-
Kun Jeesus oli kuollut ja haudattu, opetuslasten toivo, usko ja koko elämä olivat murskana. Kun Jeesus nousi kuolleista, opetuslasten toivo heräsi kirjaimellisesti kuolleista. Kun he vakuuttuivat ylösnousemuksesta, mikään ei enää pidätellyt heitä. Viha ja vaino ei voinut sammuttaa alkanutta Jeesus-liikettä. Ylösnousemus oli ensimmäisten kristittyjen saarnan ytimessä. Sen tulisi edelleen olla meidän saarnamme ytimessä.
Pääsiäisenä pysähdytään Jeesuksen ristin juurelle. Muistetaan hänen kuolemaansa meidän edestämme. Mutta Jeesuksen kuolemaa ei saa erottaa hänen ylösnousemuksestaan. Ristinkuolema ja ylösnousemus kuuluvat yhteen. Ylösnousemus on tae siitä, että Jeesuksen sovitustyö ristillä riittää maksuksi meidän synneistämme. Kun Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, hän ikään kuin allekirjoitti Jeesuksen sovitustyön. Jumala itse antoi lopullisen todisteen siitä, että Jeesus oli puhunut totta itsestään.
Sen tähden meillä on nyt varmuus syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Meillä on myös varmuus omasta ylösnousemuksestamme ja iankaikkisesta elämästä. Kaikki Jeesukseen uskovat herätetään kuolleista, niin kuin hänetkin herätettiin. Meidät herätetään elämään, jossa ei ole enää mitään syntiä, vääryyttä, sairautta tai kärsimystä. Elämään, joka on niin ihmeellistä ja ihanaa, että Paavalin mukaan kukaan ei ole koskaan nähnyt, kuullut tai edes osannut kuvitella mitään sellaista. (1. Kor. 2:9) Siitä osallinen on autuas eli onnellinen.
( Otelainaus: Leif Nummela/Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida/Uusi Tie - verkkkolehti)
JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN MERKITYSTÄ ON VAIKEA YLIARVIOIDA
38
57
Vastaukset
1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.
12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut.
19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
( 1 Kor. 15)- Anonyymi
Savis kirjoitti:
Näin on Rakas ! Amen !!!
Eipä ole näkynyt vaikka jo aikalaisilleen lupasi heti kuolemansa jälkeen tulla.
Lupasi noille ainoille valituilleen, Israelin kadotetuille lampaille...
Että vain heille ja heidän takiaan tulee.
Ei sitten tullut... Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole näkynyt vaikka jo aikalaisilleen lupasi heti kuolemansa jälkeen tulla.
Lupasi noille ainoille valituilleen, Israelin kadotetuille lampaille...
Että vain heille ja heidän takiaan tulee.
Ei sitten tullut...Hänen Hengen kautta Hän on täällä !!!!!
Rakas etkö koe Jeesuksen läsnäoloa ??
- Anonyymi
Leif Nummelan kirjoitus on täysin Raamatun mukainen. Me kaikkihan ilmaisemme Raamatun sanomaa persoonallisesti, se on rikkautta, sillä näitten Jeesuksen omien kirjoituksista löytyy usein uusia oivalluksia, tietenkin Raamatun sanoman mukaisesti.
- Anonyymi
väärin, väärin...kirjoitus ei ole täysin Raamatun mukainen kuten väität >>Leif Nummelan kirjoitus on täysin Raamatun mukainen>>
Ensinnäkin aloittajaa pettää Teitä jättämällä pois tekstiä Pääkirjoituksesta.
Tässä nuo puuttuvat kirjoitukset eli kaikista tärkeimmät lähtökohtaasiat ovat poistettu ja mitätöity tuon aloittajan toimesta.
Uusi Tie
Pääkirjoitukset 31.3.2021
Säälittäviä vai autuaita? – Riippuu ylösnousemuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida.
Teksti: Leif Nummela
1. KIRJOITUKSEN LÄHTÖKOHTA: 1 KOR. 15-LUKU
Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida. Apostoli Paavali luettelee pitkän listan asioita, jotka seuraisivat, jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. (1. Kor. 15) Ensinnäkin koko kristillinen uskomme olisi silloin turha. ”Yhtä tyhjän kanssa”, niin kuin UT2020-käännös asian ilmaisee. Myös saarnat olisivat tyhjää täynnä. Puhe siitä, että USKO ANTAA TOIVOA, OLISI ITSEPETOSTA. Kuollut messias ei anna kenellekään mitään toivoa.
2. LÄHTÖKOHTA: SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS
Meillä ei myöskään olisi syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä. Ilman ylösnousemusta, meillä olisi ainoastaan viimeisen tuomion odotus ilman toivoakaan armahduksesta. Kaikki ne, jotka ovat kärsineet ja kuolleet mieluummin kuin kieltäneet Jeesuksen, olisivat kuolleet turhaan. Ilman Kristuksen ylösnousemusta ”nekin, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskoen, ovat tuhon omia”, Paavali kirjoittaa. (1. Kor. 15:19) Hän jatkaa: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkein säälittävämpiä ihmisiä.” Olisi surullista ja säälittävää perustaa uskonsa, elämänsä ja toivonsa johonkin, joka on valhetta.
3. LÄHTÖKOHTA: Jeesus on ihmiskunnan OIKEA PELASTAJA, KOSKA HÄN ON ”Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.”
Mutta entä jos Kristuksen ylösnousemus onkin totta? Jos hauta olikin tyhjä? Jos opetuslasten kohtaamiset Jeesuksen kanssa, hänen kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen, olivat aitoja ja todellisia kohtaamisia? Silloin kyseessä on maailman mullistavin tapahtuma. Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.
Ylösnousemus oli ensimmäisten kristittyjen saarnan ytimessä. Sen tulisi edelleen olla meidän saarnamme ytimessä.
S-Seutulainen petti Teidät S24-lukijat KOMMENTISSAAN poistamalla nuo 3 TÄRKEÄÄ lähtökohtaa Uusitie-lehden pääkirjoituksesta ja jätti mainitsematta tuosta teostaan mitään.
Totean Leif Nummelan laatimasta pääkirjoituksesta, että lähtökohdista VAIN LÄHTÖKOHTA KOHTA 1 ON TOTTA.
Muut lähtökohdat 2. ja 3. ovat vastoin Herra Jumalan tahtoa ja vastoin Jeesuksen Kristuksen antamaa opetusta ja vastoin Paavalin opetusta.
Joten pääkohdat 2. ja 3. ovat VALHETTA ELI SYNTIÄ.
Lähtökohdan 2. tuollainen käsittely ja kirjoittelu on aivan vastoin Jumalan tahtoa ja Hänen suunnitelmaansa ihmiskunnan pelastuksesta. Pelastusta varten Jeesus Kristus juuri tulikin!!!
Joten, kirjoitus ei ole "täysin Raamatun mukainen kuten väität."
Ja näinollen aloittaja on emävalehtelija ja Leif Nummela samoin. Anonyymi kirjoitti:

Ja näinollen aloittaja on emävalehtelija ja Leif Nummela samoin.Ja tässä tuo kaipaamasi alkuosa Nummelan kirjoituksesta:
Säälittäviä vai autuaita? - Riippuu ylösnousemuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida. Apostoli Paavali luettelee pitkän listan asioita, jotka seuraisivat, jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. (1. Kor. 15) Ensinnäkin koko kristillinen uskomme olisi silloin turha. ”Yhtä tyhjän kanssa”, niin kuin UT2020-käännös asian ilmaisee. Myös saarnat olisivat tyhjää täynnä. Puhe siitä, että usko antaa toivoa, olisi itsepetosta. Kuollut messias ei anna kenellekään mitään toivoa.
Meillä ei myöskään olisi syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä. Ilman ylösnousemusta, meillä olisi ainoastaan viimeisen tuomion odotus ilman toivoakaan armahduksesta. Kaikki ne, jotka ovat kärsineet ja kuolleet mieluummin kuin kieltäneet Jeesuksen, olisivat kuolleet turhaan. Ilman Kristuksen ylösnousemusta ”nekin, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskoen, ovat tuhon omia”, Paavali kirjoittaa. (1. Kor. 15:19) Hän jatkaa: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkein säälittävämpiä ihmisiä.” Olisi surullista ja säälittävää perustaa uskonsa, elämänsä ja toivonsa johonkin, joka on valhetta.
Mutta entä jos Kristuksen ylösnousemus onkin totta? Jos hauta olikin tyhjä? Jos opetuslasten kohtaamiset Jeesuksen kanssa, hänen kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen, olivat aitoja ja todellisia kohtaamisia? Silloin kyseessä on maailman mullistavin tapahtuma. Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.
( Lähde: Leif Nummela/Uusi Tie - verkkolehti)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Ja tässä tuo kaipaamasi alkuosa Nummelan kirjoituksesta:

( Lähde: Leif Nummela/Uusi Tie - verkkolehti)Lausunto pätee: sinä olet EMÄVALEHTELIJA.

( Lähde: Leif Nummela/Uusi Tie - verkkolehti)S-SEUTULAINEN ON TUONUT ESILLE OMIA HARHOJAAN:
Taas on julkituotu suurta itsepetosta[itsekusetusta ja Unelmaa>>Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme. >>
1. Totean, että Jeesus ei ole ihmiskunnan oikea Pelastaja!!!
Oikea Pelastaja on Herra Jumala [ 2 Moos. 20: 1-11]
2. Totean, että Jeesus ei ole ollut Herra Jumalan luona, josta olisi voinut tulla tänne tai tulla yhtään mihinkään suuntaan!!"
3. Totean, että että Jeesus ei todellakaan ollut Jumala keskellämme!!
Jeesus on ihminen 1 Tim. 2: 3-8.
Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä Jumala ole nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki, vaan tämän niminen jumala on EPÄJUMALA.
LUTERILAINEN ITSEPETOS NRO 2 ON SEURAAVA:
luomiskertomuksen kirjoituksissa ei ole jumalaa nimeltä Sana eikä luomiskertomuksen kirjoituksissa ole jumalaa nimeltä Isä, Poika ja Pyhä Henki eikä luomiskertomuksessa ole olemassa myöskään Isä-Poika-suhdetta. Joten myöskään luterilaisen Kirkkoraamatun musteellapainettu / kirjoitettu sana ei ole Jumalan Sanaa [Kristuksen sanaa}.
KAIKKI TUO HARHAOPPI JUMALASTA ON LUTERILAISTA ITSEPETOSTA NRO 2.
Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan ja sen, joka tuota epäjumalaa kannattaa ja tallaa jalkoihinsa sen, joka pitää epäpyhänä liiton veren.
Hän tulee tallaamaan jalkoihinsa kaikki luterilaisen Kirkkoraamatun manipulaatioiden levittäjät [ Hebr. 10:28-29] [Joh. 3:36]. Teidän synnin levittäjien palkka on kuolema [Room. 1: 18-32].
Seuraavissa luterilaisen Kirkkoraamatun kohdissa useita todisteita Herra Jumalasta, jotka vahvistavat käsitystänne luterilaisten itsepetoksesta no 2:
1 Moos. 2:4; 2 Moos. 20:1-11; 1 Tim. 2: 3-8;
2. Moos. 3:15; 2. Moos. 6:3; Ps. 86:12; Ps. 90;
Jes. 44 : 24 - 26
Luuk. 10:27; Mark. 12:28-33; Ilm. 1:8; Ilm. 4:8; Ilm. 22:5, 6.
1Tim.1:17 Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.
Room.16:27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Jeesus on ihminen, hän ei ole jumala 1 Tim. 2 : 3- 8.
Ja toisekseen, että Herra Jumala on kaiken luoja yksinään 1 Moos. 2:4.
Hänen nimensä on Herra 2 Moos. 20 : 1-11.
Lisäksi vielä 2 Moos. 3:15 ” 15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”
Totean edellä kirjoittamiini todisteisiin nojautuen, että Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä Jumala ole nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja luterilaisen Kirkkoraamatun sana, vaan tämän niminen jumala on epäjumala.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KAHTA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne. Anonyymi kirjoitti:
S-SEUTULAINEN ON TUONUT ESILLE OMIA HARHOJAAN:

Te S24-palstalaiset varokaa noita KAHTA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne.Totea sinä mitä toteat.
Herra Jeesus Kristus on Totuus!
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
( Joh. 14:6)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Totea sinä mitä toteat.
Herra Jeesus Kristus on Totuus!
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
( Joh. 14:6)olet tosi tyhmäksi tullut >>Totea sinä mitä toteat.>>
Herra Jumala on Sinut EMÄVALEHTELIJAN hylännyt laatimaan tökeröitä kommenttejasi niinkuijn Paavali sinunlaisista tyypeistä kirjoittaa Room. 1:28-32;
28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,!!!
LUTERILAINEN ITSEPETOS NRO 2 ON SEURAAVA:
luomiskertomuksen kirjoituksissa ei ole jumalaa nimeltä Sana eikä luomiskertomuksen kirjoituksissa ole jumalaa nimeltä Isä, Poika ja Pyhä Henki eikä luomiskertomuksessa ole olemassa myöskään Isä-Poika-suhdetta. Joten myöskään luterilaisen Kirkkoraamatun musteellapainettu / kirjoitettu sana ei ole Jumalan Sanaa [Kristuksen sanaa}.
KAIKKI TUO HARHAOPPI JUMALASTA ON LUTERILAISTA ITSEPETOSTA NRO 2.
Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan ja sen, joka tuota epäjumalaa kannattaa ja tallaa jalkoihinsa sen, joka pitää epäpyhänä liiton veren.
Hän tulee tallaamaan jalkoihinsa kaikki luterilaisen Kirkkoraamatun manipulaatioiden levittäjät [ Hebr. 10:28-29] [Joh. 3:36]. Teidän synnin levittäjien palkka on kuolema [Room. 1: 18-32].
Totean edellä kirjoittamiini todisteisiin nojautuen, että Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä TULE KOSKAAN OLEMAAN Jumala, JOKA ON nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja luterilaisen Kirkkoraamatun sana [Kristuksen sanaa], vaan tuon niminen jumala on EPÄJUMALA.

Te S24-palstalaiset varokaa noita KAHTA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne.Siinä näkyy sun kirjoituksesta mistä olet >> Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan <<
S-Seutulainen kirjoitti:
Totea sinä mitä toteat.
Herra Jeesus Kristus on Totuus!
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
( Joh. 14:6)Amen !! Näin on rakas !!
Anonyymi kirjoitti:
olet tosi tyhmäksi tullut >>Totea sinä mitä toteat.>>
Herra Jumala on Sinut EMÄVALEHTELIJAN hylännyt laatimaan tökeröitä kommenttejasi niinkuijn Paavali sinunlaisista tyypeistä kirjoittaa Room. 1:28-32;
28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,!!!
LUTERILAINEN ITSEPETOS NRO 2 ON SEURAAVA:
luomiskertomuksen kirjoituksissa ei ole jumalaa nimeltä Sana eikä luomiskertomuksen kirjoituksissa ole jumalaa nimeltä Isä, Poika ja Pyhä Henki eikä luomiskertomuksessa ole olemassa myöskään Isä-Poika-suhdetta. Joten myöskään luterilaisen Kirkkoraamatun musteellapainettu / kirjoitettu sana ei ole Jumalan Sanaa [Kristuksen sanaa}.
KAIKKI TUO HARHAOPPI JUMALASTA ON LUTERILAISTA ITSEPETOSTA NRO 2.
Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan ja sen, joka tuota epäjumalaa kannattaa ja tallaa jalkoihinsa sen, joka pitää epäpyhänä liiton veren.
Hän tulee tallaamaan jalkoihinsa kaikki luterilaisen Kirkkoraamatun manipulaatioiden levittäjät [ Hebr. 10:28-29] [Joh. 3:36]. Teidän synnin levittäjien palkka on kuolema [Room. 1: 18-32].
Totean edellä kirjoittamiini todisteisiin nojautuen, että Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä TULE KOSKAAN OLEMAAN Jumala, JOKA ON nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja luterilaisen Kirkkoraamatun sana [Kristuksen sanaa], vaan tuon niminen jumala on EPÄJUMALA.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KAHTA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne.Kirjoitat rakas että Jumala tulee tallamaan oman Pojan ????????????
Uskomatonta !!!!!!!!!!!!!!
Näin kirjoitat >>> Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan ja sen, joka tuota epäjumalaa kannattaa ja tallaa jalkoihinsa sen, joka pitää epäpyhänä liiton veren.<<<- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Totea sinä mitä toteat.
Herra Jeesus Kristus on Totuus!
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
( Joh. 14:6)Jos Herra Jeesus Kristus on Totuus, silloin on oltava TOTTA myös se, mitä Hänessä on tapahtunut: se, että Jumala OLI Hänessä ja SOVITTI Hänessä Hänen ristillä vuodattamansa veren kautta JO KOKO MAAILMAN.
EI siis kenenkään uskoontulossa vaan RISTILLÄ.
Mutta TÄMÄ TOTUUS Kristuksessa ei sinulle jostain syystä kelpaa. Miksiköhän?
Ja silti julistat, että Herrra Jeesus Kristus on totuus. Miksi, kun kerran et tosiasiassa ajattele niin? Anonyymi kirjoitti:
Jos Herra Jeesus Kristus on Totuus, silloin on oltava TOTTA myös se, mitä Hänessä on tapahtunut: se, että Jumala OLI Hänessä ja SOVITTI Hänessä Hänen ristillä vuodattamansa veren kautta JO KOKO MAAILMAN.
EI siis kenenkään uskoontulossa vaan RISTILLÄ.
Mutta TÄMÄ TOTUUS Kristuksessa ei sinulle jostain syystä kelpaa. Miksiköhän?
Ja silti julistat, että Herrra Jeesus Kristus on totuus. Miksi, kun kerran et tosiasiassa ajattele niin?1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
13 Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
( 2 Kor. 5)S-Seutulainen kirjoitti:
1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.

( 2 Kor. 5)1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
3 Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi,
4 vaan kaikessa me osoittaudumme Jumalan palvelijoiksi: suuressa kärsivällisyydessä, vaivoissa, hädissä, ahdistuksissa,
5 ruoskittaessa, vankeudessa, meteleissä, vaivannäöissä, valvomisissa, paastoissa;
6 puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, Pyhässä Hengessä, vilpittömässä rakkaudessa,
7 totuuden sanassa, Jumalan voimassa, vanhurskauden sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa;
8 kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina,
9 tuntemattomina ja kuitenkin hyvin tunnettuina; kuolemaisillamme, ja katso, me elämme, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina,
10 murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.
11 Suumme on auennut puhumaan teille, korinttolaiset, sydämemme on avartunut.
12 Ei ole teillä ahdasta meidän sydämessämme, mutta ahdas on teidän oma sydämenne.
13 Antakaa verta verrasta - puhun kuin lapsilleni - avartukaa tekin.
14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
( 2 Kor. 6)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.

( 2 Kor. 6)Olet sinä kyllä luikero näissä kommenteissasi. Jos Jeesus olisi ollut samanlainen luikero kuin sinä lihansa päivinä, hän OMAT OPETUSLAPSENSA olisivat piesseet hänet silkasta raivosta. Oikeastaan nämä koko luvun sitaatit eivät ole osoitus mistään muusta kuin pelkuruudesta astua esiin ja esittää asiansa OMILLA SANOILLAAN. Jollei tähän PYSTY, silloin on paettava sitaattien toteemipaalun taaksen piiloon.
- Anonyymi
Myy sanaa rahasta rahastaa myyjä ulos pyhäköstä vaan myyjät .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
väärin, väärin...kirjoitus ei ole täysin Raamatun mukainen kuten väität >>Leif Nummelan kirjoitus on täysin Raamatun mukainen>>
Ensinnäkin aloittajaa pettää Teitä jättämällä pois tekstiä Pääkirjoituksesta.
Tässä nuo puuttuvat kirjoitukset eli kaikista tärkeimmät lähtökohtaasiat ovat poistettu ja mitätöity tuon aloittajan toimesta.
Uusi Tie
Pääkirjoitukset 31.3.2021
Säälittäviä vai autuaita? – Riippuu ylösnousemuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida.
Teksti: Leif Nummela
1. KIRJOITUKSEN LÄHTÖKOHTA: 1 KOR. 15-LUKU
Jeesuksen ylösnousemuksen merkitystä on vaikea yliarvioida. Apostoli Paavali luettelee pitkän listan asioita, jotka seuraisivat, jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. (1. Kor. 15) Ensinnäkin koko kristillinen uskomme olisi silloin turha. ”Yhtä tyhjän kanssa”, niin kuin UT2020-käännös asian ilmaisee. Myös saarnat olisivat tyhjää täynnä. Puhe siitä, että USKO ANTAA TOIVOA, OLISI ITSEPETOSTA. Kuollut messias ei anna kenellekään mitään toivoa.
2. LÄHTÖKOHTA: SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS
Meillä ei myöskään olisi syntien anteeksiantamusta Jumalan edessä. Ilman ylösnousemusta, meillä olisi ainoastaan viimeisen tuomion odotus ilman toivoakaan armahduksesta. Kaikki ne, jotka ovat kärsineet ja kuolleet mieluummin kuin kieltäneet Jeesuksen, olisivat kuolleet turhaan. Ilman Kristuksen ylösnousemusta ”nekin, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskoen, ovat tuhon omia”, Paavali kirjoittaa. (1. Kor. 15:19) Hän jatkaa: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkein säälittävämpiä ihmisiä.” Olisi surullista ja säälittävää perustaa uskonsa, elämänsä ja toivonsa johonkin, joka on valhetta.
3. LÄHTÖKOHTA: Jeesus on ihmiskunnan OIKEA PELASTAJA, KOSKA HÄN ON ”Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.”
Mutta entä jos Kristuksen ylösnousemus onkin totta? Jos hauta olikin tyhjä? Jos opetuslasten kohtaamiset Jeesuksen kanssa, hänen kuolemansa ja hautaamisensa jälkeen, olivat aitoja ja todellisia kohtaamisia? Silloin kyseessä on maailman mullistavin tapahtuma. Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme.
Ylösnousemus oli ensimmäisten kristittyjen saarnan ytimessä. Sen tulisi edelleen olla meidän saarnamme ytimessä.
S-Seutulainen petti Teidät S24-lukijat KOMMENTISSAAN poistamalla nuo 3 TÄRKEÄÄ lähtökohtaa Uusitie-lehden pääkirjoituksesta ja jätti mainitsematta tuosta teostaan mitään.
Totean Leif Nummelan laatimasta pääkirjoituksesta, että lähtökohdista VAIN LÄHTÖKOHTA KOHTA 1 ON TOTTA.
Muut lähtökohdat 2. ja 3. ovat vastoin Herra Jumalan tahtoa ja vastoin Jeesuksen Kristuksen antamaa opetusta ja vastoin Paavalin opetusta.
Joten pääkohdat 2. ja 3. ovat VALHETTA ELI SYNTIÄ.
Lähtökohdan 2. tuollainen käsittely ja kirjoittelu on aivan vastoin Jumalan tahtoa ja Hänen suunnitelmaansa ihmiskunnan pelastuksesta. Pelastusta varten Jeesus Kristus juuri tulikin!!!
Joten, kirjoitus ei ole "täysin Raamatun mukainen kuten väität."
Ja näinollen aloittaja on emävalehtelija ja Leif Nummela samoin.Rakkaus puuttuu kaikki puuttuu. Opetus kor.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
S-SEUTULAINEN ON TUONUT ESILLE OMIA HARHOJAAN:
Taas on julkituotu suurta itsepetosta[itsekusetusta ja Unelmaa>>Ylösnousemus oli lopullinen todiste siitä, että Jeesus on ihmiskunnan oikea pelastaja. Se osoittaa, että hän oli se, joka hän itse sanoi olevansa: Jumalan luota tullut, Jumala itse meidän keskellämme. >>
1. Totean, että Jeesus ei ole ihmiskunnan oikea Pelastaja!!!
Oikea Pelastaja on Herra Jumala [ 2 Moos. 20: 1-11]
2. Totean, että Jeesus ei ole ollut Herra Jumalan luona, josta olisi voinut tulla tänne tai tulla yhtään mihinkään suuntaan!!"
3. Totean, että että Jeesus ei todellakaan ollut Jumala keskellämme!!
Jeesus on ihminen 1 Tim. 2: 3-8.
Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä Jumala ole nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki, vaan tämän niminen jumala on EPÄJUMALA.
LUTERILAINEN ITSEPETOS NRO 2 ON SEURAAVA:
luomiskertomuksen kirjoituksissa ei ole jumalaa nimeltä Sana eikä luomiskertomuksen kirjoituksissa ole jumalaa nimeltä Isä, Poika ja Pyhä Henki eikä luomiskertomuksessa ole olemassa myöskään Isä-Poika-suhdetta. Joten myöskään luterilaisen Kirkkoraamatun musteellapainettu / kirjoitettu sana ei ole Jumalan Sanaa [Kristuksen sanaa}.
KAIKKI TUO HARHAOPPI JUMALASTA ON LUTERILAISTA ITSEPETOSTA NRO 2.
Herra Jumala tulee tallaamaan jalkoihinsa Jumalan Pojan ja sen, joka tuota epäjumalaa kannattaa ja tallaa jalkoihinsa sen, joka pitää epäpyhänä liiton veren.
Hän tulee tallaamaan jalkoihinsa kaikki luterilaisen Kirkkoraamatun manipulaatioiden levittäjät [ Hebr. 10:28-29] [Joh. 3:36]. Teidän synnin levittäjien palkka on kuolema [Room. 1: 18-32].
Seuraavissa luterilaisen Kirkkoraamatun kohdissa useita todisteita Herra Jumalasta, jotka vahvistavat käsitystänne luterilaisten itsepetoksesta no 2:
1 Moos. 2:4; 2 Moos. 20:1-11; 1 Tim. 2: 3-8;
2. Moos. 3:15; 2. Moos. 6:3; Ps. 86:12; Ps. 90;
Jes. 44 : 24 - 26
Luuk. 10:27; Mark. 12:28-33; Ilm. 1:8; Ilm. 4:8; Ilm. 22:5, 6.
1Tim.1:17 Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.
Room.16:27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Jeesus on ihminen, hän ei ole jumala 1 Tim. 2 : 3- 8.
Ja toisekseen, että Herra Jumala on kaiken luoja yksinään 1 Moos. 2:4.
Hänen nimensä on Herra 2 Moos. 20 : 1-11.
Lisäksi vielä 2 Moos. 3:15 ” 15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”
Totean edellä kirjoittamiini todisteisiin nojautuen, että Jumalan nimi ei ole koskaan ollut eikä Jumala ole nimeltään Isä, Poika/Sana/Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ja luterilaisen Kirkkoraamatun sana, vaan tämän niminen jumala on epäjumala.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KAHTA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne.Hammasten kiristys odottaa lain alaisia .
- Anonyymi
Ei sitä kannata myöskään aliarvioida.
- Anonyymi
Mikähän tuossa olisi välimuotona?
- Anonyymi
Jeesuksen ylösnousemuksen merkityksen voi yliarvioida Saviseutulaisen mielestä helposti esim. siten, että väittää, että Jumala tosiaan sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksessa (mistä ylösnousemus on todiste) eikä asettanut sovitusta ainoastaan tarjolle.
Saviseutulaisen mukaan kun Jumala asetti sovituksen Kristuksessa pelkästään tarjolle.
Hän toki väittää uskovansa sovitukseen (mikä alkukielessä merkitsee sovintoa ja sopusointua MOLEMPIEN OSAPUOLTEN KESKEN eikä vain yksipuolisesti), mutta kaikki, mitä hän kirjoittaa, todistaa muusta.
Tällaisia vesseleitä nämä pseudo-Jeesuksen pikku saarnamiehet ovat.Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja käännyttävä Jeesuksen puoleen ja tunnustettava syntinsä saadakseen ne anteeksi.
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
( Ap.t. 17:30-31)
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."
( 1 Joh. 1)
Ja epäusko ainoastaan estää perille pääsyn.
1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,
2 joka on uskollinen asettajalleen, niinkuin Mooseskin oli "uskollinen koko hänen huoneessansa."
3 Sillä hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen.
4 Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.
5 Ja Mooses tosin oli "palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa", todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman,
6 mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon, rohkeuden ja kerskauksen.
7 Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
9 jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta;
10 sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni;
11 ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni.'"
12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?
17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?
18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille?
19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.
( Hebr. 3)S-Seutulainen kirjoitti:
Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja käännyttävä Jeesuksen puoleen ja tunnustettava syntinsä saadakseen ne anteeksi.

( Hebr. 3)46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat.
49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
50 Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.
51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.
52 Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten.
53 Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa.
( Luuk. 24)
22 Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesuksen, Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita Jumala hänen kauttansa teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte,
23 hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
24 Hänet Jumala herätti ja päästi kuoleman kivuista, niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.
25 Sillä Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen alati edessäni Herran, sillä hän on minun oikealla puolellani, etten horjahtaisi.
26 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös minun ruumiini on lepäävä toivossa;
27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
28 Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'
29 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
30 Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.
33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
( Ap.t. 2)- Anonyymi
Lisäys: jos te sovituksen sanan kieroon murjojat tajuaisitte, kuinka irvokasta tuo teidän evankeliumin vastustuksenne on, teitä saattaisi pienen tovin hieman hävettää - mikä toki muuttuisi pian riemuksi siitä, että KAIKKI synnit on tosiaankin saatu AINOASTAAN JA VAIN Kristuksen uhrin nojalla anteeksi.
Paavali kirjoittaa:
Sillä hänessä LUOTIIN kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on LUOTU hänen kauttansa ja häneen, 17ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy KAIKKI voimassa. 18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 20 ja että hän, TEHDEN RAUHAN HÄNEN RISTINSÄ VEREN KAUTTA, hänen kauttaan SOVITTAISI itsensä kanssa KAIKKI, hänen kauttaan KAIKKI sekä maan päällä että taivaissa.
Kristuksessa, Kristuksen kautta ja Kristukseen on KAIKKI luotu ja kaikki pysyy Hänessä VOIMASSA.
Samoin Kristuksen kautta on SOVITETTU KAIKKI.
Tämän maailman uskotoivosten ja saviseutulaisten mukaan sovitus EI astunut voimaan ristillä vaan se astuu voimaan vasta ihmisen uskoontulossa. Sovitus EI ts. astunut voimaan Kristuksessa, SAMASSA KRISTUKSESSA, jossa, jonka kautta ja johon kaikki on LUOTU JA PYSYY VOIMASSA.
