Mitä oli ennen universumin syntyä?

Me ateistit TM uskomme vahvasti siihen, että ennen universumin aika-avaruuden syntyä ei ollut olemassa mitään, eikä mitään tapahtunut. Jos jotakin tapahtuisi tai olisi olemassa, niin sehän edellyttäisi aika-avaruuden olemassaoloa tai vähintään aikaa, joka kuluisi, vaikka avaruutta ei olisi - joten kvanttifluktuaationa syntynyt universumi on teoriana hylätty ja kuopattu.

Mikä oli se jokin, joka edelsi universumin aika-avaruuden syntyä?

Jotakin on siis ollut olemassa ennen aika-avaruuden syntyä ja jotakin on tapahtunut sitä ennen, mutta mitä se on?

Tieteen vahva arvaus on "Saunatonttu". Se synnytti pierullaan universumin ja katosi itse pahan ilman lintuna sfääreihin, niin että pelkkä haju jäi. Saunatonttua saa edelleen kunnioittaa siten, että vie naapurin rantasaunaan pari tölkkiä kylmää olutta, pizzaa tai juustosämpylöitä, joiden välissä on hyvältä maistuvia leikkeleitä. Mitä enemmän sikaa, sen parempi, sanoo saunatonttuilun isä, Moses.

12

336

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ”Me ateistit TM uskomme vahvasti siihen, että ennen universumin aika-avaruuden syntyä ei ollut olemassa mitään, eikä mitään tapahtunut.”

      No eihän tässä ole muuta eroa teihin kreationisteihin kuin se, että te uskotte alun ”ei-olemassaolon” lisäksi olleen olemassa taivaallinen Taika-Jim, jonka olemassaolon syytä ja alkua te ette osaa selittää. Eli tuotte omalla deluusiollanne ihan turhaa kompleksisuutta systeemiin. Ota vaan Occamin partaveitsi ja rapsaise se Taika-Jim pois.

      • Höpö höpö idiootti pölvästi. "Me" emme ole yhtään mitään, sillä se "me", joille paskasi osoitit, olen "minä" ja minä en usko mihinkään taika-Jimeihin. Olen parempi ateisti kuin sinä, sillä en usko typeriä tähtitaruja ja satuja, vaikka kosmologit ovat niiden joukkoon tieteellistä sanastoa sovittaneet. Sopii yhteen vajaaälyisyyden kanssa, nääs...

      • Super-Hessu kirjoitti:

        Höpö höpö idiootti pölvästi. "Me" emme ole yhtään mitään, sillä se "me", joille paskasi osoitit, olen "minä" ja minä en usko mihinkään taika-Jimeihin. Olen parempi ateisti kuin sinä, sillä en usko typeriä tähtitaruja ja satuja, vaikka kosmologit ovat niiden joukkoon tieteellistä sanastoa sovittaneet. Sopii yhteen vajaaälyisyyden kanssa, nääs...

        ”...sillä en usko typeriä tähtitaruja ja satuja...”

        Ei saatana, kahvit näppäimistöllä 🤣🤣🤣

        Sanoo kaveri, joka pitää totena (ainakin joitakin osia) vuohpaimenten myyttikokoelmaa, jossa Jumalanpojat ovat aamutähtiä, maa on vesien keskellä oleva litteä lätty, taivas on lujaksi taottu kansi ja aurinko, kuu ja tähdet kulkevat Jahven komentamina taivaan kannessa.

        Kuitenkin nämä halveksimasi kosmologit ovat selvittäneet, että maa ei ole litteä, ylhäällä ei ole kantta, aurinko, kuu, taivaankappaleet ja tähdet eivät ole eläviä olentoja, Jumalanpoikia Jahven komennossa vaan elottomia materiaalimöykkyjä avaruudessa.

      • Anonyymi
        Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        Kyllähän sinäkin pidät totena joitakin argumentteja Raamatusta. Esimerkiksi sen, että Herodes Suuri oli kuninkaana siihen aikaan, josta evankeliumi puhuu (tosin ei tarkasti vuodet ole sanottu, mutta sinne suuntaan, nääs).

        Ja Omri. Eikös siitä löydy Raamatun ulkopuolistakin tietoa? Ajatella, että Israelin kansa ilmestyi tyhjästä ja sillä oli kuningas ilman yhtään edeltävää israelilaista. Heh !

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Kyllähän sinäkin pidät totena joitakin argumentteja Raamatusta.”

        No näköjään tämäkin pitää vääntää rautalangasta. Sinä pidät Raamattua auktoriteettina monissa kysymyksissä. Minä en pidä sitä missään asiassa auktoriteettina, minulle se on vuohipaimenten myyttikokoelma, jossa saattaa olla joitakin faktoja sattunut kohdalleen. Toki se on arvokas kulttuuriartefakti, mutta ei siellä ole mitään relevanttia tietoa tai ohjetta nykyihmiselle.

        ”Ja Omri. Eikös siitä löydy Raamatun ulkopuolistakin tietoa?”

        Löytyy. Ja hassua, että Omri oli paljon menestyneempi hallitsija kuin VT antaa ymmärtää. Samalla VT nostaa Omrin edelle kaksi myyttistä kuningasta (Daavid ja Salomo), joista ei ole mitään todisteita Raamatun ulkopuolelta.

      • Moses_Zuckerkandl kirjoitti:

        <<Sinä pidät Raamattua auktoriteettina monissa kysymyksissä. Minä en pidä sitä missään asiassa auktoriteettina, minulle se on vuohipaimenten myyttikokoelma,>>

        Mutta Mooses, jos et usko Raamattuun, miksi sinulla on Raamatullinen nimi (Moses), käytät avataria jossa on Raamatullinen juutalaisten kynttiläsymboli ja lisäksi kirjoitat vielä hepreaa profiilissasi? Sitten kuitenkin täällä leikit olevasi ateisti. Vaikutat olevan hieman hämmentynyt eikä sinusta ota selvää oletko uskovainen vai ateisti.

    • Anonyymi

      Noin idioottimainen aloitus osoittaa kirjoittajan teistiksi, tai sitten vain kouluttamattomaksi idiootiksi.

    • Anonyymi

      Jumala, joka on henki, loihti kaiken tyhjästä ja katosi sitten ikuisiksi ajoiksi. Kuulostaa oikein, oikein fiksulta.

      • Anonyymi

        Niii-i, tuo nyt vaan on parasta mihin pystyvät.

        "Höpö höpö idiootti pölvästi." No, osaa ainakin tuo paljastaa mitä laatua hänen sivistyksensä on.

    • Anonyymi

      Avaus on käsitteellistä sekasotkua. Universumi on "kaikki" määritelmällisesti, joten ei voi olla sitä ENNEN olemassa olevaa. Jos aika-avaruus "syntyi", oli sen syntyminen tapahtunut universumissa, koska universumi on kaikki.

      Silti ei voida sanoa, että universumi on ollut "aina", koska se on ajan määre, joka viittaa aika-avaruuteen, joka taas ei ole ollut aina.

      Niinpä johtopäätös on, että se oleminen jota universumi on ollut ennen aika-avaruuden "syntymistä", on jotakin muuta kuin ajallista olemista.

    • Anonyymi

      muista maapähkinöiden teho ei ole ikuinen 🤣

    • Anonyymi

      Jotain oli, mutta mitä? Toinen laaja kaikkeus joka ehkä laajenee, ja mitä sen takana on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2330
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      431
      1316
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1129
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      235
      1024
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      696
    6. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      37
      655
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      654
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      647
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      607
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      43
      591
    Aihe