Suomen Natojäsenyys ja turvatakuut.

Ja puhutaan tietysti jäsenyysprosessin aikaisesta turvatakuusta, siitä kun tuntuu olevan kovasti eri mielipiteitä.
Mielestäni Suomi ja Ruotsi ovat jo saaneet niin hyvät ''turvatakuut'' kun se vaan käytännössä on mahdollista, nekään mutta eivät kaikille riitä.
Joten kertokaa nyt sitten että minkälaiset turvatakuut tarvitaan että epäilijätkin olisivat tyytyväisiä?
Vai onko kyseessä pelkkä tekosyy jonka varjolla voi vastustaa Naton jäsenyyttä?
65162
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Pelkkä tekosyy.
USA Britannia Saksa ja Ranska ovat jo meille ja Ruotsille luvanneet turvaa, niin että uskokaa nyt ettei se Venäjä mitään asialle voi.
Ihan omalla päätöksellään Suomi liittyy Natoon ja se on siinä.

1Äänestä
  • Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä – asian­tuntija arvioi, ettei Ukrainaa kannattavien Nato Hinteroiden vastamielenosoitus, eli sateenkaariväen vikinä-PRIDE riittänyt mihinkään.

    Äänestä

  • Ulkopolitiikan nykyisen johdon on lopetettava Suomen vieminen konflikteihin.
    Suomella on lähes 80 vuoden pitkä rauhan aika.

    Komentaja evp Berner:

    "Nato-jäsenyys ei tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa.

    Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija.

    Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner sanoo.". MTV uutiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä – asian­tuntija arvioi, ettei Ukrainaa kannattavien Nato Hinteroiden vastamielenosoitus, eli sateenkaariväen vikinä-PRIDE riittänyt mihinkään.

    Kieltämättä uskomattomalta tuntuu, ihmetyttää ja arveluttaakin, että Suomessa löytyy ihmisiä, jotka kannattavat ja hyväksyvät Venäjän raakalaismaiset siviilien murhat, raiskaukset ja kidutuksen sen lisäksi, että hyväksyvät Venäjän hyökkäykset itsenäiseen ja liittoutumattomaan naapurimaahansa. Paitsi hyväksyvät, niin vielä kannattavatkin.
    Eipä ihme, että Hitler ja Stalinkin pystyivät aikanaan tekemään hirmutekosensa, kun tuollaisia ihmisiä oli silloinkin ja samaan pystyy näköjään Putinkin.

    Jos noissa autoissa nyt oli suomalaisia tai edes Suomessa asuvia venäläisiä. Vai oliko kaikki Venäjältä tulleita tätä tarkoitusta varten lähetettyjä trolleja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkopolitiikan nykyisen johdon on lopetettava Suomen vieminen konflikteihin.

    Jos liittoutuminen ei kannata, niin miksi WWii aikana oli liittoutuneet.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä – asian­tuntija arvioi, ettei Ukrainaa kannattavien Nato Hinteroiden vastamielenosoitus, eli sateenkaariväen vikinä-PRIDE riittänyt mihinkään.

    RuZit saivat ajaa, koska Suomi on länsimainen sivistysvaltio, jossa saa esitellä myös arvostelukyvyttömyyttään ja idioottimaisuuttaan. Samalla Supo sai selville kuka kukin on.:D

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ulkopolitiikan nykyisen johdon on lopetettava Suomen vieminen konflikteihin.
    Suomella on lähes 80 vuoden pitkä rauhan aika.

    Komentaja evp Berner:

    "Nato-jäsenyys ei tuo Suomelle merkittävää lisäturvaa.

    Suomella on vahva puolustus, jonka vuoksi ei ole syytä kiirehtiä Naton jäseneksi, ajattelee maanpuolustuksen pitkän linjan asiantuntija.

    Maanpuolustuskorkeakoulun entinen strategian opettaja ja komentaja evp Jyrki Berner sanoo.". MTV uutiset.

    Ja tuollainen mies on opettanut mpk:ssa?

    Taisi Yle vaieta, Iltasanomat ja Iltalehti luonnollisesti vaikenevat. Natomyönteisestä tekisivät kokosivun jutun. Surkea on Suomen median sananvapaustilanne muutenkin. Nettikeskusteluihin osallistuminen on toivotonta. kun jo etukäteen on jokseenkin varmaa ettei kommenttia julkaista. Hassua että on pitänyt youtubeen tai tänne Suomi24:ään siirtyä jos kommentointitarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä – asian­tuntija arvioi, ettei Ukrainaa kannattavien Nato Hinteroiden vastamielenosoitus, eli sateenkaariväen vikinä-PRIDE riittänyt mihinkään.

    No .... meille SUOMALAISILLE on jo kotona opetettu, että vammaisia ei kiusata.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tuollainen mies on opettanut mpk:ssa?

    Noh .... varmasti osaava tyyppi, mutta täysin väärällä alalla. Punikkeja kehoitettiin aikanaan käymään RUK, että saadaan osaavia plutoonan komentajia.

    PV:ssä kannattais tarkastaa taustat ja P-testi tarkemmin (tää Berner-shampoo ja vasuri-Visuri), kuka voi päästä upseerinuralle ja edetä ....

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kieltämättä uskomattomalta tuntuu, ihmetyttää ja arveluttaakin, että Suomessa löytyy ihmisiä, jotka kannattavat ja hyväksyvät Venäjän raakalaismaiset siviilien murhat, raiskaukset ja kidutuksen sen lisäksi, että hyväksyvät Venäjän hyökkäykset itsenäiseen ja liittoutumattomaan naapurimaahansa. Paitsi hyväksyvät, niin vielä kannattavatkin.
    Eipä ihme, että Hitler ja Stalinkin pystyivät aikanaan tekemään hirmutekosensa, kun tuollaisia ihmisiä oli silloinkin ja samaan pystyy näköjään Putinkin.

    Jos noissa autoissa nyt oli suomalaisia tai edes Suomessa asuvia venäläisiä. Vai oliko kaikki Venäjältä tulleita tätä tarkoitusta varten lähetettyjä trolleja.

    Oletko todella ollut uutispimennossa nämä 8v mitä ukrainassa on tapahtunut??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä – asian­tuntija arvioi, ettei Ukrainaa kannattavien Nato Hinteroiden vastamielenosoitus, eli sateenkaariväen vikinä-PRIDE riittänyt mihinkään.

    Suomessa ovat mieltään osoittaneet kansallissosialistit, anarkokommunistit, islamistit, islamin vastustajat, enemmän tai vähemmän äärilinjan ympäristöväki, linkolalaiset, kristillishihhulit, pro-Israel- ja anti-Israel -öyhöttäjät, koronadenialistit, erilaiset oikeisto- ja vasemmistopopulistiöyhöt yms. Suomeen mahtuu mielipiteitä, ja Suomessa on oikeus niitä ilmaista. Kyllä siihen putinistinen autokulkue mahtuu ilman, että pitäisi olla jotain kansalaisvastarintaa sitä kohtaan. Ja eihän sitä kulkuetta tarvinnut kenenkään olla pidättelemässä, kun osa silti eksyi ja ajoi ties minne. Vähän kuin tuo Venäjän oma sotaretki Ukrainassa, paljon ammattitaidotonta kohellusta. Täällä demokratiassa kun lain puitteissa mieltä osoitetaan, kenenkään ei tarvitse sentään kuolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko todella ollut uutispimennossa nämä 8v mitä ukrainassa on tapahtunut??

    Venäjä on aloittanut 2014 Ukrainassa laittoman separatismin, jonka myötä maa on ollut "sisällissodassa", vaikka on siis ollut käytännössä sodassa Venäjää vastaan. Kansainvälisten tarkkailijajärjestöjen raportoinnin mukaan VALTAOSAN sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan on tuossa sodassa kuten nyt 2022 alkaen Venäjän varsinaisen hyökkäyksen myötä tehneet venäläiset ja heidän tukemat separatistit. Jos et tätä tiedä, olet ollut uutispimennossa itse. Jos et tätä ymmärrä, olet venäläisittäin propagoidussa ajatuspimennossa itse.

    Äänestä

"Varsin pidätelemättömästi Putin-mielinen auto­kulkue saapui Helsinkiin häiriöttä"

Tämä johtuu siitä että Suomi on vapaa demokratia mielenosoitukset ovat sallittuja kunhan niistä ilmoittaa etukäteen eli täysin erilainen asia kuin teillä siellä venäjällä .

Aasiantuntijan mielestä kyseinen mielenilmaisu oli siitä erikoinen että mielenosoituksessa yleensä haetaan asialle julkisuutta mutta nyt vähämielisten Putinistien mielenilmaisu haluttiin heidän toimestaan pidetä salassa aina ajoreittejä myöten mutta kai se on joku venäläinen opittu tapa mielenilmaisuun mitä me emme vain täällä vapaassa maailmassa vielä ymmärrä. 🤣

1Äänestä

Suomessa asuvat venäläiset keräsivät adressiin lähes 6000 nimeä Suomessa asuvien venäläisten keskuudesta sen puolesta että vähämielisten Putinistien mielenilmaisu ja autoilu olisi kielletty .

Katellaan me Suomalaiset sivussa ja annetaan venäläisten laittaa ruotuun heille häpeää tuottava vähemmistönsä.

Äänestä

Jos joku asetuttuu poikkiteloin Suomen Natojäsenyydelle, niin annetaan USAn tuoda ydinaseita Suomeen hyväksymisajaksi.

Äänestä
  • Loistava ajatus ja voisihan niitä ydinaseita sijoittaa Suomeen ihan pysyvästikin, sekä tietysti Naton oman tukikohdan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Loistava ajatus ja voisihan niitä ydinaseita sijoittaa Suomeen ihan pysyvästikin, sekä tietysti Naton oman tukikohdan.

    Kruunaisi koko Natojäsenyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Loistava ajatus ja voisihan niitä ydinaseita sijoittaa Suomeen ihan pysyvästikin, sekä tietysti Naton oman tukikohdan.

    Ydinaseiden sijoituspaikalla ei ole nykypäivänä mitään väliä, sillä ohjusten kantamat vaihtelevat sadoista kilometreistä kymmeniin tuhansiin kilometreihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kruunaisi koko Natojäsenyyden.

    Ettei vain ihan ruunautuisi samalla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ydinaseiden sijoituspaikalla ei ole nykypäivänä mitään väliä, sillä ohjusten kantamat vaihtelevat sadoista kilometreistä kymmeniin tuhansiin kilometreihin.

    Totta tuokin, mutta olisihan se mukava että olisi ihan itärajan tuntumassa jotain tarjottavaakin jos naapuri intoutuisi yllätysvierailulle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta tuokin, mutta olisihan se mukava että olisi ihan itärajan tuntumassa jotain tarjottavaakin jos naapuri intoutuisi yllätysvierailulle.

    Juurikin noin......

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta tuokin, mutta olisihan se mukava että olisi ihan itärajan tuntumassa jotain tarjottavaakin jos naapuri intoutuisi yllätysvierailulle.

    Meinasitko Suomen alueella taktisen ydinaseen posauttaa? Ihan vieraanvaraisuuttasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinasitko Suomen alueella taktisen ydinaseen posauttaa? Ihan vieraanvaraisuuttasi?

    Jokos ne Moskova ja Pietari on Suomen aluetta?
    Sinnehän se vieraanvaraisuus pitää ulottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettei vain ihan ruunautuisi samalla?

    Venäjä ja venäjänmieliset idiootit on ruunattu ajat sitten. Eivät vain tajunneet, että ihannoimansa mafiavaltion ominainen korruptio pilasi kaikki imperialistiset suunnitelmat. Mutta keisarilla ei ole vaatteita, näinhän se menee.

    Äänestä

Jos iikori käy hankalaksi ja alkaa urputtamaan, niin kysytään niiltä: Mitä sitten?
Sen jälkeen laitetaan Osasto Väyrysen kaukopartio Vladivostokiin tuikkaamaan vanjapojan Tyynenmeren laivasto tuleen ja sama uudelleen. Johan tokenee, olen vakuuttunut siitä.
Voidaan sitä jatkaakin, jonsei.

Äänestä

"Omat vahvat puolustusvoimat on yhtä tärkeät natossakin ollessa. "

Ei voi olla!

Nato Tiltujen mukaan - Natomaihin ei ole KOSKAAN hyökätty, eikä tulla koskaan hyökkäämään.
Niin Naton jäsenyyttää ja sen antamaa "turvaa" on tähän mennessä perusteltu? :)

Eikö Nato tarjoakaan suojaa ja turvaa?

Onko siis vain paskapuhetta ettei Natomaahan ole koskaan rys..........sä uskaltanut hyökätä, jos sen hyökkäystä nyt pelätään kun Suomi on käytännössä Naton jäsen?

Miksi Natomaissa pelätään?

Äänestä
  • Tiltun julkitulot muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi. No eihän se nyt mkään ihme olekaan, kun koko ajan tiltun ihannoima isäntävaltio syöksyy yhä syvemmälle joka suhteessa.

    Tiltujen kovasti odottama putinmielisten automielenosoituskin suorastaan kuivui kasaan, muutamia autoja ja harvakseltaan ohikulkijat niihin kiinnittivät huomiota lähinnä hymähdellen pilkallisesti. Ei syntynyt tiltun toivomia levottomuuksia.

    Se on totta, ettei yhteenkään natomaahan Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt. Yhtä totta on sekin, että useinpiin, elleipä ihan jokaiseen, ei-natomaihin Venäjä/Neuvostoliitto on hyökännyt joko suoraan sotavoimalla tai voimakkaalla poliittisella ja väkivallan uhittelulla saaden näiden itsenäisyyttä rajoitettua.

    Ajankohtaisempi kysymyshän on, mitä Venäjällä pelätään. Tuota pelkoahan käytetään nutkin perusteena Venäjän raakalaismaisena hyökkäyksinä siviilikohteisiin Ukrainassa.
    Miksi Venäjällä pelätään?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiltun julkitulot muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi. No eihän se nyt mkään ihme olekaan, kun koko ajan tiltun ihannoima isäntävaltio syöksyy yhä syvemmälle joka suhteessa.

    Tarkennus, tietysti kyse vain eurooppalaisista maista, jotka eivät kuulu Natoon ja niistäkin lähinnä Venäjän/Neuvostoliiton naapurimaista. Niistä jokaiseen taitaa rakas naapurimme olla hyökännyt joskus.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiltun julkitulot muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi. No eihän se nyt mkään ihme olekaan, kun koko ajan tiltun ihannoima isäntävaltio syöksyy yhä syvemmälle joka suhteessa.

    Tiltujen kovasti odottama putinmielisten automielenosoituskin suorastaan kuivui kasaan, muutamia autoja ja harvakseltaan ohikulkijat niihin kiinnittivät huomiota lähinnä hymähdellen pilkallisesti. Ei syntynyt tiltun toivomia levottomuuksia.

    Se on totta, ettei yhteenkään natomaahan Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt. Yhtä totta on sekin, että useinpiin, elleipä ihan jokaiseen, ei-natomaihin Venäjä/Neuvostoliitto on hyökännyt joko suoraan sotavoimalla tai voimakkaalla poliittisella ja väkivallan uhittelulla saaden näiden itsenäisyyttä rajoitettua.

    Ajankohtaisempi kysymyshän on, mitä Venäjällä pelätään. Tuota pelkoahan käytetään nutkin perusteena Venäjän raakalaismaisena hyökkäyksinä siviilikohteisiin Ukrainassa.
    Miksi Venäjällä pelätään?

    Miksikö Venäjällä pelätää?

    Vastaushan on päivänselvä. Venäjällä pelätään demokratian leviämistä Venäjälle. Tai sitä pelkää nimenomaan Putin ja hänen hallintonsa. Syytä ei kai tarvitse kenellekään selittää....

    Oranssi vallankumous oli Putinin painajainen ja Putin pelkää Ukrainan esimerkin leviävän venäjälle kun venäläiset läheisten Ukrainan suhteidensa tähden ovat saaneet seurata Ukrainan kehitystä hiljalleen demokratiaan ja kehittyneen venäjään nähden kaikessa paremmin.

    Ukraina ei ole mikään länsimainen mallimaa mutta hyvään suuntaan menossa omaan tahtiinsa venäjä joka on ja pysyy monella mittarilla täysin korruptioituneena kehitysmaana ei voi sietää Ukrainan kehitystä joka on näyteikkuna venäläisille miten heilläkin voisi mennä Ukraina on Putinille punainen vaate.

    1Äänestä

  • ''Onko siis vain paskapuhetta ettei Natomaahan ole koskaan rys..........sä uskaltanut hyökätä, jos sen hyökkäystä nyt pelätään kun Suomi on käytännössä Naton jäsen?''
    No pikkuryssä todistahan väite vääräksi.

    1Äänestä

  • "Ei voi olla!"

    Tuo möläytys siis koski jonkun väitettä, että omat puolustusvoimat ovat tärkeät Natossakin ollessa. Ja se väite on oikea, ja tuo möläytys on väärä. Nato perustuu jäsenmaittensa asevoimiin, nimitettiinpä niitä nyt puolustusvoimiksi tai joksikin muuksi. Eli kyllä voi ja nimenomaan täytyykin olla niin, että jokaisen omat asevoimat ovat jokaisen oma lähtökohtainen puolustautumisen tae. Nato on PUOLUSTUSLIITTO. Tämä tarkoittaa sitä, että puolustautumisen järjestämisessä on tehty yhteisratkaisuja. Jäsenmaiden puolustus suunnitellaan yhdessä, vaikka se ensisijaisesti lepäisikin jokaisen maan omien voimien varassa.

    "Nato Tiltujen mukaan - Natomaihin ei ole KOSKAAN hyökätty, eikä tulla koskaan hyökkäämään."

    Nato-tiltu on oksymoroni, kuten kommunistikapitalisti tai isänmaallinen suomalainen putinisti. Kyseisen käsitteen käyttäjä on määritelmällisesti idiootti. Mutta on Nato-maahan hyökätty. Terroristit hyökkäsivät Yhdysvaltoihin 2001. Naton 5. artikla aktivoitui ja seurannut operaatio on toistaiseksi pitänyt huolen siitä, ettei vastaavaa hyökkäystä ole missään Nato-maassa, eikä missään muuallakaan nähty.

    "Niin Naton jäsenyyttää ja sen antamaa "turvaa" on tähän mennessä perusteltu?"

    Voisitko opetella suomea edes sen verran, että virkettä muodostaessasi olet päättänyt onko virkkeesi väitelause vai kysymyslause? Tekisitkö edes sen verran, kun suomeksi olet täällä päättänyt trollata? Kerroin yllä esimerkin siitä, miten Naton 5. artikla toimii.

    "Eikö Nato tarjoakaan suojaa ja turvaa?"

    Miten-v*tun-niin "eikö tarjoa"? Katso kuinka paljon Natoon kuulumattomat maat ovat hyökänneet Natoon kuulumattomiin maihin. Vertaa sitä siihen kuinka usein Nato-maihin on hyökätty. Mistähän tämä mahtaisi johtua?

    "Onko siis vain paskapuhetta ettei Natomaahan ole koskaan rys..........sä uskaltanut hyökätä, jos sen hyökkäystä nyt pelätään kun Suomi on käytännössä Naton jäsen?"

    Suomi ei ole käytännössä Naton jäsen, joten kysymyksesi on olkinukke.

    "Miksi Natomaissa pelätään?"

    Koska maailmassa on olemassa Venäjän kaltaisia valtioita, joilla on joukkotuhoaseita. Teoriassa Venäjän kaltainen mafiavaltio voi olla niin sekopäisten kusipäitten johtama, että maailma luisuu kolmanteen maailmansotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiltun julkitulot muuttuvat yhä epätoivoisemmiksi. No eihän se nyt mkään ihme olekaan, kun koko ajan tiltun ihannoima isäntävaltio syöksyy yhä syvemmälle joka suhteessa.

    Tiltujen kovasti odottama putinmielisten automielenosoituskin suorastaan kuivui kasaan, muutamia autoja ja harvakseltaan ohikulkijat niihin kiinnittivät huomiota lähinnä hymähdellen pilkallisesti. Ei syntynyt tiltun toivomia levottomuuksia.

    Se on totta, ettei yhteenkään natomaahan Venäjä/Neuvostoliitto ole koskaan hyökännyt. Yhtä totta on sekin, että useinpiin, elleipä ihan jokaiseen, ei-natomaihin Venäjä/Neuvostoliitto on hyökännyt joko suoraan sotavoimalla tai voimakkaalla poliittisella ja väkivallan uhittelulla saaden näiden itsenäisyyttä rajoitettua.

    Ajankohtaisempi kysymyshän on, mitä Venäjällä pelätään. Tuota pelkoahan käytetään nutkin perusteena Venäjän raakalaismaisena hyökkäyksinä siviilikohteisiin Ukrainassa.
    Miksi Venäjällä pelätään?

    "Miksi Venäjällä pelätään?"

    Kremlissä pelätään Venäjän naapurimaiden värivallankumouksia ja demokratiaa. Ne osoittavat, että ex-neukkumaat alkavat menestyä siirtymällä länttä kohti, ja demokratia taas vetäisi maton alta Venäjän kleptokratialta. Korruptiota vastaan ei tietenkään ole olemassa mitään ihmelääkettä, eikä demokratia yllä lähellekään sellaiseksi. Silti Venäjälle tyypillinen korruptio ei toimisi, jos maa ei olisi niin autoritäärinen.

    Tavalliset venäläiset tietysti voivat pelätä sitten sitä, että länsi hyökkää, koska näin heille on valehdeltu vuosikymmenet. Vaikka Venäjä objektiivisesti katsoen on selkeästi heikompi kuin mitä se yrittää antaa ymmärtää, olisi typerä idea hyökätä sinne, eikä sitä kukaan varmaan suunnittelekaan. Mutta Pohjois-Korealle tyypilliseen tyyliin Venäjä rakentaa oman kansansortonsa ulkopuolisen uhan idean varaan. Venäjästä on tullut kokoajan enemmän Pohjois-Korea.

    Äänestä

No huomennahan se Britannian pääministeri tulee allekirjoittamaan virallisen puolustussopimuksen Suomen Natoprosessin ajaksi.

1Äänestä
  • Ja samaa ovat luvanneet Ranska Saksa ja USA.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samaa ovat luvanneet Ranska Saksa ja USA.

    Ja siinä se tiltun pahin painajainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samaa ovat luvanneet Ranska Saksa ja USA.

    Viro, Norja, Islanti ja Tanska ovat myös luvanneet tukea Suomea ja Ruotsia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viro, Norja, Islanti ja Tanska ovat myös luvanneet tukea Suomea ja Ruotsia.

    Ja yksikään noistaluettelemistasi (Viro, Norja, Islanti ja Tanska) suojelukohteista ei kykene vastustamaan Turkkia!!! :D :D :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja yksikään noistaluettelemistasi (Viro, Norja, Islanti ja Tanska) suojelukohteista ei kykene vastustamaan Turkkia!!! :D :D :D

    Ei ole tarviskaan kun Turkkikin tukee Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä.

    Äänestä

Ja liittymisen jälkeen ryssä onkin sitten täysin ulkona kaikesta lännen toiminnasta missä on ihmisiä mukana.

Äänestä

Suomen paikka on Natossa ja sinne myös mennään.

Äänestä
  • Huomenna alkaa siirtyminen Natoon......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomenna alkaa siirtyminen Natoon......

    Hakupaperi varmaan siirtyy alkuviikosta.

    Äänestä

  • Turkki on toista mieltä.

    Haavistolaiset tukee Isis ja Kurdi terroristeja aivan liikaa.

    Kaiken lisäksi Haavisto on umpi-NATO!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkki on toista mieltä.

    Haavistolaiset tukee Isis ja Kurdi terroristeja aivan liikaa.

    Kaiken lisäksi Haavisto on umpi-NATO!

    Turkki ei ole toista mieltä. Kuten aiemmin on jo ollut käsitys, että Turkki ei asetu Suomen Nato-jäsenyttä vastaan, on Turkin ulkoministeri juuri täsmentänyt asiaa. Erdoganin epämääräinen kommentointi Turkin kielteisestä suhtautumisesta Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä kohtaan on joko Erdoganin valtapeliä tai jokin väärinkäsitys. Erdogan puhuu tarkemmin Ruotsista ja Hollannista, eikä erittele Suomea ongelmaksi. Ja Turkin ulkoministeri on siis tarkentanut, että Turkin ongelmat jäsenyyksissä koskevat Ruotsia, eivät Suomea. Turkin viesti on edelleen se, etteivät he estä jäsenyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turkki on toista mieltä.

    Haavistolaiset tukee Isis ja Kurdi terroristeja aivan liikaa.

    Kaiken lisäksi Haavisto on umpi-NATO!

    ''Kaiken lisäksi Haavisto on umpi-NATO!''
    Sama kuvaushan sopii jokaiseen Kremlin pelleenkin, joten entä sitten?

    Äänestä

Elämme hienoja aikoja.

Äänestä

Natojäsenyys ja turvatakuut......
Ei taida tiltujen itku loppua koskaan?

Äänestä
  • Itkekööt vaikka maailman tappiin asti, mutta me voimme hyvin lopettaa niiden elättien ruokkimisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itkekööt vaikka maailman tappiin asti, mutta me voimme hyvin lopettaa niiden elättien ruokkimisen.

    Ja mielellään heti.

    Äänestä

  • "Natojäsenyys ja turvatakuut......
    Ei taida tiltujen itku loppua koskaan?"

    Ei se lopu niin kauan kuin ovat elossa. Niin kauan kun Natossa ei olla, jauhavat, ettei Natoon päästä tai, ettei ainakaan kannata pyrkiä. Kun Natoon ilmoitetaan aiottavan, jauhavat, että huono idea, ei onnistu, ei päästä, jos päästään, tulee turpaan. Kun Natoon päästään, niin jauhavat, että turpaan tulee. Kun turpaan ei tule, niin jos se myönnetään, ettei vissiin tulekaan, niin alkaa jankutus siitä, että välit Venäjään on pilattu ja Suomi tuhoutuu taantumaan. Kun tätä ei tapahdu, niin sitten jankutetaan kaikista mahdollisista teennäisistä esimerkeistä, että kas näin Nato sanelee sitä ja tätä ja kusettaa Suomea, että voi että ja voi voi. Ollaan olevinaan Suomen asialla näissä voivotteluissa, vaikka oikeasti ollaan Kremlin asialla.

    Äänestä

Natoon mennään eikä ryssä voi sitä estää.

Äänestä
  • Näin on, mutta mahtavan eipäs-juupas shown saavat siihen prosessin rinnalle rakennettua, sitä ei vaan pidä ottaa kovin vakavasti.

    Äänestä

Turkki, Unkari, Kroatia ja muutaman muun natomaan esustajat ovat nyt sitä mieltä etteä Ruotis ja Suomi ovat suojelukohteita, eikä niitä pidä sekoittaa Natoon!

Äänestä
  • Ihanaa leijonat ihanaa, nautittavaa epätoivoa......

    Äänestä

Odottakaa ensi viikkoon kunhan jäsenhakemus on virallisesti lähtenyt niin tulee vielä lisää turvatakuita.

Äänestä
  • Tulossa on ainakin Ranskan ilmoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulossa on ainakin Ranskan ilmoitus.

    Hyvin menee, mutta menköön.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulossa on ainakin Ranskan ilmoitus.

    Ja näin myös tapahtui.
    Suomella ja Ruotsilla on jo aika mahtavat turvatakuut, niin kovat että Putinkin ryhtyi asiaa kannattamaan.

    Äänestä

Ei venäjä hyökkää suomeen......välit vaan paranee naton myötä.... Kohta tehdään kauppaa kun on turvallinen maa ja suomen uhka tulee muualta kuin venäjältä...

Äänestä
  • Ei pidä suomalaisten välittää ryssän väleistä, Suomi pärjää hyvin ilman niitäkin.

    Äänestä

Siinä vaiheessa kun nykyisistä Natokerhon jäsenistä pääosa, joista perustajajäsenistä on mukana kaikki, on hyväksynyt sopparin, niin Suomi saa artikla 5 mukaisen turvan HYVÄKSYNEILTÄ valtioilta. Turkista ja Unkarista viis. Tällöin Suomella ei ole päätösvaltaa Natossa.

Sitteku kaikki jäsenet ml. Turkki ja Unkari, ovat hyväksyneet sopparin, Suomi on täysvaltainen NATO OTAN-kerhon jäsen.

Äänestä

Puhemies Matti Vanhanen sanoi, että lukekaa Naton 5. artikla, siinä ei anneta mitään velvoittavia turvatakuita. Nato ei anna sateenvarjoa ydinasehyökkäystä vastaan, vaikka niin luullaan. Artiklassa lukee, että kukin auttaa toisia vain itse haluamallaan tavalla, mikä voi tarkoittaa melkein mitä tahansa.

Naton 5. artikla:

”Osapuolet sopivat, että aseellinen hyökkäys yhtä tai useampaa osapuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi niitä kaikkia vastaan, ja näin ollen ne sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin osapuoli Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeuttaan yksilölliseen tai kollektiiviseen itsepuolustukseen käyttäessään avustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta osapuolta tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneita sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi yksin ja yhdessä muiden osapuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin, mukaan lukien aseellisten voimakeinojen käyttö, Pohjois-Atlantin turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Tällaisesta aseellisesta hyökkäyksestä ja kaikista sen johdosta toteutetuista toimenpiteistä on välittömästi ilmoitettava turvallisuusneuvostolle. Tällaiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneuvosto on toteuttanut tarvittavat toimenpiteet kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.”

YK:n artikla 51

”Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.”

Äänestä
  • Tiedä sitten kuinka sitä viidettä artiklaa sovellettaisiin tosi paikassa, kun ei ole ryssä koskaan uskaltanut asiaa testata.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ja puhutaan tietysti jäsenyysprosessin aikaisesta turvatakuusta, siitä kun tuntuu olevan kovasti eri mielipiteitä.
Mielestäni Suomi ja Ruotsi ovat jo saaneet niin hyvät ''turvatakuut'' kun se vaan käytännössä on mahdollista, nekään mutta eivät kaikille riitä.
Joten kertokaa nyt sitten että minkälaiset turvatakuut tarvitaan että epäilijätkin olisivat tyytyväisiä?
Vai onko kyseessä pelkkä tekosyy jonka varjolla voi vastustaa Naton jäsenyyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu