Niin kai se on, että joku / jotkut väärät ihmiset voivat pilata elämäsi. Elämän kova koulu!
Toinen ihminen voi pilata elämäsi
Anonyymi
1042388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
ainakin Pekka Puupäät Tallinnassa
Oletin että aloitus tarkoitti uutta maailmanjärjestystä jossa koko terveydenhuollon päätäntävalta menee yhdelle ihmiselle WHO:n johtajalle.
Suomi luovuttaa koko päätäntävallan oman maan terveydenhuollosta ja rokottamisista WHO:n johtajalle.
Mitään rokotteita ei saa tutkia, on vain otettava piikkiä, sitä mitä annetaan. Vaikka tuhat piikkiä kun käsky käy.
Enää ihmisten tappaminen ei tarvitse sotia.
Oli aika ketku asia tämäkin asia, mutta läpihän se suomalaislampaille kaikki menee.
Tämän hetken "voiton maksimointi, ahneuden henki" -maailma hakee oppimiskäyrää sille, milloin pitää antaa mikäkin "rokote", "pandemia" julistettaessa, jotta ihmiset saadaan kuolemaan juuri kun ovat 65 ikävuotta paikkeilla. Tavoite on saada eläköityvät kuolleiksi hyvissä ajoin jotta ansaitut eläkkeet jäisivät nostamatta.
Jos kuuluu hyvävelipiireihin korkeimmalla tasolla, voi välttyä pakkorokotuksilta, joihin määräysvalta ollaan Suomessa siirtämässä ulkomaalaisten edunsaajien hallintaan.
Millainen johto Suomella on? Sitä voi kansalaiset itsekseen miettiä. Suurin osa tosin ei kykene eikä osaa.
Mieluummin uskotaan johonkin tuntemattomien ja nimettömien pitämiin "Fact check" sivustoihin, ja luotetaan että rokotteet ovat hyviä eikä niitä tarvitse vaatia tutkittaviksi. sivustoihin
Ei kukaan voi pilata elämääsi, ellet anna sen tapahtua.
Kyllä voi pilata helpostikin. Siihen ei tarvii kuin valtaa ja pahatahtoisia ihmisiä!
Missä niitä pahantahtoisia näkee?
Narsisti ,psykopaatit on pahimpia. Ikävä kyllä niitä on jo aika iso prosentti kaikista maailman ihmisistä. Kaikki ei ole suoria tappajia mutta tuhoavat ihmiselämiä hyvin tehokkaasti joka päivä, ja hyvin eri tavalla.
Nokialla
Kaikkein vähälahjaisimmilla on aina kovin halu päästä valtaan ja seuraukset ovat sitten sen mukaisia.
Vaikea sanoa onko kyse vähälahjaisimmista vaiko suhdetoiminnasta? Ne kenellä on suhteita voittaa. Tuskinpa hekään nyt mitään järjenjättiläisiä.
Jos katsotaan koulutus, työkokemus jne. Ei elätä tasavertaisessa yhteiskunnassa. Se on tullut nähtyä ja koettua. Mitä enemmän yrittää, sitä enemmän saa turpaan.
Jos tietoisesti hankaloitetaan toisen ihmisen elämää niin se on rikos
YÖÖKS mitä suomen kieltä: "Ne kenellä on suhteita voittaa."
P.o. "Ne, joilla on suhteita, voittavat."
Salli mun nauraa.
Mitäs nauramista tässä on?
Kusipäiset ihmiset hankaloittavat toisen elämää...
aika väjä-älytä tai ulkona maailmasta olevaa jos ei käsitä että valtapiirit hallitsee ja määrää myös ne työpaikat ja menestykset- ei suomi oo joku amerikka jossa vapaasti voi menestyä omalla työllä tai taidoilla- jos ei ole jotenkin vapaa tästä kommunismi-systeemistä jota RKP maassamme johtaa
heh heh heh...
kyllä se on juuri se uhri joka rikolliseksi leimataan- jos siihen mennään.
SRK eli lestat hallitsevat maatamme
Olen aina ollut tuota mieltä. Vallan kahvaan hakeutuu pääosin vain hyvin yksinkertaisia narsisteja, ja jälki on todellakin sen mukaista. En ole tavannut yhtäkään oikeasti älykästä ihmistä joka niihin hommiin tahtoisi, tavoitteet on aina ollut jossain ihan muualla.
Juuri niin, kuten tämä Amerikan tilanne:
https://www.stara.fi/2022/05/16/nainen-kasvoi-kultissa-ymmarsi-asian-vasta-muutettuaan-pois/
Hänellä on paljon kohtalontovereita EU-Suomessakin.
