Kerettiläiset suuntaukset ja uskomukset

Adventismia voidaan hyvällä syyllä kutsua kerettiläisyydeksi koska he suhtautuvat vihamielisesti kristittyjä kohtaan.
Adventismissa uskotaan että he ovat lopunajan jäännösseurakunta opinkohtansa mukaan.
Samanlainen oppiuskomus on myös jehovalaisuudessa.
Kyse on silloin korvausteologiasta omine järkeisoppeineen.

Niin sanotun korvausteologian kannattajat esim. adventistit eivät näe juutalaisia enää Jumalan valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin Messiaana ja Jumalan Poikana.
33225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kerettiläiset ovat luikertelevia valheveljiä kristittyjen keskuudessa.
Alkuperäinen setsemännen päivän adventismi ei ollut kristinuskoa.

Gal 2:4
Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa,

Äänestä
  • Miksi jatkuvasti valetta puhut? Pitääkö sinun jatkuvasti suoltaa sitä, mitä rienaaja päähäsi pistää kirjoittamaan?

    Ja todellisuudessa, tunnetko kirkkohistoriasta - mikä on kristillisyys? Miksi kristillisyydessä on niin suuret ruumiskasat tien vierustoilla? Puhutko niistä- Sieltähän ne vihamielisyydet löytyy.
    Valheetasi ei kannata kylvää, kun ja koska porukka tietää historiaa - osaavat lukea ja ehkä sen käsityskyvyn miettiminen kohdaltasi ei ole nyt ajantasalla.
    Ei sinun tarvitse kuin katsoa tv7 sivuilta ohjelmaa, niin johan alkaa sinulla lyyti kirjoittamaan. että näinhän se on. kristillisyyden kirkkoisien tuoma veri - virtaa suuresti, sekä se viha -johtuu sieltä. Ja miksi? Kun pakanallinen uskonharhaisuus tulee esiin, ja huomaatte, että seisotta juuri sillä perustuksella, se teitä itseänne vihastuttaa.
    Mutta, syventykää ja tehkää Raamatunmukaan parannus - niin Jeesuksen paluu on paremmin lähempänä, kun pakanuus häviää sydämistänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi jatkuvasti valetta puhut? Pitääkö sinun jatkuvasti suoltaa sitä, mitä rienaaja päähäsi pistää kirjoittamaan?

    Ja todellisuudessa, tunnetko kirkkohistoriasta - mikä on kristillisyys? Miksi kristillisyydessä on niin suuret ruumiskasat tien vierustoilla? Puhutko niistä- Sieltähän ne vihamielisyydet löytyy.
    Valheetasi ei kannata kylvää, kun ja koska porukka tietää historiaa - osaavat lukea ja ehkä sen käsityskyvyn miettiminen kohdaltasi ei ole nyt ajantasalla.
    Ei sinun tarvitse kuin katsoa tv7 sivuilta ohjelmaa, niin johan alkaa sinulla lyyti kirjoittamaan. että näinhän se on. kristillisyyden kirkkoisien tuoma veri - virtaa suuresti, sekä se viha -johtuu sieltä. Ja miksi? Kun pakanallinen uskonharhaisuus tulee esiin, ja huomaatte, että seisotta juuri sillä perustuksella, se teitä itseänne vihastuttaa.
    Mutta, syventykää ja tehkää Raamatunmukaan parannus - niin Jeesuksen paluu on paremmin lähempänä, kun pakanuus häviää sydämistänne.

    Sanoja kerettiläinen (kreik. hairetikos) ja harhaoppi (kreik. hairesis) käytetään molempia jo Raamatun alkuteksteissä. Paavali käyttää sanaa kerettiläinen kirjeessään Titukselle, Tit. 3:10.

    Äänestä

Kerettiläisyyden henki on mahdollisesti saanut alkunsa väärästä profeetasta kuten esim. adventismissa opinkohdan profetian henki mukaisesti.

Äänestä

Helvetin ja pedonmerkin määrittämisen virka onkin adventistien keskuudessa kaikkein halutuin virka, koska sitä suurempaa uskonnollista valtaa kerettiläiset johtajat eivät tule saamaan tässä saatanan vallan alaisessa järjestelmässä.

Äänestä

Adventismia ja jehovalaisuutta kutsutaan kerettiläiseksi uuskonnollisuudeksi jotka jäljittelevät kristinuskoa.
Molemmat odottavat Jeesuksen pikaista paluuta.
Mutta miten se näkyy adventismissa?

Äänestä
  • Missään tapauksessa ei pidä jahvettilaisten sanonnan mukaan "jäljitellä" - niin jäljitellä sitä pakanallista kristillisyyden harhaa - vaan olkoon vaikkapa näillä adventisteilla sellainen srk. johtaja - "päärabbi" - käytän tuota sanontaa nyt, jolla on visio. Visio maailmalaajuisesta ihmiskunnasta - mitä he tekevät - harhassa, että voi varoittaa uskonnollisuuksien eksytyksistä- kristillisestä antisemitismin sunnuntai- pakanauskonnon pyhästä ja kidutushelvetistä.
    Myös visiossa on näkemässä tutkimalla sanaa yötä ja päivää, mitä pakana- epäjumalanpalvelijat ei sunnuntaisin harrasta - vaan kehuvat vaikka helluntaipuhujapöntössä olevansa 9- käskyläisiä ja sapatti on kumottu. Rauha tämän sanojan muistolle, kuoli viime vuonna.
    Eli tämä adventistien päärabbi tutkien sanaa ohjaisi Hengellisesti seurakunnan kumartamaan Häntä joka on luonut taivaan ja maan.
    Profetoimaan aina raamattua lukemalla Jeesuksen paluusta. jota pakana- yleisuskonnon hapatelistalta puuttuu.
    Heiltä puuttuu Sanan tutiminen öin ja päivin, eikä he siten sakramenttikirjat kainalossa löydä totuutta. Ja näin vaikka helluntalaisittain, kirjoitetut ja kirjoittamattomat veljessopimukset sitovat enemmän kuin Jumalan sana.
    Ja tämä juuri perinneoppimme on saanut historinkirjoissa Luciferin hajotettua alkuseurakunnan, - niin perinneopin kautta - on tapettu hirvittävästi - kun kristitty - kirkkohistorian mukaan taistelee kristittyä vastaan.
    Ei kuunnella Sanaa - eikä liha taivu Jumalan Sanan alle. Innovaatio Sanalle puuttuu Siionista.
    Mitä se veli sanoo, jos minä uskoisinkin "ääneen" Jumalan sanan ja Sapatin suhteen totuuteen.

    Äänestä

Opillisessa adventismissa pidetään kerettiläisinä adventtitotuuden vastustajia jotka syövät esim. sianlihaa ja eivät usko Ellen Whiteen.

Kerettiläisyys eli virallisesta uskonopista poikkeava harhaoppi (heresia, kreikan sanasta αιρεσις, hairesis < αιρεομαι, haireomai ’valita’) tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta.

Sanoja kerettiläinen (kreik. hairetikos) ja harhaoppi (kreik. hairesis) käytetään molempia jo Raamatun alkuteksteissä. Paavali käyttää sanaa kerettiläinen kirjeessään Titukselle, Tit. 3:10.

Äänestä
  • Miten+raamattu+suhtautuu+sianlihaan?+Ja+miten+pakanat+suhtautuvat+sianlihaan,+eli+miksi+pakanuudessa,+esim+Virossa+kuoli+1990-luvun+alkupuolella+trikiiniin+ihmisiä,+laina+2000-+luvun+LKT+-+Arno+Forsiuksen+artikkelista+lainattu.+Siis+MIKSI?++Eikö+raamatussa+Herra+halunnut+varoittaa+sian+vaarallisuudesta+-+hokaatko?http://www.saunalahti.fi/arnoldus/trikiini.htmlMinkä+opin+mukaan+pitäisi+katsoa+asioita.+Eli+kun+matkustaa+-+edelleen+on+sika+-+vaarallinen+ravintokohde.+Ei+pidä+tyhmyyttänne+aina+mainostaa+-+ei+tässä+mitään+kirkkojen+oppeja+tarvitse+esiin+ottaa+-+vaan+oikeaa+tietoa.Vai+toisinko+jotain+sopivaa+sikaa+nautittaksi,+vaikka+kylmäsavustettuna.+Söisitkö?Virossa+esiintyi+1990-luvun+alkupuolella+useita+trikiinien+aiheuttamia+sairastumisia+ja+kuolemantapauksia.+Maailmassa+on+monia+muitakin+maita,+joissa+lihantarkastus+ei+suinkaan+kata+kaikkea+myyntiin+ja+elintarvikkeiden+valmistukseen+käytettävää+lihaa.+Vaara+kohdistuu+mm.+matkailijoihin,+jotka+syövät+tartunnanvaarallista+sian+tai+villisian+lihaa+tai+vastoin+määräyksiä+ostavat+niitä+kotimaahan+tuotavaksi.Ihmisellä+tartunnan+välittäjinä+ovat+yleensä+sika+ja+villisika,+harvemmin+karhu,+jääkarhu+ja+mursu.+Tartuntaa+villieläimiin+levittävät+eläinkunnan+keskuudessa+erityisesti+rotat+ja+hiiret,+mutta+myös+mäyrät,+ketut,+koirat,+kissat+ja+vieläpä+kilpikonnatkin.+Trikiinitauti+ei+tartu+lintuihin.Ihminen+saa+tartunnan+tavallisesti+trikiinien+saastuttamasta+sian+ja+villisian+lihasta,+jota+syödään+raakana+tai+riittämättömästi+kuumennettuna.+Sen+lisäksi+tartunnan+voi+saada+kylmäsavustetuista,+suolatuista+tai+muista+kuumentamatta+valmistetuista+elintarvikkeista,+joihin+on+käytetty+tartunnanvaarallista+lihaa.+Eikä+tuo+paskantamalla+erotu+tyhmäpäisyyden+suolistosta.Trikinoosin+taudinkuvaIhmisen+syödessä+lihaa+tai+lihavalmisteita,+joissa+on+koteloituneita+trikiinejä,+trikiinit+vapautuvat+mahassa+ja+pohjukaissuolessa+ympäröivistä+koteloistaan,+jotka+sulavat+ravinnon+mukana.+Eläimillä+taudin+kulku+on+aivan+samanlainen+kuin+ihmisillä.+Vapauduttuaan+trikiinit+asettuvat+pohjukaissuolen+ja+jejunumin+eli+tyhjäsuolen+limakalvon+poimuihin+ja+kypsyvät+kolmessa+tai+neljässä+päivässä+sukukypsiksi.Jos+ravinnossa+on+vähän+trikiinejä,+voi+taudin+alkuvaihe+olla+lähes+oireeton.+Jos+taas+trikiinejä+on+paljon,+on+seurauksena+nopeasti+voimakas+suolistotulehdus,+johon+liittyy+kuumetta,+oksennuksia,+ripulia+ja+mahdollisesti+ihottumaa.+Oireet+saatetaan+helposti+sekoittaa+ruokamyrkytykseen.+Ripulin+mukana+erittyneet+sulamattomat+trikiinikotelot+ja+niistä+juuri+vapautuneet+trikiinit+saattavat+tartuttaa+sikoja,+jos+sairaiden+ihmisten+ulosteita+joutuu+sikojen+ulottuville.Trikiinin+toukat+kaivautuvat+suolen+seinämään+ja+jopa+seinämän+läpi+vatsaonteloon.+Pian+toukat+kulkeutuvat+imusuonia+pitkin+vereen+ja+sen+mukana+kaikkialle+elimistöön.+Lopuksi+ne+hakeutuvat+erityisesti+poikkijuovaiseen+lihaskudokseen.+Niiden+mielipaikkoja+ovat+varsinkin+pallean,+silmien,+niskan,+nielun,+kurkunpään+ja+kielen+lihakset,+mutta+myös+raajojen+lihakset+ja+usein+myös+sydänlihas.+Toukkien+asettuessa+lihaksiin+esiintyy+vaikeissa+tapauksissa+kuumetta+40—41+astetta+ja+hourailua.+Toukat+voivat+aiheuttaa+myös+aivotulehduksen.+Kuumeilu+saattaa+kestää+6—7+viikon+ajan.+Trikinoosi+on+usein+hengenvaarallinen+tauti.+Tautiin+kuolee+keskimäärin+5—15+%+sairastuneista,+mutta+vaikeissa+tartunnoissa+kuolleisuus+on+ollut+jopa+30+%.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten+raamattu+suhtautuu+sianlihaan?+Ja+miten+pakanat+suhtautuvat+sianlihaan,+eli+miksi+pakanuudessa,+esim+Virossa+kuoli+1990-luvun+alkupuolella+trikiiniin+ihmisiä,+laina+2000-+luvun+LKT+-+Arno+Forsiuksen+artikkelista+lainattu.+Siis+MIKSI?++Eikö+raamatussa+Herra+halunnut+varoittaa+sian+vaarallisuudesta+-+hokaatko?http://www.saunalahti.fi/arnoldus/trikiini.htmlMinkä+opin+mukaan+pitäisi+katsoa+asioita.+Eli+kun+matkustaa+-+edelleen+on+sika+-+vaarallinen+ravintokohde.+Ei+pidä+tyhmyyttänne+aina+mainostaa+-+ei+tässä+mitään+kirkkojen+oppeja+tarvitse+esiin+ottaa+-+vaan+oikeaa+tietoa.Vai+toisinko+jotain+sopivaa+sikaa+nautittaksi,+vaikka+kylmäsavustettuna.+Söisitkö?Virossa+esiintyi+1990-luvun+alkupuolella+useita+trikiinien+aiheuttamia+sairastumisia+ja+kuolemantapauksia.+Maailmassa+on+monia+muitakin+maita,+joissa+lihantarkastus+ei+suinkaan+kata+kaikkea+myyntiin+ja+elintarvikkeiden+valmistukseen+käytettävää+lihaa.+Vaara+kohdistuu+mm.+matkailijoihin,+jotka+syövät+tartunnanvaarallista+sian+tai+villisian+lihaa+tai+vastoin+määräyksiä+ostavat+niitä+kotimaahan+tuotavaksi.Ihmisellä+tartunnan+välittäjinä+ovat+yleensä+sika+ja+villisika,+harvemmin+karhu,+jääkarhu+ja+mursu.+Tartuntaa+villieläimiin+levittävät+eläinkunnan+keskuudessa+erityisesti+rotat+ja+hiiret,+mutta+myös+mäyrät,+ketut,+koirat,+kissat+ja+vieläpä+kilpikonnatkin.+Trikiinitauti+ei+tartu+lintuihin.Ihminen+saa+tartunnan+tavallisesti+trikiinien+saastuttamasta+sian+ja+villisian+lihasta,+jota+syödään+raakana+tai+riittämättömästi+kuumennettuna.+Sen+lisäksi+tartunnan+voi+saada+kylmäsavustetuista,+suolatuista+tai+muista+kuumentamatta+valmistetuista+elintarvikkeista,+joihin+on+käytetty+tartunnanvaarallista+lihaa.+Eikä+tuo+paskantamalla+erotu+tyhmäpäisyyden+suolistosta.Trikinoosin+taudinkuvaIhmisen+syödessä+lihaa+tai+lihavalmisteita,+joissa+on+koteloituneita+trikiinejä,+trikiinit+vapautuvat+mahassa+ja+pohjukaissuolessa+ympäröivistä+koteloistaan,+jotka+sulavat+ravinnon+mukana.+Eläimillä+taudin+kulku+on+aivan+samanlainen+kuin+ihmisillä.+Vapauduttuaan+trikiinit+asettuvat+pohjukaissuolen+ja+jejunumin+eli+tyhjäsuolen+limakalvon+poimuihin+ja+kypsyvät+kolmessa+tai+neljässä+päivässä+sukukypsiksi.Jos+ravinnossa+on+vähän+trikiinejä,+voi+taudin+alkuvaihe+olla+lähes+oireeton.+Jos+taas+trikiinejä+on+paljon,+on+seurauksena+nopeasti+voimakas+suolistotulehdus,+johon+liittyy+kuumetta,+oksennuksia,+ripulia+ja+mahdollisesti+ihottumaa.+Oireet+saatetaan+helposti+sekoittaa+ruokamyrkytykseen.+Ripulin+mukana+erittyneet+sulamattomat+trikiinikotelot+ja+niistä+juuri+vapautuneet+trikiinit+saattavat+tartuttaa+sikoja,+jos+sairaiden+ihmisten+ulosteita+joutuu+sikojen+ulottuville.Trikiinin+toukat+kaivautuvat+suolen+seinämään+ja+jopa+seinämän+läpi+vatsaonteloon.+Pian+toukat+kulkeutuvat+imusuonia+pitkin+vereen+ja+sen+mukana+kaikkialle+elimistöön.+Lopuksi+ne+hakeutuvat+erityisesti+poikkijuovaiseen+lihaskudokseen.+Niiden+mielipaikkoja+ovat+varsinkin+pallean,+silmien,+niskan,+nielun,+kurkunpään+ja+kielen+lihakset,+mutta+myös+raajojen+lihakset+ja+usein+myös+sydänlihas.+Toukkien+asettuessa+lihaksiin+esiintyy+vaikeissa+tapauksissa+kuumetta+40—41+astetta+ja+hourailua.+Toukat+voivat+aiheuttaa+myös+aivotulehduksen.+Kuumeilu+saattaa+kestää+6—7+viikon+ajan.+Trikinoosi+on+usein+hengenvaarallinen+tauti.+Tautiin+kuolee+keskimäärin+5—15+%+sairastuneista,+mutta+vaikeissa+tartunnoissa+kuolleisuus+on+ollut+jopa+30+%.

    Toukkien valtaamat lihakset ovat särkeviä ja kosketusarkoja sekä liikutettaessa aristavia ja kankeita. Silmäluomissa esiintyy usein turvotusta. Silmien sidekalvoissa voidaan havaita sarveiskalvon lähellä pieniä verenpurkautumia, samoin sormien ja varpaiden kynsien alla. Toukkien koteloituminen kudoksissa alkaa noin 17. päivänä taudin tartunnasta ja kestää 2 viikkoa. Sen aikana toukka kasvaa, kiertyy spiraaliksi ja kehittää ympärilleen kotelon. Vasta tämän vaiheen jälkeen trikiini on taas lisääntymiskykyinen. Kotelo alkaa kalkkiutua noin kuuden kuukauden kuluttua. Lihakseen koteloituneet toukat kuolevat yleensä muutaman vuoden kuluessa, mutta toisinaan niiden on todettu säilyvän elossa jopa yli 20 vuotta.

    Joskus trikiinin toukkia on osoitettavissa ulosteista taudin alkuvaiheessa ja veressä 9. päivänä tartunnasta. Valkosolujen ja erityisesti eosinosolujen määrä veressä lisääntyy. Trikiinit muodostavat myrkkyä, joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumista. Niiden seurauksena tauti on varmistettavissa ihokokeella (Bachmanin koe) tai verinäytteillä kahden-kolmen viikon kuluttua tartunnan saamisesta. Trikiinien tunkeuduttua lihaksiin tauti voidaan todeta myös niistä otetun näytteen avulla. Tiabendatsoli -niminen lääke tehoaa taudin alkuvaiheessa suolistossa oleviin trikiineihin, mutta myöhemmin tautiin voidaan käyttää vain oireenmukaista hoitoa.

    Eli asiallisesti voitte ottaa raamatun vakavasti, eikä tietämättömyyttä enää sitten tarvitse toitottaa. Paska tauti - mikä ei niin ulostu.

    Trikinoosin ehkäiseminen

    Suomessa asetusten mukaan tarkastettu ja myynnissä oleva liha ei aiheuta trikinoosin vaaraa. Oloissa, joissa tartunnan mahdollisuus on olemassa, on vältettävä trikiinien tavallisesti saastuttamaa lihaa, siis lähinnä sian ja villisian lihaa sekä niistä valmistettuja lihajalosteita, tai huolehdittava siitä, että syö niitä vain kunnollisesti kypsennettynä ja kuumennettuna. Lihan kuumentaminen kauttaaltaan 80 asteeseen tappaa trikiinit. Suuret lihapalat lämpiävät keskeltä hitaasti, minkä vuoksi ne kehotetaan leikkaamaan varmuuden vuoksi ohuiksi viipaleiksi ennen kypsentämistä. Tartunnanaiheuttajat voidaan tuhota myös pakastamalla - 15 asteessa kolmen viikon ajan tai - 18 asteessa kahden vuorokauden ajan. Suolaaminen ja savustaminen eivät tapa luotettavasti lihassa olevia trikiinejä.

    Koska trikiinitauti on hankala ja vaarallinenkin, ovat yhteiskunnat pyrkineet ehkäisemään taudin esiintymistä määräämällä tarkastuspakon myytävälle ja elintarvikkeiden valmistukseen käytettävälle lihalle. Erityisesti sikojen kotiteurastus aiheutti teurasjätteiden huonon käsittelyn seurauksena trikiinitaudin leviämisvaaran myös rottien välityksellä. Saksalainen patologi Rudolf Virchow ehdotti Saksassa 1860-luvulla todettujen trikinoosiepidemioiden johdosta pakollista lihan trikiinitarkastusta. Tarkastukset aloitettiin Berliinissä vuonna 1865 ja koko Preussissa vuonna 1878. Suomessa aloitettiin lihan trikiinitarkastus Helsingissä vuonna 1876 ja yleinen lihantarkastustoiminta käynnistyi Oulussa vuonna 1898.

    Suomessa valtakunnallinen lihan trikiinitarkastus perustuu alunperin vuonna 1922 voimaan tulleeseen lihantarkastuslakiin. Meillä tarkastetaan nykyään kaikki myyntiin ja elintarvikkeiden valmistukseen tuleva sian liha ja muu mahdollisesti trikiinejä sisältävä ravinnoksi käytettävä liha. Tarkastus tapahtuu eläimen munuaistapeista tai pallean lihaksesta otetuista näytteistä, karhuilla myös puremalihaksista otetuista näytteistä. Suomessa todetaan vuosittain keskimäärin parisenkymmentä trikiinejä sisältävää ruhoa, jotka hylätään ja hävitetään. Trikiinitaudin ehkäisyyn kuuluu olennaisena osana sikaloiden ja villisikatarhojen kunnollinen hoitaminen. Siat saavat trikiinejä itseensä syödessään niiden saastuttamia rottia, riistaa tai teurasjätettä. Sen vuoksi sikalat ja sikatarhat olisi pidettävä vapaina rotista ja sioille ei saisi antaa ravinnoksi kuumentamatta tai kunnollisesti pakastamatta sellaisten eläinten lihaa tai teurasjätettä, jotka voivat olla trikiinien saastuttamia. Myös teurastamoiden huolellisella hoidolla on merkitystä tartuntaketjun katkaisijana.

    Kirjoitus on luonnosteltu 1993, tarkistettu maaliskuussa 2000.

    Meidän pastorimme eivät syö hiiriä eikä sianlihaa Ellenin käskyjen mukaan.

    Katsotaan tietämättömille vielä historiaa, että tulee älliä päähän.
    Trikiinitauti eli trikinoosi

    Kirjoittajan huomautus: Tämä kirjoitus on laadittu historiallisena katsauksena. Siinä mainitut tutkimukset ja hoitomenetelmät ovat esimerkkejä vallinneesta käytännöstä, eikä niitä saa toteuttaa omaehtoisesti ilman laillistetun ammatinharjoittajan potilaskohtaiseen harkintaan perustuvaa määräystä ja ohjetta.

    Trikiinitaudin historiaa

    Trikiini (Trichinella spiralis) on pieni, sukkulamatoihin eli nematodeihin kuuluva loismato, jonka aiheuttama sairaus trikinoosi on tunnettu jo tuhansia vuosia sitten. Muinaisessa Egyptissä haukkapäisen Horus -jumalan palvojia kiellettiin syömästä sian lihaa ja samanlainen kielto oli voimassa foinikialaisten keskuudessa nykyisen Libanonin alueella satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Kiellon perusteena on aivan ilmeisesti ollut kokemus, että sianlihan syömisestä saattoi olla seurauksena jopa hengenvaarallinen sairaus. Siihen perustuu myös Raamatun ja myöhemmin Koraanin sanoma sian saastaisuudesta, minä vuoksi juutalaiset ja islaminuskoiset eivät nykyäänkään syö sianlihaa.

    Kirjallisuudessa on kuvattu trikinoosiin selvästi viittaavaa sairautta Saksassa Württenbergin seudulla vuonna 1645. Saksalainen Hans-Georg Röderer (1727—1775) oli kaikesta päätellen nähnyt Göttingenissä noin vuonna 1760 suolitrikiinejä erään potilaan ulosteissa, jonka arveltiin sairastaneen "tyyfusta" (luultavasti lavantautia). Röderer tutki myös Morgagnin jo aiemmin löytämää loismatoa, piiskamatoa, Tricocephalus dispar, jolle hän antoi vuonna 1761 nimen eli Trichuris, myöhemmin Trichuris trichiura (Linné).

    Saksalainen Friedrich Tiedemann (1781—1861) näki vuonna 1828 Heidelbergissä ihmisen lihaksessa trikiinejä. Samana vuonna englantilainen Peacock totesi lihaksessa "little bodies" -muodostumia. Kumpikaan ei vielä ymmärtänyt niiden olevan loismatoja. Lontoon Guy's Hospital'issa toiminut John Hilton (1804—1878) piti lihaksessa havaittuja muodostumia vuonna 1832 cysticercosiksen eli matorakkulataudin toukkina.

    Englantilainen lääketieteen opiskelija, myöhemmin kirurgi James Paget (1814—1899) havaitsi trikiinejä ruumiinavauksessa vuonna 1835. Hänen opettajansa Richard Owen (1804—1892) piti niitä likoripsieläiminä, kunnes Farre samana vuonna havaitsi trikiineillä suoliston ja päätteli niiden olevan matoja. Wood kirjoitti samoin vuonna 1835, että hän oli todennut ruumiinavauksessa paljon trikiinejä eräällä potilaalla, jota oli hoidettu reumatismin vuoksi. Owen antoi trikiinille tieteellisen nimen Trichina spiralis, mutta koska Meigen oli jo vuonna 1830 antanut Trichina -nimen eräälle hyttyselle, otti Raillet vuonna 1895 käyttöön trikiinin nykyisen nimen Trichinella spiralis.

    Vasta saksalainen Eduard von Siebold (1801—1861) selvitti vuonna 1844 Erlangenissa, että lihaksessa todetut trikiinit olivat kyseisen madon eräs kehitysvaihe. Yhdysvaltalainen Leidy havaitsi vuonna 1846 Philadelphiassa ensimmäisen kerran trikiinejä sioissa. Sen perusteella saksalainen Karl Georg Wilhelm Rudolph Leuckart (1822—1898) päätteli Leipzigissa, että trikiinit tulivat ihmisiin sianlihasta.

    Eli ei meidän tieto ole kovin vanhaa - mistä homma on kiinni, mutta hyvä kun raamattu on siitä varoittanut. Ei edes ellen silloin ja ellen tällöin, ollut tietoa trikiinitutkimuksista - mutta paukapäille, jotka eivät osaa jäsentää asioiden historianhavinaa, että ellen sitä ja ellen tätä viisaasti varoitti sianlihan vaaroista. Eli ymmärtääkö hän?
    Ei ilmeisesti, kun aina pitää kerrata tyhmänä samoja juttuja.
    Eli Ellen oli hyvin viisas toisten uskovien kanssa, että sika on saastainen. Eli luki raamattua ja profetoi sieltä, ja profetia sopii edelleen sikaillessanne.

    Trikiinin kaikki kehitysvaiheet selvitti lopulta saksalainen Gustav Herbst vuonna 1850 Göttingenissä. Hän toi silloin eläinkokeet helminthologiaan, sisälmysmatoja tutkivaan tieteen haaraan. Silloin ei kukaan vielä aavistanut, että trikiinien aiheuttama tauti oli vaarallinen. Sen osoitti vasta Friedrich Albert Zenker (1825—1898) Dresdenissä vuonna 1860. Hän nimittäin totesi trikiinitaudin kuolinsyyksi eräällä naisella, jonka uskottiin alunperin kuolleen "tyyfukseen" (luultavasti lavantautiin). Samasta kylästä ilmaantui silloin useita muitakin samanlaisia tapauksia ja kyseessä oli ensimmäinen todettu trikinoosiepidemia.

    Saksan Saksissa sairastui vuonna 1845 seitsemän henkeä syötyään eräässä majatalossa makkaraa ja kinkkua sekä valko- ja punaviiniä ja heistä neljä kuoli. Syyksi epäiltiin valkoviinin aiheuttamaa myrkytystä, koska kahdeksas ja oireettomaksi jäänyt ruokavieras oli juonut vain punaviiniä. Taudin todellinen laatu selvisi vasta vuonna 1863. Silloin yhdelle taudista toipuneelle tehtiin leikkaus kaulalla olleen kasvaimen vuoksi ja leikkauksen suorittanut lääkäri Bernhard Rudolph Conrad von Langenbeck (1810—1887) havaitsi potilaan kaulan lihaksissa paljon kalkkiutuneita trikiinejä.

    Saksassa oli 1860-luvulla kaksi laajaa trikinoosiepidemiaa. Hettstedtissä tautiin sairastui 153 henkeä vuonna 1863 ja heistä 23 kuoli tautiin. Hederslebenissä, lähellä Quedlingburgia, tautiin sairastui vuonna 1865 peräti 337 henkeä, joista 101 kuoli. Voimakkaan ripulin vuoksi tautia epäiltiin aluksi koleraksi. Lopuksi voidaan vielä mainita, että jääkarhuista saatu trikiinitauti koitui aivan ilmeisesti tutkimusmatkailija Salomon Andréen kohtaloksi vuonna 1897 Pohjoisella Jäämerellä.

    Leuckartin teorian mukaan siat olivat saaneet trikiinitaudin syötyään tautia sairastavia rottia. Rudolf Virchow (1821—1902) epäili 1860-luvulla, että siat voisivat joskus saada tartunnan myös trikinoosia sairastavien ihmisten ripuliulosteista. Yhdysvaltalainen Mark osoitti kuitenkin vuonna 1888 Philadelphiassa, että sikojen trikiinitartunnan lähteenä oli melkein aina trikiinipitoinen jäteruoka. Tutkimuksessa havaittiin, että viljaa tai keitettyä jäteruokaa saavissa sikaloissa ei esiintynyt trikiinitautia käytännössä lainkaan.

    Anonyymi 12.04.2022 02:52

    Kirjoittaja - kirjoititko tahaltesi pilkkamielessä, vai tietämättömänä?

    http://www.saunalahti.fi/arnoldus/diagno_1.html

    Kantsii tuollakin tiedolla hieman avittaa mieltään, historian havina ei ole pahitteeksi.

    Äänestä

Mistä karvalakista aloittaja taas on ottanut tietonsa.
Aivan pimeää ja vastaan sitä, mitä meillä vapaat suunnat tuntee adventismia.

Äänestä
  • Adventismi on selkeästi kerettilöisyyttä Raamatun mukaan.
    Adventismi on hajautunut Yhdysvalloissa kymmeniin erilaiin suuntauksiin.
    Suomessa ainoastaan kahteen (SPAUP).
    Kerettiläinen (kreik. hairetikos) ja harhaoppi (kreik. hairesis) käytetään molempia jo Raamatun alkuteksteissä. Paavali käyttää sanaa kerettiläinen kirjeessään Titukselle, Tit. 3:10.

    Äänestä

Mitä Raamatussa sanotaan pastoreista muutakin kuin kyykäärmeen sikiöiksi.

Mat 15:14 "Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

Äänestä

Pastorimme kertoi.

Saksan Saksissa sairastui vuonna 1845 seitsemän henkeä syötyään eräässä majatalossa makkaraa ja kinkkua sekä valko- ja punaviiniä ja heistä neljä kuoli. Syyksi epäiltiin valkoviinin aiheuttamaa myrkytystä, koska kahdeksas ja oireettomaksi jäänyt ruokavieras oli juonut vain punaviiniä. Taudin todellinen laatu selvisi vasta vuonna 1863. Silloin yhdelle taudista toipuneelle tehtiin leikkaus kaulalla olleen kasvaimen vuoksi ja leikkauksen suorittanut lääkäri Bernhard Rudolph Conrad von Langenbeck (1810—1887) havaitsi potilaan kaulan lihaksissa paljon kalkkiutuneita trikiinejä.

Äänestä

Adventismi on oikeaoppisin ja terveellisin uskonto.
Älkää syökö sikaa ja juoko kahvia.

Maailman paras soijanakkikeitto

1,4 l vettä

1 pieni sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 pieni palsternakka

4 porkkanaa

6 – 8 perunaa

1 luomu kasvisliemikuutio

5 laakerinlehteä

6 – 8 kokonaista maustepippuria

1 tl paprikajauhetta

1 tl intiaanisokeria (ruokosokeri tai fariinisokerikin käy)

suolaa maun mukaan

(¼ tl chilijauhetta)

300g (soija)nakkeja

1 rkl kurkkusalaattia tai puolikas suolakurkku pilkottuna

1 tl dijon-sinappia

1 pieni nippu tuoretta persiljaa

Pilko sipuli, porkkanat ja palsternakka pienksi ja lisää ne kylmään veteen mausteiden kanssa. Keitä. Kuori ja pilko perunat ja lisää keittoon. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää kurkkusalaatti, sinappi, pilkotut nakit sekä hienonnettu persilja. Kiehauta ja tarkista maku ennen tarjoilua.

Äänestä

"Adventismia voidaan hyvällä syyllä kutsua kerettiläisyydeksi koska he suhtautuvat vihamielisesti kristittyjä kohtaan."

Minä en kyllä ole huomannut tuollaista. Minulla on paljon ystäviä eri kirkkokunnista eikä adventistit erotu joukosta vihamielisyydellään. Kyllä niillä adventisteilla, joita olen kohdannut on suurta rakkautta muita kristittyjä kohtaan.

Äänestä
  • Sinulla ei mene kaaliin sitten - mikään.
    Onko sinulle raamattu vihamielinen. Sehän juuri kertoo Ilmestyskirjassa, että näet Jumalan Sanan mukaisesti Arkin Jumalantuomion huoneessa, Valtaistuin istujan edessä ja sinunkin edessäsi. Kehutko sitten, että taputtelit pakanuuden harhaisia, etkä varoittanut Jumalan sanalla parannuksen paikalle?
    Sinähän olisit kelvoton palvelija. Rakkaus on Jumalanlain esiintuomista.
    Luciferin oppi on, että ette suinkaan kuole! Mietihän sitä, kun aina kierrät kehää.
    Kyllä helluntaikin on mennyt metsään, kun jo tavallaan heidänkin piirissä kielletään saarnaamasta synti synniksi. Rakkauttako=? Synnin palkka on kuolema - hys, hys ei siitä saa puhua, se on vihamielisyyttä sanot. Hokaatko puheesi yhtäläisyyden.

    Suoraselkäinen opetuslapsi saarnaa vaikka kameliturkkipäällä parannuksen saarnaa - ja pitää eväänä hunajapurkkia, asuntona luolat - kun ei ole paikkaa, mihin päänsä kallistaisi.
    SE on rakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla ei mene kaaliin sitten - mikään.

    Hanki elämä! 🥱

    Äänestä

Eikös kaikki kristityt suhtaudu joihinkin vihamielisesti, esim, ateisteihin. Puhe on muka rakkaudellista mutta jos et tee niin kuin he sanovat, sinua odottaa kuolemantuomio.

Äänestä
  • Kyllä raamattu sanoo, että jos et tee parannusta, sinua odottaa profetian hengessä Ilmestyskirjan mukaan II- kuolema.
    Luuletko, että se ei olisi totta?

    Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti. Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.

    Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. (Ilm 21:16-27)

    Ilm 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

    Jos viimeisen jakeen kohalla tuntuu siltä, että kolahti vaikkapa joku joukko, missä elät, niin pohdi sitä kohtaloa, se o.n...v.a.l.i.n,t.t.aa ..... se

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä raamattu sanoo, että jos et tee parannusta, sinua odottaa profetian hengessä Ilmestyskirjan mukaan II- kuolema.

    "Kyllä raamattu sanoo, että jos et tee parannusta, sinua odottaa profetian hengessä Ilmestyskirjan mukaan II- kuolema.
    Luuletko, että se ei olisi totta?"

    Senkus sanoo. Minä en usko ihmisten keksimiin oppeihin. Tuo oppi pätee vain niihin, jotka uskovat siihen.

    Äänestä

Olen pastori minä rakastan SPAUP:sia. j-todisrajia ja pedonmerkin vastaanottajia.
Maksakaahan kymmenykset niin pelastutte.

Äänestä
  • Keitä advari pastoreita olet tavannut ?

    kysynpävaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Adventismia voidaan hyvällä syyllä kutsua kerettiläisyydeksi koska he suhtautuvat vihamielisesti kristittyjä kohtaan.
Adventismissa uskotaan että he ovat lopunajan jäännösseurakunta opinkohtansa mukaan.
Samanlainen oppiuskomus on myös jehovalaisuudessa.
Kyse on silloin korvausteologiasta omine järkeisoppeineen.

Niin sanotun korvausteologian kannattajat esim. adventistit eivät näe juutalaisia enää Jumalan valittuna kansana, koska he hylkäävät Jeesuksen roolin Messiaana ja Jumalan Poikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu