Kuolleita taas enemmän kuin koskaan korona-aikana. Todellinen epidemia on vasta leviämisvaiheessa Kauhavalla. Lukekaa infektioylilääkäri Elina Kärnän juttu päivän I-P:stä.
Koronakuolemat riivaavat 2N aluetta
14
1173
Vastaukset
- Anonyymi
Maskittomat saisi kivittää.
- Anonyymi
Ne on piikki kuolemia. Sydänvikoja ja verisuonitukoksia ja äkkikuolemia luvassa.
- Anonyymi
Ei niitä ole rokotettu ja kaikilla koronatesti on ollut positiivinen. Väännä tuo nyt venäjäksi.
- Anonyymi
Näin sen se muuallakin Suomessa, Kukaan ei välitä enää kuolleista. Nyt niistä ei saa edes tietoja. Salataan kansalta niin kulutus kasvaa ja höperöt uskovat kaiken.Kansa ei käytä enää maskeja, koska ei suositusta. Näin tänään kaupassa ja kommentti ei tarvitse enää, koska ei suositella enää ja korona poistunut. Niin pihalla ollaan. No minkäpä typeryydelle voi. Itse käytän maskia ja järjenkäyttö on sallittu , vaikka mitä suosituksia puretaan.
- Anonyymi
Sairastuin koronan delta-muunnokseen vuosi sitten. Olin 3 päivää 39 asteen kuumeessa. Satuin ottamaan koronarokotuksen muutama päivä ennen tuota tartuntaa. Viikon kuluttua oli jonkinmoisessa työkunnossa. Järkitautina haju- ja makuaistit heikentyivät ja tuli jatkuva nuha.
Tämä vuoden maaliskuuhun asti nuha ja aistiongelmat jatkuivat. Olin ottanut jo kolme rokotusta viime vuoden marraskuuhun mennessä. Lääkärit eivät pystyneet sanomaan mistä tuo jatkuva nuha johtuu. Maaliskuun-2022 lopulla sairastin koronan Omikron-muunnoksen. Pari päivää oli 37-38 asteen kuume. Siten muutaman päivän päästä kaikki vaivat katosivat. Haju-ja makuaistit palautuivat ja nuhakin katosi melkein kokonaan.
Koronarokotteet estivät normaalin immuunipuolustuksen toiminnan. Kolmannesta rokotuksesta oli jo niin kauan että se ei enää vaikuttanut estävästi immuunipuolustukseni toiminnassa Omikronin tartunnan saatuani ja samalla vanhat "pöpöt" saivat kyytiä verenkierrossani. Nyt ruokakin maistuu kun makuaistini on palautunut - Anonyymi
Vain orjamielet vetävät vielä naamallensa maskin orjuutensa ja alistuvaisuutensa merkiksi. Se on sokeaa typeryyttä, psykoosia ja hysteriaa, sillä maskeista ei ole mitään hyötyä. Ei ole koskaan ollutkaan. Noiden kuonokoppien ja naamarättien käyttäjille nauraa koko maailma. 🤣🤣
- Anonyymi
Ruotsissa varoitetaan, että toukokuun puolivälissä pukkaa taas sellaista aaltoa, että sairaalat alkavat täyttyä.
- Anonyymi
MTVuutiset kertoo, että THL ei tiedä sitä onko kukaan kuollut oikeasti koronavirukseen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17370465/mtvuutiset-kertoo-etta-thl-ei-tieda-sita-onko-kukaan-kuollut-oikeasti-koronavirukseen-
MTVuutiset kirjoittaa:
"Osa ilmoitetuista koronakuolemista ei johdu taudista – jopa liikennekuolemat kirjautuneet koronakuolemiksi: "Emme tiedä joukon suuruutta"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/osa-ilmoitetuista-koronakuolemista-ei-johdu-taudista-jopa-liikennekuolemat-kirjautuneet-koronakuolemiksi-emme-tieda-joukon-suuruutta/8362566
--------------
Ihmiset kuolevat muihin syihin, mutta heille onkin lätkäisty kornavirusdiagnoosi kylkeen ennen kuolemaansa ja näin sitten väitetään,että virus tappoi ihmiset vaikka henkilö kuoli todellisuudessa liikennekuoleman ym tai muuhun jo potilaalla olevaan ennaltaolevaan sairauteen joka vie teholle ja jonka takia potilaat olivat jo teholla.
Ihmiset merkitään koronakuolleeksi huolimatta siitä mihin he todellisuudessa kuolevat. Tämä on kansainvälinen tapa.
Ymmärrättekö?.
Meille annetaan aivan väärä hysteerinen kuva "pandemiasta" tällä harhauttavalla kuolemien merkitsemisellä. - Anonyymi
Pahalta näyttää nyt kyllä
- Anonyymi
Kyllähän se käy maskistien kunnian ja itsetunnon päälle, kun on todettu että maskeilla on ollut vain symbolinen merkitys, ei siis mitään mainittavaa todellista hyötyä noista räteistä. On varmasti maskiuskovaisilla kusetettu olo. Lisäksi osalla koronapsykoosi ja maskihysteria on vielä niin pahana päällä että ihan rääkyvät kun maskit jää normaaleilla ihmisillä pois käytöstä eikä yleisiä suosituksiakaan maskeista enää ole. "Minä kyllä vielä käytän maskia, ymhyhyy." "Kaikkien muidenkin pitäisi käyttää vielä maskeja ja ravintoloissa vain juovat kaljaa ja viinaa ja polttavat tupakkia, yhyhyy!"
- Anonyymi
Olen käyttänyt koko korona ajan ppf2 maskia ja ollut usein tilanteissa, missä koronaan sairastuneita ihmisiä. Tämän maskin suoja on ehdoton .Ei sairastumista. Omassa tuttavapiirissä on kymmeniä koronaan sairastuneita ja niistä 6 on kuollut koronaan, ikäluokka 43-67 v. Eivät ole olleet autokolareissa, eivät ole sairastaneet muuta kuin pelkän koronan, osalla heistä perussairautena liikalihavuus, sokeritauti, juoppous, tupakointi, keuhkosairaus, kaksi täysin perustervettä. Koronaan sairastumien lisää tukosriskiä merkittävästi ja siksi korkean riskin ihmisisille, kuten lihaville aloitetaan herkästi veritulppia ehkäisevä lääkitys. Korona pandemian alkuvaiheessa tätä ei tietty ja moni ehti kuolla juuri näihin veritulppiin.
- Anonyymi
Minä en ole koskaan käyttänyt mitään maskeja ja olen viimeiset pari vuotta elänyt ihan normaalisti, käynyt baarissa ja ravintoloissa sikäli kun vain rajoitukset antoivat myöten. Kaupassa kävin lähes päivittäin ja kuljin julkisilla. Pidettiin kotibileitä ja tavattiin kaveriporukalla. Minulla ei ole koko aikana ollut mitään oireita. Eikä ole ollut muutenkaan. Kaveripiirissä muutamilla on ollut korona, kaikilla se on ollut mitätön flunssa. Kukaan lähipiirin vanhemmista ihmisistä joilla on ollut korona, ei ole joutunut sairaalaan. Täysin turhaa pelottelua tuo koronapelleily. Onneksi se on nyt loppu.
- Anonyymi
Tuo yksi on koko ajan nostanut tuota koromaaotteluaan Kauhajoen kanssa, kuinka tasaväkisesti meillä on ollut tartuntoja. Nyt ollaan sitten repäisty yli kahdensadan keula, joten kyllä täällä on koronaa ollut aivan perkeIeesti.
- Anonyymi
Minullakin on ollut monesti flunssa tai vastaava. Enkä ole välittänyt niistä yhtään mitään. Eikä välitä kukaan muukaan, jos sattuu itsellään joku köhä olemaan. Naurettavat maskit ja nokan tikutukset ovat jääneet taakse, kuten myös koronapsykoosi ja maskihysteria, valtaosin. Muutama hysteerikko vielä kulkee naurettava maski naamallansa orjanmerkkinä, häpäisten sillä sekä itsensä että lähipiirinsä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1252048Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota2331800Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?591403En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1131281Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641238- 1021085
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37940Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin65907Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni45847En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156811