Mainilan laukausten ehkäisy

Anonyymi

Satelliittikuvista vai mistä Venäjä näki sata panssariajoneuvoa Karjalassa, vaan eivät tienneet, että ne olivat matkalla Tampereelle. Satelliitit ovat aika nopeita, ja paniikki oli valmis. Pitäisi olla suora puhelinyhteys Suomen armeijasta Venäjän armeijaan, ettei syntyisi väärinkäsityksiä. Itse kun olen katsellut taivaalle, nopeimmat satelliitit menevät 30:ssä sekunnissa keskitaivaan yli -vaikea arvioida aikaa kun katsoo taivaalle yöllä Kiitos!

25

760

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eli informaatiossa on parantamisen varaa, se kulkee joko liian nopeasti tai hitaasti. Riippuen mistä kulmasta asiaa katsoo

      • Anonyymi

        Helikopteri kävi tarkistamassa, näkyykö panssariajoneuvoja-ei näkynyt, siinä ilmatilaloukkauksen syy -Ei taida Venäjän satelliiteissa olla niin tarkkoja kameroita, mitkä pystyvät kuvamaan tulitikkulaatikon avaruudesta asti, mutta pilviä ainakin kansainväliseltä avaruusasemalta on nähty


      • Anonyymi

        Taiteilijat käyttävät tahallaan illuusiota, esimerkiksi lokin lento 45:n asteen kulmassa, joko etuviistoon, tai takaa eteen, kuvataan yhdellä ainoalla kuvalla. Vaihtoehtoja on neljä, joista kolme on niin sanottuja 'kainilan kaukasuksia', ja taiteilija ei välttämättä itsekään tiedä, mikä lokin lentosuunnista on se oikea. Täytyy olla valokuva, sekään ei riitä, täytyy itse muistaa, mistä lokki lensi, pisteestä a)> pisteeseen b). Jos illuusioita tarkastellaan, ei ole riitoja, vai onko niitä neljä riitaa:"kyökkääei kyökkääkintti kanttikintti kontti"yhden esimerkin mainitakseni


      • Anonyymi

        Kuukkelin ääni kuulostaa kiinankieleltä. Lintu elää myös siellä ja Venäjällä. Vaikka on paikallislintu osaa monta intonaatiota -Kumpi on opettanut kiinankielen, kuukkeli vai ovatko kiinalaiset opettaneet kiinankielen kuukkeleille. Metsämiehen paras ja sympaattisin kaveri


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helikopteri kävi tarkistamassa, näkyykö panssariajoneuvoja-ei näkynyt, siinä ilmatilaloukkauksen syy -Ei taida Venäjän satelliiteissa olla niin tarkkoja kameroita, mitkä pystyvät kuvamaan tulitikkulaatikon avaruudesta asti, mutta pilviä ainakin kansainväliseltä avaruusasemalta on nähty

        YLE Novosti iltalehdet ja Reuters vääriä uutisia kuvia videoita myös youtubessa on Putte joka helvetin kuvassa ja videolla hakkeroitu .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiteilijat käyttävät tahallaan illuusiota, esimerkiksi lokin lento 45:n asteen kulmassa, joko etuviistoon, tai takaa eteen, kuvataan yhdellä ainoalla kuvalla. Vaihtoehtoja on neljä, joista kolme on niin sanottuja 'kainilan kaukasuksia', ja taiteilija ei välttämättä itsekään tiedä, mikä lokin lentosuunnista on se oikea. Täytyy olla valokuva, sekään ei riitä, täytyy itse muistaa, mistä lokki lensi, pisteestä a)> pisteeseen b). Jos illuusioita tarkastellaan, ei ole riitoja, vai onko niitä neljä riitaa:"kyökkääei kyökkääkintti kanttikintti kontti"yhden esimerkin mainitakseni

        Jep, minua ei kyllä monenkaan tällaisen taiteilijan maalailut oikein vakuuta mistään kulmasta katsoen


    • Anonyymi

      Alaiset on toisinaan suuruudenhullun johtajansa klooneja

    • Anonyymi

      Suomessa asuvat vakoojat lähettivät ne kuvat Venäjälle. Propagandaosasto valvoo.

      • Anonyymi

        Hyi


      • Anonyymi

        Hippiäinen, Suomen pienin lintu, rakentaa pesänsä kuusenlatvaan, jopa 15m:n korkeuteen, ei pelkää heiluvaa latvaa . On 'eri mies' kuin merimies, ei saa tautia eikä pelkää salmaa, joku munista saattaa olla vaalean sininen, ei sen pesintärauhaa. Alla salama kolmella a:lla,hieman märempi, onko kuusitiainen kotosalla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyi

        Pajulintu osaa varoa myös salmaa. Ääni:"hyyi". Pajulintu on sademetsästä, pesä Suomessa kallionkolossa lämpötila 40-60 astetta Celsiusta, sama kuin tropiikissa. Pesä ei ole kaikkein korkeimmalla kohtaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pajulintu osaa varoa myös salmaa. Ääni:"hyyi". Pajulintu on sademetsästä, pesä Suomessa kallionkolossa lämpötila 40-60 astetta Celsiusta, sama kuin tropiikissa. Pesä ei ole kaikkein korkeimmalla kohtaa.

        Mä en tiedä olikse paulintu vai kuukkeli. Mutta sillonku me oltiin pikkupoikia, niin meidän sisään lensi lintu. Ja mä ja mun pikkuveli, huidottiin sitä kärpäslätkillä ja jollain muullakin. Ja lopulta lintu kuoli. Ja sitten mietittiin mitä tehdään ja vietiin ulos. Otettiin grillin sytytysnestettä.


    • Anonyymi

      Huomio Eurojackpottaajat! Nyt olisi mahdollista kysyä Putinilta suostuisiko Hän maakauppoihin, kun Suomi ei millään halua myydä koko maata Venäjälle. Ehdottaisin 50m rajan takaa koko itärajan pituudelta Vesisaaresta Suomenlahteen. Kilometrejä on noin 1350 , hehtaarin tontteja 775 ja kauppahinnaksi arvioitsisin vain 76 miljoonaa euroa. Täytyy olla ensin voittanut niin paljon rahaa. Kiitos Kiitos Kädäs!

    • Anonyymi

      7750 hehtaarin tonttia, 760 miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      VMP!

    • Anonyymi

      6750 ha, 675 milj. eur.

    • Anonyymi

      Oliko vain kiusan tekoa, halusivat näin saada tietää totuuden? Huomanneet, että valheita julki tuomalla saavat parempia vastauksia, kuin näkemällä itse vaivaa ja selvittää mikä on totuus?

      Samoin pyrkivät lukemaan meitä miten reakoimme heidän väittämiin? Onko meissä havaittavissa uhoa, ylimielisyyttä, jota yrittävät valheilla väittää? Miettivät myös erilaisia syitä, mikä mahdollistaisi heitä jyrkempään reakoimiseen? Olemmehan heidän mielessä jo vihollinen?

      Ihmettelen kyllä sitä, että mikä mahdollistaisi heitä näkemään omaa käytöstään paremmin muita kohtaan, vaikka peilin avulla, tutkimalla omaa käytöstä ja voisiko sillä vaikuttaa asioissa myös myönteiseen suuntaan? Nyt haluavat vain haastaa riitaa, kun näkevät syyn kaikkeen vain muissa.

      Hyvä osaiset pitävät kiinni vain omista oikeuksista ja siksi verhoutuvat ruokkimaan valheellista mielikuvaa, koska totuus voisi aiheuttaa heille katastrofin, kansa ei antaisi heidän tekojaan anteeksi, siksi pelko ajaa pistäytymään vanhalla tiellä. Valheiden valtakunta, jossa rusismi rehottaa, kun kansa haluaa uskoa uhon ja pelottelun voimaan.

    • Anonyymi

      Tuulen päivänä -Kaikkien Äitien päivänä, en usko että lohet kalastamalla loppuvat Teno-joelta -Eivät ole koskaan loppuneet, nimittäin paikallisten toimesta missään maailman kolkasta. Mutta turistipyyntiä ei saa olla ollenkaan . Ei tarvitse olla kuin yksi rasvainen siima, yksi öljyinen kumisaapas -ja kalat eivät koskaan palaa takaisin Tenolle. Päätöksen tekijät asuvat Helsingin kolera-altaan läheisyydessä, ja tietävät, että koskaan eivät Helsingin kauppatorin heinäsorsat lähde muuttomatkalle Etelä-ja Keski Eurooppaan. Ei tarvitse olla kuin yksi pullapala ja muuttolintu kadottaa vaistonsa. Itse kadotin vaistoni yhdellä ainoalla hampurilaispalalla, joka oli Kasarmikadulla. Paikalliset ovat jonkin verran siistimpiä, että osaavat esimerkiksi pesupulverilla pestä kumisaappaansa, muistaakseni Jooseppi Guttorm neuvoi niin, ja muutenkin ovat luonnonläheisempiä, niin että minun mielestä, kun kesä on 90 päivää, niin paikallisten saamelaisten pitää saada kalastaa suurin piirtein kaikkina kesän päivinä. Vuonna 1975 muistaakseni maanantai ja tiistai olivat sellaisia päiviä, jolloin ei saanut kalastaa. Mutta turisteille ei mitään kalastuslupia, itsekin olisin varmaan kalastanut ne viimeiset kutukalat, kun ei koskaan voi tietää, milloin tulee se viimeinen ikäluokka lohia ja sitten niitä ei enää ole. Anteeksi pyytäen ja toistenkin puolesta toivon paikallisväestön kunnioittamista täydellisesti -Kyllä Saamelaiskäräjät tietävät nämä asiat paremmin, kuin minä tai Suomen hallitus , kuvitelkaa neljä päivää kalastuslupia -enempää ei voi olla muka? Kaikki kyttyrälohet pitää ehdottomasti kalastaa, ja panna pakkaseen -kai ne ovat ihan syötäviä -Minun mielestä kohtuus ratkaisee, voiko niitä oikeita Tenon lohia päästää takaisin kasvamaan, jos sellaisen vahingossa joku saa vavan päähän? Kompromissi pitäisi tehdä, joka olisi realistisempi -Ehdotan, että syödään vain kyttyrälohta-no nyt tuli vaistot kohdalleen

      • Anonyymi

        Yhdellä hampuraisella siis lahjottiin, nyt on halpa mies kyllä minä kun oon luullut, että nämä ylitarkastajat ym pitää kestitä vähintään hummerilla


    • Anonyymi

      YLE Novosti venäläiset meidän verorahoilla laittaa kaikki Venäjälle ja Reuters on venäläinen. Miten meidän veroilla voi elättää niitä meidän YLE pitäisi olla meidän.

    • Anonyymi

      Pahimmat sekopäät toimittajat sitten muut kahjot

    • Anonyymi

      kompromissi tuuli:" Kaikki Urheilukalastajat, ja paikalliset voivat näköjään kalastaa kyttyrälohta kohtuudella niin paljon kuin jaksavat. Ehdottaisin, että kaikki muut lohensukuiset kalat päästettäisiin takaisin kasvamaan -myös taimenet, niin alkuperäinen kalakanta pääsee vahvistumaan -Ehdottaisin myös, jos Suomelle sopii kyttyrälohen istuttamista Kemijärveen, olisi Kemijoki hetkessä jälleen lohijoki. Ystävyys ja yhteistyö lisää rauhaa ei kalojen pilkkaaminenz; Nälkäiselle maistuu haukikin, muistaen erään saamelaisen sanoneen, että turistit viskaavat hauet pois, eivätkä pidä sitä kalana ollenkaan. Niin ei saa olla, turisteiltakin vaaditaan itsehillintää, ja toisten ihmisten kunnioittamista

    • Anonyymi

      Ehdottaisin, että Paikalliset saisivat kalastaa ainoastaan naaraskyttyrälohia, ja turistit ainoastaan koiraskyttyrälohia

    • Anonyymi

      Se kolmas osapuoli voisi olla Suomi, eli Yhdysvaltojen tulisi antautua Suomelle, sillä me emme halua sotia, vaan kehittää omaa talouttaan, päinvastoin kuin Ukraina, joka halusi tuhouttaa kaikki Neuvostoliiton rakentamat talot. Don't be suicide the world, eli älkää tehkö itsemurhaa, jos koette tehneenne väärin.

    • Anonyymi

      Venäjä on varoittanut neljä kertaa ydinpommista!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      221
      4086
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2583
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2295
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1400
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1288
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      903
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      881
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      876
    Aihe