", on kehotus, ei uhkaus.
        Voit perään kertoa, että asia menee poliisille, elleivät avaimet ilmesty kouraasi.

    • Anonyymi

      Kaikista helpoimmalla pääsette kun vaihdatte oviinne lukot. Ei maksa maltaita ja kaikille vanhojen avainten omistajille tulee noiden avainten ikuinen porttikielto kotiinne.

      Tulevaisuudessa voitte päättää keille luovutatte uuden avaimen kopiot, jos kenellekään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe