En tiedä olisiko tämä kuulunut ihastumista / rakastumista palstalle, koska tuntuu että täällä tuomitaan suoralta kädeltä, ennemmin kuin yritetään ymmärtää / auttaa.
Olen 23v. nuori naisen alku. Olen elänyt parisuhteessa jo 6vuotta. Mutta koko suhteeni ajan olen ollut valmis tekemään mitä vaan jotta voisin viettää aikaani ns. "ex:än" kanssa. Tämän miehen kanssa meillä ei ikinä ollut mitään pitkää suhdetta "teinivuosina". Tai minä olin teini ja hän jo lähes aikuinen. Oikea unelmieni mies. Sitten hän kyllästyi minuun ja lapsellisiin oikkuihini ja laittoin suhteemme poikki, jonka jälkeen tapasin nykyiseni.
Mutta edelleen tämä ihminen tekee minun hulluksi - hyvällä tavalla kuitenkin tavallaan. JOs satun näkemään hänet jossain, saattaa mennä viikkoja että ajattelen vain häntä. Ja joka kerta kun hän on "sitä" vailla, minä kiiruhdan heti paikalle ja unohdan kaiken muun. Sillä hetkellä ei ole kuin minä ja hän.
Teidän ettei hän minusta muuta halua. Ja annan todella halpamaisen kuvan itsestäni, kun teen mitä vain jotta saisimme olla edes hetken yhdessä... Mutta aina vain "sen" takia näemme.
Vain tämä yksi ihminen saa minut uskottomaksi. Enkä pysty unohtamaan häntä, vaikka jo 7vuotta on takana. Teen mitä vain kun kutsu käy. Valehtelen kaikille, puolisolleni, ystävilleni, sukulaisilleni, kaikille, jotta pystyn karkaamaan edes 15min hänen luokseen, että hän saa haluamansa ja minä nautin ja kuvittelen sen hetken olevani hänelle tärkeä! Vaikka näinhän ei todellisuudessa ole. Olen vain se halpamainen lehmä, jolta saa hetken tyydytyksen. Mutta mina kun annan niin tapahtua. Haluan niin kovasti olla hänen kanssaan, ja jos se on ainut tapa miten voin olla niin - niin se sitten menee.
Noh, mutta siinä oli elämästäni. Kiitos kun sain laittaa ajatuksiani riviin...
Olen 23v. nuori naisen alku. Olen elänyt parisuhteessa jo 6vuotta. Mutta koko suhteeni ajan olen ollut valmis tekemään mitä vaan jotta voisin viettää aikaani ns. "ex:än" kanssa. Tämän miehen kanssa meillä ei ikinä ollut mitään pitkää suhdetta "teinivuosina". Tai minä olin teini ja hän jo lähes aikuinen. Oikea unelmieni mies. Sitten hän kyllästyi minuun ja lapsellisiin oikkuihini ja laittoin suhteemme poikki, jonka jälkeen tapasin nykyiseni.
Mutta edelleen tämä ihminen tekee minun hulluksi - hyvällä tavalla kuitenkin tavallaan. JOs satun näkemään hänet jossain, saattaa mennä viikkoja että ajattelen vain häntä. Ja joka kerta kun hän on "sitä" vailla, minä kiiruhdan heti paikalle ja unohdan kaiken muun. Sillä hetkellä ei ole kuin minä ja hän.
Teidän ettei hän minusta muuta halua. Ja annan todella halpamaisen kuvan itsestäni, kun teen mitä vain jotta saisimme olla edes hetken yhdessä... Mutta aina vain "sen" takia näemme.
Vain tämä yksi ihminen saa minut uskottomaksi. Enkä pysty unohtamaan häntä, vaikka jo 7vuotta on takana. Teen mitä vain kun kutsu käy. Valehtelen kaikille, puolisolleni, ystävilleni, sukulaisilleni, kaikille, jotta pystyn karkaamaan edes 15min hänen luokseen, että hän saa haluamansa ja minä nautin ja kuvittelen sen hetken olevani hänelle tärkeä! Vaikka näinhän ei todellisuudessa ole. Olen vain se halpamainen lehmä, jolta saa hetken tyydytyksen. Mutta mina kun annan niin tapahtua. Haluan niin kovasti olla hänen kanssaan, ja jos se on ainut tapa miten voin olla niin - niin se sitten menee.
Noh, mutta siinä oli elämästäni. Kiitos kun sain laittaa ajatuksiani riviin...
Vastaukset 7
Vanhimmat
sua varten ON kolmas, jonka jälkeen ei tee mieli ajatella pettämistä :)
Mitä asioita arvostat rakkaudessa ja parisuhteessa? Jollain tavalla nykyisesi ja exäsi ovat molemmat omalla tavallaan viehättäviä ihmisiä varmasti. Ainoa asia, mistä olen huolissani lukiessani kirjoitustasi -ethän halua olla hyväksikäytetyn asemassa! Haasta molemmat miehet näyttämään, mitä heillä TODELLA on sinulle tarjottavanaan ja tee valintasi. Arvosta itseäsi viehättävänä naisena, mitä poikkeuksetta olet!
Mitäpä jos siirtyisit tunteiden ristitulesta laittamaan järjestykseen tunne-elämääsi. Kosi exääsi, joka vie jalkojasi aina takaisin luokseen. Jos saat kieltävän vastauksen, nakkaa hänet pois elämästäsi kokonaan. Etsikööt jonkun aidankolon seksuaalisille tarpeilleen. Arvosta rakkautta ja sitä tunnetta, mitä sulla on antaa toiselle ihmiselle, sillä sitä sulla varmasti on.
Joten nauti elämästäsi täysipainisesti ja näytä miehille että sulla on paljon annettavaa yhdelle oikealle! Kuka se sitten sulle on :)????
Kiitos paljon kommentistasi. Jotain tämänkaltaistaneuvoa ja viisaamman "mielipidettä" kaipasinkin. Ainut vaan on, että olen niin toivottoman rakastanut tähän exään, etten pysty hallitsemaan sitä tunnetta kun olisi tapaamismahdollisuus. Menen heti ja jätän ja unohdan kaiken muun siksi aikaa. Tämän vuoksi en pystyisi myöskään sanomaan hänelle suoria sanoja - että ota tai jätä. Tiedän että hän jättäisi ja pahimmassa tapauksessa katoaisi kokonaan elämästäni. Hän ei ole ihminen jonka kanssa voisi alkaa suhteeseen... Lieneekö ikinä ollutkaan kunnollisessa pariseuhteessa. Mutta minä niin haluaisin olla se joka hönen "kesyttää" ja saa asettumaan aloilleen, vaikka tiedän etten koskaan tule häntä saamaan.
Joku taisi mainita alempana siihen suuntaan, että jos minua viehättää vain se jännittävä tunne tapaamisissa... En hae elämääni jännitystä. En pidä siitä että petän miestäni. En vain voi näille syville tunteilleni mitään, mitä tunnen tätä miestä kohtaan! Tekisin mitä vain, että saisin hänen itselleni. Tai että hän olisi kanssani. Mutta hänellä ei ole aikaa... Ja silloin kun on olen kuin 7 taivaassa. Leijailen ja hymyilen itsekseni. Hän saa perhosia vatsanpohjaani ja minut hymyilemään jopa yksin. Hetkittäin niin onnellisiksi. Mutta se kestääkin aina vain sen pienen hetken. Ja jatkuvasti pelkään että en kuulekaan hänestä enää.
Vaikeatahan tämä on, kun yksi ihminen hallitsee minua näin paljon, tai siis eihän minua kukaan hallitse - muu kuin omat tunteeni. Oma parisuhteeni on tasapaksua. Välitän miehestäni ja olen tyytyväinen parisuhteeseemme. Siksi haluaisinkin että joskus pääsisin eroon tästä lähes pakkomielteisestä tunnekiemurasta tätä exääni kohtaan.
Mutta itsensä nöyryyttäminen, vaikkei sitä itse aina kykene sellaisena näkemään, voi olla itselle tuhoisaa. itsetunto laskee, oma itsensä arvostus kärsii siitä. Myös siitä voi tulla pakonomainen tapa, hoitaa elämän vaikeuksia. Voi jäädä kiinni väärään. Myöhemmin vuosien päästä vasta elämä sitten hakee velkaansa.
Tosin voi olla että se on vain sinun aikuistumisprosessia, joka jää aikanaan ilman isompia vammoja. Asia olisi kuitenkin hyvä selvittää itsensä kanssa, mistä käytös pohjimmiltaan johtuu.
Oiskohan syynä tämä exän saavuttamattomuus ja tapaamisten jännittävyys?Mitä jos tämä exä ihan yhtäkkiä rupeaisikin roikkumaan sinussa välittäisitkö vielä?Kannattaa miettiä asioita monelta kantilta tää elämäkun on liian lyhyt itsesyytöksiin!!
Et sinä halpamainen ole.
Vaan halpa. Ja se on paljon surullisempaa.