Ajatuksissa pettäminen

Anonyymi

Mitä mieltä asiasta? Mielestäni sekin pettämistä jos haluaa muita kuin omaa kumppania vaikkei fyysisesti olisi mitään tapahtunutkaan.

25

814

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se nyt kyllä sama ole. Teot on vasta tekoja. Jotain rajaa tässäkin. Voi sitä mielikuvissaan haluta vaikka oikea toiminta olisi ehdoton nounou omasta mielestäänkin.

    • Anonyymi

      No fantasiat on fantasioita. Niitä ei ole tarkoitus (ainakaan itselläni) toteuttaa. Toisen pään sisään ei ikinä pääse ja hyvä niin.

    • Anonyymi

      Se on pettämistä jos pari yhdessä ja jo lupautuneet toisilleen. Mutta nyisinhän ihmiset itse vapaamiemisesti sallivat kaiken itselleen. Tuo kaikki on yhtä sekasotkua, täynnä irstautta ja rivoutta. Ei mitään väliä millään, edes mihin kaikkeen ne mahdolliset ajatukset on kohdistettu ja minkäkin kanssa ollaan milloinkin yhdessä. Tehkää niin kuin teette, kun teette kuminkin.

    • Anonyymi

      Elämästään voi tehdä vaikeaa. Ei voi muuta sanoa.

    • Anonyymi

      Jos tuo on pettämistä niin olen pettänyt miestäni reilun 10 vuoden ajan jatkuvasti, vaikka muita seksikumppaneita ei ole ollut ja nukkuakaan ei ole tarvinnut muiden vieressä. Mitä jos näkee unta vieraasta, onko sekin pettämistä jos ei silloin voi edes kontrolloida ajatuksia. Kaippa sen pahan mielen voi tuottaa itselleen ajattelemalla liian ankarasti. Minusta on vahvuutta että kun ihastuu toiseen ja pysyy silti puolisolleen uskollisena, ajatuksissa voi seikkailla. Itse en ainakaan haluaisi noin jyrkkää ajattelua omaan avioliittoon. Kattelee se mieskin muiden perseita ja kehuu mulle. Joskus saatan itsekin sanoa että ompa vain hyvännäköinen nainen. Kumpikaan ei siitä loukkaannu. Kerran sanoin miehelle että tuli niin hyvännäköinen mies töissä vastaan että meni pasmat aivan sekaisin. Menin aivan lukkoon. Meillä kumpikaan ei suutu toiselle tällaisista luonnollisista asioista. Ne on ne valinnat jotka merkitsee.

    • Anonyymi

      Mielestäni silloin pitäisi vain erota jos ajatukset täyttää joku muu. Ei ole kunnioittavaa toista kohtaan.

      • Anonyymi

        Kaikki olisivat eronneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olisivat eronneet.

        Mitä sitten? Miksi olla oman kumppanin kanssa jos on rakastunut tai ihastunut toiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten? Miksi olla oman kumppanin kanssa jos on rakastunut tai ihastunut toiseen?

        Voihan sitä haluta vaikka Fredrikiä ilman että on ihastunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten? Miksi olla oman kumppanin kanssa jos on rakastunut tai ihastunut toiseen?

        Vaikka haluaa hetken tai jonkin aikaa toista ei se välttämättä tarkoita ollenkaan rakastumista tai edes ihastumista. Ja vaikka rakastuisi tai ihastuisikin toiseen, niin se on surkea syy erota. Ihmistä ohjaa tunteet, järki ja tahto - kaikki yhdessä. Onneksi, sillä muuten pitäisi kiirettä pomppia tunteiden ehdoilla joka suuntaan.

        Mutta mielestäni tunteet on tärkein asia suhteessa. Olisi hirveää olla ihmisen kanssa suhteessa jos ihminen olisikin ihastunut toiseen. Mitä minulla siinä vaiheessa tekisi enää? Tuskin olisi kenellekään kivaa sellainen tilanne.

        Samaa mieltä. Ei ole minkäänlaisia ajatuksiakaan muihin päin jos olen jonkun kanssa. Ap

        On varsin tavallista ihastua uuteen ihmiseen, vaikka seurustelisi toisen kanssa. Mitä pidempi suhde, sitä todennäköisempää ihastuminen toiseen on. Tärkeää ymmärtää, että ihastuminen ei tarkoita sitä, että olisi valinnut väärän kumppanin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Ei ole minkäänlaisia ajatuksiakaan muihin päin jos olen jonkun kanssa. Ap

        Et ole itsellesi rehellinen. Tai sitten olet seurustellut vain hetken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On varsin tavallista ihastua uuteen ihmiseen, vaikka seurustelisi toisen kanssa. Mitä pidempi suhde, sitä todennäköisempää ihastuminen toiseen on. Tärkeää ymmärtää, että ihastuminen ei tarkoita sitä, että olisi valinnut väärän kumppanin.

        Mutta mikä syy on olla sen oman kumppanin kanssa enää jos on tunteita toista kohtaan? Pelko? Pelko että ottaa suan säkissä ja katuu myöhemmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mikä syy on olla sen oman kumppanin kanssa enää jos on tunteita toista kohtaan? Pelko? Pelko että ottaa suan säkissä ja katuu myöhemmin?

        Tunteet omaa kumppania kohtaan tietysti. Ihmisellä voi tunteita vaikka kuinka moneen ihmiseen. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan halua parisuhdetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunteet omaa kumppania kohtaan tietysti. Ihmisellä voi tunteita vaikka kuinka moneen ihmiseen. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan halua parisuhdetta.

        Minusta olisi erittäin hälyttävää, jos kumppani lla ei olisi muihin ihmisiin kuin minuun tunteita. Kaikilla suhteellisen terveillä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta mielestäni tunteet on tärkein asia suhteessa. Olisi hirveää olla ihmisen kanssa suhteessa jos ihminen olisikin ihastunut toiseen. Mitä minulla siinä vaiheessa tekisi enää? Tuskin olisi kenellekään kivaa sellainen tilanne.

        On täysin tavallista ja normaalia, että pitkässä suhteessa tulee joskus ihastumisia toiseen, pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Se kertoo vain, että ihmisellä on yhä tunteet hallussa ja toiminnassa, ei ollenkaan paha asia.

    • Anonyymi

      Ajatukset ei loukkaa ketään. Tuskin yksikään ihminen pystyy ajatuksiaan satasella kontrolloimaan vaikka kuin yrittäisi. Olkaa armollisia itsellenne ja toisillenne. Ajatukset on ajatuksia. Teot on tekoja, ja siinä on vissi ero.

    • Anonyymi

      Jos kaikki esim vain jonkun toisen haluaminen on pettämistä niin mikä silloin oikeastaan on pettämistä?

    • Anonyymi

      Johan sen sanoi Jeesus: Lakia te ette pysty täyttämään.

    • Anonyymi

      Ajatukset on eri asia kuin teot. Voihan fantasioida muista vaikka olisi yhdessä jonkun toisen kanssa.

      • Anonyymi

        Aivan, fantasiointi muista voi kohdistua välillä oikeisiin ihmisiin, välillä oman mielikuvituksen ihmisiin.

    • Oma näkökantani asiaan on se, että niin kauan kuin fyysinen paritoiminta pysyy vain sen ns. virallisen kumppanin kanssa touhuttavana ja sitä fyysistä toimintaa on riittävästi molemmille, niin tuskinpa haittaa fantasioida muista. Sitten jos noista haluaa poiketa, on keskustelun paikka.

    • Anonyymi

      Ajatuksissa ei voi pettää, ajatus ei ole teko/toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      130
      3797
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      8
      3039
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      32
      2834
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2572
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2403
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      41
      1818
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      61
      1175
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1119
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1070
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      76
      1050
    Aihe