Ovatko mittarit ihmistä tärkeämpiä tehohoidossa?

Koska minua on hoidettu kuvitellun koronan takia, voin kertoa havaintojani tehohoidosta:

22/12 viime vuonna heräsin aamulla terveenä, mutta minulle tuli päivällä hengitysvaikeuksia, joten pienen epäilyn jälkeen soitin ambulanssin.

Siitä alkoi aika sotku: Koska minua ei oltu rokotettu, tiesin heti minkä diagnoosin tulisin saamaan. Kukaan ei edes ollut kiinnostunut olinko ollut jo aamulla sairas, vaan minulle annettiin heti etiketti: Vakava covid.
Eikö olisi voinut edes kysyä kuinka kauan minulla oli ollut oireita? Keuhkokuume olisi sopinut paremmin taudinkuvaan.

Heti minulle laitettiin kaikenlaisia neuloja ja EKG ja kateeteri. Jo seuraavana päivänä tunsin oloni paremmaksi, ja muutamaa päivää myöhemmin halusin lähteä kotiin, koska tunsin itseni terveeksi. Sitä ei kuitenkaan sallittu, vaan minut lähetettiin infektio-osastolle.
Kun yöllä nukuin, mittarit näytti hiukan alhaisempaa happipitoisuutta veressä, ja se herätti tietysti mittarien tuijottajien mielenkiinnon. Lisäksi kun ei ollut muuta tekemistä, niin voimistelin öisin hiukan sängyssä, jotteivat jäsenet jäykisty. Näin kyllä EKG-käyrän hiukan hyppivän monitorissa!

Aamulla sitten sain kuulla, että oli muka rytmihäiriöitä ja huono hapensaanti. Ostin myöhemmin itselleni sellaisen mittarin, että näin veren happipitoisuuden, jolloin paljastui, että aina kun oli rauhassa liikkumatta sängyssä, happipitoisuus laski aivan normaalisti, mutta sitä eivät mittarintuijottajat tietenkään tiedä vieläkään.

Minua pakotettiin hengittämään melkein puhdasta happea, vaikka otinkin usein naamarin pois kasvoiltani, kun se oli tukahduttava. Oli ihana hengittää oikeaa ilmaa, kunnes joku tuli taas itseviisaana sanomaan, että naamari kasvoille!

Tuo valtava hapen syöttö aiheutti sen että opin hengittämään pinnallisesti, vain kahvikupillisen happea kerrallaan. Keuhkot menettivät samalla suurimman osan kapasiteetistaan .
Kun sitten jonkun viikon päästä piti yrittää selvitä ilman lisähappea, vei viikkoja ennenkuin keuhkot alkoivat toimimaan normaalisti. Alussa minulla oli kauhea happihätä, hengitin lähes 50 kertaa minuutissa, mutta en kyennyt vetämään keuhkojani täyteen niinkuin ennen happihoitoa. Silti henkilökunta katseli mittareitaan ja sanoi: "Sinulla on hyvä hapenottokyky!" Kattia kanssa!

Eikö olisi ollut parempi kysyä minulta miten voin, sen sijaan että tuijottaa mittareita ja kuvittelee tietävänsä? Tämä taulukkoihin perustuva itsetietävyys ilmeni muutenkin: hoitajat "tiesivä" milloin minulla oli tarve tehdä kakkaläjä, ja jos ei ollut heidän mielestään tarpeeksi iso, tultiin tyrkyttämään ulostuslääkkeitä. Ja jos en syönyt dietistin määräämää ruokamäärää, ei auttanut sanoa, että olen kylläinen, sen tiesi dietisti paremmin. Sama juomisen kanssa, en juonut siksi että oli jano, vaan siksi, että virtsamäärä olisi taulukkojen mukainen.

Tämä tapahtui kylläkin Ruotsissa, joten en tiedä, vieläkö Suomessa kysellään, miten potilas voi, vai mennäänkö vain mittareiden mukaan!