Olen miettinyt luottamusta. Minulle se on ollut suhteissa haastavaa, sillä lähes kaikissa aiemmissa suhteissa luottamus on rikottu. Voi olla, että olen myös lähtökohtaisesti "omistushaluisempi". Aiemmissa suhteissa ei säännöistä myöskään ole oikein puhuttu, se on ollut sellainen oletus. Miten teillä on puhuttu yhteisistä säännöistä? Onko se auttanut luottamaan paremmin? Onko luottamus sellainen mikä on automaattisesti, jokin tunne että sen vain tietää jos toiseen voi luottaa? Vai käyttäytyykö toinen luotettavasti jonka myötä luottaa helpommin?
En meinaa saada rauhaa epäilyiltäni. Miesystäväni on viettänyt aika railakasta elämää naisten suhteen, tai no, kenties ihan normaalia sinkkumiesten elämää, mutta kuitenkin tiedän, että hänellä on ollut naisia paljon. Viime vuosina on tosin rauhoittunut ja pitkään oli exänsäkin kanssa yhdessä. Hän on ollut luonteeltaan vähän sellainen flirtti. Minuakin yritti pitkään ja nyt vuosien päästä yritys tuotti tulosta ja ihastuin häneen ihan tosissaan. Hän on hyvä mies, kannustava ja huolehtiva, tuntuu haluavan minulle vain hyvää ja näyttääkin sen. Olemme vajaa vuoden olleet nyt yhdessä, asumme samassa kaupungissa mutta eri osoitteissa vielä. Olemme päivittäin paljon yhteydessä, joka ilta hyvät yöt, joka aamu hyvät huomenet, soitellaan lähes joka päivä (usein mies soittaa) ja nähdään useita kertoja viikossa.
Emme kuitenkaan ole puhuneet suhteen säännöistä. Välillä olen yrittänyt, mutta se on päättynyt riitaan. Olen välillä näyttänyt mustasukkaisuuteni ja tuntuu että miehestä on tullut vähän herkkä sille.. suuttuu helposti. Se kuitenkin lisää epäilyjäni. Hän itsekin on välillä ollut mustis. Hän on melko aktiivinen somessa. Saattaa tykkäillä joistain naisten kuvista ja alkaa vaikka seuraamaankin, enkä tiedä yhtään mistä hän ne tuntee. Kyllä olen stalkannut :( Inhoan tätä epäilevää puolta itsessäni, se vie tuhottomasti aikaakin ajatuksissa. En oikein tiedä voinko kysellä mistä ne tuntee. Kerran kysyin yhdestä kuvasta miksi on tykännyt siitä (oli vähäpukeinen nainen, samasta kaupungista) ja kuulemma vaan klikkailee välillä sen kummempia miettimättä. Jotenkin vain pelottaa että etsiikö uusia valloituksia, koska minuun otti yhteyttä uudelleen nimenomaan tuolla tavalla somessa. Luulen että hän seurusteli silloin, en tosin aivan varma ole oliko suhde jo loppunut. Mutta blaah.. en haluaisi rikkoa tätä turhalla epäilyllä, mutta onko se turhaa epäilyä? Jotkut sanoo että luota vaistoihisi mutta entäs jos ne vaistot on jotain aiempien traumojen aiheuttamaa ylimustasukkaista pelkoa. Muuten en ole merkkejä epäluotettavuudesta nähnyt. Hän kertoo kyllä kaikesta avoimesti, vaikka tutustuisi esim. harrastuksen kautta johonkin. On aika sosiaalinen tyyppi.
En meinaa saada rauhaa epäilyiltäni. Miesystäväni on viettänyt aika railakasta elämää naisten suhteen, tai no, kenties ihan normaalia sinkkumiesten elämää, mutta kuitenkin tiedän, että hänellä on ollut naisia paljon. Viime vuosina on tosin rauhoittunut ja pitkään oli exänsäkin kanssa yhdessä. Hän on ollut luonteeltaan vähän sellainen flirtti. Minuakin yritti pitkään ja nyt vuosien päästä yritys tuotti tulosta ja ihastuin häneen ihan tosissaan. Hän on hyvä mies, kannustava ja huolehtiva, tuntuu haluavan minulle vain hyvää ja näyttääkin sen. Olemme vajaa vuoden olleet nyt yhdessä, asumme samassa kaupungissa mutta eri osoitteissa vielä. Olemme päivittäin paljon yhteydessä, joka ilta hyvät yöt, joka aamu hyvät huomenet, soitellaan lähes joka päivä (usein mies soittaa) ja nähdään useita kertoja viikossa.
Emme kuitenkaan ole puhuneet suhteen säännöistä. Välillä olen yrittänyt, mutta se on päättynyt riitaan. Olen välillä näyttänyt mustasukkaisuuteni ja tuntuu että miehestä on tullut vähän herkkä sille.. suuttuu helposti. Se kuitenkin lisää epäilyjäni. Hän itsekin on välillä ollut mustis. Hän on melko aktiivinen somessa. Saattaa tykkäillä joistain naisten kuvista ja alkaa vaikka seuraamaankin, enkä tiedä yhtään mistä hän ne tuntee. Kyllä olen stalkannut :( Inhoan tätä epäilevää puolta itsessäni, se vie tuhottomasti aikaakin ajatuksissa. En oikein tiedä voinko kysellä mistä ne tuntee. Kerran kysyin yhdestä kuvasta miksi on tykännyt siitä (oli vähäpukeinen nainen, samasta kaupungista) ja kuulemma vaan klikkailee välillä sen kummempia miettimättä. Jotenkin vain pelottaa että etsiikö uusia valloituksia, koska minuun otti yhteyttä uudelleen nimenomaan tuolla tavalla somessa. Luulen että hän seurusteli silloin, en tosin aivan varma ole oliko suhde jo loppunut. Mutta blaah.. en haluaisi rikkoa tätä turhalla epäilyllä, mutta onko se turhaa epäilyä? Jotkut sanoo että luota vaistoihisi mutta entäs jos ne vaistot on jotain aiempien traumojen aiheuttamaa ylimustasukkaista pelkoa. Muuten en ole merkkejä epäluotettavuudesta nähnyt. Hän kertoo kyllä kaikesta avoimesti, vaikka tutustuisi esim. harrastuksen kautta johonkin. On aika sosiaalinen tyyppi.
Vastaukset 34
Vanhimmat
No ei teillä ainakaan kommunikaatio ole voimissaan "Luulen että hän seurusteli silloin, en tosin aivan varma ole oliko suhde jo loppunut. " Eiköhän tuo ole sellainen asia mitä ei pimitetä .
Ei meillä siis mitään romanssia vielä alkanut silloin, kun otti yhteyttä. Siinä vaiheessa oli sitten jo vapaa kun alettiin enemmän jutella.
Stalkkaaminen ja turha mustasukkaisuus on asioita, jota kuka tahansa tervepäinen lähtee karkuun.
joo mäkin olen kuullut ton kunhan jotain klikkailen tai en tiedä mistä tullut ...vahingossa klikkasin jne.
Niin se on helppo sanoa noin. Siksikin kaihertaa kun ei tuo minusta ole mikään kunnon syy.
Tykkäilyt, seuraamiset ja klikkailut, muuhun en nyt ota kantaa.
Yhden kaksi tykkäystä voisikin klikata vahingossa. Kovin montaa ei. Tosin miehesi voi olla sarjatykkäilijä, mutta ei sekään yleensä ole vain klikkailua tylsistymiseen.
Havainnoipa välillä kuinka monen muun kuin nimenomaan naisen kohdalla hän tykkäilee, seurailee ja klikkailee. Jos muita mahdollisia tahoja on tykkäiltynä ja seurattuina paljonkin, niin sitten miehesi ehkä on puhtain paperein liikkeellä. Jos taas ei, niin on selvää, että hänellä on vahva viehtymys flirttiin, mikä ei välttämättä ole hyvä asia.
