Euroopan unioni on säätänyt jo viisi pakotepakettia Venäjää vastaan. Silti kiristämisen varaa tuntuu yhä olevan.
Asiantuntijan mukaan energiapakotteissa sekä niin kutsuttuja kolmansia maita koskevissa pakotteissa olisi edelleen kiristämisen varaa.
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sanoo, että Venäjään kohdistuvissa EU-pakotteissa on yhä kiristämisen varaa. Mahdollisia kohtia ovat esimerkiksi energia sekä henkilöiden toiminnan ja liikkuvuuden rajoittaminen.
– Mitään henkilökohtaista omaa kantaa minulla ei pakotteista tai niiden optimaalisesta kireydestä ole, mutta näissä olisi vielä paljon kiristämisen varaa, hän arvioi.
– Suurin kysymys varmaankin on energiatuonti ja siihen liittyvät asiat, eli kuinka totaalisesti sitä hanaa lähdetään sulkemaan. Se on Euroopan unionin kannalta suurin ja hankalin asia, mitä voi vielä kiristää.
Pakotteet iskevät myös asettajaan
Viimeisessä pakotepaketissa oli kivihiili neljän kuukauden siirtymäajalla. Energiapakotteista jäljellä ovat vielä öljy ja kaasu. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) arvioi maanantaina, ettei kaasu todennäköisesti kuulu seuraavaankaan pakettiin, mutta öljy kuuluu.
Teivaisen mukaan energiapakotteet ovat EU:lle hankalia, koska ne vaikuttavat myös sen omien kansalaisten elämään. Tämä vaihtelee maittain. Esimerkiksi Suomi on kymmenen vuoden aikana pyrkinyt vähentämään riippuvuuttaan venäläisestä tuontienergiasta, mutta esimerkiksi Saksalle tilanne on toinen.
Venäjään kohdistuvat energiapakotteet ovat EU:lle hankalia.
– Pakotteissa on yleensä oletuslähtökohtana, että ne sattuvat myös pakotteiden asettajaan. Sellaisia pakotteita on tietenkin helppo laittaa, jotka eivät asettajaan satu, mutta energiakysymyksessä tilanne on toinen. Euroopassa nyt testataan, kuinka paljon energiahanoja ollaan valmiita laittamaan kiinni, koska se aiheuttaa hankaluuksia esimerkiksi saksalaiselle teollisuudelle.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja tässä ei kannattaisi nyt katsoa yksinapaisesti vain hetkellistä hintaa. Jos venäläisnen energia ostetaan muualta ja samalla lisätään energiaomavaraisuutta, niin kyllä se maksaa, mutta samalla myös rahaa jää eurooppaan hyödyntämään eurooppalaisten elämää sen sijaan, että se valuisi venäjälle, joka käyttäisi sen naapurivaltioihinsa hyökkäämiseen.
Energian ostot Venäjältä vähenevät sen mukaan kuin sopimuksia puretaan.
Lisäksi on löydettävä korvaavia toimittajia.
Se vie aikansa.
Suurimmat ongelmat ovat Saksalla, joka on ällistyttävän yksipuolisesti ja sinisilmäisesti sitonut itsensä Venäjän toimitusten varaan.