Mikä on kun ei vain kiinnosta

Anonyymi

Olen 42v mies. Erosin pitkäaikaisesta parisuhteesta noin 4 vuotta sitten. Lapsiakin on kolme. Tulin siis jätetyksi, ja hyväksyin sen sekä käsittelin eron.

On sen jälkeen kyllä ollut jos jonkinlaista daamia. Pari naista on ollut hieman pidemmän aikaa säätönä, mutta kummankin kohdalla, mulla on alkanut tuntua, että mua ei sitten loppupeleissä kuitenkaan kiinnosta, muu kuin seksi. Heti kun alkaa olla puheita kodinleikkimisen suuntaan, tai talouden jakamista, niin mua alkaa ahdistaa.

Ja tämä viimeisinkin nainen, on hyvännäköinen, sellainen josta moni vain haaveilisi. En edes tajua miten saan aivan hemmetin hyvännäköisiä naisia, vaikka itse en ole kummoinen, omasta mielestäni siis.

Jotenkin sitä turtuu siihen, että kaiken saa niin helpolla, naiset ovat liian helppoja. Jopa kaverini naljailevat, että ei tällaisen 175cm pituisen hukkapätkän kuuluisi saada mallin näköistä naista. En osaa sanoa, miksi naiset pitävät jostain kumman syystä minusta.

Siltikin, minulle tulee helposti ähky, siitä että saan naisen ja sitten se nainen alkaa puhua yhteiselämästä jne. Siihen asti on kivaa, mutta pian alkaa ahdistaa, ja häivyn sekä käyttäydyn kuin typerys. Enkä edes halua että naiset itkee perääni, sekin jotenkin ahdistaa, kun en haluais loukata ketään. Mutta on pakko, kun ei musta oo parisuhteeseen vaan mitenkään.

Koska tää menee ohi, ja koska osaan taas rakastaa jotain? Apuja.

5

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ootko miettinyt että miksi sun pitäisi haluta mitään suhdetta? Telisitkö sen miellyttääksesi niitä ihmisiä, jotka jostain syystä on matkaasi tarttuneet? Vai onko sulla oma henkilökohtainen unelma syvän rakkauden osumisesta sun kohdalle ja elämänkumppanin löytämisestä? Vai mikä sun syysi on?

      Ite pidin sinkkuna ollessani sellaista sääntöä, että kuukauden kuluessa pitäisi alkaa olla selvä, että onko tapailusuhteesta tulossa vakavampaa vai ei. Sen yli jos mennään, niin ihmiset alkaa luottamaan ja uskaltavat antaa itsensä rakastua yms, enkä halunnut, että kukaan sitoisi suotta tunteitaan muhun tai rakastuisi minuun, jos en pystyisi sitten antamaan heille sitä, mitä he unelmoivat. Eli siis - jos tapailee tiiviisti kuukauden, niin on tullut aika pohtia, onko tästä parisuhteeksi, ja jos kyseessä ei ole niin päräyttävä kokemus, niin on oltava rehellinen itselleen ja sille toiselle.

      Olisiko tuosta ajatuksesta sulle apua? Siinä annetaan tunteille aikaa kehittyä, sillä aikaahan rakastuminen tarvitsee, mutta kuukauden määräajan tarkoitus on juurikin suojella satuttamiselta - että lähdetään kohti isompia unelmia vain yhdessä ja sovitusti, huolehdin siinä siitä, ettei toisen sokka pääse lähtemään irti jos en itse ole siihen valmis.

      Sitten yhden miehen kohdalla kävi niin, että kuukausi oli kulunut, eikä vieläkään ollut tullut mitään tunnetta siitä, etteikö voisi jatkaa syvemmällekin. Jatketttiin ja siinä pääsi käymään niin, että löysin elämänkumppanini.

    • Anonyymi

      Olessasi rehellinen itsellesi siitä mitä loppuelämältä haluat versus omat arvosi olet myös rehellinen naisille. Heidän kuuluu saada tietää, millä intresseillä olet liikkeellä. Useimmat naiset hakevat parisuhdetta ja haluavat yhteiselämää yhdessä asumisineen. Poikkeuksiakin varmasti löytyy.

    • Anonyymi

      Miten tuo pituus vaikuttaa naisen ulkonäköön?

    • Anonyymi

      Jaa, olen sinua hiukan vanhempi mutta ”ongelma” jokseenkin sama. Ollut sinkkuna nyt kuusi vuotta ja kun ei vaan kiinnosta. Tapailuja on toki ollut mutta ovat minun aloitteesta loppuneet. Olenkin ajatellut tämän vähään uudesta näkökulmasta, haluanko edes parisuhteeseen. No en halua, en enää halua tinkiä oikein mistään ja parisuhde on kyllä juuri sitä tinkimistä molemmille osapuolille. Onneksi tämä ei ole pois keneltäkään, niin elämä jatkuu sellaisena kun itse haluan.

    • Anonyymi

      Itse olen muutaman vuoden sinua vanhempi. Vaikka en ole eronnut, niin olen huomannut tuon, että naisten lähelle on yllättävän helppo päästä. On nuoria naisia, joiden silmissä tällainen keski-ikäinen maailmaa jonkin verran nähnyt tavallinen mies on vastustamaton. Tosin tilanteeni eroaa sinun tilanteestasi siten, että etsin vain seksiä, en suhdetta, ja se on myös näille naisille alusta asti selvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      37
      7088
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3721
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3632
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      46
      3514
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      56
      3101
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      125
      3087
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      34
      2779
    8. 34
      2652
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2445
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2418
    Aihe