Islam. fundie todistajaksi ID:n puolesta

Kansasissa koululautakunnan kuulemisessa evoluutiota vastaan ID-liike
on valmis turvautumaan jopa islamilaiseen fundamentalistismiin,
turkkilaiseen BAV:n edustajaan, Mustafa Akyoliin, joka ei ole edes
mikään tiedemies.


Tämä BAV on varsin huonomaineinen ja hämärä turkkilainen
fundie-liike, jonka menestyksen taannut Harun Yahya(oik. Adnan Oktar)
on evoluutio- ja juutalaisvastainen (ja on muuten kirjoittanut myös
kirjoja, joissa todistelee holocaustia myytiksi käyttäen amer.
uusfasistien lähteitä). 1998 BAV ahdisteli Darwinia opettaneita
yliopistoprofessoreita ja herjasi heitä, joutui oikeuteen ja
tuomittiin korvauksiin.
Mutta nyt kuusi vuotta myöhemmin prof. Umit Sayin sanoo silti
tiedeihmisten hävinneen, koskeivät enää uskalla puhua kreationismia
vastaan radikaali-islamistien ja BAV:n pelossa. Lukionkirjat opettava
kreationismia. Turkin parlamentin enemmistö pitää evoluutiota
humbuugina.


Tämä fundie-islamistien BAV on vuosikausia ollut yhteistyössä
amerikkalaisten kreationistien (ICR jne) kanssa. Voi ihmetellä että
onko evoluutio niin peloittava uhka amerikkalaisillekin että
liittoudutaan jopa fundamentalistisempien islamistien kanssa.
Amer. lääketieteen proffa Harris, ID-liikkeen edusmies Kansasissa,
(ja kuulemma kuulu sydäntutkija) sanoo "HIENOA!" kun kuulee mitä BAV
on saanut aikaan Turkissa (!!).


http://www.pitch.com/issues/20­05-05-05/news/feature_1.html
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mr.K.A.T. kirjoitti:

Kansasissa koululautakunnan kuulemisessa evoluutiota vastaan ID-liike
on valmis turvautumaan jopa islamilaiseen fundamentalistismiin,
turkkilaiseen BAV:n edustajaan, Mustafa Akyoliin, joka ei ole edes
mikään tiedemies.


Tämä BAV on varsin huonomaineinen ja hämärä turkkilainen
fundie-liike, jonka menestyksen taannut Harun Yahya(oik. Adnan Oktar)
on evoluutio- ja juutalaisvastainen (ja on muuten kirjoittanut myös
kirjoja, joissa todistelee holocaustia myytiksi käyttäen amer.
uusfasistien lähteitä). 1998 BAV ahdisteli Darwinia opettaneita
yliopistoprofessoreita ja herjasi heitä, joutui oikeuteen ja
tuomittiin korvauksiin.
Mutta nyt kuusi vuotta myöhemmin prof. Umit Sayin sanoo silti
tiedeihmisten hävinneen, koskeivät enää uskalla puhua kreationismia
vastaan radikaali-islamistien ja BAV:n pelossa. Lukionkirjat opettava
kreationismia. Turkin parlamentin enemmistö pitää evoluutiota
humbuugina.


Tämä fundie-islamistien BAV on vuosikausia ollut yhteistyössä
amerikkalaisten kreationistien (ICR jne) kanssa. Voi ihmetellä että
onko evoluutio niin peloittava uhka amerikkalaisillekin että
liittoudutaan jopa fundamentalistisempien islamistien kanssa.
Amer. lääketieteen proffa Harris, ID-liikkeen edusmies Kansasissa,
(ja kuulemma kuulu sydäntutkija) sanoo "HIENOA!" kun kuulee mitä BAV
on saanut aikaan Turkissa (!!).


http://www.pitch.com/issues/20­05-05-05/news/feature_1.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu