Yksi tarina elävästä suomalaisesta elämästä. kulissien takaa

Anonyymi

Olipa kerran ns.mies joka nuorena oli hulivili poika ja yhden illan juttuja sai ja hieman pidemmänkin suhteen, mutta vain seksin merkeissä.
Tykkäsi leikkiä muusikkoa ja treenikämpällä harjoitella poikien kanssa sekä juhlia.
Alkoi seurustelemaan suloisen lapsuudenystävänsä kanssa ja kihlasikin hänet..

Samaan aikaa treffaili yhtä tyttöä seksin merkeissä ja tyttö tuli raskaaksi. Yhden riidan jälkeen tyttö sanoi sille miehelle ettei ikinä enää halua kuulla hänestä ( tyttö muutti toiseen kaupunkiin ja perusti perheen toisen miehen kanssa, joka otti tytön lapsen omakseen ja kasvatti vaimonsa kanssa hänet kuten myöhemmätkin lapset)

sillä välin hulivili poika opiskeli ja oli kihloissa tyttönsä kanssa ( harrastaen sivusuhteita toisen selän takana) kun kumpikin muuttivat eri paikka kunnille opiskelemaan laittoivat suhteensa tauolle
Mies jatkoi kukasta kukkaan lentämistään.

Sitten ex kihlattu tyttö löysi kivan pojan jonka alkoi seurustelemaan ja ex mies kihlattu tuli mustasukkaiseksi ja alkoi vaanimaan ex kihlattuaan.
Ainakin mahdollista alkoi soittelemaan ja lähettelemään lahjoja.

Sitten tämä Ex kihlattu mies valmistui ja muutti ex kihlattu tytön paikkakunnalle asumaan ( ja töihin)
Ja piiritti ex kihlattuaan niin paljon että sai hänet sekaisin sekä eroamaan seurustelukumppanistaan.

Suostutteli tytön muuttamaan yhteen ostamalla yhteisen asunnon ja saivat sitten häätkin kotipaikkakunnallaan.

Rouva jäi miehen toivomuksesta kotirouvaksi, huolehtimaan perheestä ja kodista.
Asuntokin vaihdettiin isompaan ensimmäisen lapsen synnyttyä.

Samaan aikaan mies nousi asemassaan työpaikallaan ja aloitti sivusuhteen sihteerinsä kanssa, päivät venyivät ja kokousmatkat pitenivät.
Vaimo kiltisti uskoi miehensä kertomuksia työpäivistä ja työreissuista sekä hoiti kuuliaisesti lapset ja kodin. Joka viides vuosi mies sai paremman työtarjouksen ja vaihtoi työpaikkaa ja aina töistä löytyi uusi sivusuhde ja siihen sivuun irtosuhteita aina kun tilaisuus tuli. Vaimolle selitteli kauniita tarinoita ja rouva yritti olla ymmärtäväinen hyvä vaimo.

Vuodet kuluivat ja naiset vaihtuivat. Vaimokin havahtunut muutamaan otteeseen miehensä sanojen ja tekojen ristiriidasta nauttien kuitenkin perheidyllistä laajasta ystäväpiiristäni matkustelusta ja shoppailusta. Tulotaso oli sellainen, että pystyi ostamaan melkein mitä halusi mistä vain.

Lapset kasvoivat ja rouva halusi mennä töihin osapäiväiseksi, mies salli sen mutta haki ja heitti vaimonsa töihin.

Vaimon työpaikan juhlissa iski silmänsä taas uuteen naiseen ja yritti saada iskettyä hänet vaimonsa seläntakana.
Seuraavana maanantaina oli tyly totuus rouvalle kun kyseinen neito kertoi mitä oli tapahtunut ja antoi viestilaput ja hänen miehensä käyntikortin rouvalle.

Rouva jäi sairaslomalle ja hänen ”maailmansa romahti” hän niin halusi uskoa miestään ja tämän tarinoita vaikka intuituutio varoitti häntä monta kertaa matkan varrella.

Saatuaan itsensä tasapainoon lähti keskustelemaan miehensä kanssa ja sai kuulla vaikka minkälaista tarinaa tapahtumasta. Kun laittoi viestit pöytään mies meni ensin hiljaiseksi ja sen jälkeen suuttui ja alkoi riehumaan. Lapset pelästyivät hänen käytöstään ja soittivat poliisit paikalle miehen lähtiessä heidän mukaansa vasten tahtoisesti.

Palattuaan kotiin seuraavana päivänä suostui perheterapiaan.

Mutta kuten sanottu ei koira karvoistaan pääse.

Sama peli jatkui edelleen tuli vain alkoholi vielä kaveriksi. Jos mies oli kotona ja joku sanoi jotain mistä hän ei pitänyt alkoi riehuminen sekä huuto kunnes kärjistyi pahoinpitelyihin.
Poliisit putkat ja tuomioistuin tulivat tutuksi.
Reissussa oli turvallista siellä ei perheen tarvinnut pelätä pahoinpitelyä eikä riehumista vaan kiltti perheenisä oli paikalla, mitä nyt välillä karkasi omille teilleen.

Kaiken se ”rakkaus” kestää kaiken se ” rakkaus” kärsii.

Edelleen kulissit ovat pystyssä, lapset lentäneet pesästä. Mies on saanut avioseksiä aina kun on halunnut ja hyvä seksi sekä totuttu elämäntapa / -taso rouvan pitää liitossa edelleen. Alkoholin ollessa kuvioissa rouva menee ystävilleen yökylään tai hotelliin.

Kautta aikain rikkomansa tavarat ja niiden siivouksesta sekä uusimisesta aiheutuneet kulut on hän uusinut/korvannut. Rouva saa aina seuraavana päivänä ( nykyisi. kun palaa kotiin) kukkia ja kulta sekä timanttikoruja.
Jotka symboloivat hiljaisesti rouvalle pahoinpitelyjä, mustelmia, ruhjeita, yön selkään pakenemisia. Niiden kauneudesta ei enää pysty nauttimaan, mutta aina hymyillen ottaa be vastaan. Sinä päivänä kun hänestä tulee leski ensimmäiseksi hän käy myymässä kaikki tuskakorut ja sitten miettii mitä tekee loppuelämälläään. Helvetti, mutta tuttu helvetti jossa välillä auringon säteitäkin.
- ja Uteliaille kyseessä vanhempi, kohta eläkkeelle siirtyvä kantasuomalainen pariskunta. Lapsenlapsia hellien.

2

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukin elää tyylillään ja oikeastaan asioiden laidan tietää vain pariskunta itse, ei sivustaseuraaja, ei sukulainen tms.

      Jokin pitää parin yhdessä ja mitäpä siinä on muilla mitään sanomista. Aikuisia ihmisiä ovat ja vastuussa päätöksistään.

    • Anonyymi

      Tapa ja tottumus pitää, on yhteinen ystäväpiiri sukulaiset, lapset ja lastenlapset. On iso kynnys lähteä kaatamaan pitkää liittoa. Siksi kunnes ’kuolema erottaa’, vaikkakin varasuunnitelmana on hankkia jostain lämpimästä sivuasunto jonne paeta jos miehen alkoholin käyttö eläkkeelle siirtymisen myötä pahenee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      145
      7834
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7310
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7202
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6808
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      74
      6372
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      6136
    7. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6054
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5932
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5380
    Aihe