Kiellettävää ja rankaistavaa

Aikaisemmin kirjoitin vapaamielisyydestä ja kaavamaisuudesta. Kaavamaisuuden äärimuoto on on halu kieltää ja kriminalisoida kaikki, mikä ei itseä miellytä.

On kulunut 50 vuotta siitä, kun viisas eduskunta määräsi homoseksuaalisuuden sallituksi. Taipumus on tavallisille miehille erittäin vastenmielinen toteuttaa, mutta homoille enemmän kuin herkkä ja kaunis. Nyt entisiä aikoja muistaa enää eläkeikäiset. Nykyihmiset eivät voi enää mieltää, millaista ennen oli.

Homoilla ei ollut muuta kokoontumispaikkaa kuin haisevat pisoaarit, peltirännit, joita silloin vielä oli. Kun en vielä tuntenut asiaa, poikkesin tällaiseen, mutta siellä olikin rivi miehiä esittelemässä toisilleen kikkeliään ja runkkauttamassa itseään.

Kun tulin pisoaariin, lopettivat toimintansa ja painoivat päänsä. Siinä seisoivat alistetut ja häväistyt ressukat, kunnes poistuin. Pisoaareihinkin poliisit välillä tunkivat, saati maksullisiin vessoihin. Homoja raastettiin oikeuteen ja rankaistiin LAIN voimalla.

Ja kuitenkin homot tarvitsivat vain omalla tavallaan rakkautta ja seksiä. Mielestään normaalit halusivat heitä ankarasti kurittaa ja häväistä, mutta viisas eduskunta päätti lopulta iljettävän menon.

x x x x

Samaa iljettävyyttä osoittavat nyt 50 vuotta myöhemmin palstafeministit. Sisarusseksi ei liene kovin yleistä, mutta kun lukee heidän kokemuksistaan täällä netissä, saa huomata, että seksiä harrastavien sisarusten välillä vallitsee todellinen hellyys, herttaisuus ja syvä rakkaus.

Sen palstafeministit haluaisivat kieltää, koska eivät itse ole sellaista tunteneet. Kiellon ja rankaisun perusteeksi riittää, ettei itse halua. Näin ennen yleisessäkin kulttuurissa suhtauduttiin homoihin.

Niin kuin homojen oikeuksien puolustajia, mutta itse homoutta karttavia, uskovaispiireissä haukutaan, niin palstafeministisissä piireissä pidetään täysin luvallisena ja oikeana saada haukkua sisaruusseksin puolustajiä, jotka itse eivät ole koskaan harrastaneet, eivätkä edes halunneet harrastaa sisarusseksiä.

Palstafeministeille oman itsensä halut ovat ainoat sallitut. Iljettävää! 🌹👀

56

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä sinä olet kirjoittanut seksifantasioita tänne siskostasi, turha kieltää.

      • Voi rakentaa fantasian, että rakastaisi jotakin henkilöä, myös siskoa, mutta koska tuntee henkilön, ei rakasta eikä halua.

        Olemme myös vaimoni kanssa fantasioineet hyvistä ystävistä, pariskunnasta, jonka kanssa saattaisi paria vaihtaen herttailla ja olla yhdynnässä useinkin koko elämän ajan. Mutta koska tällaista ei löytynyt, ei ole ketään paria, jonka kanssa olisi halunnut olla. 🌹👀

    • Palstafeministien mielenmaisemaa, ja erityisesti suhtaustumistaan homoihin, kuvaa hyvin pääriekkujansa, jonka kommentti oli jo poistettu palstalta. Tulkoon silti esille:

      "Näemmä rännillä runkkaavat homot hellyyttävät Kynistä enemmän kuin palstan fiksut naiset."

      Sellainen henkinen taso. 🌹👀

    • Anonyymi

      Sisarusten välisessä seksissä on aina kyse pitkään jatkuneesta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista. Kuten aiemminkin joskus kirjoitin sisarusseksi alkaa kenties jo tytön varhaislapsuudessa. Se ei ole koskaan vapaaehtoista, vaan väkivaltaa. Sellaista ei vaan tapahdu, että sisarukset rakastuvat ja alkavat parisuhteeseen reilu kaksikymppisenä. Ja jos joskus tapahtuukin, se kertoo henkistä vaurioista ja pakkomielteestä. Kun ei kyetä terveisiin seksi- ja parisuhteisiin. Alkoholistiperheissä kasvaessa tosin voi tapahtua mitä vaan.

      Vähättelit muistaakseni jossain genetiikan osuutta sukulaisseksissä. Toivottavasti muistan väärin. Tietyissä maailmankolkissa on pitkään naitu sukulaisia kuten serkkuja vuosikymmenet ja tulos on ollut kovin karu. Tolkuttoman paljon niin fyysisiä kuin psykkisiä sairauksia, pahaa jälkeenjääneisyyttä, erittäin alhaista ÄÖ:tä.

      - Sheena

      • Jos sisarukset pariutuvat keskenään ja saavat lapsia, nämä taas saavat lapsia keskenään useasaa polvessa, jokaisessa lisääntymisessä katoaa geenejä. Koska GEENIVIRTA pääpopulaatioon katkeaa, samoja geenejä ei enää tule takaisin, ja suku rappeutuu. Ilmiö tunnetaan egyptin faraoista, jotka perinnönjakosyistä pariutuivat keskenään.

        Jos edes ajoittain pariutuu muiden kuin sisarensa kanssa, tai jos pariutuu vaikka jatkuvasti serkkunsa kanssa, geenivirta pääpopulaatioon säilyy, ja valinnan kautta puuttuvat geenit palautuvat pääpopulaatiosta noudattaen entistä frekvenssiä.

        Jos taas on kyse, kuten suomalaisessa tautiperinnössä piilevästi periytyvistä tautigeeneistä, ne täytyy saada molemmilta suunnilta, jotta tarvittavan entsyymin tuotos kokonaan lakkaa, ja syntyy sairas lapsi, kuten INCL-taudissa. Yhden suunnan virheellinen geeni vain puolittaa entsyymin tuotannon, mikä mainiosti riittää normaaliin elämään.

        Jos edeltä ei ole selvitetty, kenellä (toinen) geeni on viallinen, MAHDOLLISUUS, että se on viallinen, on sama sekä itsellä että toisella aivan siitä huolimatta, onko sukulainen vai ei. Eli mahdollisuus on aina näiden mahdollisuuksien tulo.

        Jos taas päätelmä tehdään ex eventu, niin kuin ihmisellä on taipumus ja kansanomaisesti monet todennäköisyyslaskentaa tuntemattomat tekevät, lähtöryhmät evat eri, ja päättely menee metsään.

        Että todennäköisyyslaskennassa ihmisellä on taipumus tehdä tietynlaisia virheitä, käytetään esimerkiksi rahapelejä tehtäessä. Niiden todellinen todennäköisyys on aivan eri, kuin ihmiset intuitionsa varassa kuvittelevat.

        Kun päätellään ex eventu, tiedetään jo sukuja, joissa on paljon geenivirheitä, mutta ei huomata paljon runsaampia sukuja, joissa on vähän. Jatkopäättely on kuin horoskooppeja tutkitessa. Toiset seikat huomataan paremmin kuin toiset, ja syntyy väärä intuitio, että horoskooppi pitäisi paikkansa.

        Kun tehdään luonnontieteellisiä päätelmiä ei jotakin asiaa VÄHEKSYTÄ tai LIIOITELLA, vaan sanotaan, kuinka asia on. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Jos sisarukset pariutuvat keskenään ja saavat lapsia, nämä taas saavat lapsia keskenään useasaa polvessa, jokaisessa lisääntymisessä katoaa geenejä. Koska GEENIVIRTA pääpopulaatioon katkeaa, samoja geenejä ei enää tule takaisin, ja suku rappeutuu. Ilmiö tunnetaan egyptin faraoista, jotka perinnönjakosyistä pariutuivat keskenään.

        Olet yksinkertaisesti väärässä ja tuo sun levittämä potaska ja disinformaatio on oksettavaa.

        Olet NIIN väärässä. Biologisten sukulaisten suhteista syntyvillä lapsilla on tavallista suurempi kuoleman, perinnöllisten sairauksien tai vammaisuuden riski. Riski on TODELLINEN jo pelkästään samalla paikkakunnalla pitkään asuneiden sukujen keskuudessa, sisaruksia ei ole naitu! Huonoa geeniperimää saadaan aikaiseksi jo naimakaupoilla serkkujen ja pikkuserkkujenkin kesken.

        Tietosi geeneistä on ällistyttävän huono. Kansainvälisessä vertailussa ovat suomalaiset sisäsiittoisuuden kärkipäässä. Tämän johdosta Suomessa on hyvin monia harvinaisia sairauksia, jotka pohjautuvat liian homogeeniseen geeniperimään. Näitä sairauksia ja geenejä on jo pitkään tutkittu, ja aina löytyy lisää sisäsiittoisuudesta johtuvia sairauksia.

        Suomalaiset jäävät silti toiseksi, kun vertaillaan esimerkikisi vaikkapa siirtomaiden pieniä brittiläisiä yhteisöjä Karibialla. Vielä jokunen vuosi sitten heidän keskimääräinen elinikänsä oli reilu 20 vuotta ja parikymppiseksikin asti elämä oli sairauksien täyteistä. Jos suvussa on tapana naida sukuunsa/samaan kylään/yhteisöön kuuluvia, niin siitä ei seuraa mitään hyvää. Näitä yhteisön jäseniä olen omin silmin nähnyt, se oli karmaiseva kokemus.

        Westermarck-ilmiö on suomalaisen Edvard Westermarckin teoria, jonka mukaan henkilöt eivät tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa, kuten sisaruksiinsa. Westermarck arveli, että kyseessä on biologisen evoluution tuottama vaisto, jonka tarkoituksena on estää sisäsiittoisuutta ja insestiä. Jos tuo edellinen vaisto ei toimi, on se erittäin haitallista.

        - Sheena

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos eri paikkakunnilla on eri määrä geneettisiä sairauksia, ja jos niiten laatu ja määrä on kartoitettu, jo tämän tiedon perusteella on arvioitavissa todennäköinen ero geenistössä, mutta jos tällaista TIETOA ei ole, KAIKKI koko Suomessa ovat TÄSMÄLLEEN samalla viivalla.

        Katsot huomaamattasi tietoa EX EVENTU, eli TUTKIMUKSEN jälkeen. Juuri tässä kohden ihmisen intuitio heittää todellisista todennäköisyyslaskelmista. Yritin sitä selittää sinulle, mutta ei mennyt perille.

        Samoin selitin, miksi Westermarckin hypoteesi ei ole validi, mutta et ymmärtänyt. Lohdutukseksi voin sanoa, että moni muukaan ei ymmärrä todennäköisyysmatematiikkaa.

        En usko, että tulet ymmärtämään, joten minun osaltani keskustelu kanssasi tässä asiassa jääköön tähän. Luet jo ennestään "tietoa", jonka eksaktiuden on vinouttanut tarkastelu ex eventu. Aurinkoista kevättä! 🌹 👀

        Ehkäpä voisit linkittää tänne lähteet niihin parempiin tietoihin, jotta kaikki pääsisivät lukemaan niitä parempia tietoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä voisit linkittää tänne lähteet niihin parempiin tietoihin, jotta kaikki pääsisivät lukemaan niitä parempia tietoja?

        Tuo saasta on Kyniksen itse keksimää huuhaapotaskaa. Insesti on kielletty kaikkialla maailmassa erittäin hyvistä syistä eikä sillä ole MITÄÄN tekemistä feminismin kanssa. Äijä on seonnut.

    • Anonyymi

      --"Westermarckin nimi tunnetaan kenties parhaiten hänen mukaansa nimetystä Westermarck-efektistä, jota pidetään edelleen paikkansa pitävänä teoriana insestikiellosta. Sen mukaan yhdessä kasvaneet henkilöt tuntevat toisiaan kohtaan seksuaalista vastenmielisyyttä. Kyseessä oli luonnonvalinnan myötä kehittynyt vaisto, joka ehkäisi insestiä ja sisäsiittoisuutta.

      Westermarckin kehittämä teoria tuli 1900-luvun alussa kansainvälisesti kuuluisaksi, mutta myös kyseenalaistetuksi. Esimerkiksi Sigmund Freud kritisoi kuuluisassa kirjassaan Toteemi ja tabu Westermarckin evolutionistista selitystä insestikiellosta.

      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/13/unohdettu-supertutkija-edvard-westermarck-tutki-insestia-ja-puolusti-naisia

      • Westermarckin hypoteesin virhelähde on siinä, ettei se ota huomioon mahdollisen puolison lähtöryhmien valtavaa kokoeroa. Yhdessä kasvaneita on pieni määrä, mutta erillään kasvaneita valtava määrä.

        Satunnainen valinta eli rakastuminen osuu pieneen määrään todella harvoin. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Westermarckin hypoteesin virhelähde on siinä, ettei se ota huomioon mahdollisen puolison lähtöryhmien valtavaa kokoeroa. Yhdessä kasvaneita on pieni määrä, mutta erillään kasvaneita valtava määrä.

        Satunnainen valinta eli rakastuminen osuu pieneen määrään todella harvoin. 🌹👀

        Yhdessä kasvaneet eivät rakastu toisiinsa koska varttuminen yhdessä aikaansaa luontaisen aversion. Israelin kibbutsit, yhdessä kasvaneet ei-verisukulaisetkaan eivät pariutuneet. Myös jossain Idässä, jossa pojalle otetaan tyttölapsi kasvamaan viereen vaimoksi. Eroluvut olleet suuret.
        Erillään kasvaneita sisaruudestaan tietämättömiä jotka pariutuneet on varmaan joku joukko. Tämä on kuitenkin ihan Westermark ilmiön mukaista koska siinä se pointti on nimenomaan se yhdessä varttuminen.
        Erillään kasvaneet toisistaan tietämättömät voivat naimanaaman mukaan päätyä yhteen.

        Aina, kun aihetta käsitellään, Israelin gibbutsit myös mainitaan. Virhelähde on aivan sama kuin Westermarckin hypoteesissa. Gibbutsissa kasvaneita niin verisukulaisia kuin ei-sukulaisia on hyvin pieni määrä verrattuna niihin, joihin valinta voi osua.

        Tulos on jo silkan satunnaisuuden perusteella se, mitä yritetään selittää. Siis ei ole osoitettu, että valinta osuisi useammin vieraaseen kuin sukulaiseen, kun otetaan vieraitten ja sukulaisten määrän suuri ero.

        Lisäksi tiedetään, että rakastumisia sisarukseen on, vaikka harvoin. Ei ole mitään syytä estää, kun näin on. Ei ole myöskään mitään syytä kehottaa, Jokainen päättäköön ITSE.

        Taikauskoisia kuvitelmia on kyllä kansan keskuudessa. Päätellen ex eventu esimerkiksi ollaan aivan vakuuttuneita, että sisarusavioliitot olisivat sairauksien lähde enemmän kuin muut.

        Vain usean polven sisarusliitto, jos sitä toteutetaan keskeytymättä, johtaa geenivirran katkeamiseen ja rappeumasairauksiin. Serkusavioliitot eivät mahdollista ollenkaan geenivirran katkeamista. 🌹👀

      • kynä.mi kirjoitti:

        "Aina, kun aihetta käsitellään, Israelin gibbutsit myös mainitaan."

        gibbutsi > kibbutsi. Anteeksi! 🌹👀

        Suomalaisten sisäsiittoisuus ja siitä johtuvat sairaudet on tieteellisesti todistettu. Eikä siihen tosiaan tarvita edes sisarusten välisiä avioliittoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaisten sisäsiittoisuus ja siitä johtuvat sairaudet on tieteellisesti todistettu. Eikä siihen tosiaan tarvita edes sisarusten välisiä avioliittoja.

        Olen täsmälleen samaa mieltä sisäsiittoisuudesta biologian kanssa, mutta lionnontieteitä ja todennäköisyysmatematiikkaa ymmärtämätön ei ole kykenevä tekemään oikeita johtopäätöksiä. 🌹👀

    • Anonyymi

      "Taipumus on tavallisille miehille erittäin vastenmielinen"

      Jaa että homot ovat epätavallisia?
      Kovin avaramielinen näkemys.

    • Anonyymi

      Homoseksuaalisuus ja insesti eivät ole millään tavalla keskenään verrannollisia.

      Kuten täällä olikin jo mainittu, on ihan tutkittu että insesti usein alkaa hyvin nuorella iällä ja yleensä vanhemman sukulaisen painostuksesta. Nuorempaa osapuolta manipuloidaan osallistumaan ja pysymään puuhista hiljaa.

      Homoseksuaalisuus ei ole valinta, vaan synnynnäinen ominaisuus siinä missä heteroseksuaalisuuskin. Heterosta ei saa homoa painostamalla eikä manipuloimalla, eikä homosta heteroa. Bi-seksuaalit ovat sitten oma ryhmänsä, joilla on synnynnäinen kiinnostus molempia sukupuolia kohtaan.

      Se mitä ihmiset tekevät makkarissa keskenään ei muille kuulu.
      Naapurin pullantuoksuinen mummo saattaa olla raju dominatrix, joka antaa kylän papparaisille piiskaa seksikeinussa.
      Työpaikan tuima toimitusjohtaja saattaa kotona tykätä vetää vaipat jalkaan ja tulla juotetuksi tuttipullosta.

      Niin kauan kuin kaikki osallistujat ovat vapaaehtoisesti mukana, on aivan samantekevää miten tuhmaa tai kilttiä menoa kukin makkarissaan harrastaa.

      Insesti ei kuulu samaan kastiin seksipreferenssien kanssa. Siinä ei ole kyse synnynnäisistä ominaisuuksista tai myöhemmin opituista mieltymyksistä.
      Insestissä on kyse vallasta, heikomman vastentahtoisesta alistamisesta, ja se alkaa lähes aina jo lapsuudessa.

      • Etiologia lienee eri, mutta nyt ei ollutkaan kyse etiologiasta, vaan ihmisten suhtautumisesta. Yleisen kulttuurin suhtautuminen homouteen oli samankaltainen, kuin palstafeministien suhtautuminen sisarusseksiin nykyisin. 🌹👀

      • kynä.mi kirjoitti:

        Etiologia lienee eri, mutta nyt ei ollutkaan kyse etiologiasta, vaan ihmisten suhtautumisesta. Yleisen kulttuurin suhtautuminen homouteen oli samankaltainen, kuin palstafeministien suhtautuminen sisarusseksiin nykyisin. 🌹👀

        Seikka, että on myös rikollista vallankäyttöä eräissä insestin muodoissa, on feministisessä ideologiassa saanut sisällön, että insesti olisi vallankäyttöä AINA.

        Samaa ideologiaa paralleelisti olisi, että jos epäinsestisessä seksissä, esimerkiksi raiskauksessa, on rikollista vallankäyttöä, sitä on seksissä AINA. 🌹👀

        Insesti on vallankäyttöä aina. Siitä ei ole erimielisyyttä missään lähteissä.

    • Koko vierailuni ajan tällä palstalla olen ihmetellyt, kuinka muut feministit eivät edes inahda erään edesottamuksista. Hän sekä kirjoittelee palstalle useammin kuin muut yhteensä, usein jopa monet kerrat parin minuutin välein.

      Hän on selvästi myös HARHAINEN ja selittää arvauksiaan tosiasioina tai alunperin tosiasiota itse ilmaisten aivan päinvastaisina. On vaikea käsittää, mitä muiden feministien päässä liikkuu, kun ei näin ilmeiseen trollailuun sano mitään.

      Kaksi hypoteesia on noussut mieleeni:

      1) Muut kirjoittajat varovat, etteivät poikkipuolisella sanalla saa häntä silmillensä. Vaara kun on ilmeinen.

      2) Koska hän osoittaa femisistisiä piirteitä, tuntevat ryhmäsolidaarisuutta.

      Kumpikaan selitys ei kuitenkaan kuulosta riittävältä. Miksi siis muut ovat hiljaa? 🌹👀

      • Anonyymi

        Aihe ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta jankuttaa. En koe saavani mitään iloa jankkaamisesta tämän aiheen ympärillä.

        𝕵𝖆𝖘𝖚

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aihe ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta jankuttaa. En koe saavani mitään iloa jankkaamisesta tämän aiheen ympärillä.

        𝕵𝖆𝖘𝖚

        Kommentti on ikään kuin vastaus kysymykseeni, mutta käsittelee jonkun henkilökohtaisia tuntemuksia. Ei tunnu olevan kyse samasta asiasta. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Kommentti on ikään kuin vastaus kysymykseeni, mutta käsittelee jonkun henkilökohtaisia tuntemuksia. Ei tunnu olevan kyse samasta asiasta. 🌹👀

        Mutta kumoaa nämä väittämät kohdallani.

        "1) Muut kirjoittajat varovat, etteivät poikkipuolisella sanalla saa häntä silmillensä. Vaara kun on ilmeinen.

        2) Koska hän osoittaa femisistisiä piirteitä, tuntevat ryhmäsolidaarisuutta."

        𝕵𝖆𝖘𝖚

      • kynä.mi kirjoitti:

        Kommentti on ikään kuin vastaus kysymykseeni, mutta käsittelee jonkun henkilökohtaisia tuntemuksia. Ei tunnu olevan kyse samasta asiasta. 🌹👀

        En myöskään ymmärrä, miksi henkilö valittaa "jankkauksesta" aloituksissani, vaikka varmasti tietäisi olla niitä lukematta, kun näkee nikkini. Miksi hän kuitenkin lukee, vaikka "ei koe saavansa mitään iloa jankkaamisesta tämän aiheen ympärillä"? 🌹👀

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kumoaa nämä väittämät kohdallani.

        "1) Muut kirjoittajat varovat, etteivät poikkipuolisella sanalla saa häntä silmillensä. Vaara kun on ilmeinen.

        2) Koska hän osoittaa femisistisiä piirteitä, tuntevat ryhmäsolidaarisuutta."

        𝕵𝖆𝖘𝖚

        Kerroin omia arvelujani. Miksi kumoaisin niitä jonkin kohdalla? Minähän KYSYIN, enkä väittänyt. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Kerroin omia arvelujani. Miksi kumoaisin niitä jonkin kohdalla? Minähän KYSYIN, enkä väittänyt. 🌹👀

        Kysymyksiin sisältyi silti oletus, joka voi olla myös väittämä.

        𝕵𝖆𝖘𝖚

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        En myöskään ymmärrä, miksi henkilö valittaa "jankkauksesta" aloituksissani, vaikka varmasti tietäisi olla niitä lukematta, kun näkee nikkini. Miksi hän kuitenkin lukee, vaikka "ei koe saavansa mitään iloa jankkaamisesta tämän aiheen ympärillä"? 🌹👀

        Lukeminen on eri asia, kun jankata itse jonkun kanssa. En jaksa jankata kanssasi. :)

        𝕵𝖆𝖘𝖚

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukeminen on eri asia, kun jankata itse jonkun kanssa. En jaksa jankata kanssasi. :)

        𝕵𝖆𝖘𝖚

        Jostakin syystä teet sitäkin parhaillaan. Minulle riitti. Sapienti sat. Aurinkoista ja lämmintä kevättä! 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Jostakin syystä teet sitäkin parhaillaan. Minulle riitti. Sapienti sat. Aurinkoista ja lämmintä kevättä! 🌹👀

        En tee, minä keskustelen eri aiheesta, kun aloituksesi. Jonka sisällöstä en jaksa jankata kanssasi. Olemme ikuisesti eri mieltä, niin eipä tuosta jankkaamalla muuksi tilanne muutu. :)

        Mukavaa päivää.

        𝕵𝖆𝖘𝖚

      • Anonyymi

        Johtunee siitä, että kuvittelet usean kirjoittajan olevan vain yksi.

        terv. Yksi eräistä

      • Anonyymi

        Feministinä täytyy todeta, että yhtäkään harhaista trollaaja-feministiä en ole tällä palstalla bongannut.

        Sen sijaan harhaisen god-complexista kärsivän ukkelin juttuja täällä näkee harva se päivä.

    • Anonyymi

      Pitkiä kirjoitelmia, saa muutamankin novellin raqgaistuksistakin tehtyä jo.

      Itse kaikki ohjelmat ja käyttöjärjestelmän uudelleen asennus ja levyn partitiointa ja formatointi, oma hommansa asennella kaikki ohjelmat uudestaan.

      On kuitenkin varmuuskopiot aina tärkeistä jutuista jossa, mutta: onkin viisasta kerran vuodessa formatoida kiintolevy, kun kaikkea turhaa kertyy aina koneelle, puhdistaa.

    • Useat kommentoijat pyrkivät viemään keskustelua sivuraiteelle, mutta aihe oli, kuten aloituksessani selvästi sanoin, että oman halun vastaisen teon rangaistavaksi saaminen on kaavamaisuuden äärimmäinen muoto.

      Feministit ovat erityisesti taipuvia sekä 1) kaavamaisuuteen ja 2) haluun rangaista sellaisesta, mitä itse ei diggaa.

      Summa summarum: feminismi pyrkii olemaan AINOA sallittu ideologia, oikean mitta, rangaistuksen uhalla. Naapurimaassamme on vallalla ideologia, jota tuetaan rangaistuksin. Suomalaisessa ja muussa länsimaisessa demokratiassa tällaista ei sallita.

      Muuten, naiset ovat kauniita, oppineempia kuin me miehet, fiksuja, tehokkaita, sitkeitä, eivätkä millään alalla osoittadu heikommiksi. 🌹👀

      • Anonyymi

        Sinä ainoastaan olet taipuvainen haukkumaan feministejä ja mitätöimään geenitutkimuksen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ainoastaan olet taipuvainen haukkumaan feministejä ja mitätöimään geenitutkimuksen.

        Feminismi on affektiivista, hataraa ja ristiriitaista ideologiaa. Geenitutkimus on eksaktia luonnontiedettä, johon feministien ymmärrys ei riitä. Riittää vai perinteisiin luuloihin ja common senseen. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Feminismi on affektiivista, hataraa ja ristiriitaista ideologiaa. Geenitutkimus on eksaktia luonnontiedettä, johon feministien ymmärrys ei riitä. Riittää vai perinteisiin luuloihin ja common senseen. 🌹👀

        Naiset eivät ole miehiä tyhmempiä, mutta heidän ymmärrys ei kuitenkaan riitä?

        Huomaatko itse kuinka pahasti puhut itseäsi pussiin joka käänteessä, vai onko se ihan tarkoituskin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset eivät ole miehiä tyhmempiä, mutta heidän ymmärrys ei kuitenkaan riitä?

        Huomaatko itse kuinka pahasti puhut itseäsi pussiin joka käänteessä, vai onko se ihan tarkoituskin?

        Kyniksestä on vaikea päästä selvyyteen siitä trollaaako hän huvikseen vai onko hän oikeasti noin sekaisin. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia, mutta itse kallistun ensimmäiseen vaihtoehtoon. Hänen "sekopäisyytensä" kun on hyvin johdonmukaista ja tarkoitushakuisen oloista.

        Olen tullut samaan johtopäätökseen - asialleen omistautunut trolli kyseessä.

    • Anonyymi

      Minua huvitti suurestrikin jalkojen vibraattori eli vempul liikuttelee, mainoksissa oli

    • Anonyymi

      Tuollainen oli aika jännittävä elokuvas missä Michellle Pfeiffer oli kissanaisena, jännä mutta ei niin kovin hyvä.-

    • Näyttää siltä, että palstailijat eivät lainkaan edes tiedä, mitä tarkoittaa asian tarkastelu ILMAN TUTKIMUSTIETOA ja TUTKIMUKSEN JÄLKEEN eli ex eventu. Heillä on kansanomainen käsitys, jossa on SEKAISIN kumpaakin.

      Todennäköisyyspäätelmiä ei kuitenkaan voida tehdä, ellei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon me tiedämme YKSILÖSTÄ.

      Jos tiedämme vain, että hän on kantasuomalainen, mutta emme muuta, todennäköisyys, että hän kantaa suomalaiseen tautiperintöön kuuluvaa geeniä on eri, kuin jos tiedämme, että hän on tutkitulta alueelta, jossa tiedetään taudin esiintyvyys SILLÄ alueella.

      Samoin sisäsiittoisuuden aste myös muiden geenien suhteen rippuu siitä, miltä alueelta Suomesta henkilö on kotoisin.

      Koska palstailijoiden tieto on vain kansanomaista, nämä asiat menevät iloisesti sekaisin. Tuloksena on, että palstailijat LUULEVAT minun vastustavan eksaktia tutkimusta, joka on selvittänyt sekä sisäsiittoisuutta, suomalaista tautiperintöä että geenitutkimusta.

      Eräs mies oli käynyt 1900-luvun alkupuolella 2-vuotisen kansakoulun, jatkanut opintojaan lukemalla kaldealaista unikirjaa ja paikallislehteä. Hän oli ERITTÄIN varma, että hän hallitsee asiat HYVIN.

      Ennen digitalisoitumista radiossa annettiin aikamerkki. Mies kertoi, että hänellä oli niin tarkka taskukello, että oli havainnut radion aikamerkin heittävän pari sekuntia puoleen ja toiseen.

      Palstalaisille on käynyt samoin, luulevat tietävänsä enemmän, kuin tietävät ja ryhtyvät väittämään vastaan henkilölle, joka on oikeasti perehtynyt biologiseen tutkimukseen.

      Koska näyttää mahdottomalta oikoa nettikeskustelussa kansanomaista tietoa genetiikasta ja populaatiogenetiikasta, en toistaiseksi puutu aihepiiriin.

      Edelleen pidätän itselläni oikeuden propagoida kahden aikuisen tai kahden lapsen sukulaisseksin sallittavuutta. Puhun edelleen naisen kauneudesta ja naisen kauneimman eryityiskauneudesta, herttailusta ja sydämellisestä rakkaudesta sekä monenlaisesta vapaamielisyydestä, jota muutamat palstafeministit nimittävät sairaudeksi ja pervoiluksi.

      Kovuuden ja vaativuuden tilalle lämpöä ja rakkautta. 🌹👀

      • Anonyymi

        Linkitä lähteet jutuillesi, niin palstan väki pääsee sivistämään itseään.

      • Anonyymi

        Jokaikinen täällä pitää sua sairaana ja vastenmielisenä ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaikinen täällä pitää sua sairaana ja vastenmielisenä ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        "Näyttää siltä, että palstailijat eivät lainkaan edes tiedä, mitä tarkoittaa asian tarkastelu ILMAN TUTKIMUSTIETOA ja TUTKIMUKSEN JÄLKEEN eli ex eventu."

        Vaikuttaa lähinnä siltä, että tuo asia epäselvä sinulle. Et ole kertaakaan esittänyt yhtään ainoaa TUTKIMUSTIETOA, mutta sitäkin enemmän täysin ilman tutkimusta esitettyjä arvauksia, jotka eivät ansaitse tulla kutsutuksi edes hypoteeseiksi.

      • Anonyymi

        "Koska näyttää mahdottomalta oikoa nettikeskustelussa kansanomaista tietoa genetiikasta ja populaatiogenetiikasta, en toistaiseksi puutu aihepiiriin."

        Luotettavasti tutkittua tietoa ja lunnontieteellistä konsensusta onkin hyvin vaikea kumota pelkällä mutulla ja propagandalla.

    • Anonyymi

      Ei lämpöä lisää jos on liian läåmmintä jottta ei saa nukuttua.

      Taskukello, tqrkks ja viallinen sarjakuvassa, Tex Willerissä El Muerto oli, kun viallinen taskukello hälyttää niin pitää vetää aseet.

    • Meillä on erinomainen lainsäädäntö, joka kieltää aikuisen ja lapsen välisen seksin kategorisesti, olivatpa he sukulaisia tai eivät, eikä lapsiosapuolta rangaista missään oloissa.

      Jos molemmat ovat aikuisia, asia on asianomistajakysymys. Toisen täytyisi tehdä rikosilmoitus, mutta vapaaehtoisessa seksissä se ei tietenkään tule kyseeseen. Ei siten ole edes teoriassa mahdollista, että vapaaehtoisesta sukulaisseksistä rangaistaisiin, joten poliisi ei ota asiaa edes tutkittavaksi kolmannen osapuolen epäilyn perusteella.

      Lapsen ja aikuisen välistä insestiä ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA tule dekriminalisoida. Jos aikuinen sukulainen on väkisinmaannut aikuisen sukulaisen, siihen on jo raiskauksen kieltävä pykälä.

      Mikään ei tulisi oikeuskäytännössä muuttumaan, jos sukulaisseksi teoriasssakin dekriminalisoitaisiin, sillä jo nyt AINOAT mistä rangaistaan, ovat raiskaus ja lapsen raiskaus, joista ragaistaisiin edelleenkin, ja ihmiskauppa ja paritus. 🌹👀

      • Anonyymi

        Julkaisepa tuo omalla nimellä ja naamalla. Uskallatko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Julkaisepa tuo omalla nimellä ja naamalla. Uskallatko?

        Mikäs vika siinä muka on? Eduskunnassakin ainakin yksi tunnettu nainen ajaa samaa asiaa samoin argumentein. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Mikäs vika siinä muka on? Eduskunnassakin ainakin yksi tunnettu nainen ajaa samaa asiaa samoin argumentein. 🌹👀

        Eli et uskalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli et uskalla.

        Mikäs sinua estää nimettömällä palstalla esiintymästä nimelläsi? Etkö ole huomannut, että puskista huutelijat, jotka eivät käytä edes rekattua nikkiä, ovat jo muutenkin maalittamassa ja lausumassa törkeyksiä? 🌹👀

      • Anonyymi

        Puhut taas asian vierestä.

        Pedoilu ja insesti ovat eri asioita.

        Sisarusten välinen insesti alkaa useimmiten lapsuudessa, kummankin osapuolen ollessa alaikäisiä. Vanhempi sukulainen painostaa ja manipuloi nuoremman mukaan.

        Aikuiset sisarukset eivät tuosta vaan ala täysi-ikäistyttyään muhinoimaan keskenään.

        Jätät jatkuvasti huomioimatta sen faktan, että insesti alkaa aina lapsuudessa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe