Se siitä Nato-jäsenyydestä sitten
Anonyymi
119788
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 119
Vanhimmat
Kyllä, Erdogan on liittymistämme vastaan. Muka täällä ja Ruotsissa terroristiliikkeitä eli viittasi mm. ruotsalaisiin kurdeihin. Siihen kaatui Nato-seikkailumme ennen kuin se alkoikaan. Ja Putin, ah, nauraa asialle ja syksyyn mennessä meillä on vakavat oltavat. Rintama kutsuu. Boikotoikaa Turkkia lomakohteena ja Turkissa valmistettuja Toyotia.
tavjahan palkitsi PKK kurdeja onko siis tavjan syy
Höpsistä vaan, ei Turkki mitään estä. Erdogan tapansa mukaan yrittää kalastella jotain myönnytyksiä Turkille, mutta ei kuitenkaan tule estämään mitään. Ulkomisterimme ja presidentti ovat jo olleet yhteydessä Turkkiin ja molemmat todenneet että Turkin hallituksen ja parlamentin enemmistö on Suomen Nato-jäsenyyden puolella.
On aivan turhaa haaveilla että yksi Nato-maa asettuisi kaikkia muita vastaan näinkin tärkeässä asiassa, josta kaikki vaikutusvaltaisimmat Nato-maat ovat täysin yksimielisiä. Poliittista pelaamista voi esiintyä ja etuisuuksien kalastelua pikku kiristyksellä. Mutta ei millään maalla ole kanttia torjua Suomen ja Ruotsin hakemusta ja asettua yksin kaikkia muita Nato-maita vastaan.
pikku pevsu sai aivo-oksennuksensa julki. Onko pikkupevsulla paha olla?
Olihan Turkilla kanttia asettua vastaan, juurihan se sen teki. Erdogan=Turkki. Voi kuules jäädyttää Suomen ja Ruotsin natojäsenyyden pitkäksi aikaa.
Lähteinä suoli24 ja jonnelauta? Sergei sun täytyy opiskella enemmän
Olet sinä varsinainen pelle näiden linkkiesi kanssa trollipossunen. :D
Toivottavasti. Säästymme ydinpommituksilta, kun emme natoile😇
Millähän summalla Putin on ostanut turkin?. Tai sitten se vaatii meiltä lahjuksia.
Tykkäätkö wagnereista enemmän kuin ydinaseiila pelottelulla.
Ydinaseen käyttä eteläsuomeen rajoittas Pietarin elämääkin aikatavalla. Ei ne itteensä jalkaan ammu, paitsi se juksi kenraali.
Poliittista iltalypsyä vain
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-tyssaako-suomen-tuleva-nato-jasenyys-turkkiin-ulkoministeri-haavisto-kommentoi/8426024
Suomen poliitikoilla ja muilla vaikutusvaltaisilla ihmisillä on kumma tapa vähätellä muiden maiden edustajia ja heidän näkemyksiään. He luulevat kait, että kaikkia on yhtä helppo kusettaa kuin Suomen kansaa mutta näin ei ole. Eikö NATOn pitänyt olla demokraattinen järjestö, jossa kaikkien jäsenien mielipide painaa. Kommenteista päätellen USAn pitäis vain määrätä. Miten tämä näin nyt taas yhtäkkiä muuttui.
Ei haittaa vaikka viivyttää. Britannian kanssa on de facto -puolustussopimus, ja epäilemättä kohta myös Yhdysvaltain kanssa.
>Eikö NATOn pitänyt olla demokraattinen järjestö, jossa kaikkien jäsenien mielipide painaa.
Eihän se mitään demokratiaa ole, jos yksi jäsenmaa 28:sta pystyy kumoamaan 27:n kannan. Se on lähinnä hölmö vanha sääntö, jonka mukaan nyt kuitenkin eletään.
Mitä järjellistä sinä kykenet edustamaan?
Sanna Marinin saamat verirahat lasketaan miljardeissa , kun tuhosi Suomen Itsenäisyyden.
tavja olisi pitänyt heti luovuttaa Neuvostoliittoon ja KGB olisi pidättänyt sen automaaattisesti vakoojana
Mutta emme säästy Siperian reissulta. Paluulippua ei ole.
No tulihan se totuus Suomen ja Ruotsin täydellisestä sinisilmäisyydestä ja hyvä uskoisuudesta Turkin Presidentti Erdokanin sanomana: " Pohjoismaat ovat kuin
vierastalo terroristeille " . Turkki ei pidä Suomen ja Ruotsin Nato-aikeita positiivisinä - " maissa on monia terroristijärjestöjä ". Iltasanomat .
Iltalypsyjä.
Erdogan on täysin oikeassa. Voisi punikkidemarit siis katsoa peiliin, suomihan ON terroristien pesä. Sinisilmäisyys kostautuu kerralla ja kunnolla.
Viimeistä sanaa ei ole sanottu vielä, älkäämme siis piehtaroiko epätoivossa.
Hyvä, että jollakulla on järki päässä.
Erdokaani ei kuulu heihin.
Kuuluu joissakin asioissa, kuten tässä.
No natopelleillä sitä järkeä on vähemmän kuin oma kengän-numero!
Taidan lähettää kossupullon
No mitäpä sanot nyt? Teetämimme NATO:a kannattavien ystävien kanssa sateenkaarivärein värjätyt custom-kokoiset kengät. Niiden koko on 200.
Älä lähetä viinaa muslimille, voipi pahastua. Ei kannata ärsyttää tahallaan yhtään ketään.
Unkarissa ollaan myös samaa mieltä kuin Turkissa. Pahinta on Suomelle, kun meni edes yrittämään. Ollaan nyt poltettu sillat takana. Todennäköisesti käy niin, että Ruotsi pääsee Natoon, mutta Suomea ei hyväksytä. Oikea syy on liian pitkä raja Venäjän kanssa. Uusi Ribbentrop sopimus on jo salaa tehty ja taas Suomi uhrataan. Ruotsi pelastaa nahkansa. Tälläkertaa Suomi ei selviäkään pelkillä korvauksilla ja muutaman maa-alueen luovuttamisella.
Tällä kertaa menee koko lappi Venäjälle. Oulusta raja kulkeutuu Kouvolaan.
Evakkoja taas tulossa. Tälläkettaa noin 1.000.000.
No ei Nato sitädalli. Putinistien päiväunia.
`Ruotsissahan on enemmän Kurdeja ei meillä. Miten tollanen turkki jolla on ihmisoikeusloukkauksia ja muita kärhämiä pommi-iskuja maassaan on yleensä päässyt Eu,n jäseneksi saati natoon?? Putinin kätyri tuo rakkikoira!
Jopa heititkin kehiin typerää tekstiä. Saavutus sinänsä. Onnittelut.
Uskot lupauksiin? Koko toinen maailmansota oli yhtä sopimuksien rikkomista! En kuitenkaan usko maailmansodan alkavan tästä Ukrainan erikoisoperaatiosta. Vaikka muutamat näkevät jo Venäjän varjon uhkaavan koko Eurooppaa.
Mitä Putin tekisi Lapilla? Omasta takaa Venäjällä on riittävästi risukkoa ja mäennyppylää. Tukholman profetiassa tosin noin ennustetaan mutta se on huuhaata.,
Turkki ei ole EU:n jäsen.
Naton trolliarmeijat ovat olleet ahkerina viimeviikojen ajan.
Turkki saa olla mitä mieltä hyvänsä. Suomi ja Ruotsi otetaan jäseneksi Natoon ,ja Turkki potkaistaan vaikka Natosta pois jos ei mieli muutu.
Kumma että muslimivaltio yleensä voi olla Naton jäsen ja joka aikoo vielä hyökätä Israeliin,vapaaseen maahan.
Pitäisi potkaista välittömästi pois Natosta ja viedä kaikki Naton salaisuudet pois maasta ja ottaa maa tarkkailuun ja Lännen ydinase tähtäimiin.
Kismittääkö äärioikeistoekstremisti-jenkkiryssiä hähää.
Pitäiskin potkia järkkyjä ihmisoikeusloukkauksia samoin, jos hyväksyy venäjän toimet Ukrainassa pitäisi jo riittää kuten unkarille sama ulos vaan Suomi ja Ruotsi tilalle. Paraskin !
Eihän turkki ole muuta sanonut, kuin ettei ole myönteinen asia? Myönteinen asia ei todellakaan ole, että tähän on Putinin takia jouduttu, sota ei ole myönteinen asia.
Yksi kääpäkö asiasta päättää Turkissa?
Erdogan on ihmisoikeuksista vähät välittävä kauppamies. Nyt hänellä on tilaisuus vaatia diili siitä että saavat terrorisoida ja sortaa kurdivähemmistöä.
Tuskin siihen myönnytään länsimaissa.
Mitä ihmettä mölyät?
Aiheuttiko kirjoituksesi Tiltulle itkupotkuraivarin?
Pyydä putinia lohduttamaan, tai Leirovia.
Erdokan on Putinin hyvä kaveri .Menee USAn ja jutskujen homma myttyyn .
No höpö höpö, ei se pysty suomen liittymistä natoon estämään vaikka kuinka äänestäs vastaan ja valittas tms.. eikä mikään muukaan maa pysty estämään, poikkeuksena usa, se tietysti voi estää
Todistit juuri, että Nato on sama kuin USA eli USA määrää ja muut kuuntelee. Kuitenkin meille on valehdeltu, että Natossa kaikki jäsenmaat päättävät yhdessä mutta näköjään niin ei ole, ainostaan USA mielipide painaa. Hyvä, että tämäkin tuli ilmi.Mitä muuta meiltä salataan?
öö, mitä sitten jos usa määrää ja muut plaa plaa??
siis kaikkien meidän koko elämä menee niitten asioiden varassa mitä usasta tulee jne
internet,kaikki käyttöjärjestelmät,prosessorit jne jne, on kaikki usalaisia ja usalaisten omistamia, me asuttais vielä luolissa ja öristäs ilman usaa :)
Ja höpön höpö.
Tuo turkkilainen on putinin ilimasella öljyllä ostama epäluotettava hampuusi ja putinin kätyri.
Ryssä, turkki ,unkari, brasilia,pohjois-korea,kiina ym. ovat maita missä johtajien päässä viiraa !
Niin sairas on maa :´-(
Kyllä samaa kamaa niiden kansat jotka hyväksyy diktaattorinsa! ryssä vielä kehtaa puhua vihamielisistä naapureista itse on verenhimoinen naapurin tappaja.
Upeeta, Mahtavaa!!!
Sanna, vituttaako?
Kolme maata jotka tulisi neutraloida on USA Israel ja Englanti ja maailmassa on rauha.
Ja Turkki on varmasti mallimaa, epäilen. Ei tuo uutinen ole vielä todellisuutta.
Nato-maat voivat pistää Turkille samanalaisia pakotteita kuin Venäjälle. Vituttaako?
Venäjän epäkristillinen maa ja Turkin muslimimaa voivat mennä vaikka naimisiin keskenään.
Turkkilaisilta akoilta on ajettava säärikarvoja ruohonleikkureilla ja venäläiset naiset eivät pihistele karvaisen kiitoksensa kanssa mutta eivät kyllä mustille ja muhameteille anna kuten suomalaiset.
Turkki on sinänsä epäsopiva natomaa, miten se yleensäkin pääsi jäseneksi. Olisi erotettava.
Turkissa ei presidentillä ole valtaa vaan eduskunta päättää asioista.
Presidentillä on suuri valta nykyajan Turkissa.
Ehkä hyvä näin mutta erittäin noloa hallitukselle kun eivät itse tajua tilanteen vakavuutta?🤔🤨🙄
Sinisilmäisiä vajakkeja tuntusi pääosin olevan maamme johdossa.
Venäjällä kyllä. Ukrainan sota on jättiläismäinen virhearvio, jota leukemiaa sairastava Pöydänpuristaja tuskin vie loppuun.
Haavisto aina kehumassa kuinka taas on soitellut sille ja tälle maan pomolle. Uskoo ilmeisesti kaiken, mitä noissa kohteliaisuus puheluissa jutellaan. Haavisto oli omasta mielestään hyvissä väleissä Lavrovinkin kanssa, saatika Niinistön kuumasta linjasta Putiniin, taisi olla yksipuolista ihastusta.
Muuta venäjälle, koska olet niin halukas uhraamaan suomen "neutraalisuudella"
Ensimmäinen, toinen, kolmas MM- ottelu tiedossa.
Otetaan nyt vaan niitä Uusia Akavalaisia oikein persenetolla maahan!