Juuri näin ja nämä minä itse ja minä ensin ja minä taas sitten veilä narsistinen luonne niin se on siinä, noille kun muut ihmiset ovat pelkkiä pelinappuloita.
Yeap, kuten sinäkin. - Nm. Ole tarkkana
No just. Sitä saa mitä tilaa.
Suhdetoiminnassa tarvitaan aika lailla sosiaalista älyä. Jos uralla eteneminen on päällimmäinen motiivi, niin sen kyllä vaistoaa, ja ihmiset alkavat vältellä.
Narsisteja+on+vain+noin+0.5-2%++väestöstä.++70+prosenttia+heistä+on+jostain+syystä+miehiä.+++++++Narsismista+löytyy+myös+hiljainen+versio,++jossa+manipuloidaan+huomiota+ja+hallitaan+ympäristöä+omalla+heikkoudella.+Narsismiin+liittyy+aina+manipulaatio.++Narsisteilla+on+myös+taipumus+nähdä+narsismia+kaikkialla.+++Ulospäin+suuntautuminen+tai+esiintymiskyky+eivät+ole+narsismia,+vaikka+kateelliset++usein+niin+väittävät.++Kenessä+tahansa+voi++olla+yksittäisiä+narsistisia+piirteitä,+++vaikka+he+eivät+ole+narsisteja.+++Useimmista+on+kiva,+jos+ympäristö+arvostaa.++Kyse+on+vain+siitä+miten+pitkälle++arvostuksen+saamiseksi+on+valmis+menemään.
Täyspäiset eivät edes päädy kultteihin.:D
Just näin!
Yleensä ihmisiä kai autetaan, mutta ei näemmä kaikkia. Se on pelin henki. Kaveria jeesataan, mutta ei tuntemattomia.
Minun nuoruudessa uskonlahko sai minut sairastumaan.
Mistä tiedät, että tässä tarkoitettiin edes uskonlahkoa?
Onkohan uskonlahkon tekemät tietomurrot nyt loppuneet?
vaarallinen yhteisö
https://voima.fi/arkisto-voima/herrain-huoneissa/
Se oli aika yleistä 70 luvulla.
Miten päädyit lahkoon? Miksi jäit sinne, kunnes sairastuit? Miksi kaikki eivät sairastuneet? Taisit sairastua, koska sinulla oli taipumus siihen. Uskontoa tulkitaan aina oman mielen läpi. Ahdistuneen usko on ahdistunutta, psykoottisen harhaista. Sama asia voi olla yhdelle hieno tavoite ja toiselle raskas vaatimus. Ympäristö ei sairastuta. Mutta siinä voi olla jotakin, joka laukaisee piilevän sairauden. Se on hyvä tunnistaa ajoissa ja ottaa etäisyyttä.
Sairasta on se, että toiselle ihmiselle tehdään tämmöistä tietoisesti... vielä pitkä kestoisesti. Rikosilmoituksia toki tehty näistä kriminaaleista aiheesta.
on tehty-
vaan vaikeita todistaa- ja kuten sanottiin se uhri siinä ue´seimmiten leimataan syylliseks kun joukko vainoajia yhdessä todistaa ja järkkäile e jutut-
satanistithan on usein myös hallituksissa ja poliiseissa?
Joukkovainoa tässäkin. Onneksi on todisteita, että ei tarvitse uhri omaa psyykettä epäillä.
ihminen rakentasi elämän eri tavalla,jos nuodena olisi vanhan ihmisen viisaus ja kokemus elämän rakenteluun, vai olisiko niin että moni asija jäisi tekemättä harkiten asijaa järjellä,
Minä olen sanonut, että jos käyttäydyn fiksusti, niin se ei ainakaan johdu geeneistä eikä hyvästä kotikasvatuksesta.
Elämäsi päättyy.
Elämäsi päättyy aikaisemmin!
???
Ei voi, kun on osa mun elämää. Olen ottanut senkin huomioon suunnitelmissani.
" Rakkautta on se, että antaa toisen pilata elämänsä. " - Nm. Avioliitto tms. parisuhde
Avioliitto voi olla myös kahle tai hidaste. Kaikki eivät sovi yhteen tai kasvaa erilleen. Se on tyypillistä, mutta ikävää... :(
Jos antaa ja tekee paljon toisen puolesta, ja itse saa tilalle vaan kärsimystä, ei oikein ole mennyt pelimerkit...
Miksi "toisen", aikuisen ihmisen "puolesta" pitäisi tehdä "paljon" ? - Nm. Tai mitään
Tuo on narsistista ajatusmaailmaa. Kyllä yleensä ihmisiä autetaan, varsinkin jos apua pyydetään. Ehkä ajattelen eri tavalla sitten.... Ei ihmisiä pidä pulaan jättää.
Pitää olla terveellä tavalla itsekäs eikä alistua. Röyhkeitä hyväksikäyttäjiä riittää.
on taas aineellisen kommunsmi-maailman tyhjää 'viisauttta'-
vain Jeesus on vapaus.
Yeap, se onkin aivan eri asia kuin puolesta tekeminen. - Nm. Huolehdi vain oma narsissisi
Kyse on tietoisista valinnoista, eikä pelimerkeistä.
Et erota tervettä itsetuntoa narsismista. Rakkauden ansaitsemista passaamalla kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Rakkaudessa ei riipu hintalappua. Se mikä tehdään, tehdään ilman jälkipuheita ja katkeruutta.
Terve itsetunto ja kyky vetää rajoja ei ole narsismia. Narsismi on huomion hakemista manipulaatiolla. Aikuinen terve ihminen ei kaipaa jatkuvaa paapomista. Sellainen ei ole rakkautta, vaan läheisriippuvuutta. Läheisriippuvuudessa henkilö yrittää ansaita toisen rakkautta tekemällä asioita hänen puolestaan. Kyse ei ole siitä, ettei toiselle saisi tehdä palveluksia. On vain pidettävä huoli tasapainosta, ettei muodostu hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn rooleja. Jälkipuheet ja katkeruus kertovat, että sillä tiellä ollaan.
Voi jopa lopettaa elämän joten on katsottava tarkkaan kenen kanssa kaveeraa.
Tietenkin voi jos on valtaa, esim. poliiseilta se onnistuu helpostikin.
Jeesus on Kaikkivaltias Luoja siksi Hän kykenee parantamaan pilatun elämän.
Kannattaa rukoilla apua, pelastusta ja viisautta Jeesukselta.
Kolme muskeettisoturia oli hieno elokuva.
Ei Jeesus kaikkia / kaikkea pelasta. Ihmiset näiden tekojen takana on.
Jeesuksenkin kanssa pitää oppia, kasvaa ja kehittyä.
Jumala armahtaa, minä en -Tony Halme
Ihan on mukavaa oleilla yksikseenkin. Outoa, että ne ihmiset pilaavat elämän ja sittenkään, niitten kanssa ei voi olla seurustelematta.
Ei kai elämässä yksin pääse pitkälle. Kyllä niitä ihmisiä ympärille tarvitsee. Samanhenkisiä ihmisiä pitäis olla ympärillä.
Kelan virkailija saa sinut hullulaan
kahdessa tunnissa yhdellä puhelinsoitolla
jos ne haluaa pilata ihmisen elämän ja
häpäistä hänet naapureiden silmisssä.
Kantaan kirjattu hullukirjaus onkin
asiakkaalle elinkautinen.
Sellainen valta on Kelan henkilöstöllä,
eikä kukaan eikä mikään valvo niiden toimia
eikä rankaise niitä väärinkäytöksistä.
Siinä mietittävää sodan jälkeiseen Suomeen.
Halutaanko Suomeen näin käyttäytyvää organisaatiota.
te toimisto toinen samanlainen, joiden edes ottamuksia käytännössä valvo kukaan viran omainen,
uppis
Rikollinen haluaa elää laista välittämättä omaa etuaan ajaen ja muita hyväksikäyttäen. Yhteiskunta on valtuuttanut poliisin ottamaan rikollisen kiinni ja tuomioistuimet antamaan rikolliselle tuomiot. Poliisit ja tuomioistuimet yrittävät estää ja tavallaan pilaavat muita ihmisiä hyväksikäyttävän ja rikollisen elämäntavan valinneen rikollisen tälläisen elämäntavan. Kelapummit arvostelevat samoin perustein Kelan virkailijoita kuin rikolliset arvostelevat poliisia ja tuomioistuimia. Kuka pitää yhteiskunnan toimintaa vääränä paitsi taparikollinen ja kelapummi itse.
Kyllä se noin on. Siksi pitää olla tarkka siitä kenen kanssa haluaa aikaansa jakaa. Kun tuntee ihmisen on hyvä olla.
Väärät kaverit tai väärä puoliso niin saa sillä elämänsä pilattua jos ei muuten. Elämä on valintoja..
Uppis
Ei voi, jos et anna.
Helppo yhden ihmisen elämä on pilata
Kela, nykyisen muotoinen vakuutustoiminta ja
lääkis& lääkärit&hoitajat - systeemi
ei tule enää sodan jälkeiseen Suomeen.
Sotarikolliset tuomitaan ja niiden toiminta kielletään ja estetään.
Älkää ottako vakuutuksia, älkää menkö lääkäriin,
jos ette halua tulla pahoinpidellyiksi.
Paskoja ihmisiä maa täynnä!
Tämmöiseen pilaamiseen ei tarvita, kuin kourallinen pahatahtoisia natsisteja
"Menee aikaa,kunnes ihminen oppii elämään itselleen"!!!
Tarviiko sitä itselleen pelkästään elää? Kai sitä pitää myös toisten kanssa elää.
"Itselleen elo on tärkeintä"!!!
Jos ei itsensä kanssa viihdy, niin ei viihdy muidenkaan kanssa.
Mutta turha jäädä odottamaan, että muut ihmiset korjaisivat elämäsi.
Sinä voit itse vaikuttaa siihen, mitä itse teet. Ja muuhun et niin hirveästi voikkaan vaikuttaa.
Helluntailaiset pilaavat muiden elämän tarkoituksellisesti
Kyllä se noin on. Siksi pitää tarkkaan valita kenet elämäänsä päästää. Jos ei sopivaa löydy, niin sitten ollaaan yksin loppuelämän ajan.
Anna K työ pahoinvointi henkilö pilaa elämäni ja monen muunkin
"Kyllä,ketään ei saa päästää oman päänsä sisäpuolelle"!!!
Todellakin voi. Minun elämäni pilasi Gunnar, se vierasmaalainen.
Narsismi on se mikä tappaa elämän mutta sitä vastaan joudutaan vielä julistamaan sota,saattepa nähdä. Tai kaikki elämä kuolee tälläkin planeetalla. Niin on voinut käydä jo tuhansille planeetoille maailmankaikkeudessa ennen tätä Maata.
Narsismiin on vara vain rikkailla riistäjillä. Mutta maapallon he kyllä tuhoavat. Tosi on.
Narsismi on paha sairaus. Tuhoaa tämän kansakunnan
Se että tietoisesti hankaloitetaan toisen ihmisen elämää on anteeksiantamatonta
Olen samaa mieltä, sellaisesta on omakohtaista kokemusta.
Mitäs jos niitä ihmisiä on vielä useampi?
Semmoinen saatanan hyväveliverkosto yhtä vastaan. Pihtiperintä voimissaan...
Siskoni on hirvein tapaus. Ei hetken rauhaa. Keksii vaikka mitä peeeee.....ä. En anna pahemmin vaikuttaa elämääni. Vaihdan nimeni ja muutan maasta. Tosi kauas, ettei voi jäljittää.
Jos yksi ihminen voi pilata elämäsi niin mitä kokonainen yhteisö voi tehdä?
Junttilandia Suomi on
Koulu/työpaikka kiusaamisen/terrorin tekijä on aina toinen ihminen
Avioeroissa naiset yleensä vievät miehen omaisuudesta ½ ja sen päälle yhteiset lapset.
Lasten Isä joutuu maksamaan kohtuuttoman suuret elatusmakstut jotka nekin valuvat ex vaimon pussiin/elämiseen
Elämän tuhoon riittää nykyään . Että joutuu Hus . ensiapuun ilta aikaan tai viikonloppuna . Kokemaan eksoottisen hoidon . Ilman tulkkia . Burana resepti aamutuimaan . Väitti lekuri kipukohtani olevan alaselässä . Minä 9 kertaa kovaan ääneen että pelkästään yläselässä . Ei ymmärtänyt mitään ! en enään pysty lähes lainkaan kävelemään.
Lopulta / loppujen lopuksi se on joka ikinen iikka itse, joka pilaa oman elämänsä, koska muilla ei ole osaa eikä arpaa sinun eikä minun omaan elämään. - Nm. Rehellinen pitäisi olla edes itselleen
uppista
Venäjällä on tarkoitus hävittää inhimillisyys koko - maapalollalta
Ei sitä tarvii Suomea pidemmälle mennä
Suomi on empatiakyvyttömien ihmisten maa, jotka tekevät toisilleen vain hallaa
Suomi on paska maa
Lestadiolaiset pilaavat kaikkien elämän
Maijanen on kylmä, kyyninen ja itseään täynnä oleva narsisti. Paloiko sen talo Vantaalla?