Miksi tunteet

Anonyymi

Herää? Niin miksi?

10

987

Äänestä

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä, en minä mitään tällaista henkistä turbulenssia olisi elämääni kaivannut. Elämäni oli ihan ok kunnes eräs mies sekoitti pakan, nyt vaan jankutan itselleni että en ole mikään pettäjä enkä jättäjä, mielessäni kuitenkin ikävöin

      • Anonyymi

        Sama tilanne täällä. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa. Mutta aina kun nähdään tai puhutaan, se nousee pintaan. Luulin ettei tällaista voi enää olla, ja kerkesin mennä naimisiin ja perustaa perheen. Minulta kiellettiin aikoinaan suuret tunteen erääseen toiseen. Tämä työkaveri muistuttaa kyseistä ihmistä, jonka jouduin lopulta jättämään. Siitä on yli 12 vuotta aikaa kun viimeksi näin tämän vanhan tapauksen. Meillä oli niin syvä yhteys että kaikki muu ympärillä lakkasi olemasta. Siinä oli kuitenkin liikaa väärää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tilanne täällä. Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa. Mutta aina kun nähdään tai puhutaan, se nousee pintaan. Luulin ettei tällaista voi enää olla, ja kerkesin mennä naimisiin ja perustaa perheen. Minulta kiellettiin aikoinaan suuret tunteen erääseen toiseen. Tämä työkaveri muistuttaa kyseistä ihmistä, jonka jouduin lopulta jättämään. Siitä on yli 12 vuotta aikaa kun viimeksi näin tämän vanhan tapauksen. Meillä oli niin syvä yhteys että kaikki muu ympärillä lakkasi olemasta. Siinä oli kuitenkin liikaa väärää.

        Mitä se kielletty oli siinä toisessa ? Miksi tunteita ei saanut olla? Huonot elämäntavat? Sukulainen ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se kielletty oli siinä toisessa ? Miksi tunteita ei saanut olla? Huonot elämäntavat? Sukulainen ?

        Ei varsinaisesti sukulainen. Ex-äitipuolesta olisi tullut anoppi.


    • Anonyymi

      Jos kuvittelet että olen jollain tapaa kiinnostunut niin siinä olet kyllä väärässä.

      • Anonyymi

        😅 kenelle mahdat kuvitella vastaavasi?!
        Ap tuossa herätteli keskustelua aiheesta MIKSI tunteet heräävät ja toiben vastasi ettei tiedä ja että syyt saattavat olla erilaisia, toisilla seksuaalisten halujen kautta ja toisilla ehkä enemmän tunteiden tasolla. Mielestäni aloitus oli hyvä, lähinnä pohdiskeleva.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😅 kenelle mahdat kuvitella vastaavasi?!
        Ap tuossa herätteli keskustelua aiheesta MIKSI tunteet heräävät ja toiben vastasi ettei tiedä ja että syyt saattavat olla erilaisia, toisilla seksuaalisten halujen kautta ja toisilla ehkä enemmän tunteiden tasolla. Mielestäni aloitus oli hyvä, lähinnä pohdiskeleva.

        No seksi nyt siinä aivan viimeisenä mielessä. Eipä nyt muuta tällä kertaa tähän lisättävänä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No seksi nyt siinä aivan viimeisenä mielessä. Eipä nyt muuta tällä kertaa tähän lisättävänä.

        No joo ei kyllä siinä ensimmäisenä herää.


    • Anonyymi

      Miksi tunteet heräävät, kenties jo vuosienkin tuntemusen jälkeen?
      Onko kyse vain sattumasta vai molemilla tahoillaan jotenkin "huono" kausi joten ajoitus vaan sopii yhteen? ... vaikea sanoa mijsi tunteet vaan heräävät.

      • Anonyymi

        Ei sille taida olla mitään yksiselitteistä asiaa.. tottumus, tuttuuden tunne. Tiedän vaan että joillakin ne herää ja joillakin ei.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe