Ennen kävin baarissa usein viikonloppuna

Ennen kun kävin baarissa niin sain aina naisia. Nyt kun en käy enää baareissa niin en naisiakaan saa.

Bilettäminen ja baarissa istuminen on kaksikymppisten touhua.
Kolmekymppisenä huomasin, että tää ei oo enää kivaa ja nelikymppisenä tajusin lopettaa.

En ehdi baareihin eikä kiinnosta.

Minäkin 60-luvulla melkein joka päivä Karjamajalla syömässä päivän lämpimän aterian. Joskus kahdestikin! Joskus Keilabaarissakin. Sittemmin muualla aina jonnekin v 1983 asti, jolloin aloin syömään itse kaupasta ostamiani ruokatarvikkeita. Huoltoaseman baarissa joskus matkan varrella, ei edes joka vuosi. Halvemmalla pääsee, kun syö omia eväitä, esimerkiksi Lidlistä löytyvistä tarvikkeista. Hinnanerolla saa monta litraa sisäisten vihollistemme takia yhä kalliimmaksi muuttamaa bensaa.

Baarit ei kiinnosta. Kesäterassilla voi päiväsaikaan ottaa pikku hiprakat🙋‍♀️

Kesällä voi tehdä mielivaltaisen bussimatkan, hyppää vaan johonkin bussiin satunnaisesti, ja nousee pois, käy tutustumassa paikallisiin terasseihin, ja jatkaa matkaa seuraavaan tuntemattomaan määränpäähän.

Tai vaihtoehtoisesti jää yöksi hotelliin ja jatkaa aamulla matkaa.

Jaa, niin se menee. Kiinostuksen aiheet muuttuvat ja elämä jatkuu!

Mutta tuolla tavoin seikkaillessa kannattaa kiinnittää sentään vähän huomiota mikä on seuraava kohde että se ei ole sellainen kuin jossain Ray Bradburyn tarinassa: että junatkaan eivät ikinä pysähdy siellä ja jäät ikuisiksi ajoiksi jumiin sinne paikkaan, kun ei siellä ketään ole :D

Train to Nowhere taisi olla tuon jakson nimi.

Baarit on turhia, keskityn elämään.

Baareihin kai mennään usein haluttaessa tultavan löydetyiksi tai sitten vaan parantelemaan päänsärkyä nimeltä elämä. Varmaan muitakin konsteja on, jos ylipäänsä noissa mikään kiikastaa. Luontonsa mukaan ja aikansa kutakin.