Eu ottaa huhun mukaan ison lekan käyttöön pakotteissa

Eikö se olisi pitänyt ottaa käyttöön jo ajat sitten.

Taitaa olla pelkkää höpötystä, jolla rauhoitetaan EU kiimaisia.

Pakote lupauksia on kyllä tullut ku siniä sateella, mutta mitään ei ole
tapahtunut.

Brexitiä on kyllä ehditty haukkumaan joka välissä.
9188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

EU on määrännyt ison joukon pakotteita.

Niiden voimaantulo on kunkin maan oma ratkaisu.

Brexitiä arvostelevat britit itse.
Valekampanjalla -onnistuneellakin - on aina arvostelijansa.

Äänestä
  • EUssa kaikki tehdään päinvastoin kuin Suomessa. Urpilaine vakuutti että EU.tuet Afrikan maille jalkuvat vaikka ne käyttävät rahat öljyn ostoon Venäjältä. Urpilainen kai ei tiedä mitään näistä pakotteista tai ei käsitä mitään asioista. Tyypillinen EU-byrokraatti joka on päässyt hillotolpalle hillumaan.

    Äänestä

Isoja ovat pelkästään puheet eussa , naurettavaa teatteria ja itsensä ylistämistä.

Äänestä
  • EU tekee päätöksensä perussopimuksessa määritetyllä tavalla,ei asiantuntemattomien pölhöjen vaatimuksista.

    Jäsenvaltioilla on hyvin eriaisia intressejä Venäjän suuntaan.

    Päätökset vaativat sovittelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU tekee päätöksensä perussopimuksessa määritetyllä tavalla,ei asiantuntemattomien pölhöjen vaatimuksista.

    Jäsenvaltioilla on hyvin eriaisia intressejä Venäjän suuntaan.

    Päätökset vaativat sovittelua.

    Olen alkanut epäillä että Suomen osalta pelkkää kansalle kallista teatteria on. Päättäjiä kiinnostaa vain oma elantonsa, ei Suomi eikä kansa.

    Äänestä

EU ei kykene enää ottamaan käytöön mitään sellaista pakotetta joka ei sille olisi haitaksi,nyt voimassa olevat Venäjän vastaiset talouspakotteet ovat kääntyneet euroopan unionia vastaan ja kaasun sekä öljyn toimitukset ovat nyt jo heikentäneet eu n varsin keski ja etelä euroopan talous tilannetta,

Äänestä
  • Vie aikansa etsiä ja sopia uudet öljyn ja kaasun toimittajat.
    Työ on jo käynnissä,mutta vie vuosia.

    Vaikutus Venäjään on hidas,koska sillä on vahvat puskurirahastot,mutta kyllä haitat vähitellen kasvavat.

    Ukrainan sotaretken totaalinen epäonnistuminen heikentää Venäjän asemaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vie aikansa etsiä ja sopia uudet öljyn ja kaasun toimittajat.
    Työ on jo käynnissä,mutta vie vuosia.

    Vaikutus Venäjään on hidas,koska sillä on vahvat puskurirahastot,mutta kyllä haitat vähitellen kasvavat.

    Ukrainan sotaretken totaalinen epäonnistuminen heikentää Venäjän asemaa.

    Putler vie Ukrainan sotaretkensä loppuun asti vaikka venäjä kaatuisi ja kansa näkee nälkää,ei se tilannetta enää muuta vaikka euroopan unioni laittaa talouspakotteensa ja lisää vielä päälle,EU mielisia voisikin laittaa putlerille sylipojiksi hahahaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putler vie Ukrainan sotaretkensä loppuun asti vaikka venäjä kaatuisi ja kansa näkee nälkää,ei se tilannetta enää muuta vaikka euroopan unioni laittaa talouspakotteensa ja lisää vielä päälle,EU mielisia voisikin laittaa putlerille sylipojiksi hahahaa

    Putleria vastaan on Ukrainana kansa ja EU:n pääosa myös Naton jäsenmaina, lisänä mm.USA, Kanada, Britannia jaTurkki.

    EU ei kaadu Putlerin sotien takia,eikä tyhjännaurajan höpinöidenkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö se olisi pitänyt ottaa käyttöön jo ajat sitten.

Taitaa olla pelkkää höpötystä, jolla rauhoitetaan EU kiimaisia.

Pakote lupauksia on kyllä tullut ku siniä sateella, mutta mitään ei ole
tapahtunut.

Brexitiä on kyllä ehditty haukkumaan joka välissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu