Uusien teosten säveltäminen lienee sikälikin turhaa että vaikuttaisi siltä kuin kaikki merkittävä taidemusiikki olisi jo sävelletty koskettavimpine melodioineen, ja kauniimpine harmonioineen vaikkei läheskään kaikkea edes suomalaistakaan kaunista taidemusiikkia ole levytetty ja nykypäivän avantgardistinen taidemusiikki on ainakin minun korvilleni etupäässä usein sellaista hälyä ja likipitäen kakofoniaa, ei kuitenkaan aina, että on kyseenalaista voiko sitä kauniiksi ja koskettavaksi taidemusiikiksi kutsua ylimalkaan joka omaisi korkeampaa metafyysistä merkitystä tai jonkun salatun syvimmän olemuksen vaan sitä voi hyvällä syyllä kutsua korvia raastavaksi meteliksi vaikka kyllä jotkut säveltäjät vielä kirjoittavat musiikkia perinteisempäänkin tyyliin melodiaan uskoen mutta en sitten tiedä pystyvätkö he kilpailemaan teoksillaan 1900 luvun alkupuolen säveltäjien kuten Melartinin, Ikosen, Madetojan, Kuulan ym. kanssa tai pärjäävätkö he vertailussa esim. Tuukkasen, Saikkolan, Aaltosen ja Fordellin kaltaisille romantikoille ja uusklassikoille ja viimeksi mainitun säveltäjän tapauksessa vähän modernimmillekin säveltäjille unohtamatta vielä Kokkosta, PH Nordgrenia, Englundia Meriläisestä tai Heinisestä puhumattakaan. Mielestäni olisi oleellisempaa sen sijaan että sävelletään ja taltioidaan koko ajan uutta musiikkia äänittää ensi alkuun laadullisilta kriteereiltä kaikki tasokkaat 40-80 luvunkin sadat teokset arkistosta lojumasta ja nauttia niiden musiikillisesta kauneudesta.
Onko uusien sävelteosten säveltäminen mielekästä?
Anonyymi
0153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.