Kristus ei ole JAETTU. Kristuksessa EI voi tapahtua jokin asia (MAAILMAN LUOMINEN) konkreettisesti ja jokin toinen asia (MAAILMAN SOVITUS) PELKÄSTÄÄN teoreettisesti. Kristus ei ole vain PUOLIKSI TOTTA.
Mutta tämän maailman uskotovoiset ja saviseutulaiset väittävät, että Kristus ON puoliksi totta ja puoliksi teoriaa.
No jos kerran JUMALA KAIPAA TEIDÄN APUANNE MAAILMAN SOVITTAMISESSA, KAIPA HÄN ON AIKOJEN ALUSSA KAIVANNUT TEIDÄN APUANNE MAAILMAN LUOMISESSAKIN!!!
Kuunnelkaa te OSAAMATTOMAN JUMALAN AVUSTAJAT, MITÄ HÄN TEILLE SANOO, KUN TE OSAATTE SOVITUKSEN ASIAN NIIN PALJON HÄNTÄ PAREMMIN. TE VARMAANKKIN OPASTITTE JA AVUSTITTE HÄNTÄ LUOMISESSAKIN:
Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! 5 Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? 6Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, 7 kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? Kuka sulki meren portit? 8 Kuka sulki meren portit, kun vedet syöksyivät esiin maan kohdusta? 9Pilvenhattaroihin minä vaatetin meren, myrskypilvillä sen kapaloin. 10 Minä laadin sille lait ja rajat ja asetin portit ja salvat sen tielle, 11sanoin: »Tähän asti, ei edemmäs! Tässä on sinun ylpeitten aaltojesi raja.» Oletko kutsunut esiin aamun? 12Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran?
Kertokaa ihmeessä, kuinka te Jumalaa luomispuuhassa neuvoitte, KUN TE KERRAN KYKENETTE AUTTAMAAN JA OPASTAMAAN HÄNTÄ SOVITUKSEN ASIASSA!!!
Ymmärtämättömät ääliöt. Anonyymi kirjoitti:

Ymmärtämättömät ääliöt.Luottakaa maksuun ja nauttikaa rauhasta.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:19-20)
Kun toinen maailmansota päättyi sodan Tyynen meren näyttämöllä, allekirjoitettiin rauhansopimus USA:n ja Japanin välillä. Tämä sopimus julisti rauhantilan USA:n ja Japanin välille. Mutta muutamilla Tyynen meren saarilla eräät japanilaiset sotilaat eivät kuulleet rauhansopimuksesta. Toiset kieltäytyivät uskomasta, että sopimus todella oli allekirjoitettu. Tämän seurauksena he jatkoivat monta vuotta piileksimistä viidakossa. Vaikka rauha oli julistettu, he eivät nauttineet tuosta rauhasta, koska he kieltäytyivät uskomasta sitä.
Sama tilanne on olemassa ajatellen rauhaa, jonka Jumala on julistanut maailman kanssa. Tuo rauha on todistettu tosiasia. Mutta kukaan ei hyödy tuosta rauhasta kuulematta siitä ja uskomatta sitä. Jumala on siksi kirjoittanut sovituksen sanoman, joka ilmoittaa tuon rauhan. Tuo sovituksen sanoma on evankeliumi, sellaisena kuin se Raamatusta löytyy.
Jumala on myös nimittänyt lähettiläät ilmoittamaan tämän sanoman syntisille. Nämä lähettiläät ovat evankeliumin saarnaajat. He julistavat: “Jumala on tehnyt rauhan maailman kanssa antamalla anteeksi heidän syntinsä. (Jättää lukematta synnit merkitsee käytännössä niiden anteeksi antamista. Tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.)
Luottakaa maksuun, jonka Kristus on suorittanut teidän synneistänne. Nauttikaa rauhasta, joka teillä on Jumalan kanssa. Teidän ei tarvitse enää pelätä Jumalan tuomiota. Teidän ei tarvitse enää yrittää pelastaa itseänne omalla ponnistelullanne.”
Kun me kuulemme tämän evankeliumin sanoman, Pyhä Henki vaikuttaa sen kautta luodakseen meidän sydämissämme pelastavan uskon. Pelastava usko on luottamus maksuun, jonka Kristus suoritti minun ja koko maailman synneistä. Uskolla minä vastaanotan anteeksiantamuksen lahjan, jonka Kristus hankki minulle.
Ote amerikkalaisen ja luterilaisen teologin John F. Brugin artikkelista “Vanhurskauttaminen armosta uskon kautta” (ks. Ef. 2:8-9) kirjassa “Syttyneitä sydämiä”, s. 26. Concordia ry., 1996. Blogin otsikko on allekirjoittaneen.
( Lähde: Mika Rantanen /Kotimaa)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Luottakaa maksuun ja nauttikaa rauhasta.

( Lähde: Mika Rantanen /Kotimaa)Rantasen höpinä perustuu mielipuoliseen käännösvirheeseen, joka on idiotisoinut tuhansia ihmisiä. Jakeessa 19 sanotaan, että Jumala sovitti maailman itsensä kanssa, ja jakeessa 20 kehotetaan ANTAMAAN sovittaa itsensä Jumalan kanssa.
Tämä on niin veret seisauttava ristiriita, että sen läpimenoa ihmisten mielissä on vaikea uskoa. Kun hetkenkin lukee kommentteja, jossa tuo mielipuolisuus, saatanallinen HULLUUS, selitetään normaali(ude)ksi ja terveeksi ja ristiriidattomaksi, tulee tunne, että on jossain alien-elokuvassa seonneiden ihmisten parissa.
Ja tämä järjettömyys on sitten olevinaan HYVÄ UUTINEN. Tämä on ihmissielun raiskaus on HYVÄ UUTINEN samassa tavoin ja samalla tasolla kuin se, että Venäjä on vapauttamassa Ukrainaa natseista. - Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Luottakaa maksuun ja nauttikaa rauhasta.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:19-20)
Kun toinen maailmansota päättyi sodan Tyynen meren näyttämöllä, allekirjoitettiin rauhansopimus USA:n ja Japanin välillä. Tämä sopimus julisti rauhantilan USA:n ja Japanin välille. Mutta muutamilla Tyynen meren saarilla eräät japanilaiset sotilaat eivät kuulleet rauhansopimuksesta. Toiset kieltäytyivät uskomasta, että sopimus todella oli allekirjoitettu. Tämän seurauksena he jatkoivat monta vuotta piileksimistä viidakossa. Vaikka rauha oli julistettu, he eivät nauttineet tuosta rauhasta, koska he kieltäytyivät uskomasta sitä.
Sama tilanne on olemassa ajatellen rauhaa, jonka Jumala on julistanut maailman kanssa. Tuo rauha on todistettu tosiasia. Mutta kukaan ei hyödy tuosta rauhasta kuulematta siitä ja uskomatta sitä. Jumala on siksi kirjoittanut sovituksen sanoman, joka ilmoittaa tuon rauhan. Tuo sovituksen sanoma on evankeliumi, sellaisena kuin se Raamatusta löytyy.
Jumala on myös nimittänyt lähettiläät ilmoittamaan tämän sanoman syntisille. Nämä lähettiläät ovat evankeliumin saarnaajat. He julistavat: “Jumala on tehnyt rauhan maailman kanssa antamalla anteeksi heidän syntinsä. (Jättää lukematta synnit merkitsee käytännössä niiden anteeksi antamista. Tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.)
Luottakaa maksuun, jonka Kristus on suorittanut teidän synneistänne. Nauttikaa rauhasta, joka teillä on Jumalan kanssa. Teidän ei tarvitse enää pelätä Jumalan tuomiota. Teidän ei tarvitse enää yrittää pelastaa itseänne omalla ponnistelullanne.”
Kun me kuulemme tämän evankeliumin sanoman, Pyhä Henki vaikuttaa sen kautta luodakseen meidän sydämissämme pelastavan uskon. Pelastava usko on luottamus maksuun, jonka Kristus suoritti minun ja koko maailman synneistä. Uskolla minä vastaanotan anteeksiantamuksen lahjan, jonka Kristus hankki minulle.
Ote amerikkalaisen ja luterilaisen teologin John F. Brugin artikkelista “Vanhurskauttaminen armosta uskon kautta” (ks. Ef. 2:8-9) kirjassa “Syttyneitä sydämiä”, s. 26. Concordia ry., 1996. Blogin otsikko on allekirjoittaneen.
( Lähde: Mika Rantanen /Kotimaa)taas julistetaan uutta evankeliumia, valhetta ja eksytystä, tämä on ensimmäinen kerta kun tätä näen julistettavan Pelastavaa uskoa >> Pelastava usko on luottamus maksuun, jonka Kristus suoritti minun ja koko maailman synneistä. Uskolla minä vastaanotan anteeksiantamuksen lahjan, jonka Kristus hankki minulle.>>>
S-Seutulaisen kommentit menee aina vaan yliampuvammiksi.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KOLMEA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne. - Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Luottakaa maksuun ja nauttikaa rauhasta.
Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:19-20)
Kun toinen maailmansota päättyi sodan Tyynen meren näyttämöllä, allekirjoitettiin rauhansopimus USA:n ja Japanin välillä. Tämä sopimus julisti rauhantilan USA:n ja Japanin välille. Mutta muutamilla Tyynen meren saarilla eräät japanilaiset sotilaat eivät kuulleet rauhansopimuksesta. Toiset kieltäytyivät uskomasta, että sopimus todella oli allekirjoitettu. Tämän seurauksena he jatkoivat monta vuotta piileksimistä viidakossa. Vaikka rauha oli julistettu, he eivät nauttineet tuosta rauhasta, koska he kieltäytyivät uskomasta sitä.
Sama tilanne on olemassa ajatellen rauhaa, jonka Jumala on julistanut maailman kanssa. Tuo rauha on todistettu tosiasia. Mutta kukaan ei hyödy tuosta rauhasta kuulematta siitä ja uskomatta sitä. Jumala on siksi kirjoittanut sovituksen sanoman, joka ilmoittaa tuon rauhan. Tuo sovituksen sanoma on evankeliumi, sellaisena kuin se Raamatusta löytyy.
Jumala on myös nimittänyt lähettiläät ilmoittamaan tämän sanoman syntisille. Nämä lähettiläät ovat evankeliumin saarnaajat. He julistavat: “Jumala on tehnyt rauhan maailman kanssa antamalla anteeksi heidän syntinsä. (Jättää lukematta synnit merkitsee käytännössä niiden anteeksi antamista. Tämä sulku on allekirjoittaneen lisäys.)
Luottakaa maksuun, jonka Kristus on suorittanut teidän synneistänne. Nauttikaa rauhasta, joka teillä on Jumalan kanssa. Teidän ei tarvitse enää pelätä Jumalan tuomiota. Teidän ei tarvitse enää yrittää pelastaa itseänne omalla ponnistelullanne.”
Kun me kuulemme tämän evankeliumin sanoman, Pyhä Henki vaikuttaa sen kautta luodakseen meidän sydämissämme pelastavan uskon. Pelastava usko on luottamus maksuun, jonka Kristus suoritti minun ja koko maailman synneistä. Uskolla minä vastaanotan anteeksiantamuksen lahjan, jonka Kristus hankki minulle.
Ote amerikkalaisen ja luterilaisen teologin John F. Brugin artikkelista “Vanhurskauttaminen armosta uskon kautta” (ks. Ef. 2:8-9) kirjassa “Syttyneitä sydämiä”, s. 26. Concordia ry., 1996. Blogin otsikko on allekirjoittaneen.
( Lähde: Mika Rantanen /Kotimaa)Totean, että S-Seutulaisen / saviseutulaisen, Usko Toivosen, ”syntiseutulaisen”, Olavi Peltolan, Jaakko Pirttiahon, Leif Nummelan, C-O Roseniuksen, Mika Rantanen ja GFn palstatoiminnan ydintä on tehdä jatkuvaa Teidän palstalaisten psykologista manipulointia.
Psykologinen manipulointi [ kusetus] on toimintaa, jonka avulla luterilaista Kirkkoraamattua tuodaan esille ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa totuuden tietoja omien harhaoppiensa tähden sekä omien henkilökohtaisten ongelmien ja sairauksiensa tähden [Room. 1: 28-32].
Johtava teema tuolla sakilla on julkituoda luterilaista Itsepetokseen perustuvaa S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumia eli Vanhurskauttamisopin mukaista oppia luterilaisesta Kirkkoraamatusta, ETSIEN JAKEITA tuosta Kirkkoraamatusta, JOTKA SOPIVAT tuohon oppiin ja POISJÄTTÄEN JAKEET JOTKA EIVÄT SOVI tuohon oppiin. Tuo on luterilaisen Kirkkoraamatun itsepetos nro 1. [Tuossa itsepetoksessa Herra Jumalan evankeliumista ei kerrota mitään, vaan pimitetään tämä evankeliumi kokonaan]
[ Itsepetos [ itsekusetus] on tilanne, jossa ihminen tietoisesti tulkitsee todellisuutta omien halujensa ja omien toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen omaan itseluomaansa Lutherin evankeliumiin / Vanhurskauttamisoppi-unelmaansa ja Poika / Sana unelmaansa.]
Tuon edm. olen Teille palstalaiset tuonut esille hengen johdolla ja edelleen selkeästi todistellen polkenut heidän julistamansa luterilaisen Itsepetoksen perustuvan S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumin eli Vanhurskauttamisopin maanrakoon. Samoin olen polkenut heidän julistamansa Poika/Sana-unelmat maanrakoon..
Luterilainen Kirkkoraamatun olen hengen johdolla monessa kohdin todistanut manipulaatioksi.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KOLMEA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne. Anonyymi kirjoitti:
Totean, että S-Seutulaisen / saviseutulaisen, Usko Toivosen, ”syntiseutulaisen”, Olavi Peltolan, Jaakko Pirttiahon, Leif Nummelan, C-O Roseniuksen, Mika Rantanen ja GFn palstatoiminnan ydintä on tehdä jatkuvaa Teidän palstalaisten psykologista manipulointia.
Psykologinen manipulointi [ kusetus] on toimintaa, jonka avulla luterilaista Kirkkoraamattua tuodaan esille ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa totuuden tietoja omien harhaoppiensa tähden sekä omien henkilökohtaisten ongelmien ja sairauksiensa tähden [Room. 1: 28-32].
Johtava teema tuolla sakilla on julkituoda luterilaista Itsepetokseen perustuvaa S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumia eli Vanhurskauttamisopin mukaista oppia luterilaisesta Kirkkoraamatusta, ETSIEN JAKEITA tuosta Kirkkoraamatusta, JOTKA SOPIVAT tuohon oppiin ja POISJÄTTÄEN JAKEET JOTKA EIVÄT SOVI tuohon oppiin. Tuo on luterilaisen Kirkkoraamatun itsepetos nro 1. [Tuossa itsepetoksessa Herra Jumalan evankeliumista ei kerrota mitään, vaan pimitetään tämä evankeliumi kokonaan]
[ Itsepetos [ itsekusetus] on tilanne, jossa ihminen tietoisesti tulkitsee todellisuutta omien halujensa ja omien toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen omaan itseluomaansa Lutherin evankeliumiin / Vanhurskauttamisoppi-unelmaansa ja Poika / Sana unelmaansa.]
Tuon edm. olen Teille palstalaiset tuonut esille hengen johdolla ja edelleen selkeästi todistellen polkenut heidän julistamansa luterilaisen Itsepetoksen perustuvan S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumin eli Vanhurskauttamisopin maanrakoon. Samoin olen polkenut heidän julistamansa Poika/Sana-unelmat maanrakoon..
Luterilainen Kirkkoraamatun olen hengen johdolla monessa kohdin todistanut manipulaatioksi.
Te S24-palstalaiset varokaa noita KOLMEA EMÄVALEHTELIJAA ELI HARHAOPPISIA, älkää antako noille mitään vaikuttamismahdollisuutta Teidän palstalaisten uskonkäsitykseenne ja pelastuskäsitykseenne.Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on
niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee
Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
( 2 Kor. 4:3-4)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on
niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee
Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
( 2 Kor. 4:3-4)S-Seutulaisen itseluoma harhaoppia tulee esiin vähitellen kuten tuossa kommentissa >>Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa>>
S-Seutulaisen kommentit menee aina vaan yliampuvammiksi. >"Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.>
1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
( 2 Kor. 4)- Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
>"Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,

( 2 Kor. 4)Sinulla ei ole annettu yhtään mitään virkaa , sinä tuot tänne valheita...>> 1 Sentähden, kun meillä on tämä virka>>
Kehtaatkin leuhkia että sulle on annettu virka.
Jumala ei annaSinulle jumalattomalle pakanalle yhtään mitään!!!
Psykologinen manipulointi [ kusetus] on toimintaa, jonka avulla luterilaista Kirkkoraamattua tuodaan esille ja pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa totuuden tietoja omien harhaoppiensa tähden sekä omien henkilökohtaisten ongelmien ja sairauksiensa tähden [Room. 1: 28-32].
Johtava teema tuolla sakilla on julkituoda luterilaista Itsepetokseen perustuvaa S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumia eli Vanhurskauttamisopin mukaista oppia luterilaisesta Kirkkoraamatusta, ETSIEN JAKEITA tuosta Kirkkoraamatusta, JOTKA SOPIVAT tuohon oppiin ja POISJÄTTÄEN JAKEET JOTKA EIVÄT SOVI tuohon oppiin. Tuo on luterilaisen Kirkkoraamatun itsepetos nro 1. [Tuossa itsepetoksessa Herra Jumalan evankeliumista ei kerrota mitään, vaan pimitetään tämä evankeliumi kokonaan]
[ Itsepetos [ itsekusetus] on tilanne, jossa ihminen tietoisesti tulkitsee todellisuutta omien halujensa ja omien toiveidensa mukaisesti vääristellen totuutta ja lopulta uskoen omaan itseluomaansa S-Seutulaisen ja Lutherin evankeliumiin / Vanhurskauttamisoppi-unelmaansa ja Poika / Sana unelmaansa.] - Anonyymi
S-Seutulainen kirjoitti:
>"Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.>
1 Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.
10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
( 2 Kor. 4)Miten tämä liittyy yhtään mihinkään?
Rakkaat !!
Meidänkin tulis kokea Hengessä tuon ylösnousemuksen että Uudestisynnytään..- Anonyymi
Antikristus täällä 🕎✡️😈🌈🦁🦁🦁🐏🙈🙈🙈🙈
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun418417- 893883
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa823315Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus3423131- 462463
- 562311
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo261710Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi361586Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."
Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui311564- 561515