Lapseton vapaa nainen ja kuitenkin sidottuna...
lemmikki eläimeen..kele!
Mistä johtuu että vapailla naisilla ikä 18:stä ylöspäin on todella usein koira/kissa tai muita lemmikkieläimiä.
Ja vielä kuvittelette että mahdollinen mies kandisaatti ottaa nämä elikot innolla vastaan.
Eipä ota, vaikka kyseessä ei olisikaan mikään allergiatapaus. Ensin saatetan koittaa sietää karvakasaa, mutta lopulta ( aika pian ) ongelmat alkaa.
Eihän tällä uudella tulokkaalla ( miehellä )ole mitään suhdetta tähän eläimeen, ei ole tuntenut sitä pennusta läöhtien tms.
joten naisen on turha ihmetellä miten toi nyt noin viileästi suhtautuu hänen ihanaan lemmikkiinsä.
Helposti jompi kumpi asettaa tilanteen: Minä tai lemmikki!...yleensä lemmikki jää ja mies lähtee.
Miehenä voin sanoa että uusi ihmissuhde tarvitsee paljon aikaa ja lemmikki paras este yhteiselle ajalle, sillä se vaatii omat kuvionsa.
Nainen on siinä kiinni kuin lapsessa: pitää järkätä hoitopaikat, olla kotona ruokkimisaikana, ulkoiluttaa jne jne.
Minnekään ei voi lähteä spontaanisti.
Sitten ne vielä sotkevat huushollin, mutta eihän nainen sitä näe, hän näkee vain ihanan kuolaavan suun, märän nenän ja nappisilmät.
Faktaa:HOIVAVIETTI
lemmikki naisella on miehenpuute, myöhemmin lapsenpuute... ja kun nämä asiat nainen on saanut kuntoon, niin se helevetin lemmikki on edelleen riesana koko perheelle.
Tytöt kiltit: jos miehenpuute vaivaa, älä ota koiraa, kissaa, marsua kania
niitä karttaa miehinen pa..ja
lemmikki eläimeen..kele!
Mistä johtuu että vapailla naisilla ikä 18:stä ylöspäin on todella usein koira/kissa tai muita lemmikkieläimiä.
Ja vielä kuvittelette että mahdollinen mies kandisaatti ottaa nämä elikot innolla vastaan.
Eipä ota, vaikka kyseessä ei olisikaan mikään allergiatapaus. Ensin saatetan koittaa sietää karvakasaa, mutta lopulta ( aika pian ) ongelmat alkaa.
Eihän tällä uudella tulokkaalla ( miehellä )ole mitään suhdetta tähän eläimeen, ei ole tuntenut sitä pennusta läöhtien tms.
joten naisen on turha ihmetellä miten toi nyt noin viileästi suhtautuu hänen ihanaan lemmikkiinsä.
Helposti jompi kumpi asettaa tilanteen: Minä tai lemmikki!...yleensä lemmikki jää ja mies lähtee.
Miehenä voin sanoa että uusi ihmissuhde tarvitsee paljon aikaa ja lemmikki paras este yhteiselle ajalle, sillä se vaatii omat kuvionsa.
Nainen on siinä kiinni kuin lapsessa: pitää järkätä hoitopaikat, olla kotona ruokkimisaikana, ulkoiluttaa jne jne.
Minnekään ei voi lähteä spontaanisti.
Sitten ne vielä sotkevat huushollin, mutta eihän nainen sitä näe, hän näkee vain ihanan kuolaavan suun, märän nenän ja nappisilmät.
Faktaa:HOIVAVIETTI
lemmikki naisella on miehenpuute, myöhemmin lapsenpuute... ja kun nämä asiat nainen on saanut kuntoon, niin se helevetin lemmikki on edelleen riesana koko perheelle.
Tytöt kiltit: jos miehenpuute vaivaa, älä ota koiraa, kissaa, marsua kania
niitä karttaa miehinen pa..ja
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kylläpäs on taas kypsää puhetta :) Omassa perheessäni on ollu koiria aina ja koiriin liittyvät myös harrastukseni (agility, toko). Lemmikit ovat siis paitsi perheenjäseniä, myös lenkki- ja harrastuskavereita - ensisijaisesti kaikkea muuta kuin hoivattavia otuksia. Tällä hetkellä koiraa ei ole kiireisen aikataulun vuoksi, mies kyllä löytyy ja hyvä mies onkin - ja usko pois, se ei yhtään vähennä koirakuumetta! Ei sen miehen kanssa voi lenkkeillä rauhassa ja selvittää ajatuksia, yksin ei tule lähdettyä ja muut kuntoilumuodot eivät kiinnosta. Eikä sen miehen kanssa voi harrastaa tottelevaisuuskoulutusta ainakaan kovin suurieleisesti...
Koira ei ole minulle lapsen tai miehen korvike, itseasiassa olemme sopineet, että viimeistään sitten kun lapsia tulee ja olen äitiyslomalla niin pennun voi ottaa, kun on aikaa sitä rauhassa opettaa.
Lemmikkiasia nyt vaan on sellainen, että toiset tykkää ja toiset ei. Minua eivät ole lainkaan häirinneet entisten poikaystävieni kissat ja koirat (eli katso nyt ihmeessä peiliinkin), ja tunnustan heti, etten ottaisi miestä, joka ei koirista pidä. Jos sinulla on noin kova asennevamma lemmikkejä kohtaan, niin pysy erossa lemmikin omistavista naisista äläkä valita - itse sinä olet naisesi valinnut!
voiku ihana kirjotus miehen tarpeesta ei voi muutaku nauraa kippurassa.
Itse olen eronnut muutama vuosi sitten ja otin heti lasteni ja itseni seuraksi koiran ja on noita uusia miesehdokkaitakin jokunen tässä ollut ja näin ajatellen asiaa miten sinä ajattelit nii sanon suoraan että kyllä koira aina miehen voittaa heh siis kyllä lähtee ukko ensin käveleen sitten vasta koira =))
Kiitos sulle päivän piristyskirjoituksesta ihana =)
miehellä on koira???
M-30V ja koira
Joka arvioita elukkansa mua edelle vaikka elukasta pitäisinkin.
Lemmikkieläimen omistajat ovat yleensä niitä, joilla on vielä kyky rakastaa, helliä, pitää huolta toisesta, sitoutumiskykyisiä. Mitä pahaa siinä sitten on? Kyllä kiitos, ottaisin koko paketin - ja ihan mielelläni. :)
ite olin ensin aivan raivona kirjoituksesta, mutta sitten tuli hymy huulille, niinkun sinullakin. Taitaa olla vuoden paras läjäys
Minulla on lapsi, koira, marsu ja hamsteri. ja faktana äijä lähtee kävelemään ennen eläimiä..
Kyllä kelpaisi tietysti silloinhan täytyy myös miehen täytyy pitää eläimistä ja edellisen vastaus olikin muuten todella täydellinen.
Itse ainakin ajattelen asiaa niin, että se joka vaatii valitsemaan itsensä ja jonkin toisen tahon välillä, saa lähteä. Eli jos mies vaatii valitsemaan hanet tai koiran (varsinkin jos/kun koira on ollut minulla ennen miehen tapaamista), niin kyllä mies lähtee. Luovutko sinä harrastuksistasi tai ystävistäsi, jos nainen piruuttaan keksii sitä vaatia? Huomaatko, että logiikkasi kusee...
Ja onneksi sinulla on oikeus valita nainen, joka on valmis heitytämään lemmikkinsä pihalle jottei vaan joutuisi sinusta luopumaan :)
luulisi suomen maasta löytyvän niitäkin naisia joilla lemmikeitä ei ole:), siitä vain valkkailemaan. Helpompi tehtävä sinulla kuin minulla. Pitäisi löytyä mies ilman sitoutumista ex:n ja lapsiin varsinkin viikonloppuisin. Mikään ei ole rasittavampaa kuin sietää vapaat viikonloput miehen könsikkään huonosti käyttäytyviä ja erosta häirytyneitä lapsia ja sokerina pohjalla ex vaimokin. On kuule totaali turn off enemmin ottaisin kennelin omistajan tai pihattonavetan pitäjän voisin vaikka opetella lypsämäänkin:)).
Mieluummin otan miehen kera lemmikin kuin miehen kera lapsen/lapsien. Siinä jää uusi nainen aina toiseksi vaikka olisi lapsirakaskin. Paitsi jos lapset isällä, silloin arki muotoutuu kaikkien tarpeitten mukaisesti. Sama juttu jos miehellä lemmikki. Ei ahittaa menoa.
Totta turiset!
Ei varmaan ole helppoa löytää miestä ilman lapsia.
vaikka tuossa vähän vuodattelin eläimistä, niin
mainittakoon että ne eläimet ovat yleensä vielä lapsien lisäksi.
Ymmärrän kovin hyvin että et ole kiinnostunut lapsekkaista miehistä miehet me miehet kun ollaan jo muutenkin tarpeeksi lapsellisia.
Itselläni ei ole lapsia ( vielä)vaikka 40 on tullut mittariin.
Tilaisuuksia niiden tekemiseen on ollut ihan riittävästi, mutta:
Tieteellinen totuus on että kun mies ja nainen ovat olleet 2 vuotta rakastuneita, alkaa
rakastumishormoonien eritys olla nolla, joten
vasta sen jälkeen näkee miten suhteen käy, kun ei enää katsele toista vaaleanpunaisten lasien läpi.
Olen suhteissani tämän malttanut odottaa ja sitten rauhassa katsoa mitä tästä tulee ja onko tuo se oikea...ei ole ollut valitettavasti.
Täytyy sanoa, et mulla on ihan saamarin huono naismaku, sillä naiseni tuppaavat olemaan aina jonkin alan friikkejä vaikka ovatkin olleet ihan hyvissä ammateissa jne..normaaleja, mutta jos se jokin harrastejuttu ei kolahda minulle, niin ei sitten.
Yks harrasti koiria, toinen hevosia, kolmas laulamista neljäs kuvataiteilija viides matemaatikko jne... eikä mitään muuta vapaa-aikaa sitten juuri olekkaan.
Missä on kaiki rock bändeissä soittavat naiset jotka pelaavat sulkkista ja golfia..heh!
saa ilmottautua.
Terveisin Ana the Kon daa daa
Olen eläinrakas ihminen. Minulla on ollut erilaisia lemmikkejä. Yksi parhaita kriteereitä kumppania valitessa on se, onko hänkin eläinrakas. Edellinen sai "kenkää" kun ilmoitti alussa olevansa eläinrakas ihminen, mutta osoittautui joksikin muuksi. En voi luottaa/kunnioittaa sellaista ihmistä joka ei kunnioita kaikkea elämää. Nykyisellä kumppanillani on useita eläimiä ja omani lisäksi. Hyvin menee:)
Mutta, kaikki elävät oman elämänsä itsensä näköisesti.
Niinpä.. minulla naisella on kotonani hämähäkkejä, skorpioni,liskoja,hamstereita, lintu ja käärme. Yksikään ei onneksi ole sellainen jota pitäisi lähteä kuljettamaan tienposkeen kolme kertaa päivässä, mutta kyllä näistä on huolehdittava yhtä kaikki. Elukat on hyvä vedenjakaja:miten mies käyttäytyy elukoita ja lapsia kohtaan kertoo luonteesta hyvin paljon sellaista, jota ei osaa sanoin käydä kyselemään. On minulle sanottu että olisin mielenkiintoinen mutta kun on noita elukoita. No on on, ei ne mihinkään täältä häviä. Jos minä, lapseni ja elukkani emme käy pirtaan ei voi mitään. Mies siinä kaupassa enemmän häviää.
....ihania avarakatseisia suomalaisia miehiä!!!
Koiraihniset on tyhmiä ja puhuvat itekseen!
Voin kuvitella, tai siis nyt jo ihan livenä tuossa nähdä, miten paljon lyttäystä kirjoituksesi saa näiltä kennelin pitäjiltä. Totuus silti on, että puhut todellisesta ongelmasta.
Itselleni tulee mieleen muutamakin tapaus, jossa lemmikkieläin on tosissaan haitannut orastavaa seurustelua. Eräs muuten viehättävä neito piti yksiössään (!) kahta jättimäistä, erittäin eloisasti käyttäytyvää rottweileria. Tämä ei kaivanne enempää selityksiä.
Toisella oli myös koira. Sille oli aina pidettävä seuraa. Jos hän tuli luokseni, koira seurasi tiiviisti mukana. Jopa seksin harrastaminen oli vaikeaa, koska koira pomppi sängyssä! Voitte kuvitella, millaista on viettää herkkää hetkeä vuoteessa, kun päällä hyppii vikisevä, karvainen eläin ja nuolee korvaa. Ehdotin, että piskin voisi sulkea edes aktin ajaksi pihalle, mutta se ei käynyt.
Kolmannella oli rottia. Ja se piti niitä vapaana huoneistossa. Eräs häiriintynyt yksilö puri minulta kerran melkein sormen irti. Pelkäsin tosissani niitä kiilusilmäisiä petoja. Joten se siitäkin.
Kokemusta on myös tyttelistä, jolla oli kaneja ja marsuja ja joitain muita minulle tuntemattomia jyrsijöitä neljä häkillistä. Elukat pitivät öisin sellaista mekkalaa, että nukkuminen kyseisessä asunnossa oli mahdottomuus.
Ymmärrän pienet, vaivattomat eläimet, jotka voi tarvittaessa sulkea johonkin pois tieltä tai jättää edes rajatuksi ajaksi omiin oloihinsa. Akvaariokala on ihannelemmikki. Kaikki, jotka eivät elä suurinta osaa aikaa jossain häkissä tai terraariossa, ovat vähintään epäilyttäviä.
Kuten varmaan on selvää, hämmästelen tyyppejä, jotka suostuvat rajoittamaan seuraelämäänsä, ja muutakin elämää, lähtökohtaisesti maatiloille, eläintarhoihin ja luontoon kuuluville eläimille omistautumalla. Mutta jokainen tavallaan ihan vapaasti, tietenkin.
Nyt kirjoitat vähän mutta asiaa.
En ole lemmikkien vihaja, niitä on ollut minulla itsekin, mutta jso lemmikit häiritsevät ja rajoittavat muuta elämää kohtuuttomasti niin se saa mennä.
Lisäksi valitettavasti juuri naisillä myös yleisen siisteyden taju hämärtyy ja huusholli on täynnä kanin paskaa tai kissan kusihiekka palleroita.
Ja onhan selvää että liiallinen eläinten hyysäys ( silloin kun ne eivät ole harrastekaverita )
on puhtaasti oikean sosiaalisen kontaktin pelkoa ja hellyyden antanmisen ja saamisen puutetta.
Jos pienen pörröisen kissanpennun näkeminen aiheuttaa ihmisessä inhoreaktion, niin silloin ihminen on sisältä kuollut :(
Onhan tosin niitäkin eläimiä mistä en itsekkään pidä. Esim. koirat, jotka ovat kokoluokkaa hevonen ja syövät säkkikaupalla murrenmurkinaa, eivät mun sympatiapisteitä kerää. Mutta ai että jos löytäisin itselleni naisen, jolla on myös aikuista kissaa pienempi karvapallo lemmikkinään, niin sehän olisi vain plussaa :)
Lemmikkieläin voi todellakin olla este vakavalle seurustelulle. Ja vähiten ymmärrän näitä yksiöihinsä karvakasoja hommaavia ihmisiä. Vaikka kissa muuten on aika kompaktin kokoinen, niin sekin voi olla yksi saatanan kätyri. Minun tapauksessani naisella oli juurikin se pieni peto yksiössään. Aina sai pelätä millon kynnet iskeytyy reiteen. Kissa vielä narskutteli hampaitaan siten että kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin. Öisin tällä mustalla pirulla oli tapana odottaa niin kauan että nukahdan jonka jälkeen se hyppäsi päälleni. Tai sitten se aloitti helvetillisen naukumisen jotta pääsisi ulos. Tai näin ainakin nainen asian tulkitsi, vaikka itse veikkaan että se teki sen vain minulle vittuillakseen. Ja voisin vaikka vannoa että kissa oli mustasukkainen emmänästään. Monesti huudatinkin naista kehuskelemalla kissalle kuinka hyvä hänen emäntänsä taas oli ollut sängyssä.
No, pikkuhiljaa kun uskalsi jo naisellekkin kertoa mielipiteensä tästä elikosta alkoi minun ja kissan välinen reviiri-taistelu. Vaikka mielestäni piikki olisi ollut oikea kohtalo tälle epäsosiaaliselle ja kiittämättömälle villipedolle pystyin kuitenkin malttamaan mieleni pahemmalta väkivallalta. Sen verran kuitenkin elikolla oli ilmeisesti järkeä päässä että ymmärsi pikkuhiljaa alkaa kiertämään minut aina parin metrin päästä. Yhtenä vaihtoehtona mietin jo että käyn joskus yksin ollessani vapauttamassa katin jonnekkin korpeen, ja väittäisin sen karanneen. Noh, tähän ei ollut tarvetta sillä nainenkin osoittautui loppujen lopuksi itsekkin aika oudoksi linnuksi.
Siitä lähtien olen tullut siihen tulokseen että oli nainen millainen tahansa, niin jos hän kissan omistaa on se este suhteelle. Ja nyt kakskymppinen kissan omistaja, on parinkymmenen vuoden päästä potentiaalinen kissamummo, jonka villatakki haisee kissanruoalle ja joka valittelee naapureille kuinka he lähettävät hänelle sähköiskuja pattereita pitkin.
Enemmän kyllä nauratti tuo kirjoituksesi, kun osasit niin hyvin kuvailla sitä pirun paholaista...
Olen maalla syntynyt ja kasvanut nuori nainen, eläimiä meillä oli kotona aina, undulaateista kilpikonniin. Kissoista olen pitänyt aina, jotkut koiratkin ovat ihania, mutta ei tulisi mieleenikään ostaa pieneen kaupunkiasuntooni kissaa tai koiraa, mistään kaneista/yms jyrsijöistä puhumattakaan. (Ei ole mitään pahempaa, kuin ympäri asuntoa juokseva kani/rotta, jonka peräpäästä lentää putkessa sontaa ulos).
Vaikka katselisinkin miellelläni juuri kissaa, en sitä haluaisi vaivoikseni, koska mihinkään ei voisi spontaanisti lähteä ja karvaa olisi joka paikka täynnä. Tämä pätee koiriin myös. Koirat ovat vielä pahempia, koska vaativat vielä enemmän huomiota ja aikaa. Koiraa ei ole mitään järkeä pieneen asuntoon ottaa, varsinkaan jos ei ole oikeasti aikaa sitä kouluttaa.
Ymmärrän täysin teitä, jotka katsotte seurustelun yms. ihmissuhteiden kärsivän joskus lemmikeistä. Se, että katsoo lemmikkien estävän spontaanin elämän, (niinkuin ne estävätkin), ei vielä tee kenestäkään eläinten vihaajaa.
Lisäksi on paljon ihmisiä, jotka eivät sovellu eläinten hoitajiksi, kuten ihmiset, jotka eivät kouluta lemmikkejään. Tai eivät huolehdi riittävästä hygieniasta eläinten jätösten suhteen.
Mielenkiinnosta esitän kysymyksen teille, jotka koette naisen lemmikit vakavana ongelmana:
Mikä niissä lemmikeissä tarkalleen ottaen risoo? Itselläni on ollut koiria, ne voi välillä jättää yöksi yksin, niille saa hoitajia matkojen ajaksi, ne eivät estä työssä tai baarissa käyntiäni tai ystävien tapaamista, yksikään poikaystäväni ei ole niitä joutunut hoitamaan (paitsi pari jotka ovat kysyneet, saako lenkittää ym). Koirani ovat olleet koulutettuja (eivät hauku, riehu sisällä, eivät tule tuoleille, sohville, makkariin tai kerjää pöydässä, eivät tee tarpeitaan sisälle tai tuhoa paikkoja). Koirani eivät myöskään ole haisseet paitsi rapakelillä lenkin jälkeen.
On tietysti totta, että koirakodissa sisään kulkeutuu paljon hiekkaa ja nurkissa pyörii karvoja, mutta ehkä pahimpia kelejä lukuunottamatta voin kyllä rehellisesti sanoa, että asuntoni oli vähintään yhtä siisti kuin keskiverto suomalaismiehellä (säännöllinen harjaaminen ja tassujen pesu lenkin jälkeen auttavat kummasti).
Lemmikeistä on ihan oikeaa hyötyäkin. Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä (koirasta on myös lenkillä turvaa), kunto pysyy yllä ja linjat kurissa ihan huomaamatta, siinä tutustuu ihmisiin (poikaystäväkin on harrastusporukoista kerran löytynyt), lemmikkien kanssa kasvaminen vähentää allergioiden riskiä. Koiran omistajat elävät keskimäärin muita pidempään, heillä on muita vähemmän mielenterveysongelmia ja he ovat muita tyytyväisempiä elämäänsä. Vain pari lemmikkien (lähinnä koirien, muista en niin tiedä) hyvää puolta mainitakseni.
Olisikovatko koirani silti estäneet seurustelun? Oletetaan nyt, että muuten synkkaisia :) Eli onko lemmikki sinänsä teistä sietämätön vai ovatko ongelmana vain kurittomat eläimet ja sotkuiset omistajat, jotka eivät ikinä henno jättää lemmikkiään yksin tai hankkia sille hoitajaa?
Taustaa: ennen erään naisen tapaamista suhtautumiseni eläimiin oli lähinnä luokkaa "hälläväliä", eli ne eivät aiheuttaneet minussa oikein minkäänlaista reaktiota.
Kiitos kuitenkin ko. naisen omistaman ...SE **:n RA..! eh, anteeksi pikainen otsasuoneni pullistuma traumaattisen takauman johdosta, tarkoitan siis koiran takia, mieleni muuttui hieman. Pohjaan vastaukseni siis tähän yksittäistapaukseen.
Mikä risoo ? Lähes kaikki risoi.
Elukkaa ei voinut kuulemma jättää edes yhdeksi yöksi kotiin, aina piti tulla yöksi takaisin kotiin. Suunnittele siinä sitten mitään yön yli kestäviä menoja. Kaikki eivät myöskään saa aina hoitajia, etenkään lyhyellä varoitusajalla. Maksullisia varmaan saa, jos niitä yleensäkään edes on lähistöllä sopivasti.
Ne estävät ainakin osittain sosiaalista elämää, esim. kun vierailulla ollessa pitääkin lähteä aiemmin takaisin kotiin tai siellä ehtii käydä vain kääntymässä kotona nyyhkyttävän nelijalkaisen takia.
En onneksi joutunut hoitamaan ko. eläintä. En siedäkään enää sitä asiaa, että niitä eläimiä pitää saada pissattaa ja p*ttaa pitkin maita ja mantuja. Arvaa vain kiinnostiko omistajaa siivoa jälkiä. Oikein, ei. Mitä, miksi minä en muka saa mennä kykkimään keskellä katua ja tehdä siihen biologisesti maatuvan tuotokseni, miksen ?
Koulutettuja ? Olisikin ollut. Oli lähinnä iloinen yllätys, jos matoissa ei ollut haisevia läikkiä odottamassa aamulla. Pidin myös erittäin paljon siitä, että sängyn alta pitkin yötä kuuluvan huohotuksen ja jatkuvan edestakaisen hillumisen takia pääsin heräämään lukemattomia kertoja yön aikana. Kiitos koira, että unenlahjani eivät olleet aina parhaat mahdolliset. Muistan Sinua testamentissani. Jälkeenpäin olisi voinut syöttää sille purkillisen unilääkkeitä pysyväishoidoksi. Lisäksi säälittävä uikutus tasan ei-minkään takia oli myös mieltäylentävää kuunneltavaa.
Mitään muuta hyötyä siitä eläimestä en oikein keksinyt/keksi kuin koiraveron maksaminen, tosin sekin taitaa olla miinuspuoleista kaupungin siivouskulujen kasvamisen takia. Kunto ei kasva tippaakaan, koska sitä *:n ko..anteeksi, rauhoitun kyllä..joutui odottelemaan joka ikisessä kadunkulmassa.
Allergiariski nousi ainakin minulla. Henkinen sellainen. Olen nyt tyytyväisempikin kuin silloin, koska en enää joudu katselemaan koiraa (enkä omistajaakaan sen puoleen, mikä on laskettava helpotukseksi). Mielenterveytenikin tuntuu jo kohentuneen, tai ainakin luulen niin.
Aiemmin eläin ei estänyt seurustelua, mutta nyt mietin asiaa kaksi kertaa. Tämä lienee molempien osapuolten parhaaksi, joten älkää nyt heti tuomitko lievähköä avautumistani.
Kyllä, koira oli sietämätön..
Toiset tykkää eläimistä, toiset ei. Ei siinä sen kummempaa.
Koira- tai kissanainen olisi omasta mielestäni vain plussaa.
ollut sietämätön? Mielestäni juuri tuollaiset koiran omistajat tekevät karhunpalveluksen itselleen ja sekä koiralleen, joka koskaan ei tiedä paikkaansa laumassa. Itsellänikin oli ystävätär joka oli juuri yhtä neuroottinen koiransa kanssa, nämä ihmiset ovat juuri sitä läheis riippuvuus lajiketta. Kaikki mikä on lähellä niin siihen sitoudutaan niin että menee yli. Samanlaisen kohtalon olisit kokenut itsekkin jos olisit kelkan jäänyt:))). Normaalejakin koiraihmisä on olemassa. Kuvailemasi käytös on kyllä ihan epänormaalia ainakin psyykkisellä tasolla ja nimenomaan naisesta puhun;), tuollaiset tapaukset kannattaa kyllä kertää kaukaa oli sitten koira tai ei. Koiran tilalta naiseltakin saataa tänäpäivänä löytyä alkoholi, sittenhän elämä vasta juhlaa onkin.
Ei järin terveeltä kuulosta, mutta olisikohan vika ollut ennemmin omistajassa kuin koirassa? En minäkään tuollaista koiranpitoa sietäisi, onneksi useimmat koiraihmiset ovat ihan normaaleja. Kysyinkin siksi, että estäisikö ihan normaali koiranpito (jota kuvailin) seurustelun, vaiko ainoastaan kohtaamasi kaltaiset kauhutapaukset :)
Alussahan kumpikaan, omistaja tai koira, ei ollut sietämätön. Ajan mittaan asiat vain alkavat nyppimään enemmän tai vähemmän. Siinä vaiheessa, kun eläimen lähes jokainen tekeminen saa pulssin nousemaan uusiin ulottuvuuksiin, niin on aika todennäköistä, että eläimestä ei saa itselleen uutta sydänystävää. Tietysti suhteeni omistajan eläimeen vaikuttaa myös suhteeseen itse omistajaankin.
Oikeastaan en silti kuvailisi omistajaa suoranaisesti sanalla "neuroottinen". Käyttäisin ennemmin vaikkapa ilmaisua "minulle luonteeltaan epäsopiva". Vaikka hänellä ei olisi ollutkaan eläimiä, niin en varmaan siltikään olisi jaksanut notkua kyseisessä ihmissuhteessa.
Ai niin tosiaan, meinasi melkein unohtua. Hänellä oli myös hamstereita. Niitä kohtaan en tuntenut mitään inforeaktiota. Hmm, oikeastaan ne olivat ihan ok; syötin joskus niitä jopa ihan omatoimisesti ja annoin niille silputtavaa tavaraa.
Kommenttini omistajasta voit lukea ylhäältä edellisestä vastauksestani. Oikeastaan en taida ottaa enää samaa riskiä, että kehitän jokaisesta nelijalkaisesta jonkunasteisen patouman itselleni, vaikka päällepäin kaikki näyttäisi olevan hyvin. Olkoonkin se ns. normaalia koiranpitoa, niin ehkä lienee parempi molempien kannalta, että molemmat ajattelevat eläimistä samalla tavalla. Jos suhtautuminen muuttuu radikaalisti vuosien kuluessa, niin siitäkään ei varmasti hyvä seuraa.
Lienet ihan oikeassa. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä myös lemmikkien suhteen, olen vain tässä keskustelussa kummastellut sitä, että kun ei itse tykätä jostain niin sitten muutkaan ei saisi siitä pitää...ja vielä että naisen tulisi luopua lemmikeistään siksi ettei mies niistä pidä, vaikka mies on varmaan elukoista tiennyt suhteen alusta asti. En nyt siis tarkoita tällä sinua vaan tätä keskustelua yleensä :)
Kyllähän minäkin koirista pidän ja kissoista jne.
Kysymys on ennekaikkea siitä että naiset ( yleensä ) suhtautuvat siihen lemmikkiin kuin puolijumalaan, teki tai aiheutti se mitä tahansa.
Ja väitän että kyllä on jotain vikaa korvien välissä, jos on kyseessä jo esim yli puolivuotta kestänyt hyvä rakkaussuhde ja jos mies saa allergisia oireita neidin koirasta, tai ei muuten tule toimeen lemmikin kanssa, niin mies saa lähteä...huh huh!
Ymmärrän kyllä jos lemmikin korottaminen puolijumalaksi ottaa pattiin :) Etenkin, kun siihen liittyy yleensä kolutuksen ja kurin puute.
Itse olisin kuitenkin taipuvainen pitämään vielä puolenkin vuoden suhdetta melkoisen lyhyenä ja kokeiluluontoisena, ja lähinnä minusta ei voi odottaa, että nainen koska tahansa luopuu vaikka koirasta koska mies ei yhtäkkiä tulekaan sen kanssa toimeen. Kuinka se on puoli vuotta ollut ihan ok ja yhtäkkiä ei enää kelpaakaan? Jos taas ongelma on ollut alusta asti, niin se olisi pitänyt kertoa heti ja tehdä päätökset ennen kummempaa tutustumista. Mistä kaikesta mies voi vaatia naista luopumaan, kun ei jonain päivänä asiasta tykkääkään? Lähinnä vetoan edelleen tähän: minusta se, joka pistää valitsemaan itsensä ja toisen tahon välillä, saa lähteä (ellei ole olemassa todella hyvää syytä kuten koiran aggressiivisuus tai vasta puhjennut allergia, vaan yksinkertaisesti miehen kyrsvääntyminen eläimeen). Sama pätisi myös, jos mies vaatisi minua valitsemaan itsensä ja jonkun ystäväni välillä, vaikkei siihen ole mitään todella pätevää syytä. Se ei tarkoita, että koira tai ystävä olisi miestä tärkeämpi, vaan että en alistu miehen mielihalujen pompoteltavaksi eli luovu omasta elämästäni vain koska mies keksii sitä vaatia. Hieman vaikea selittää, mutta luopuisitko itse
a) rakkaasta, vanhasta harrastuksestasi, jos naisen mielestä siihen menee turhaan aikaa jonka voisi käyttää katsomalla espanjalaisia taide-elokuvia (tai valitse jonkin juttu, mikä mahdollisimman vähän kiinnostaa sinua)
b) kaikista omista huonekaluistasi (olettaen, että itse pidät niistä kovasti) jos ne eivät naisen silmää miellytä
c) parhaasta ystävästäsi, koska hän on naisen mielestä sinulle huonoa seuraa
jne...
Jos olisit tuohon kaikkeen valmis, niin sitten ymmärrän vaatimuksesi naiselle lemmikkieläimen heivaamisesta, mutta toisaalta silloin olisit niin tossukka, etten minä ainakaan sinua katselisi :)
Ja tosiaan, allergiat, aggressiiviset koirat jne. ovat vähän eri juttu...ketään ei voi vaatia sopeutumaan niihin.
Koska mulla ei yksinkertaisesti ole niille aikaa. Mielummin keskityn itseni hoitamiseen, kuin elukoitten.
Olen nähnyt yksinäisiä
tien poskella nakertamassa
raakoja kukkia ja kävellyt ohi.
Tulikukkia.
Aivan herkullisen värisiä.
Olen kävellyt ohi
yksinäisen joka seisoo tai vaappuu
sosiaalitoimiston tai divarin
kohdalla syksyllä ja kesällä
ja on ehostanut huulensa
Pepsodentilla, turpean turkooseiksi,
poskissa laastareita,
aboriginaalin ilme,
hakaneuloja missä sattuu,
pinkki tai violetti
tai viininpunainen palttoo,
kukalliset tai raidalliset
tai neliöiset sukkahousut.
Sitten näkee näitä
mustiin pukeutuneita poikia
kasvot paeten
makaamassa helteisellä asfaltilla
Minna Canthin kadulla
ihmettelevä susikoira vieressään.
Ja pipopäisiä retkuja naama verellä
kävelemässä vastaan aivan kuin
olisivat meinanneet tunkee lihamyllyyn
kieli edellä.
Tiedän että jotkut yksinäisistä
eivät ole niin arkisia ja karskeja,
väsäävät sonaatteja ja vastaavaa.
Jotkut makaavat kiskoilla
mielessään monta vuotta
ennenkuin eivät enää luota onneensa
ja kantti ja pokka kestää ja pitää.
Joku näistä hehtaarikaupalla
poikkeavistakin vielä hiukan
poikkeava aloittaa jossain
sarjamurhansa yhdellä tai useammalla nilkillä.
Monet hankkii akvaarioita
ja kissoja, ja shoppaavat ehkä
lisää entisten möllöttäessä kyljellään
turvonneina ja luovuttaneen näköisinä.
Siellä ne on huoneessa ja ruokaa
ripotellaan tai annostellaan.
Yksinäiset.
Tapoja ja syitä on monia.
Usein vaan se että sellasia ne ovat.
Se että ei niillä kukaan mitään tee.
Joku niistä menee Alkoon.
Sieltä löytyy erilaisia pulloja.
Joku menee kakolaan.
Joku käy kakolassa.
Joku miettii millasta siellä kakolassa olis.
Joku käy vaikka Kuhmon korvessa miettimässä.
Joku miettii minne ihmeeseen kuuluu.
Joku laatii juttua henkilökohtaista-palstalle.
Jotkut vitun harvat kehtaavat vastatakin.
Niiltäkin varmaan puuttuu vaikka mitä.
Mutta tuskin siitä mitään tulee paljon kummallekaan.
Uusia ilmoituksia, uusia vastauksia.
Kymmenet tuhannet pureksivat
sämpylää eivätkä huomaa,
muruja putoaa musteen lomaan
ja ylle, heitä kiinnostaa enemmän
Kalle Kehveli ja muumit.
Olen nähnyt
yksinäisiä tien poskella
nakertamassa raakoja kukkia ja
kävellyt pois.