Kokoomuksen suuria "TOTUUKSIA"

"Kultakaivokset maksavat aina miljardeja ja niiden riksit ovat niin valtavat, ettei valtion tule ikinä perustaa ensimmäistäkään kaivosta. Kreikan takuut ovat Suomelle hyvä sijoitus."

-Ilomantsin kultakaivos maksoi 20 milj. € ja tuotti ensimmäisenä vuonna kultaa 35 milj. €, josta voittoa n. 28 milj. €.
-Kittilän kultakaivos maksoi 150 milj. € ja tulee tuottamaan voittoa vähintään 8 miljardia euroa.

"Yksityinen vanhustenhoito on vähintään yhtä hyvälaatuista, mutta tehokkaampaa kuin julkinen."

-Kokoomuslaiset hoivayhtiöiden johtajat ovat takoneet miljoonavoittoja ja ulkolaiset veronkiertosijoittajat satoja miljoonia, sillä, että vanhuksia on hoidettu ala-arvoisesti ja piinattu hengiltä noissa yhtiöissä siitä asti, kun niitä on ollut.

"Hallintarekisteriä tukee 90 % veroasiantuntijoista ja se on valtiolle hyvä asia."

-90 % veriasiantuntijoista vastusti hallintarekisteriä valtiolle vahingollisena rikkaiden veronkierron edistäjänä. Hallintarekisteri aiheuttaa valtiolle veronkiertona miljardien menetykset vuosittain.

Ja viimeisimpänä "Nato ei juurikaan nosta Suomen puolustusmenoja ja lisää Suomen turvallisuutta"
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Kultakaivokset maksavat aina miljardeja ja niiden riksit ovat niin valtavat, ettei valtion tule ikinä perustaa ensimmäistäkään kaivosta. Kreikan takuut ovat Suomelle hyvä sijoitus."

-Ilomantsin kultakaivos maksoi 20 milj. € ja tuotti ensimmäisenä vuonna kultaa 35 milj. €, josta voittoa n. 28 milj. €.
-Kittilän kultakaivos maksoi 150 milj. € ja tulee tuottamaan voittoa vähintään 8 miljardia euroa.

"Yksityinen vanhustenhoito on vähintään yhtä hyvälaatuista, mutta tehokkaampaa kuin julkinen."

-Kokoomuslaiset hoivayhtiöiden johtajat ovat takoneet miljoonavoittoja ja ulkolaiset veronkiertosijoittajat satoja miljoonia, sillä, että vanhuksia on hoidettu ala-arvoisesti ja piinattu hengiltä noissa yhtiöissä siitä asti, kun niitä on ollut.

"Hallintarekisteriä tukee 90 % veroasiantuntijoista ja se on valtiolle hyvä asia."

-90 % veriasiantuntijoista vastusti hallintarekisteriä valtiolle vahingollisena rikkaiden veronkierron edistäjänä. Hallintarekisteri aiheuttaa valtiolle veronkiertona miljardien menetykset vuosittain.

Ja viimeisimpänä "Nato ei juurikaan nosta Suomen puolustusmenoja ja lisää Suomen turvallisuutta"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu