Kun BLM, WOKE ja Islam lyövät hynttyyt yhteet

Sitten saadaan niin ihanaa monikulttuuria ettei paremmalla väliä!

"Alun perin Paludanin järjestämä mielenilmaisu piti järjestää Landskronassa, mutta mielenosoitus päätettiin siirtää Malmöhön.

Perjantaina Örebrossa poliiseja heitettiin kivillä ja ilotulitteilla. Neljä poliisiautoa on myös sytytetty tuleen. Mellakan aikana poliisit joutuivat ampumaan varoituslaukauksen.

Tukholmassa poliisit joutuivat käyttämään kyynelkaasua poliisiautoja kivittäneisiin mielenosoittajiin. Linköpingissä poliisit joutuivat vetäytymään tilanteesta.

Expressen kertoi lauantaina, 16 poliisin loukkaantuneen viime päivien mellakoissa. Ruotsin poliisin edustaja Jonas Hysing totesi vakavana TV4:n haastattelussa, että mellakoitsijoiden tarkoituksena on vahingoittaa tai jopa tappaa poliiseja.

– Olemme nähneet poliiseja kohti suunnattavan iskuja, jotka ovat olleet erityisen häikäilemättömiä ja brutaaleja, ja niiden tarkoituksena on selvästi vahingoittaa vakavasti tai jopa tappaa poliisimiehiä, totesi Hysing TV4:lle.

SVT kertoi sunnuntaiaamuna, että yhtä henkilöä epäillään myös murhan yrityksestä, kun hän ajoi autolla mellakka-aikaan, jonka lähellä oli tanskalaisen televisiokanavan kuvaaja."

/IL
571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siinä kolme haitta-ajattelusuuntaa, kolme pahinta.
Tuottajina vieraslajit, Suomessa toteuttajina suvakkivalaat/v-viisikko, sama asia.

Äänestä
  • Epäpyhä liitto, jonka takana itsetuhoisin sekä itseään vihaavin osa vasemmistoideologisia valkonaamoja on integroinut pahantahtoiset vierasideologiat mukaan tuhoamaan länttä.

    Äänestä

Miehen voi viedä kehitysmaasta, mutta kehitysmaata ei voi viedä miehestä?

Äänestä

"Wef:n järkkäämiä mellakoita,ensin järkätään ongelma,sitten tarjotaan ratkaisu "naton täysjäsenyys,ovelaa"!!!

Äänestä

Vuorovaikutustaidot heillä ovat väkivalta ja mellakointi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitten saadaan niin ihanaa monikulttuuria ettei paremmalla väliä!

"Alun perin Paludanin järjestämä mielenilmaisu piti järjestää Landskronassa, mutta mielenosoitus päätettiin siirtää Malmöhön.

Perjantaina Örebrossa poliiseja heitettiin kivillä ja ilotulitteilla. Neljä poliisiautoa on myös sytytetty tuleen. Mellakan aikana poliisit joutuivat ampumaan varoituslaukauksen.

Tukholmassa poliisit joutuivat käyttämään kyynelkaasua poliisiautoja kivittäneisiin mielenosoittajiin. Linköpingissä poliisit joutuivat vetäytymään tilanteesta.

Expressen kertoi lauantaina, 16 poliisin loukkaantuneen viime päivien mellakoissa. Ruotsin poliisin edustaja Jonas Hysing totesi vakavana TV4:n haastattelussa, että mellakoitsijoiden tarkoituksena on vahingoittaa tai jopa tappaa poliiseja.

– Olemme nähneet poliiseja kohti suunnattavan iskuja, jotka ovat olleet erityisen häikäilemättömiä ja brutaaleja, ja niiden tarkoituksena on selvästi vahingoittaa vakavasti tai jopa tappaa poliisimiehiä, totesi Hysing TV4:lle.

SVT kertoi sunnuntaiaamuna, että yhtä henkilöä epäillään myös murhan yrityksestä, kun hän ajoi autolla mellakka-aikaan, jonka lähellä oli tanskalaisen televisiokanavan kuvaaja."

/IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu