Päivän tarjous!!! Porsaanreiät - 1,99 kappale. Arkadianmäen KKK- marketista!

Totuus on, että Ankkalinnalaiset ajoivat painostuksellaan sen Hanhikiven voimalaitoksen alas!

Häkkiketut ovat erittäin leikkisiä, kun ne pääsevät häkkinsä ulkopuolelle!

Porsaanreikä on mustan aukon synnyttämä aika- avaruuden ominaisuus. Jouduin tuollaiseen porsaanreikään abiristeilyllä Tallinnaan ja palauduin ajassa kymmenen miljoonaa vuotta taaksepäin ja Tallinnan satamassa oli vastassa parvi dinosauruksia ja joukko isoja saniaisia!

Ääni on maailman luonut voima ja päästelemällä oikean taajuuden ääniä voi sulautua kosmokseen!

Älkää uskoko valheita pierujen synnystä. Pieru syntyy, kun kehon ilmanpaine on ulkoista ilmanpainetta suurempi. On olemassa myös äänettömiä ja hajuttomia käänteisiä pieruja, jolloin paine- erot ovat päinvastaiset ja ilmaa tunkee sisään!

Ukranalaiset naiset erottaa katukuvasta kaukaa jo! Ehkä kyse on enimmäkseen vaatetuksesta ja siitä, että omia tenavia on aina lauma ympärillä!

Hell's Kitchen on yksi New Yorkin tunnetuimmista kaupunginosista. Nimi tuli Davy Crockettin kommentista vuonna 1835, jossa hän väittää alueella asuvien irlantilaisten olevan villipetoja ja jopa ilkeämpiä kuin Gordon Ramsay! Davy Crockett oli miesten mies ja herkkä sielu!

Asioilla on merkitys vain, kun me sen niille annamme. Jos sinulla on siis ongelma, niin ota etäisyyttä omiin ajatuksiisi ja tuntemuksiisi ja tiedosta, että ne eivät ole sinä! V.V. Riihiluoma ei tätä osannut ja kiusasi itseänsä loppuun asti. Oli nuorena Pian katoamisen aikaan paikkakunnalla - ehkä se on vaikuttanut tuotantoon. Perus- Suomipoppi biitti, mutta erittäin ilmaisuvoimainen sanoitus ja sovitus on hänen tuotannossaan. Tässä pari helmeä, joista paistaa sisäinen tuska:
https://www.youtube.com/watch?v=z5HWIA_rv8g&t=3s - Varjojen Vankina
https://www.youtube.com/watch?v=xoOzDTzXrqA - Tule Tyttö
Vielä uutinen tuosta tuskasta: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001216476.html

Islannissa ei ole koskaan ollut ainoatakaan hyttystä. En tiedä johtuuko siitä ,että saaren viimeiset metsät hakattiin tuhat vuotta sitten vai siitä, että lätäköt ovat liian rikkisiä moskiittonaperoille! Ehkä siellä olisi joskus ollut hyttysiä, kun oli metsiä, jos ne olisivat siellä olleet, joten ei se varmaan johdu siitä tai sitten asiaa ei tiedetä.

Pandat syövät ainoastaa puumaista bambua. Miksi niille ei kelpaa edes mikään muu herkkuruoka? Onko mämmiä ja maksalaatikkoa jo koetettu Ähtärissä tai kokeilkaa Pandan lakritsia! Jos ne söisivät jotain muutakin, kuin yhtä puulajia, niin eivät kuolisi sukupuuttoon. Samoin on laita koalan - koettakaa eukalyptys- pastilleja!

Kuinka kauan Karjaa- Hanko- väli on rataremontissa vielä? Oli koko viime vuoden ja koko tämänkin kesän.

Jos sinulla on mynää, niin osallistu tämän vuoden Jukolan Viestiin, joka juostaan (yöllä) Mynämäellä. Paikkakunta tunnettiin alunperin kansan kekuudessa nimillä: Mynämä ja Minämä, jotka ovat suomennoksia ruotsinkielisestä nimestä Wirmo.


Port Arthur on Turun keskeisimpiä kaupunginosia. Venäjä oli menettänyt Japanille sodassa alkuperäisen Port Arthurin ja eräs turkulainen muurari kertoi rakentavansa uutta Port Arthuria ja näin nimi jäi!

4

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä sä oot vetäny? Mulle samaa...

    • Häkkiotukset ei selviä luonnossa. Ovat aivan pihalla ja joku syö ja joutuvat onnettomuuksiin.

      Pieruko maailmankaikkeuden alku? No rikkikatku oli tuttua isoisän fartburgissa. Kaasussa on voimaa. Ja kananmunassa.

      Ukrainalaista por..erotiiikkaa oon katsonut. Notkeita norjia sorjia ja pitkiä. Vaaleita ja mustatukkaisia.

      Helvetin keittiössä on kuumaa ja kosteaa. Näpit palaa ja vaikea hengittää. hikipisaroita tippuu kattilaan ja keitosta löytyy hiuksia ja yksi kärpänen. Kärpästen herra. Niin ja Gordoneitakin 666. Siinä tulee kiroilua poikineen.

      Riihiluoma???????????????????????????wHOs thät??

      Kuka ne hyttyset sinne olis tuonu vaikka lumpareita ja soitakin on. Ja jos on tuonut niin ei selvinneet.Taasko ne kaasut ja rikki?

      Yksipuolinen ruokavalio ei ole hyväksi kenelleköään. Pandat voisivat kyllä kuolla lakritsan tuomaan verenpaineeseen. Ei lakuja pandoille eikä suklaata koirille?.söiskö koalat anista?

    • Anonyymi

      Noo paljonkos rinkelin reijjät maksavat?

    • Anonyymi

      Niin taitaa olla sanoma mediasta lähtöisin tämä aloitus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      26
      5023
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3583
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3474
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3360
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2970
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2700
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      17
      2389
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2195
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      38
      1836
    Aihe