Usein lukee kammottavista lapsista, jotka vain valittavat ja riitelevät

Anonyymi

Kummallista, kun en tuollaisia lapsia kuitenkaan näe oikeastaan missään. Joskus jonkun ärsyttävän lapsen leikkipaikalla. Mutta ärsyttäväkin on eri asia kuin kauhukakara.

Luulisi, että kaikki lapset ovat luonnostaan aika kivoja, hehän ovat lapsia, joilla on lasten leikit. Mitäs muuta se on kuin kivaa.

Oletteko te tavanneet niitä kauhukakaroita, joista yleisönosastoilla puhutaan?

2

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen tavannut omassa lapsuudessa ja aikuisenakin. Meillä naapurin lapsi oli juuri se ilkikurinen mukula joka kiusasi ja rikkoi ja nauroi päälle. Sisaruksiaan itketti mennentullen. Komensin monesti meidän pihalta pois kiusaamasta muttei ottanut kuuleviin korviinsa. Että kyllä näitä on.

    • Anonyymi

      Kyllähän minäkin tunnen o aika hyvin yhden kolmikymppisen sellaisen. Vasta iljattain soitti, yöllä.
      Siinä kuulin sitten ensimmäistä kertaa hänen elämänsä ajalta, että hän ei tiedä kuka hänen isänsä on. Tivasi sitä.
      Kännissä. Niin oli vähän yli vuosikin sitten kun soitti, ja silloin haukkui pataluhaksi.
      Totesin että voi teettää dna-testin, mutta se asia kuka hänen isänsä on ei sen testin myötä miksikään muutu.
      Voi minkä takia on tehnytkin joskus lapsia? Sitä nuorempana ajattelee, että lapset pärjää, elävät hyvää elämää aikuistuttuaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      97
      3574
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      5
      1959
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      7
      1730
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      34
      1465
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      58
      986
    6. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      930
    7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      882
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      840
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      817
    10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      794
    Aihe