Tykkäilee kyllä muistakin paljon. Se on tosiaan ehkä vaan semmoista ajankulua eikä pidä sitä oikein minään. Itselleni taas tykkäily ei ole vain klikkaus, varsinkaan jos se kohdistuisi johonkin saman kaupungin hyvännäköiseen heruttelijapoikaan. Ehkä tässä on miesten ja naisten tavoissakin eroa. Ja millaisia kuvia ylipäänsä tulee vastaan. Mutta seuraamiset on enemmänkin olleet näitä naisia, ei paljoa, mutta välillä huomaan että on jotain randomia alkanut seurata ja jonkin ajan päästä on voinut poistaa.
Se sitten taitaa enemmänkin olla niin, että teillä on erilaiset tavat käyttää klikkejä, tykkäyksiä. Toiselle ne on vain yksi toiminto siinä somen selailussa ja sinä mietit tarkemmin mitä klikkaat tai tykkäät.
En tiedä olisiko teidän tuosta mahdollista puhua rakentavasti, riitelemättä? Että vain kertoisit, että sinusta tuntuu xx ja yy, kun kumppani tekee näin ja noin, mutta kun hän tekee niin ja nuin, niin tuntuukin ää ja öö? Ja siis nimenomaan niin, että ilman suuttumusta kerrot vain miltä sinusta tuntuu, ei mitään muuta, ei kieltoja, käskyjä, vaatimuksia, pyyntöjä, turhautumista. Tai no tietty se ilmaan roikkumaan jäävä näkymätön pyyntöhän siinä on, että toinen vastaisi sinulle sydämellään, mitä itse asioista ajattelee, kun olet ensin itse kertonut omat tuntemuksesi.
Niin tuo olisi parasta jos pystyisi juttelemaan noin. Olen pari kertaa yrittänyt, mutta se päättyy riitaan. Olen rauhallisesti aloittanut, mutta ehkä aika ei muuten ole ollut hyvä siihen. Mies tuntuu turhautuvan ja ottaa herkästi itseensä eikä jotenkin tunnu jaksavan "jauhaa" tuosta, kun on omasta mielestään kai kantansa sanonut (esim. miksi tykkäilee). Minusta kuitenkin asia jää auki, ehkä lähinnä että miten jatkossa. En oikein tiedä itsekään millaisen päätöksen asialle haluaisin, siksi se on kai itsekin vaikea kuitenkin ottaa puheeksi. Joku kuitenkin hiertää. Ehkä sitten olisi kiva pystyä puhumaan omista rajoista juurikin rakentavasti ja rauhallisesti. Ahaa sinä ajattelet näin, no minä taas näin, minusta tuo tuntuu pahalta, okei sinusta tuo... jne. Mutta roihu ehtii syttyä ennenkuin tuohon päästään.
No sanotaan niin, että jokseenkin välitön torjuva reaktio ko. aiheen keskusteluihin laittaa kyllä hälytyskellot hiukan soimaan. Vaikka voihan se olla toisen turhautumaakin, mutta jos välittää, rakastaa, haluaa sitä suhdetta, niin luulisi jossain vaiheessa myös löytyvän malttia ja sydäntä käydä asiat läpi kumppanin kaipaamalla tavalla, jotta homma saataisiin ns. pakettiin.
Ei ole oikein vaihtoehtoja... Tai siis on, mutta jo kokemasi lisäksi ei ole.
-Jatkaa nykyisellään
-Erota
-Otat vastaavia vapauksia toimia mitään piilottelematta
-Saada kumppani ymmärtämään miksi olet huolissasi ja millaisen keskustelun asiasta haluat pitää, jotta kaikki seikat ovat mahdollisimman kirkkaat ja käsitellyt, vähintäänkin sinulle, mutta toivottavasti molemmille.
Ja jo tavasta jolla vaihtoehdot esitin, voinee arvata mitä toivoisin :)
Olet kyllä kertomasi perusteella hyvin kartalla kommunikaatiosta ja ilmeisesti myös yrittänyt käsitellä asiaa sen mukaisesti... En tiedä oletko kirjoittanut kirjettä asiasta puolisollesi? Ellet, se voisi olla yksi kanava millä kokeilla lähestyä asiaa. Se antaisi sinulle tilan kertoa mikä kaikki häiritsee, miksi ja mitä tunnet niistä asioista. Sekä sen, mitä toivoisit niiden asioiden osalta teidän yhdessä tekevän. Eli keskustelevan riitelemättä.
Kirjoittaminen voisi tosiaan olla vaihtoehto. Ehkä itsekin otan asian puheeksi liikaa silloin kun on jo joku tilanne päällä. Helpompi siinä samalla kuin tavallaan pilata hyvät hetket vakavalla keskustelulla. Vaikka voisihan siitä rennosti puhua, syyllistämättä, tai sitä toivoisin ettei hän sitä syyttämisenä ottaisi. Kiitos kun autat! :)
Niin, sopivan keskusteluhetken löytäminen on todellinen taitolaji, suoranaista lottoa jopa. Ei semmoista hyvää hetkeä oikein ikinä tulekaan, ne on itse luotava ja siihen kirjoittaminen voi olla yksi hyvä keino, ennalta ojennettu punainen matto ja punainen lippu, kutsu omaan mieleen ja ystävällinen varoitus siitä, että keskustelua on tiedossa.
Kumppanisi voi olla vaikea pitää itsensä aisoissa keskustelun osalta, jos on muuta mielessä, on valmiiksi turhautunut, ehkä omista syistään asettuu automaattisesti puolustuskannalle tai vaikka sitten vain kokee asian jo aiemmin loppuun käsitellyksi, tosin vain omasta vinkkelistään.
Kannustan siihen, että kokeilet kirjoittaa asiaa auki, niin pitkän kaavan kautta kuin hyväksi itsellesi koet. Se antaa näkökulmaa myös siihen, miten itse asiasta ajattelet ja tunnet, mitä ehkä odotat ja toivot toiselta, miten asiaasi tuot esille.
Kirjoittamisessa on se siunattu puoli, että siinä saa antaa palaa, voi vaikka haukkua toisen pataluhaksi, rypistää sen kirjeen ja aloittaa uudelleen :)
Ja siinä on sekin puoli, että jos kirjoitat kumppanisi ollessa läsnä, hän tulee luultavasti aika pian ihmettelemään, että mitä teet, mitä kirjoitat, kenelle? Simsalabim, keskustelun ovi on raollaan, vaikka vain vähänkin.
Ole hyvä, toivottavasti saatkin apua, löydät uusia lähestymistapoja :)
Luotan kyllä mieheeni. Tunsin mieheni jo lapsena koska asuimme naapureina. Siinä 14 vuotiaana alkoi itseäni seksi kiinnostaa ja teinkin aloitteen Naapurin pojalle jonka kanssa seurustelin. No minulla oli myös yks tyttökaveri ja puhuin sen kanssa seksistä ja suostuttelin tyttökaverilleni että panee poikaystäväni kanssa myös. Olin kai vähän hullu jo nuorena ja kokeilunhaluinen.
Poikaystäväni ei ollut aluksi suostuvainen ja menikin siinä viikkoja ennen kun sain suostuteltua ja harrastettiin kimppakivaa tyttökaverini kotona kun sen vanhemmat oli poissa. Erosimme kyllä sitten 18 vuotiaana ja poikaystäväni oli useiden naisten kanssa 10 vuoden aikana.
Huhuja kuulin että oli kaikkia kylän tyttöjä pannut mutta jossain vaiheessa tapasimme taas ja aloimme seurustelemaan ja siitä on nyt jo 11 vuotta. Olen aina luottanut enkä ole mustasukkainen. Ei mieheni petä , on liian kiltti siihen.
Eihän sitä koskaan voi varmaksi tietää. Varma ei voi olla, vaikka kuinka puhuisi. Lopulta on aina pakko vain joko luottaa, tai sitten kuluttaa energiaa jatkuvaan epäilyyn.
Itse en muista, koskaan käyneeni mitään varsinaista keskustelua parisuhteen säännöistä. Ennemmin se on ollut sitä, että toisen oppi tuntemaan ja tietää miten hän asioihin suhtautuu. Itse en oikein edes usko mihinkään "parisuhteen sääntöhin", jotka menisivät jotenkin vastaannsuhteen osapuolien ajatus- ja arvomaailmoja. En usko, että se voisi pidemmän päälle toimia.
Itse en siis tosiaan saisi sen luottavaisempaa tunnetta, vaikka sääntökeskustelua käytäisiin satoja tunteja. Toisaalta en ole erityisen epäluuloinen ja/tai mustasukkainen ihminen. Onhan noita pahojakin kolauksia elämässä tullut, mutta eivät ne olisi epäilemällä muuttuneet.
Pelkkää keksittyä soopaa, ap trollilta!
Vaikuttaa minusta pelurilta. Peluri pelaa aina. Kokenut peluri tietää aina, miten voittaa toisen helpoiten puolelleen. Oppii lukemaan ihmisiä ja manipuloimaan heidät puolelleen. Minusta aina hyvä luottaa omiin aisteihin ja epäilyihin, eikä vähätellä niitä. Minusta riita tilanne syntyy aina siitä, kun toinen pelkää paljastumista.
Liian hyvältä tuntuva harvemmin on sitä. Sellaiselle antaa helpommin anteeksi ja antaa myös erioikeuksia toiselle, kun haluaa uskoa hyvään enemmän kuin pahaan. Pettymyksiä kohtaa aina lopuksi, kun pelurin kanssa on tekemisissä. Tunteet syvenee ja lopulta toinen paljastuu ja sitten sattuu. Usko itseesi ja aisteihin, epäilyt ei synny tyhjästä.
Peluri harvemmin luottaa toisiin, olettaa, että kaikki pelaa eikä keneenkään kannata luottaa oikeasti, vain leikisti, jolloin sanomisilla pääsee tukalista tilanteista aina irti. Ymmärrän, et hyvältä tuntuvaa ei halua menettää, mut hyvä kysyä itseltä, haluaako elää valheessa vain uskomalla muunneltuun totuuteen?
Niin tuota vain mietin mistä sen tietää onko vaisto oikeassa vai omien pelkojen aiheuttamaa epäilyä. Varsinkin kun mies on komea ja ainakin ollut tosi flirtti. Helposti kuvittelee pleijeriksi. Eikai sitä tietysti voikaan kunnolla tietää. Mutta tuntuu olevan, että sitä löytää mitä etsii ja se pelottaa. Miehen käytöksestä ei kyllä muuten huomaa, että mitään epäilyttävää olisi. Ei piilottele puhelinta, saattaa jättää koneelle auki keskusteluja, pitää aktiivisesti yhteyttä, oikeastaan koko ajan tiedän mitä hän tekee koska yhteydenpito on hänen puoleltaan melko tiivistä. Haluaa aina nähdä eikä haittaa vaikka menisin hänen luokseen mihin aikaan vain. Ihmisten ilmoilla saattaa pitää kädestä. Vaikutelma siis ettei mitään salattavaa ole. On vähän sellainen hajamielisenkin oloinen, olisi vaikea kuvitella, että pystyisi salaamaan jotain toimintaa niin hyvin. Mutta SILTI epäilen. Esim. että tuo koneen auki jättäminen on vaan hämäystä, jotta luottaisin paremmin (jättää auki ne missä ei ole mitään). Hän on myös jotenkin liiankin hajamielinen/kuormittunut ja välillä äksyilevä siihen nähden mikä tilanne hänellä on. Niin mietin että mikä sitä keskittymistä sitten syö. Välillä on myös sellainen mietteliään ja vakavan oloinen. Sellainen tunnelma että kaikki ei ole hyvin. Luulisin etten sitä vain kuvittele. Mutta kysyttäessä ei ole mitään erikoisempaa kuitenkaan. Seksiin tekee nykyään harvemmin aloitteen. Se on oikeastaan ainut tuollainen käytöksessä näkyvä asia mikä kohdistuu minuun, muuten kyllä läheisyyttä on paljonkin.
Juuri näin. Ei ne epäilyt ihan tyhjästä tullu mullakaan. Samoja juttuja mistä edellä kirjoitit.
Sivusta
Mitä sinulla sitten paljastui? Ja miten?
Joo. Kyllä se mies varmasti pettää. Mikään toki ei viittaa siihen, mutta pettää se silti. Ja kun oikein miettii ja pohtii ja vatvoo, niin kyllä varmasti löytyy joku ihan varma merkki siitä, että kyllä se pettää.
Sulle vittuilijalle sanon että pettämistäkin on monenlaista. Myös henkistä pettämistä, tahallaan epätietoisuudessa pitämistä, selän takana touhuilua, valehtelemista, hyväksi käyttöä, uhkailua, jatkuvaa hylkäämistä, tahallaan mustasukkaiseksi tekemistä, sumuttamista, ym. Ja kyllä, nekin ovat pettämistä, luottamuksen pettämistä. Epäluotettavaa käytöstä tahallisesti ja tahattomasti. Kiusaamista ja leikkimistä toisen psyykeellä, että on menossa pettämään tai näin voisi tapahtua.
Kyllä vaan. Ja jos se toinen ei mitään petäkään, niin kyllä ne ihan varmat merkit ihan varmasti löytyy, että varmasti se pettää ainakin jotenkin, kun oikein tarkkaan merkkejä etsii ja tutkii.
No jos nainen ottaa jonkun komean pelimiehen niin aina saatte epäillä että pettääkö se. Tavis miehet ei petä koska eivät ole naisten ihannemiehiä. Ei mitään sääntökeskustelua pidä käydä. Uskollisen miehen kyllä tunnistaa mutta harvoin naisille kelpaa edes uskollinen mies.
On niitäkin kilttejä miehiä, joista ei ikipäivänä uskoisi. Ehkä jopa enemmän on kuullut sellaisista tapauksista. En tiedä johtuuko sitten siitä, kun vihdoin joku muu kun oma nainen kiinnostuu se on itsetunnolle niin kova juttu ettei pysty pitämään näppejä erossa.
No nyt näin miehen snapchatissa. En ole siellä käynyt kuukausiin eikä mies siellä viimeksi ollut (vilpittömästi siis katsoin ketä tuttuja löytyy, ei mitään stalkkailua tällä kertaa). Muistelin että olisin jo profiilini poistanutkin. Eli on tässä viimeaikoina lisännyt oman tilinsä.. mietin vaan mitä reilusti yli 30v mies tekee siellä kun tietääkseni hänen kaverinsakaan eivät sitä käytä. En toki kaikista tiedä. Tuntuu vaan että vaihtoiko kanavaa kun sanoin noista tykkäilyistä ja seuraamisista. Sopivasti ne ig seurattavatkin oli sellaisia nuoria snapin käyttäjiä. Tuollahan voi rauhassa tehdä mitä vaan. Äh kauheasti energiaa menee tähän, joku pakkomielle tullut saada selville joku syy tähän epäilyyn. Mitäs nyt, kysynkö vaan onko missään muualla somessa?
Ei enää parisuhdetta koskaan. Yksi riitti. Kaveri voin olla sellaisen kanssa joka on suunnilleen saman ikäinen, mutta sekään ei ole palkollista jos ihmienen josta pitän ei halua olla kaverini.
Luottamus pitää ansaita. Kyl sen vaan huomaa ihmisestä
En ole keskustellut. Muussa keskustelussa on vaan tullut ilmi, että toisella on samanlaiset näkemykset kuin itsellä. Mutta minusta se olisi ihan hyvä, ehkä etenkin nykypäivänä kun suhdemalleja on niin erilaisia, niin suhteen osapuolilla voi olla erilaisia näkemyksiä siitä, mitä suhteessa voi ja ei voi tehdä. Ja varsinkin jos itsellä on huonoja kokemuksia, niin avoin keskustelu voi helpottaa luottamusta.
Jos jokin asia vaivaa toista osapuolta, niin siitä pitäisi pystyä yhdessä keskustelemaan ja ongelmaan löytää molempia tyydyttävä ratkaisu. Itse ajattelisin, että jos jostakin asiasta ei pystytä rakentavasti keskustelemaan, niin miltä suhteen tulevaisuus sitten näyttää? Tuleeko lisää aiheita, joista ei nätisti pystytä puhumaan? Kasvaako tämä asia mielessäsi edelleen, kun et saa purettua sitä kumppanisi kanssa, niin että se voisi tulevaisuudessa johtaa eroon?
