Aloitin tänään pääsiäisloman

Ihanaa saada työttömänä vähän huilata ja lomailla. Onkin ollut kiireinen viikko. Tänään vielä haen pajunoksia ja laitan niihin sulat, ja koivunoksia , lämpimässä niihin tulee lehdet, ne on siten kauniita. Ai ai ai. Kannattaa kaikkein kokeilla.

Taidan kuitenkinv ielä mennä nukkumaan, joten hys hiljaa menkää työlliset duunaa, etten herää vielä kolmeen tuntiin. Sitten olen virkee ja jaksan ahertaa vielä hetken ennenkjuin alan lomaileen.

Ai niin paistan veilä pääsiäskakun. Maistus varmaan sullekin, mutta tee sinä vaan oma kakku, jos jaksan orjatyön jälkeen.
1450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Teetkö myös paljon aloituksia tänne Suomelle Pääsiäisen aikana ?

Äänestä

Aloittajalla on karenssi ja alennettutoimeentulotuki voi voi kun ei pysty ostaan mitään nooh tietenki tuo katkeroittaa. Pienenä vinkkinä aloittajalle että mene töihin.

Äänestä

Juu, talvi on mennyt tosi nopeasti näin työttömänä loikoillessa. Talvella sain vielä isohkon perinnön, se vienee loputkin työhalut. Onneksi on taas valoa ja kevät. Kohta ne jäätkin lähtevät ja saa veneen hallista vesille.

Äänestä

Ilmankos olet köyhyyspalstalla kun olet saanut ison perinnön.

Äänestä
  • Ei tällä palstalla köyhiä vieraile. Köyhät ovat ulkona tästäkin. Palstalla lähinnä oikeistolaisia nälvimässä köyhiä ja työttömiä.

    Äänestä

Minä heräsin tänään kello 10.00 kuten joka aamu aina. Sitten o pitkä maukas aamupala ja puuhastelen kotitötä, ja jos ilma suo, lähden käveleylle ja nauttimaan ilmasta, jos ei, siivoon ja pyykkään ym, teen kotitöitä aina sisällä ollessa. Korona aikaan jätin kaikki harrstukset ja nyt syksyllä alitan taas, joka pivälle on jotakin.

Maailman patasa taikaa tämä työttömyys. Onneksi on tuttuja työkkärissä, niin tietävät etten halua mennä mihinkään, joskus piruuttain haen ja laitan huonot hakemukset, etten pääse, ja koskaan en ole vielä päässyt. Onneksi.

Minuna maailmani on kotiäiti, tai entinen, kun lapset on aikuisia, joten olen ex kotiäiti mutta töitä kyllä riittää. En ikinä halua tehdä duunia, kun kelasta saan rahaa tarpeeksi ja olen innokas kirpparikävijä, myyn paljon tekemiäni asioita ja halvalla ostamiani tuotteita, joten iso potti on aina tulossa. Tapanani on myydäkirpparilla aina joka toinen kuukausi ja joka toinen valmistan tuotteita. Se on parasta, ihan kuin oa yirtys.Suosittelen. Usein tulee verottomana 800 e, riippuu tietysti mitä on tarjolla siellä. Mutta olen onnellinen.

Äänestä

Lomaa tässä kaipaan myös. Oon herännyt kuudelta joka aamu ja lähtenyt siikaa onkimaan. Aika rankkaa hommaa koska pitää polkea kylmässä ilmassa 10 km meren rantaan.

Äänestä

Minä olen työtön ja voin lomailla miten itse lystään. Voin tehdä työtäkin kotona miten itse lystään, kukaan ei määrää mitään eikä tarvi kellon kanssa josta kilpaa.

Olen ollut työtön suuren osan elämästäni, ja kyllä kannattaa. Rahallisesti ja muutenkin, En ole sairatellutkaan vuosikymmeniin, ja harrastuksia jaksaa vaikka joka päivä.

Niin se on että jos työ olisi kivaa, herrat tekisi sen itse, nyt vaan istuvat ja nauttivat ylisuuresta palkasta vaikkei tee mitään. Sitä kutsutaan orjailuksi, kun on ilmaisia työntekijöitä ja muut saavat ne rahat.

Suomi on kyllä hullu maa. En ymmärrä, muttei tarvikkaan, en aio olla työllinen enää ikinä.

Äänestä
  • "Niin se on että jos työ olisi kivaa, herrat tekisi sen itse, nyt vaan istuvat ja nauttivat ylisuuresta palkasta vaikkei tee mitään. Sitä kutsutaan orjailuksi, kun on ilmaisia työntekijöitä ja muut saavat ne rahat."

    Oletko koskaan miettinyt mitä nämä "istuvat herrat" oikein tekevät?

    - Hankkivat asiakkaita, jolloin duunareille voi maksaa palkkaa
    - Kordinoivat töitä niin, että kaikki valmistuvat ajallaan
    - Neuvottelevat tarvittavien materiaalien hankintakustannuksista, jolloin duunarille voi maksaa palkkaa
    - Ja paljon muuta

    Ilman näitä, usein aika puuduttavaa työtä tekeviä, ei duunarilla olisi töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Niin se on että jos työ olisi kivaa, herrat tekisi sen itse, nyt vaan istuvat ja nauttivat ylisuuresta palkasta vaikkei tee mitään. Sitä kutsutaan orjailuksi, kun on ilmaisia työntekijöitä ja muut saavat ne rahat."

    Oletko koskaan miettinyt mitä nämä "istuvat herrat" oikein tekevät?

    - Hankkivat asiakkaita, jolloin duunareille voi maksaa palkkaa
    - Kordinoivat töitä niin, että kaikki valmistuvat ajallaan
    - Neuvottelevat tarvittavien materiaalien hankintakustannuksista, jolloin duunarille voi maksaa palkkaa
    - Ja paljon muuta

    Ilman näitä, usein aika puuduttavaa työtä tekeviä, ei duunarilla olisi töitä.

    No sitähän mä sanoin että ne vaan istuu ja kahvittelee, ei ne mitään tee. Sama kuin eduskunta, ei ne mitään tee, istuvat ja nauttivat ilmaisista eduista, matkoista, ruuista, olemisesta ja kun potkitaan pois eduskunnasta, odottaa hirveen suuri työttömyyskorvaus, jolla eletään yliherroiksi.

    yrittäjät istuu ja nauttii eduistaan, ja teettää työnsä duunareilla ja maksaa noin 9 e päiväkorvausta yhteiskunnan tuista, ei ne mitään maksa sitä ne vaan kerää.

    Siksi työssömyys on tässätilanteessa paras ratkaisu. Itse sujuvasti ohitan kaikki työt,, aina keksin jonkun syyn etten pääse, paras on kun leikkii tyhmää työhaastattelussa, niin ei ne ota. Sit nauran räkäsesti päälle! on ete typeriä, yrittää ilmaisia duunareita ja ei nää kun joku pelleilee niiden kustannuksella.
    Eihän palkasta pysty enää maksaan edes työmatkakuluja.

    Äänestä

minä aloitin kesäloman. piitkä kesä!
mutta ehkä tämä työllisyyspaketin aktiivi 2 malli nyt teettää hakemuksia.
Olen lehdestä lukenu uudistuksesta.

Niin lomaillaan nyt ja laitellaan hakemuksia.
Ja eihän niitä palkka-töitä ole ollu, ja ei hakemukset tuo uusiakaan.

Hakemus malli, ja näitä 4 kpl /kk.,;
Työhakemus.
Oy yritys ab.
Haen palkkatöitä ja auto-etua.
Tarmo Työläinen
työnhakutie 3, keskeine suomi.

Äänestä
  • Muistitko oheistaa myös näyttävän ja kattavan CV:n .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistitko oheistaa myös näyttävän ja kattavan CV:n .

    Kyllä, sekä videoin myös.

    Äänestä

Kevät loma loppuu vappuna ja sitten alkaa kesäloma. Mikäs tässä työttömänä kun ahertaa kalastuksen parissa. Onhan työttömän elämä rankempaa kuin työllisen koska työtän elää yksin pienessä asunnossa eikä voi saada samaa elämää elää kun työllinen. Työllinen saa vaikka mennä lomalle etelään mut työtön ei voi mihinkään lähteä.

No huomenna taas kalaan aamulla. Ainakin työtön saa kalaa ja ruokaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihanaa saada työttömänä vähän huilata ja lomailla. Onkin ollut kiireinen viikko. Tänään vielä haen pajunoksia ja laitan niihin sulat, ja koivunoksia , lämpimässä niihin tulee lehdet, ne on siten kauniita. Ai ai ai. Kannattaa kaikkein kokeilla.

Taidan kuitenkinv ielä mennä nukkumaan, joten hys hiljaa menkää työlliset duunaa, etten herää vielä kolmeen tuntiin. Sitten olen virkee ja jaksan ahertaa vielä hetken ennenkjuin alan lomaileen.

Ai niin paistan veilä pääsiäskakun. Maistus varmaan sullekin, mutta tee sinä vaan oma kakku, jos jaksan orjatyön jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu