Nils-Eric Ringbomin sinfonioille ominaiset tyylipiirteet pysyvät meille arvoituksena niin kauan kunnes joku raottaa tätä salaperäisyyden verhoa hänen sinfonioidensa osalta niistä tehdyillä levytyksillä sillä niin monta erilaista tyylisuuntaa kommentaattorit ja musiikkitieteilijät ovat niissä kuulleet lähtien kansallisromanttisesta tyylikehyksestä groteskeine aineksineen, uusklassismiin ja teoretisoivaan modernismiin asti että sen perusteella on mahdotonta arvioida sen enempää niiden musiikillista merkitystä ja syvintä olemusta kuin sitä tyylisuuntaakaan mitä ne lopulta tosiasiallisesti edustavat.
Klami ei anna musiikkiestetiikassaan kriitikkona paljon arvoa Ringbomin varhaisteoksille vaan teilaa ne lähes järjestäen vähättelevillä lausunnoilla niiden puutteellisesta teknisestä osaamisesta silmiinpistävään ideaköyhyyteen saakka koskien esim. sekstettoa mutta jo 1939 sävelletty Movimento sinfonico saa Klamilta kiitosta ammattaitaitoisesta sävellysteknisestä osaamisestaan ja sisällöllisestä visionäärisyydestä joka osoittaa Ringbomin kehittyneen säveltäjänä.
Ringbomin 1. sinfonia näki päivänvalon juuri ennen 40 lukua ja kuudes lisänimeltään Retrospektiva v. 1987.
Salmenhaara arvioi Ringbomin orkesterisäestyksellisten laulusarjojen olevan ehkäpä hieman hänen teoretisoivia sinfonioita merkittävämpiä teoksia.
"Ringbom sai säveltäjänä virikkeitä tulenkantajien henkisestä ilmapiiristä ja Paul Hindemithin vapaatonaalisuudesta: atonaalisuutta ja varsinkin sen seurausilmiöitä hän ei hyväksynyt."
Jollen vallan erehdy Ringbominkin sinfoniat parhaimmillaan ylittävät kansallissäveltäjämme latteiden ja vaisujen sinfonioiden varsin keskinkertaisen laatutason.
Mitä tyyliä Ringbomin sinfoniat edustavat?
3
555
Vastaukset
- Anonyymi
Edustakoonpa mitä tyyliä tahansa niin suomenruotsalaisten säveltäjien sinfoniat ovat ehkä Melartinia ja Sibbeä lukuunottamatta aliedustettuina levy yhtiöiden katalogeissa jos ajattelee esm. Anderssenin, Isacssonin, Ringbomin, Nils Eric Fougstedtin, Erik Fordellin, ja von Törnen sinfonioita joita en ole juuri kuulut edes radiossa soitettavan lukuun ottamatta lähiradion klassisessa illassa soitettua Törnen 3. ja 5. sinfoniaa ja fordellin 35. sinfoniaa siitäkin huolimatta että myös Ringbomin joistakin sinfonioista Ylellä on hallussaan kantanauhatallenteet joita se ei ole ainakaan minun havaintoni mukaan koskaan soittanut kanavillaan jollei nyt sitten joskus 60 luvulla viimeksi jolloin tallennukset tehtiinkin vuosina 1950, 1962 ja 1964 Tauno Hannikaisen ja Albert Wolffin johdolla orkesterina HKO.
- Anonyymi
Aikamme musiikki teoksessa Ringbomin on mainittu itse mainineen eräiden sävelkieleltään kromatisoituneiden sinfonioidensa sisältävän mm. atonaalisuutta tjms. ja opuksessa on varsin ansiokkaasti tehty huomioita säveltäjän myöhäissinfonioista. Funtek otti ohjelmistoon erään säveltäjän sinfonian, jossa oli bruckneriaanisia nousuja ja avausosa raskas lento doloroso. Kirjassa mainitaan, että Pylkkänen kirjoitti syvällisestä pohdinnasta ja katkeroituneesta banaalisuudesta tms. sellaisesta kyseisen sinfonian yhteydessä ja vaikka tritonus leimaa sinfonian erästä osaa musiikki ei ole sukua juurikaan Sibben ns. pettuleipä sinfonialle. säveltäjän septetto on mielestäni varsin pinnallinen teos ja toivoa sopii sinfonioilta enemmän.
- Anonyymi
Oikaisen aiempaa kirjoitustani sen verran, että kyseessä on sekstetto puhaltimille, johon sisältyy mm. johdanto, eloisa fughetta ja adagio molto tranquillo kuin myös finalena metamorfoosi, jota totaalisessa kromatiikassaan Salmenhaara pitää teoksen mielenkiintoisimpana osana.
Nils-Eric Ringbomin eräässä sinfoniassa on myös dodekafoniaan viittaavaa 12-sävelisyyttä ja muita kromaattista ilmettä lisääviä organisaatiotapoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14813137Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729591Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949074Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137705Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153104En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911169Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71123YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84970