Jotkut, onnekkaat, mustasukkaisuutta tuntemattomat ihmiset eivät ymmärrä, että mustasukkaisuuden tuntemisessa ei ole mitään väärää, se on ihan luonnollista. Siitä pitäisi vain ajoissa pystyä puhumaan ennen, kun se aiheuttaa mitään tekoja. Ja ennen kun tunne yltyy liian suureksi. Jos aloittaja tosiaan on ottanut asian puheeksi jo valmiiksi haastavassa tilanteessa, niin voisi seuraavaksi koittaa rauhallisempaa tilannetta. Jos sinua jokin asia vaivaa mieltä, niin eihän se silloin ole "hyvä hetki" ;)
Menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin. Etenkin jos toistuvasti käytös herättää epäilyksiä ja keskustellessa asioista valehdellaan pienistäkin asioista.
Nykyään aivan samantekevää....osaan minäkin nuo pelitaidot 😏
Parisuhteen säännöt ja niistä sopiminen???
Mitä hiivattia?
Jos on tarvetta sääntöjen sopimiseen niin eikö olisi parasta hakeutua sellaiseen suhteeseen jossa tuollainen pelleily oli tarpeetonta.
Yhteiset periaatteet, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja, ennen kaikkea, yhteinen näkemys moraalista kaikissa asioissa.
Luottamus velvoittaa. Varsinkin nuorena olin hyvin paljon viikon jaksoja erilaissa koulutustilaisuuksissa eri paikoissa täysihoidossa. Rantasipin paikat olivat hyvin edustettuina. Usein oli samassa tilaisuudessa myös ikäluokkani naisia ja jos ei sattunut olemaan niin samaan aikaan oli ainakin naisvaltaisia kursseja.
Kun ajelin kotiin perjantaisin iltapäivinä niin oli ylpeä voidessani mennä kotiin puhtaalla omallatunnolla.
Ehdoton luottamus vaimoni moraaliin velvoitti minua.
Tosin, olin sitä mieltä, että jos vaimoni jostain tavoittaisi minua paremman miehen niin hänen velvollisuutensa olisi tarttua mahdollisuuteen.
Nämä yli 50 vuotta ovat todistaneet, ettei sellaista ole löytynyt ja nyt 73 vuotisella vaimollani lienevät mahdollisuudet jo olla vähissä.
No+eipä+olla+keskusteltu+vaikka+selvää+se+on,+lähti+panee+ex+sai+alibin+et+o+kaverilla+mut+mitä+sitte+eipä+ton+tarvii+tykkää+huonoo+et+mäki+toimin+jonkun+kans+paitsi+et+minkään+vält.+exienikabs+vaik+sitä+haluaiski++ni+luottamus+100%
Ei minun mies klikkaile naisille missään facebookissa tai muuten. Luottamus kyllä löytyy. Jos miettii koko ajan että pettääkö tai kenen kanssa juttelee netissä tai jossain niin pää sekoo eikä voisi koskaan seurustella.
Minun mieheni on nuorempana harrastanut yhden yön juttuja paljon. Tunsin mieheni jo 14 vuotiaana ekan kerran jolloin seurusteltiin pari vuotta.
Paljon ikää nyt?
Olemme molemmat syntyneet 40-luvulla enkä klikkaile naisille mutta katselen tiettyjä aikuisviihde sivuja ja normaalisti runkkailen tiistaisin ja torstaisin. Vaimoni tietää kyllä.
Olen mukauttanut oman viikko-ohjelmani vaimoni harrastusten mukaan. Nuo kaksi mainitsemaani päivää ovat hänen harrastusaikojaan.
Keskiviikko ja lauantai sopivat hänelle meidän läheisempään "seurusteluun".
Poikkeavissa tilanteissa vaimoni saattaa sanoa, että älähän nyt runkkaile! Olen kotona.
Tiedän olevani enemmän saavana osapuolena mutta tyytyväinen kun pystyn tuottamaan mielihyvää ikääntyneelle vaimolleni.