Pöhöttynyt Ohisalo uuden Eevan kannessa

Voimakas photoshoppaus ei edes auttanut.

Jos tuo alkaa työntämään ruhoaan jokaiseen lehteen, on vaarana että lapsen hoidon sijaan tuo palaa hoitamaan lähi-idän, afrikan sarven sakin sekä paperittomien asioita.
2686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ohisalo voisi kysyä 2015 tulleilta Irakilaisilta sotilaskarkureilta halavatko eturintamaan jos venäjä hyökkää.

Äänestä
  • Voisi kysyä myös että miten kauan aiotte vielä notkua täällä elätettävänä.

    Äänestä

Ihme kiima tällä saada pärstänsä joka naistenlehtien kansiin. Onko siinä joku vika.

Äänestä

Muija aloitti seuraavan mukavaalin kampanjoinnin - akkainlehdet ovat hyvä kanava, kun nuorisostakin se järkevin osa häippäsi kannattajista. Lopettaessaan kriittisesti suhtautunutta omaa puoluelehteä höläytti tahtovansa laskea äänestysikärajaa jolloin lasten äänillä pääsisi vallankahvaan pääministeriksi - ja sitten vasta alkaisikin tapahtua.

Äänestä

Oioi. Tuliko hyvä olo ?

Äänestä
  • Diarrea oikea olo.

    Äänestä

Ohisaloa on kiitettävä siitä että tiputti vihreiden kannatuksen nopalla aikataululla 14 prosentista 8 prosenttiin.

Äänestä
  • Eittämättä vaikuttava saavutus.

    Äänestä

Ihan hyvännäköinen nainen, vaikka joutuu valvomaan pienen lapsen takia. Ohisalo taitaa palata jo kesäkuussa ministerinvirkaansa.
Mikä on äitiyspäivärahan suuruus ministerillä? Vai saako hän täyden palkkion koko äitiysvapaansa ajalla?

Äänestä
  • Kansanedustjat ja ministerit eivät tunne äitiyspäivärahaa vaan saavat täyttä korvausta niin kauan kuin porsimaansa pentuaan hoitavat kotona.
    Tuskin päivähoidostakaaan maksavat senttiäkään.

    Äänestä

  • Sen takiahan ne porsii aina ministeri aikana.

    Äänestä

Onko aloittajalla timmi kroppa että voi haukkua Ohisaloa turvotuksesta?

Äänestä
  • Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa? Samalla tavoin kuin diarrea ja sähköpyöräily ehkä?

    Äänestä

  • Ylempänä oli sama kuva...

    Äänestä

Luetteko te naistenlehtiä? Minäkin olen kuullut, että Eeva niminen lehti on olemassa. Kuulemma ihan OK.

Mua ei jaksa kiinnosta toisten silavakerrostumien määrä. Ihmisten läskien kyttääminen on vähintäänkin sairasta. Asioista voi toki aina puhua, mutta mulle opetettiin jo lapsena, että toisten ulkonäköä ei saa arvostella, ja siitä pidän kiinni.

Äänestä
  • Minä luen aina parturissa käydessä naistenlehtiä. Olisi typerää lukea siellä mitään Tekniikan maailmaa tai Kauppalehteä, ei mitään hohtoa niissä.

    Naistenlehdet on ihan omiaan heteromiestenkin luettavaksi ja hupaisaksi viihteeksi, sen 20 minuutin ajan kun parturituolissa istuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä luen aina parturissa käydessä naistenlehtiä. Olisi typerää lukea siellä mitään Tekniikan maailmaa tai Kauppalehteä, ei mitään hohtoa niissä.

    Naistenlehdet on ihan omiaan heteromiestenkin luettavaksi ja hupaisaksi viihteeksi, sen 20 minuutin ajan kun parturituolissa istuu.

    No mä en käy parturissa tai kampaajalla, kun minusta tuntuu epämiellyttävältä, että vieras ihminen amputoi mun hiuksia. Ehkä vähän vainoharhaista. No siks mun tukka ylttää vyötärölle asti. Mun mies leikkasi siitä pari viikkoa sitten 15 senttiä, ettei latvukset yllä vessanpyttyyn asti. Parin vuoden välein tulee käytyä terveyskeskuksessa. Silloin luen aina Aku Ankkaa, jos ei kiinnostavampaa löydy.

    Äänestä

Pidä nyt se turpas.....

Äänestä

2-vuotias lapseni alkoi itkemään kun näki tuon kuvan lehden kannessa

Äänestä

Kivahan se on tienata noinkin!

Äänestä

Tekstistä näkee että tämäkin aivopöhöttynyt besserwisser ei ole koskaan ollut raskaana ja synnyttänyt, vaan edustaa todennäköisemmin sukupuolta, joka ei raskaaksi voi tullakkaan.

Äänestä

Tyhmistä hallituspilluista se kaikkein tyhmin!

Äänestä
  • Putinin joukoissa kumpainenkin??

    Äänestä

Oliko tuo syntyessään tyttö vai poka vai muu sukupuolinen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voimakas photoshoppaus ei edes auttanut.

Jos tuo alkaa työntämään ruhoaan jokaiseen lehteen, on vaarana että lapsen hoidon sijaan tuo palaa hoitamaan lähi-idän, afrikan sarven sakin sekä paperittomien asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu