Olen vuosi sitten eronnut miehestäni ja seurustellut reilu puoli vuotta uudessa suhteessa. Nykyinen miesystäväni on myös eronnnut samoihin aikoihin ilmeisen terveestä suhteesta ja vastoin omaa tahtoaan.
Mies osoittaa minulle paljon rakkauttaan, mutta yhä useammin minulla on tunne, että hän ei rakasta minua vaan tarvitsee minua oman yksinäisyytensä välttämiseen. Sama tunne minulla oli avioliitossani. En tiedä, johtuuko ajatukseni minusta vai ovatko nämä molemmat parisuhteet valetta.
En kestä ajatusta siitä, että en tule ikinä olemaan hänen elämässään tärkein vaan hänen ex-vaimonsa ja lastensa äiti tulee aina olemaan ykkönen. Olen aikaisemmassa suhteessa tottunut hemmotteluun ja kokenut, että riitän miehelleni. Nyt minusta tuntuu, että en riitä lainkaan vaan olen kaikessa huono, tyhmä ja ruma. Ovatko ajatukseni tavanomaisia eron jälkeisiä epävarmuuden ja uuden suhteen tunteita vai olenko sittenkin taas väärässä suhteessa?
Tämä äitienpäivä tuntuu erityisen pahalta, koska en ole saanut edes onnittelua miesystävältäni. En toki hänen lastensa äiti ole, mutta eikö silti voisi onnitella, kun kuitenkin äiti olen minäkin?
Uusperhe avioeron jälkeen
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mies tai nainen eroo ja myöhemmin haluaa uuden kumppanin. Niin se elämässä menee. Jos tuntee olevansa yksin niin silloin just seurustellaan ja etsitään kumppanin. Kumppanin kanssa sitten tehdää yhteisiä juttuja jotta toinen ei olisi yksinäinen. Suunnitelkaa yhteisiä juttuja kuten vaellusreissu lappiin, menkää kalaan yhdessä tai salille tai tapahtumiin. Sitä se yhdessä olo on että tehdään asioita yhdessä eikä yksin koska jos tekee yksin niin silloin tuntee itsensä yksinäiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit327151Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e734183Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne552512- 552126
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281669Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71647Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3391389Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us131202Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.561057- 761030