viimeisestä Pirkka-lehdestä Martti Eskon (kirkon perheasiain johtaja) kirjoitus avioeroista ja pettämisestä.
En ole uskovainen en edes kirkkoon kuulu, että siltä pohjalta.
Täällä vähätellään kovasti uskottomuutta ja sen vaikutusta perheeseen, mutta luulisin tämän ihmisen tietävän paljon enemmän näistä asioista.
Muutama siteeraus häneltä:
"Uskottomuustapausten selvittely on perheväkivallan ohella terapeuttisesti vaativinta työsarkaa"
"Kyseessä on ihmisten elämän pahin kriisi ja perusluottamuksen voi parisuhteessa menettää vain kerran"
Itse erosin, tosin suhteeseen liittyi myös alkoholismia ja vastuuttomuutta perheen elättämisen suhteen (rahat kun eivät riittäneet kapakan lisäksi kotiin).
Sanoisin, että pahiten minua on elämäni aikana koskenut pettäminen, se tuntui ihan fyysisenä kipuna eikä mikään enää palautunut ennalleen.
Nyt olen lasten kanssa yksin ja sattuu edelleen.
Tätä en kyllä suosittele kenellekään.
En ole uskovainen en edes kirkkoon kuulu, että siltä pohjalta.
Täällä vähätellään kovasti uskottomuutta ja sen vaikutusta perheeseen, mutta luulisin tämän ihmisen tietävän paljon enemmän näistä asioista.
Muutama siteeraus häneltä:
"Uskottomuustapausten selvittely on perheväkivallan ohella terapeuttisesti vaativinta työsarkaa"
"Kyseessä on ihmisten elämän pahin kriisi ja perusluottamuksen voi parisuhteessa menettää vain kerran"
Itse erosin, tosin suhteeseen liittyi myös alkoholismia ja vastuuttomuutta perheen elättämisen suhteen (rahat kun eivät riittäneet kapakan lisäksi kotiin).
Sanoisin, että pahiten minua on elämäni aikana koskenut pettäminen, se tuntui ihan fyysisenä kipuna eikä mikään enää palautunut ennalleen.
Nyt olen lasten kanssa yksin ja sattuu edelleen.
Tätä en kyllä suosittele kenellekään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin. kyllä näistä asioista saa lukea sieltä täältä.
Kaikenlaista soopaa myös.Uskoisin pettämisen,uskottomuuden sattuvan juuri niin paljon,kuin suhteeseen on satsattu,on luotettu,luvattu,n.j.e,tietenkin ihmisen luonteenlaatu ratkaisee paljon.
Itse en usko näihin kallonkutistusmetodeihin,jos on pettäjä on pettäjä näin se vaan menee.
Vaikea on saada mieltä muuttumaan muutaman tunnin aivopesun jälkeen.
Myös suhteen "toimivuus" henkilökemiat ja monet monet asiat vaikuttavat.
Että silleen toiset pettää toiset ei Hmmm joskos lähtis radalle!!!! heh
Mielenkiintoinen kirjoitus, ja uskonkin että me petetyt ajatelemme melko samalla lailla,
mielestäni uskottomuus on henkistä väkivaltaa, väkivaltaa jota vastaan ei voi edes puolustautua .Ja ehkä kaiken takana onkin piittaamattomuus puolisoa kohtaan, toinen ihminen ei yksinkertaisesti merkitse tarpeeksi, näin ollen voisi ajatella että alunpitäenkin naimisiin on menty "liian hepposin perustein".
Totta on, soopaakin kirjoitetaan.
Olen samaa mieltä siitä, miksi pettäminen sattuu.
Luonteenlaadusta voisi keskustella paljonkin. Pettämiselle altis luonteenlaatu, vastassa toinen samanlainen, joitakin turhaumia kotioloissa ja sopiva tilaisuus - kuten seminaari tms. - ja kas, siitäpä se saattaa petos sukeutua.
Metodit ovat kimurantti juttu, siis minun mielestäni. Luin erään jutun, jossa todella satsattiin parisuhteen - taisi olla avioliitto - pelastamiseen, pariterapialla, kahdella yksilöterapialla ja lääkityksellä. Ja eivätkö ne Clintonitkin käyneet ainakin vuoden pariterapiassa? Viittaa siihen, että vaikeaa on!
Entä sitten tilanne pettämisen jälkeen? Toista vuotta sitten muistan katsoneeni tv-ohjelman, jossa iloisena eronnut puolisoaan pettänyt sitten masentui ja toipui vasta vuosien mittaan.
Petetyt, esimerkiksi ne, jotka eivät ole kyenneet jatkamaan liittoa tultuaan petetyiksi vaikka ovat yrittäneet, saattavat samaten tarvita monenkinlaista tukea, rohkaisua ja hoitoa. No, kasvaahan se kansantuote siitäkin, joskaan en todellakaan suosittele, että mennään pettämään!
Surullisinta on mielestäni, jos kuviossa on pienokaisia, vaikkapa alle 4-5 -vuotiaita. Mutta surkeaa se on aina, kun on alaikäisiä, tai kotona asuvia vähän vanhempiakin.
Voisiko asiaa vielä ruotia seuraavasti?
Ensiksi, on se "petos". Osa petoksista t. pettämisistä ei toki tule ilmi, ja varmaan hyväkin on niin. Olen sitä mieltä, ettei vanhoista, vuosien takaisista jutuista kannata enää mennä tekemään tunnustuksia, ainakaan sille, jota on pettänyt.
Toiseksi, pettäjät saattavat itse eri syistä kertoa pettämälleen, mitä tuli tehdyksi. Ehkä tuntevat syyllisyyttä (joskin luin viime vuonna jutun, jossa mietittiin, onko "kertomisessa" ehkä mukana aggressiota, sillä lyöhän se toista olan takaa, jos tämä saa kuulla tulleensa petetyksi). Ehkä kertovat, kun olettavat, että muuten muut kertovat ja paljastavat. Minusta jälkimmäinen on kavalampi kuvio.
Raskasta saattaa toisaalta olla, jos petetty kuulee muilta tultuaan petetyksi (tai jos muut ainakin sittemmin vahvistavat asian, josta on jo saanut tietää vaikkapa asianomaiselta itseltään).
Kolmanneksi, vastaani on tullut "kliinistä evidenssiä" (ts., luin, mitä terapetit kirjoittavat) siitä, että pettäjät saattavat ryhtyä aggressiivisiksi pettämiään kohtaan sekä silloin, kun eivät ole tulleet ilmi että silloin, kun ilmitulo on tapahtunut.
Miksi? Ehkä esimerkiksi siksi, että petettyyn on "helppoa" heijastaa jälkikäteen kuviteltuja tai ainakin liioiteltuja ominaisuuksia, jotka jotenkin jälkikäteen "oikeuttavat" pettämisen. Nuhjuista vaimoa tai työnarkomaanimiestä ts. olisi "oikeutetumpaa" pettää kuin tyylikästä/siistiä/itseään hoitavaa daamia tai herraa, joka muistaa, että hänellä on myös rakastava vaimo ja tämän kanssa koti.
Neljänneksi, lukemani, kokemani ja kuulemani perusteella olen miettinyt, mahtaako sellainenkin "logiikka" tulla kysymykseen, että kun pettäjä on ensin tehnyt tekonsa ja sitten jäänyt kiinni tai itse tunnustanut ja saanut pettämänsä ehkä polvilleen, hän saattaa vain heittää "lisää pökköä pesään" eli todella alkaa "suomia" ja henkisesti "rusikoida" uhriaan.
Viidenneksi, samalla perusteella kuin edellä olen myös miettinyt, eivätkö ainakin jotkut "pettäjät" saata alkaa vähitellen ikään kuin "kääntää" tekijän (pettäjän) ja kohteen/uhrin/kärsijän (petetyn) rooleja nurinniskoin. Ts., tunnen tapauksia, joissa pettäjä petetyn halutessa katkaista suhteen alkaa todella syytteleväksi tätä kohtaan.
Luin itsekin Eskoa koskevan jutun Pirkasta. Hyvä juttu maan laajimmalle leviävässä, tietyn kaupparyhmän asiakkaille ilmaisessa lehdessä.
Kiinnitin itse huomiota kirjoituksessa siihen, että Esko pahoittelee, kuinka harvassa tapauksessa hän on kyennyt auttamaan edes niitä, jotka ovat halunneet jatkaa suhdettaan jomman kumman (tai ehkä molempien) uskottomuuden jälkeen.
Olen miettinyt, mikä siinä niin vaikeaa on. Luulisin, että monessa tapauksessa vaurio lojaliteetille, luottamukselle, intimiteetille. Uskoton on antanut mielensä/tunteensa/sielunsa ja/tai ruumiinsa aivan toiselle kuin sille, joka luuli muuta.
Olen miettinyt asiaa myös seuraavasti ja myös jotakin aiheesta lukenut. Monella lienee ainakin joitakin hylätyksi tulemisen kokemuksia varhaislapsuudesta, jolloin kai itse kukin on haavoittuvimmillaan. Ties vaikka joku tuollainen kokemus nousee pintaan - ja vastaava "haava" avautuu. Siitä ehkä tuska, kipu, tunne, ettei tapahtunut koskaan unohdu.
Näissä asioissa on mielestäni muuten erittäin vaikea tehdä päätelmiä oikeasta ja väärästä. Esimerkiksi jos uskoton on vain - ehkä tavanomaisen alkoholinkäytön yhteydessä - villiintynyt ja hullaantunut ja alkanut nähdä uudessa ihmisessä kaiken kaikessa? Tavallaanhan hän ei silloin ole "aikonut" olla uskoton, mutta on sitä kuitenkin ollut. Kumppaniaan hän varmaan satuttaa yhtä lailla silloin, kun on aikonut tätä pettää ja pettänyt kuin silloin, kun asiat ovat alkaneet toteutua kuin "salamat kirkkaalta taivaalta".
"SE ON LUPAUS, ETTÄ TAAS VALEHTELEN".
Valehtelijat ovat sairaita ja sille on ihan nimikin.
Apattinen valehtelija = uskoo omiin valheisiinsa.
Näitä sairaita ihmisiä näkee liian usein.
Yksi ihminen ei voi koskaan tietää kaikkea sitä mitä sinun tai minun suhteessa tapahtuu. Itseasiassa me emme voi tietää täsmälleen sitäkään mitä meidän omissa suhteissa tapahtuu ja mitä edes itselle tapahtuu. Tänään ajattelemme eri tavoin kuin eilen ja huomenna.
Uskottomuuteen suhtautuminen riippuu täysin omasta asenteestamme/kokemuksestamme ja siitä mitä/miten tunnemme puolisoa kohtaan, miten syvä perusluottamus häneen on, miten paljon luottaa itseensä ja kykyynsä arvioida suhdetta.