Kiitos hyvästä kirjoituksesta kirkkoherra Erkki Marttinen!
Mielipide Turun Sanomissa 16.4.22
Emme olleet lajimme viimeiset – demoninen paha vyöryi Ukrainaan
Lounais-Suomen Sotaorvot ry:n 20-vuotisjuhlassa viime marraskuussa Turussa juhlapuhuja toivoi, että me olisimme lajimme viimeiset Euroopassa. Emme olleet. Demoninen paha vyöryi Ukrainaan.
Eräässä Liedon itsenäisyyspäivän juhlassa 2000-luvun alussa puhunut sodan käynyt reservin upseeri maalasi itänaapuristamme melkoisen uhkakuvan. Hän kutsui sitä nukkuvaksi karhuksi.
Ajattelin tuolloin, että tokkopa sentään, taitaa vanhan sotaveteraanin puheessa olla vähän ”rintamalisää”. Mutta ei ollut. Hän oli oikeassa. Nyt karhu on herännyt talviunestaan ja räyhää hullun lailla.
Kirkoissa on luettu pääsiäisen edellä Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyen ylipappi Kaifaksen ennustus: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon.” (Joh. 11:50). Kuinka ajaton lausuma uhrista! Taas on sanottu vain vähän eri sanoin: On parempi, että yksi kansa kärsii, kuin että sota eskaloituu.
Ajattelussaan harhainen Venäjän johtaja halaa patriarkkaa, sytyttää kirkossa kynttilän, lähettää murhakoneiston liikkeelle ja panee tahtipuikollaan maailman tanssimaan.
Euroopasta ja maailmalta on kyllä osoitettu Ukrainalle myötätuntoa ja taputuksia, toki myös humanitaarista, aineellista ja aseellista apua, runsaastikin. Kaikkein suurimpana tietysti pakotteet.
Tästä kaikesta huolimatta tulee väkisinkin mieleen kenraali Adolf Ehrnroothin tunnettu lausuma Suomesta mukailtuna Ukrainaa koskevaksi: ”Ukraina on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen. Sen ainoa puolustaja on Ukrainan kansa.”
Olen tähän asti arvostanut Venäjän ortodoksista kirkkoa Stalinin ja Hrushtshovin ajan marttyyrikirkkona. Nytkin toivoin, joskaan en uskonut, että sen johtaja olisi sanonut painavan sanansa veljeskansan tuhoamisesta ja murhaamisesta. Tapahtuikin päinvastoin ja nyt sen johtajan parrassa on ukrainalaisten verta.
Entä sitten se Kaukoidän suuri salaperäisesti hymyilevä mies, jonka hymyn luonteesta ei ota selvää? Hänellä olisi valtaa ja mahtia käskeä aselepo, mutta ei. Eikä ollut Yhdysvaltain presidentilläkään psykologista silmää, kun etukäteen ilmoitti, mitä tulee neuvottelussa vaatimaan tältä suurelta mieheltä. Siihen myöntyminenhän, vaikka tällä olisi haluja ollutkin, olisi vaikuttanut alistumiselta.
Ja niinpä sota jatkuu. Uusia uhreja tulee. Myös heitä, jotka itkevät pitkään isäänsä, äitiänsä, puolisoaan ja poikaansa tai tytärtään. Emme olleet lajimme viimeiset. Ne, jotka ehtivät jo hetken kasvaa vanhempansa kanssa ja muistavat tämän, surevat pitkään, vaikutus ulottuu elämän loppuun. Nuorimmilla sotaorvoilla ei ole fyysistä eikä henkistä kokemusta vanhemmasta, on vain tyhjää ja selittämätön kaipuu.
Sääliksi käy myös Venäjän kaatuneitten sotilaitten lapset, lesket ja vanhemmat. Yhtäläinen suru on sielläkin, vieläpä yksinäisempää. Jos sodan koko kuva heille joskus valkenee, tuskaa lisää vielä se, kun ymmärtävät, että sotilas kuoli suuruudenhulluuden uhrina.
Psalmissa 139:19 luemme: ”Kunpa surmaisit, Jumala, väärintekijät! Kaikotkaa, murhamiehet!” Kun vuosikymmeniä sitten luin tämän ensimmäisen kerran, ajattelin, että eihän noin rajusti saa pyytää, surmaisit väärintekijät. Ajattelin, että psalmintekijällä ei ollut vielä Jeesuksen opettamaa syvällisempää ihmisrakkautta.
Ja nyt tälläkin raamatunkohdalla on katetta. Voiko noin rukoilla? Ainakin sitä, että heidät syrjäytettäisiin tehtävistään. Joka tapauksessa ellei olisi Kremlin väärintekijöitä, ei olisi sotaakaan ja miljoonien ukrainalaisten kärsimystä.
Minkälainen on sitten raakuuksia tehneitten ja eloon jääneitten venäläisten sotilaitten tulevaisuus? Ei käy kateeksi. Koko loppuelämän he tulevat kantamaan syyllisyyttä, josta eivät pääse koskaan eroon. Venäläiseen tapaan he upottavat tuskansa viinaan ja kuolevat ennenaikaisesti alkoholisteina.
Sota ei ole koskaan kaunista. Ei kenellekään.
Erkki Marttinen
Suomen valtion sotaorpo jo äidin kohdussa vm. 1941
https://turunsanomat.e-pages.pub/titles/turunsanomat/3503/publications/3900/articles/1570997/20/4

Vastaukset 15
Vanhimmat
Venäjällä ortodoksinen kirkko on Putinin talutusnuorassa. Tämä siksi että valtio on antanut varoja kirkkojen restaurointiin plus muuhun toimintaan. Putinin ajatukset ovat kaukana kristillisyydestä. Hänelle tärkeää on vain kirkon vallassa olevien tuki.
Minusta on hienoa että kirkko viranhaltijoittensa kautta ottaa kantaa maailman tapahtumiin. Kun kirkon rivijäsenet melskaavat homoista, olisi näillä jotain asiallisempaakin sanottavaa. Kirkon mielistelylinja on vastenmielistä. Tuo oli hyvä kirjoitus.
Tämän palstan putinisti -uskovaiset ovat varmasti Kirillin kanssa samaa mieltä koska ovat nyt niin hiljaa
Kirill on KGB miehiä. Yksi hänen palatseistaan, hinnaltaan n. 250.000.000 euroa on Putinin n. 1.000.000.000 euron palatsin naapurissa. Kirill ei palvele kirkkoa, vaan hän palvelee Putinia ja Venäjää, jotta nämä saavuttaisivat tavoitteensa mm. Ukrainassa.
”Sääliksi käy myös Venäjän kaatuneitten sotilaitten lapset, lesket ja vanhemmat. Yhtäläinen suru on sielläkin, vieläpä yksinäisempää. Jos sodan koko kuva heille joskus valkenee, tuskaa lisää vielä se, kun ymmärtävät, että sotilas kuoli suuruudenhulluuden uhrina.”
Tämä on aivan totta, sillä Putin ei sääli edes kansaansa.
”Joka tapauksessa ellei olisi Kremlin väärintekijöitä, ei olisi sotaakaan ja miljoonien ukrainalaisten kärsimystä.”
Näin on, kun on valtaa liikaa, sairastuu ihmisen mieli väistämättä.
”Sääliksi käy myös Venäjän kaatuneitten sotilaitten lapset, lesket ja vanhemmat."
Ja sääliksi käy myös lännessä asuvia venäläisiä, kun eivät voi kertoa Venäjällä asuville sukulaisilleen ja ystävilleen totuutta ilman että asettaa heidät vaaraan joutua oikeuden eteen.
Tuo oli hyvä lisäys. Tuossa ahdistuksessa tuntuu moni täällä asuva venäläinen olla.
Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin muistaa, että Putin on vaaleilla valittu ja onpa vielä hyvin suosittukin jopa tällä hetkellä. Venäläisistä on siis turha yrittää leipoa jotakin uhria , todellinen uhri on Ukraina.
Putinin suosio Venäjällä perustuu lähinnä hänestä kansalle syötettyihin valheisiin.
Ei ne mitkään oikeat vaalit ole edes olleet. Venäjällä kun ei ole demokratiaa.
Tuo+kirjoitus+hyvä++mutta+kyllähän+Venäläiset+ovat+itse+hyvin+pitkälle+mahdollistaneet+tuo+Putinin+vallan+ja+huolimatta+kaikesta+niin+yli+70%+kannattaa+häntä+ja+pitää+toimia+Ukrainassa+täysin+oikeutettuina.+Venäläisiä+ei+tässä+asiassa+kyllä+pysty+näkemään+mitenkään+uhreina+vaan+pikemminkin+mahdollistajina.
Tuota, Putin on mahhdollistanut oman vallassapysymisensä. Oppositiota on tukahdetettu ja jopa salamurhattu. Kymmeniä tuhansia on ajettu maanpakoon. Lait on laadittu sen mukaan, että Putin pysyisi vallassa.
Äänestyksetkin on näennnäis äänestyksiä, sillä niitä peukaloidaan aina Putinin käskyjen mukaan. Näin on kansaa peloteltu ja uhkailtu, joten noihin kannatuslukuihin voi suhtautua varauksella.
Kirill ei ole uskova, vaan politisoitunut, mielivaltainen leipäpatriarkka.
Putin tarjoaa hänelle hyvät edut mielistelystään.
Kyllä Kirill uskovainen on niinkuin Putinkin. Kummatkin uskovat omiin narsistisiin harhoihinsa. Siinä ei sitten ukrainalaisten ihmishenki paljoa paina. Järjellä ei tuota sotaa voi perustella.
Antakoon Jumala venäjän kansalle ja valkovenäjän kansalle silmävoidetta, jotta he näkevät mihin heidän johtajansa on heidät vienyt! Auetkoon kansojen silmät!