Lähetetään Väykky neuvottelemaan diili Erdoganin kanssa. Basaarissa on aina tinkausvaraa ja Paavo tarvitsee vielä yhden sulan karvareuhkaansa.
Turkki pois Natosta ja Konstantinopoli Kreikalle.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008815466.html
"Ruotsalaismedia: Niinistö aikoo soittaa Putinille
Tarkoituksena on keskustella muuttuneesta tilanteesta"
Hyvä, että Sale pitää yhteyttä Putiniin.
Mä luulen, et puhelu koskee uutta tilannetta ja puhelu voi mennä näin.
Terveyhdys Putte, asiani koskee tätä nato asiaa,
Meillä oli aikomus liittyä natoon, mutta nyt kävikin niin, ettei siitä sitten tullut mitään ja meitä ei natoon nyt sitten huolitakaan.
Turkki ja Unkari eivät oikein olleet sitä mietä, että suomi ja ruotsi natoon voisivat liittyä, että tässä varmaan käy nyt sitten niin, että jäämme puolueettomiksi, no mitäpä tähän sanot.
Putte: No tämä oli erinomaisen mukava kuulla, Suuri mukula pyrähti sydämeni päältä.
Ja Putte jatkaa: Opimmekin tästä sen että meidänkin pitää toimia ripeästi eli otamme Pohjois Suomen haltuumme heti ensiviikon alussa.
No Turkki sanoi totuuden Suomesta täällä vaan tarkkaillaan terroristejä, mutta ei karkoiteta maasta, ei toivottuina henkilöinä ja ilman paluuoikeutta.
Turha tuosta totuudesta, on herneitä nenään vetää suvakki politiikojen.
Isis-erdo tarkoittaa kurdeja.
Turkin kanssa tulee kesällä kuuma.
Turkki taas kiristää jotain.
Turkki Iltalypsyllä. Mutta Erdogan taisi kylläkin puhua Ruotsista ja Hollannista siinä puheessaan.
Persut ihailivat tuota Erdogania vielä muutama kuukausi sitten ja asettavat viimeisen toivonsa siihen estääkseen Suomen Natoon liittymisen.
Jess, Turkki pelastaa Suomen🥳🥳🥳🥳🥳🤗
Joo, ja kaikki Naton kannattajat siirtyvät kannattamaan Venäjää ja persuja.
Eli toisinsanoen uhraa suomen jotta saa pisteet kotiin venäjältä.
Joo, Turkki pelastaa sukulaiskansan NATO pyöveliltä. Tosin Suomen ulkopolitiikan huippu asiantuntijat eilen vielä vakuuttivat A- studiossa, että ei Turkista huolta. Mitähän muita satuja olemme matkalla Natoon saaneet kuulla asiantuntijoilta?
Putinisti toivoo sotaa, että pääsisi ryöstämään, raiskaamaan ja tappamaan.
>>Turkki estää Suomen ja Ruotsin jäsenyyden Natossa.<<
Ja suhteet Venäjään poikki.
Minä arvasin, että pilkkanaurunne hyytyy pian.
Mitäs nyt tehdään?
Venäjällä tv-lähetyksessä Nato-päätöstä kuvattiin itsemurhaksi. Aikovat siis tappaa suomalaiset.
Tappaminen ei riitä. Ensin raiskataan ja kidutetaan.
HYVÄ VENÄJÄ!
😂😂😂😂😂
Nytkö te aloitatte konttauksen Putinin edessä?
Turha vaiva.
Ei teihin vihatrolleihin usko enää kukaan.
Kaikkein vähiten se osa Suomenkansasta, jota olette koko kevään pilkanneet, valehdelleet meistä. Joka sananne on tallessa.
Te petitte suomalaiset, te petitte Venäjän, astuitte Lännen virittämään ansaan, josta Turkki ehkä pelasti Suomen pahimmalta.
Suomi on nyt kahtia jaettu. Me emme olleet teille mitään.
Te ette ole meille enää senkään vertaa.
Noinko siinä nyt käy...
Eräs toinen asia on ollut paljon esillä heti venäjän erikoisoperaation alettua. Se , kun suomen media hävyttömästi ja asiattomasti lanseerasi nimityksen " venäjän hyökkäyssota " . Ja silti kaikki sotilasasiantuntijat hyvin tietävät että esimerkiksi T-72 tankissa ei toimi vaihteissa yleensä kuin pakki . Miten siinä voi muka hyökätä ? Muissa tankkimalleissa vaihteet toimivat normaalisti, mutta niihin ei mahdu ammuksia sisälle tankkiin , ne kun ovat täynnä ukrainalaisia pesukoneita ja muita kodinkoneita ja laitteita. Minusta on suomalaisen median karkeaa vääristelyä tämä muka hyökkäyssota . Perustelut esitin jo edellä !
Ärtokääni sano jotta väärin tehtiin, niin hänen näkökulmasta, jos oot hänen mieltä, mää Turkkiin asummaan
Ainahan näihin neuvotteluihin liittyy iltalypsyä. Sitä tulee Turkin lisäksi harrastamaan ainakin myös Kroatia ja Unkari.
No ei Erdoğan nyt ihan skeidaa puhunut:
"Meillä ei ole positiivista kantaa. Skandinaviset maat ovat kuin majataloja terroristijärjestöille", sanoi Erdoğan toimittajille perjantaina."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008815136.html
Päättäjillehän tämä viesti on suunnattu. Sopii osalle hyvin moitteeksi.
Se, mitä turkin presidentti, putinin kaveri, mölisee, ei ole turkin virallinen kanta. Turkki ei ole diktatuuri kuten venäjä on. Vai mitä, pietarin trolli, mitäs tähän röhkit?
Ja NATO:oon meno tyssäsi.
Goog eli Turkki pelasti meidät.
Putinin kaveri Erdogan sanoi Suomelle: "Ei!"
Missäs nyt ystävät?
Kuten arvata saattoi, Venäjä voitti Suomen tänään pistein 100-0.
Tämä ei tietenkään pelastanut teitä, Venäjän sekä noin puolikkaan Suomenkansan vihollisiksi ilmoittautuneita natottajia.
Välillämme "raja railona kulkee", te ette saa anteeksi sanojanne.
Luottamusta ei enää ole. Te kielsitte meidät. Älkää nyt pyytäkö apua.
Voi hyvä ihme! Sanooko ihmetyskirja tai Tukholman rofeetta mitä nyt tehdään? Olisko kellään uutta valhenäkyä? Elviira katsoisi korteista? Kysyisi valheviestiä joltain siivekkäältä engeliltä.
Miten tuo yksi puten kaveri voi määritellä valtion näkemyksen? Turvallisuustilanne euroopassa kohenee merkittävästi, kun kaikki pohjoismaat ovat viimein puolustusliitossa.
Sanna kannattaa varmaankin jäädä sinne Jaappaniin ja pyytä turvapaikkaa. Suomeen ei ehkä ole kovin turvallista tulla kaiken häsläämisen jälkeen.
Erdoganin käsi on koko ajan Eun taskussa. Ei sillä oikeesti ole mitään mahdollisuuksia mitään evätä jos haluaa edelleen Euhun ja eun tukia. Äkkiäkös eu sen tylyttää hiljaiseksi kun pistää rahahanat kiinni.
Jos estää, emme matkusta koskaan enää Turkin aurinkorannikolle Suomesta eikä Ruotsista. Eiköhän rupea Turkin ukon löysät housut tutisemaan, kun käsittää tulonmenetykset.
Kyllä on surkuhupaisaa: diktatuuri Turkki, joka ei täytä lainkaan NATO:n vaatimuksia mm. demokratiasta estää demokraattisen Suomen jäsenyyden NATO:ssa vaikka Suomi täyttää NATO:n vaatimukset täysimääräisesti ja vieläpä syyttää Suomea mm. terrorismista...
Maailma on niin helvetin epäoikeudenmukainen, millä ilveellä Turkki ikinä edes hyväksyttiin NATO:n jäseneksi?
Tiltut näyttävät tarttuvan jokaiseen oljenkorteen niinkuin hukkuvat yleensä tekevät....
Eipä heillä muuta mahdollisuuttakaan ole...
Estää? Eihän Turkki mitään estä, vaan puhuu ihan asian vierestä.
USA on jo ilmoittanut ottavansa selvää mitä vituraista Erdo tarkoittaa.
Turkkilainen basaari on avattu. Kaupat tulee silti aina kun asiakas lähtee kaupasta.
Turkki ei estä Suomen Natoon liittymistä. Pitäköön Ergola vain oman maansa asiosita huolta ja lopettakoon puuttumisen pohjoismaiden päätöksiin.
Esittäkää Turkille kysymys ihmisoikeuksista, miten Turkki makaa tässä asiassa?
Kun ja jos saatte REHELLISEN vastauksen, ei niin hyvältä näytä.
Ei Turkin päämies voi ladella neuvoja Suomen tai Ruotsin Natoon liittymisestä. Siivotkoon ensin oman takapihansa ja sulkekoon takaporttinsa terroristien livahtamiselta.
Tuskimpa estää. Haluaa vain huomiota, tai Putte on jotain tarjonnut ja odottaa parempaa tarajousta.
"syksyyn mennessä meillä on vakavat oltavat"
Häviääkö Venäjä Ukrainassa niin nopeasti?
Turkilla on jotain puruja hampaankolossa Ruotsia vastaan. Linde menee käymään Erdoganin luona.
Tuskin estää
Miten lankesitte tähän aloitukseen?
Väitän arvaavani syynkin paremmin kuin Matti Vanhanen väitti olevan hajulla Turkin myöntävästä vastauksesta mutta enempää tarkentamatta ynnäilkää itse. Vihjeen annan, Huomio! suomalaiset katse eteen PÄIN !
Ukraina ei välttämättä ole reilu pelitoveri.
Toivottavasti, eikä ole jotakin poliittista peliä vain. Eli vaatimuksia jotta myöntyy.
Miten hemmetissä Suomen poliittinen johto riensi heti kättelyssä Zeleskyn kelkkaan,
Ja miten Suomi - tai nämä tyhmät poliitikot - alkoivat paniikissa ja pelossa touhuta tätä Natokuviota,
Venäjälle Nato on sama kuin USA, jota pidetään vihollisena. Koska Venäjä ei menestynyt sodassa, ja talouspakotteet alkavat purra jatkossa tuntuvammin, niin Suomen asemakin vain paranee. Suomi on EU-maa ja Natokumppani, joten atakki Suomea vastaan vain lisäisi Venäjän vaikeuksia. Kaiken lisäksi Suomen laaja maa-alue, jolla ei ole yhteyttä Jäämerelle on kyllä maailman tyhjänpäiväisin viholliskohde. Vain etelän rannikko voisi kiinnostaa.
Venäjän fasismidiktatuuri hyökkäsi yhteen naapurimaahansa, Ukrainaan, alistaakseen sen kokonaan oman diktatuurinsa orjuuteen, mikä ei nähdysti kuitenkaan käynyt ukrainalaisille.
Jo viime vuoden puolella Vladimir Putin alkoi mesoamaan Natolle ja Yhdysvalloille vielä erikseen, vaatien niitä lakkauttamaan toimintansa ja Yhdysvaltoja pois Euroopasta.
Suomelle ja Ruotsille se olisi tarkoittanut sitä, että Venäjän fasismidiktatuurille olisi annettu veto-oikeus päättää siitä, miten me valitsemme omat turvallisuuspoltiikkamme ja sen ratkaisut.
Röyhkeää ja öykkärimäistä toimintaa fasistidiktaattori Vladimir Putinilta ja nyt sen kusipään imperialistista Suur-Venäjää sotiva valloitusarmeija kuluu kovaa kyytiä Ukrainan aroilla, tuhoten systemaattisesti Ukrainan kaupunkeja ja ukrainalaisten koteja, murhaten, raiskaten, ryöstäen.
Venäjän fasismidiktatuuri on varsinainen persereikävaltio, ja pyydän tuon kirjoitettuani syvästi anteeksi tuolta anatomian osalta, joka on sentään hyödyllinen aineenvaihdunnalle.
Naulan kantaan.
Tähän kohtaan sopii hyvin Heikki Kinnusen pitämä "Saarna":
https://www.riemurasia.net/rtube/Saarna/92534
_"Käkäkää,äikkistuikkis hallituksen kupansyömille natoharpuille"!!!_
Avaus on täyttä potaskaa, minkä nyt tiedämme. Turkki on jo ihan selkeästi ilmoittanut, että ei vastusta Suomen jäsenyyttä Natossa. Venäjämielisten fantasia ei toteudu.