Olen n. 30v nainen. Viime aikoina seksuaalisuudessani on tapahtunut muutoksia. Jos näen mielestäni hyvännäköisiä miehiä esimerkiksi kaupassa, lävitseni humahtaa aivan valtavan voimakas halu. Aiemmin saatoin vain jotenkin puoliksi tiedostamatta kiinnittää huomiota siihen, että joo kivannäköinen tyyppi, ilman että olisin kokenut varsinaisia kehollisia tuntemuksia. Nykyään yhtäkkinen fyysinen halun tunne saattaa kasvaa niin vahvaksi, että jalkoja vähän heikottaa. Minulla ei ole vaikeuksia hillitä tekojani tai mitään, mutta olen yllättynyt näistä uusista tuntemuksista. Olen parisuhteessa, mutta jostain syystä kasvaneet halut eivät tunnu kohdistuvan puolisooni. Tunnen välillä syyllisyyttä tuntemuksistani, mutten voi niille mitään, ne tulevat aika automaatioina.
Kiinnostaisi tietää, onko muilla naisilla vastaavia kokemuksia? Oletteko huomanneet seksihalussa/halun tunteessa muutoksia elämänne aikana? Mietin onko tämä joku vanhenemiseen liittyvä juttu. Nykyään olen itsevarmempi ja enemmän sinut itseni kanssa kuin vaikka parikymppisenä, mietin olisiko se avannut jotain tuntemuksia virtaamaan vapaammin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.