Kun ne lähtevät sieltä pois.
Venäjä ottaa läsimaiset yritykset itselleen käytännössä ilmaisksi
Anonyymi
2093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Suomalaiset sijoittavat aina muualle huonosti. Milloin Saksaan milloin amerikkaan.
Suomen ei olisi pitänyt alunperinkään itsenäistyä vaan liittyä takaisin osaksi Ruotsia.
Jos Aatu olis hoitanut homman vähän paremmin niin venäjällä olisi rauha, demokratia ja saksalainen elintaso.
Mieti rölli sitä.
Valitettavavasti Aatu kaatui taistelussa bolsevismia vastaan
Aatun suunnitelma oli vallata Neuvostoliitto Uralille saakka, joten Neuvostoliitto jossain muodossaan olisi jäänyt olemaan.
No siinähän nyt ottaa. Ei yksinkertaisen venäläisen äly riitä noin hienojen bisnesten pyörittämiseen. Kannattaa satsata hapankaalitehtaisiin kun sen osaatte.
Nokian kumiluistin tehtaan saavat omia itselleen ja ruottin hapan silakan myös!🤣😂😅
Fortumilla on voimaloita venäjällä
No ei slaavilaiset osaa niitä yksin pyörittää jos ei joku ole koko ajan sanomassa mitä pitää tehdä.
Halavalla menee
Niistä tulee vastaavia menestystarinoita kuin Lada vanhan Fiatin pohjalta. Kopioivat jopa korroosiokestävyyden
Ihmettelen vaan kun antavat ilmaiseksi.
Ai ilmaiseksi. Venäjän tappiot vuositasolla tulee olemaan satoja miljardeja dollareita seuraavan sadan vuoden ajan. Jos sinne joku tehdas jääkin joka muuttuu muutamassa vuodessa ryssien käsissä arvottomaksi romuläjäksi on se kusitippa valtameressä.
Oikein, pelkät öljytulot supistuvat tänä vuonna noin 300 miljardia dollaria. Ja siihen muut toimialat päälle. Putlerin erikoisoperaatiolle on kertymässä historiallisen kova hintalappu. Jos arvioidaan että Putler saa hengiltä 50 tuhatta omaa sotilasta ja saman verran Ukrainalaisia on hinta/pää kolme miljoonaa dollaria. Siis ensimmäisenä vuonna.
Lähtevät voisivat käyttää samaa mitä Venäläiset aina eli ulostaa paikat täyteen ennen lähtöään.
Joutuvat sulkemaan tehtaat saman tien, koska tuotteille ei ole markkinoita. Lisäksi tuotteita ei kyetä edes valmistamaan, koska länsimaista ei saada tarvittavia aineksia.
Tehdään samoin venäläisten omaisuudelle, kun heidät tullaan ajamaan maasta pois.
Kannatan 👍👍👍
Siinäpä yrittävät pyörittää niitä yrityksiä, kun yhteydet muuhun maailmaan on katkaistu.
Tämä on kuitenkin kun syöttö heille lapaan. Se auttaa vain venäjää kehittymään. Kyllä ne oppivat sen juuston teon siellä kun täältä ei tule.