Nyt en oo vähään aikaan käyny. Ei kiinnosta enää.
Ennen kävin baarissa usein viikonloppuna
13
50
Vastaukset
- Anonyymi
Ennen kun kävin baarissa niin sain aina naisia. Nyt kun en käy enää baareissa niin en naisiakaan saa.
Bilettäminen ja baarissa istuminen on kaksikymppisten touhua.
Kolmekymppisenä huomasin, että tää ei oo enää kivaa ja nelikymppisenä tajusin lopettaa.- Anonyymi
En ehdi baareihin eikä kiinnosta.
- Anonyymi
Minäkin 60-luvulla melkein joka päivä Karjamajalla syömässä päivän lämpimän aterian. Joskus kahdestikin! Joskus Keilabaarissakin. Sittemmin muualla aina jonnekin v 1983 asti, jolloin aloin syömään itse kaupasta ostamiani ruokatarvikkeita. Huoltoaseman baarissa joskus matkan varrella, ei edes joka vuosi. Halvemmalla pääsee, kun syö omia eväitä, esimerkiksi Lidlistä löytyvistä tarvikkeista. Hinnanerolla saa monta litraa sisäisten vihollistemme takia yhä kalliimmaksi muuttamaa bensaa.
- Anonyymi
Baarit ei kiinnosta. Kesäterassilla voi päiväsaikaan ottaa pikku hiprakat🙋♀️
- Anonyymi
🙋♀️
- Anonyymi
Kesällä voi tehdä mielivaltaisen bussimatkan, hyppää vaan johonkin bussiin satunnaisesti, ja nousee pois, käy tutustumassa paikallisiin terasseihin, ja jatkaa matkaa seuraavaan tuntemattomaan määränpäähän.
Tai vaihtoehtoisesti jää yöksi hotelliin ja jatkaa aamulla matkaa. - Anonyymi
Jaa, niin se menee. Kiinostuksen aiheet muuttuvat ja elämä jatkuu!
- Anonyymi
Kunnes kuolee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnes kuolee
Jaa, kyllähän se väistämättä noin etenee. Lainassa vaan ollaan täällä ja nauttia pitäisi!
- Anonyymi
Mutta tuolla tavoin seikkaillessa kannattaa kiinnittää sentään vähän huomiota mikä on seuraava kohde että se ei ole sellainen kuin jossain Ray Bradburyn tarinassa: että junatkaan eivät ikinä pysähdy siellä ja jäät ikuisiksi ajoiksi jumiin sinne paikkaan, kun ei siellä ketään ole :D
Train to Nowhere taisi olla tuon jakson nimi. - Anonyymi
Baarit on turhia, keskityn elämään.
- Anonyymi
Baareihin kai mennään usein haluttaessa tultavan löydetyiksi tai sitten vaan parantelemaan päänsärkyä nimeltä elämä. Varmaan muitakin konsteja on, jos ylipäänsä noissa mikään kiikastaa. Luontonsa mukaan ja aikansa kutakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi694620Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1014075- 573643
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul382891Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!282643Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa612582- 522526
- 391957
- 471928
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2521786