Kristityt eivät koskaan paenneet Jerusalemista Pellaan

Anonyymi

Kristilliset lähteet kertovat, että samana päivänä, kun roomalaiset piirittivät Jerusalemin, kristityt pakenivat kaupungista ja menivät Pellaan. Tämän legendan mukaan Jumala oli lähettänyt oraakkelin tai enkelin Jerusalemiin varoittamaan kristittyjä ennen taistelua, jotta he tiesivät milloin lähteä. Matkalla roomalaiset sotilaat kuitenkin pidättivät kristityt, mutta kun kristityt eivät osoittaneet merkkejä vastarinnasta ja tukivat pasifismia, legioonat päästivät heidät menemään. Sitten Pellaan paenneet kristityt perustivat harhaoppisena pidetyn juutalais-kristillisen lahkon, jota kutsuttiin ebionilaisiksi ja nasareelilaisiksi. Mutta todellisuudessa koko tämä perinne on erittäin kyseenalainen eikä ole varmaa, että tapahtuiko sitä koskaan.

Nykyään monet tutkijat kyseenalaistavat näiden kristillisten myytti kertomusten luotettavuuden ja uskottavuuden, ja heidän mukaansa nämä kertomukset heijastavat todennäköisemmin fiktiivistä legendaa kuin todellista historiaa. Esimerkiksi on vaikea uskoa, että roomalaiset olisivat päästäneet ketään piirityksen läpi, mutta todellisuudessa he olisivat ilman armoa teloittaneet häikäilemättä ja kylmäverisesti jokaisen, joka olisi yrittänyt paeta tai antautua, sillä roomalaiset legioonat olivat julmia ja julmia sotakoneita, jotka eli ainostaan vain tappaakseen. Myöskään kirjalliset lähteet eivät oikeastaan tue Pellaan pakenemista. Esimerkiksi Josephus ei mainitse kristittyjen läsnäoloa Jerusalemissa, Pellassa tai koko Jeedean ja Galilean alueella juutalaissodan aikana.

9

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Jumala oli lähettänyt oraakkelin tai enkelin Jerusalemiin varoittamaan kristittyjä ennen taistelua"

      Jeesus ben Ananias oli galilealainen maanviljelijä, joka vuonna vuonna 66, neljä vuotta ennen ensimmäisen juutalaissodan alkamista, kulki ympäri Jerusalemia ennustaen kaupungin tuhoa. Jerusalemin juutalaiset johtajat luovuttivat hänet roomalaisille, jotka kiduttivat häntä ja päästivät sitten miehen vapaaksi todettuaan hänet harmittomaksi hulluksi. Jesus Ben Ananias jatkoi huutanistaan vielä tämänkin jälkeen ja lopulta kuoli jäätyään katapultin viskaaman kiven alle.

    • Anonyymi

      Nyt puuttuu ajankohta, että koska tällainen olisi tapahtunut. Kuten hyvin tiedämme Jeesus ei ole mikään Paavalin luoma Kristus-hahmo - piispa Huovisen sanoin Kristus on uusi nimi pakanahallitsija Auringonjumala Sol Invictukselle, ja tässä kohdin olemme Rooman vallanajassa ja keisari Konstantinus Suuressa.

      Varsinainen kristinusko on siis kirkon luoma kultti Paavalin kirjein. Jotakin aivan muutakin on ollut ennen kolminaisuusopin 325 luomista pelikentällä.

      Ja Jeesus itse ei eläessään, kuten tiedämme, ollut mikään kulttihahmo Kristus, uskovaisten Jumalan kuva. Ja koska Tuomaan evankeliumi, joka kertoo opettaja Jeesuksesta olisi hävitetty vasta tuolloin 300-luvulla, on vaikea kuvitella, että Jeesuksesta olisi ollut kovin vahvaa Kristus-kulttia Paavalin kirjein aikaisemmin kuin tehtiin yhdistelmä Sol Invictus palvonnasta, Paavalin kirjeistä Kristuksena ja Rooman uskonnosta mithralaisuudesta lyömällä kaikki päällekäin, niin että voitaisiin puhua todella jopa kristityistä enne tuota. Vai josko koko Paavalin oppi tehtiinkin vasta Rooman vallanajan toimesta luomaan Kristus-kultti.

      Rooman arkistot pitävät kyllä sisällään koko totuuden, ja ehkä saamma se josus kuulla.

      • Anonyymi

        Paavi ja vatikaani salaavat yhdessä juutalaisten kanssa todellisen historian Vatikaanin salaisiin holveihin ja hallitsevat 100% modernia historiankirjoitusta salatakseen muun muassa Egyptin, Mesopotamian, Rooman ja kristinuskon todellisen historian pitääkseen vallan omissa käsissään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on ollut jo liki 2000 vuotta, edes tutkijat ei pääse niihin mittaviin salaisiin arkistoihin, jossa varmasti on sitten se koko totuus ja enemmänkin.

        <<Vatikaanin salaiset arkistot sisältävät synkkiä asioita – ja ne pysyvät pääosin piilossa
        Arkisto on kulloisenkin paavin henkilökohtaista omaisuutta.

        85 kilometriä hyllyjä. Vatikaanin salaisissa arkistoissa uskotaan olevan katolisen kirkon kaikkein synkimmät tai ainakin varjelluimmat salaisuudet.<<

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6b428a73-5d51-4bfd-bd27-cb7a1deb4c87

        Mikä valtava määrä tietoa!

        Paavit eivät ole olleet pelkkiä pyhimyksiä, vaan Vatikaanin pitkän historian aikana on nähty myös mitä kummallisempia ja kamalampia hallitsijoita. Syntiset kirkon päät ovat syyllistyneet niin korruptioon, orgioiden järjestämiseen kuin murhiinkin.

        Stefanus VI toimi paavina vuodesta 896 vuoteen 897. Hän kantoi niin syvää kaunaa edeltäjäänsä paavi Formosusta kohtaan, että antoi kaivauttaa ylös tämän mätänevän ruumiin ja istutti sen oikeuden eteen koko paavillisessa komeudessaan.

        Ruumis tuomittiin lukuisista syytöksistä, muun muassa toiminnastaan piispana vallasta syöksemisensä jälkeen. Tuomion jälkeen ruumiilta riisuttiin pyhät vetimet, leikattiin irti kolme oikean käden sormea ja lopulta se heitettiin Tiber-jokeen. Myös kaikki Formosuksen antamat määräykset mitätöitiin.

        Oikeudenkäynti sai aikaan metelin, ja skandaali päätty lopulta Stefanus VI:n vangitsemiseen ja kuristamiseen hengiltä.

        Benedictus IX toimi paavina vuodesta 1032 -1044, vuosina 1045 ja lopulta 1047- 1048. Hän luopui paavin virasta ensimmäisen kerran vuonna 1044 suurta rahasummaa vastaan.

        Hän palasi kuitenkin vuotta myöhemmin kuukaudeksi, mutta karkasi taas: kenties mennäkseen naimisiin. Tällä kertaa hän myi paavin virkansa kummisedälleen. Kaksi vuotta myöhemmin Benedictus IX palasi vielä kerran hallisemaan Roomaa, kunnes hänet vuotta myöhemmin karkoitettiin.

        Hänen kuolinaikaansa ja -paikkaansa ei tiedetä, mutta saattaa olla, että hän pyrki paavin valtaistuimelle vielä uudelleenkin. Benedictus IX:ta on kuvailtu helvetin demoniksi papin valeasussa, ja häntä on syytetty myös muun muassa homoseksuaalisuudesta ja eläimiin sekaantumisesta.

        Sergius III toimi paavina vuosina 897 to 911, ja on ainoa paavi, jonka tiedetään määränneen toisen paavin murhan. Lisäksi hänen tiedetään siittäneen aviottoman pojan, joka myös nousi paaviksi myöhemmin.

        Sergius III valtakauden aikana nähtiin myös naisten nousemista valta-asemiin. Historioitsijat näkivät tämän sen ajan käsitysten mukaan "porttojen valtakautena". Yksi valtaa käyttäneistä naisista oli paavi Johannes XI:n (931–935) äiti Marozia, jonka huhuttiin olevan myös Sergius III rakastajatar.

        Vuonna 963 Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan hallitsija Otto I kutsui koolle neuvonpidon, jossa syytettiin paavi Johannes XII vihkineen diakonin virkaansa tallissa, nimittäneen 10-vuotiaan pojan Todin piispaksi, muuttaneen Lateraanipalatsin bordelliksi, raiskanneen naispyhiinvaeltajia Pietarinkirkossa, varastaneen kirkon lahjoituksia, nostaneen maljoja paholaiselle ja pyytäneen apua pakanajumalilta kuten Venukselta pelatessaan noppia.

        Johannes XII syöstiin vallasta, mutta hän palasi keisari Oton lähdettyä Roomasta ja silpoi kaikki, jotka olivat kääntyneet häntä vastaan. Vuonna 964 hän joutui ilmeisesti rakastajattarensa aviomiehen hakkaamaksi, ja kuoli kolme päivää tämän jälkeen saamatta ripittäytyä tai mitään sakramenttia osakseen.

        Leo X toimi paavina vuodesta 1513 aina kuolemaansa vuonna 1521. Hänet muistetaan aneiden myynnistä Pietarin kirkon uudelleenrakentamiseksi ja Martti Lutherin teesien haastamisesta.

        – Jumala on antanut meille paaviuden, joten nauttikaamme siitä, Leo X:n kerrotaan todenneen veljelleen paaviksi noustuaan.

        Paavin tuhlaus loukkasi myös joitain kardinaaleja, jotka juonivat salamurhayrityksen. Paavi Leo X sai kuitenkin selville keitä nämä olivat, ja pisti varjostajat heidän peräänsä. Juonittelijat kuolivat "ruokamyrkytykseen". Jotkut tosin väittävät, että joko salamurhajuoni oli vain Leo X:n ja hänen tukijoidensa metku kiristää rahaa hänen vihaamiltaan, varakkailta kardinaaleilta.

        Alexanteri VI paavius kesti vuodesta 1492 vuoteen 1503. Hän on renessanssin ajan maallisista paaveista kiistellyin, ja hänen sukunimensä Borgia on alkanut tarkoittaa tuon ajan paaviuden kieroutunutta luonnetta.

        Paavi Alexanteri VI oli alunperin kardinaali Espanjasta, ja hän valloitti väkivalloin suuren osan Italiaa poikansa Cesaren avustuksella. Hänen kerrotaan järjestäneen suuria juhlia, lähes orgioita, jotka usein huipentuivat alastomien pikkupoikien pomppaamiseen esiim suurista kakuista.

        Innocentius IV hallitsi paavina 1243 - 1254. Inkvisitio edustaa katolisen kirkon pimeintä kautta, ja Innocentius IV on kiittäminen siitä, että tunnutstuksia vääräoppisuudesta alettiin hankkia kiduttamalla. Hän uskoi aggressiivisesti tarkoituksen pyhittävän kaikki keinot.

        Yksi tunnetuimmista julmuuksien kohteeksi joutuneista viattomista oli tiedemies Galileo, jonka rikos oli väittää maan kiertävän aurinkoa.

        Jatkuu....

        Urbanus VI hallitsi 1378 to 1389, ja hänen kauttaan leimasivat raivonpuuskat. Hänet nimittäneet kardinaalit tajusivat tehneensä virheen, joten he valitsivat uuden paavin hänen tilalleen.

        Niinpä Urbanus VI otti nimekseen Klemens VII ja pystytti toisen hovin Avignoniin Ranskaan. Myöhemmin hän aloitti väkivaltaisen kampanjan häntä juonitelleita vastaan. Historioitsijat ovat vakavasti harkinneet hänen olleen mielenvikainen.

        Vaikka anti-paaveja ja kilpailijoita oli ollut aiemminkin, tällä kertaa kirkko ajautui kaaokseen, sillä molemmat paavit olivat kirkon laillisten johtajien nimittämiä. Kirkon ongelma paisui koko Euroopan kattavaksi diplomaattiseksi kriisiksi, kun maallisten johtajien piti valita, kumman paavin vallan he tunnustaisivat.

        Skisma korjaantui vasta 40 vuotta myöhemmin silloisten kolmen paavin erotessa ja valitessa seuraajakseen Martinus V:n.

        Johannes XV:n ( paavina 985-996) korruptoituneisuus ja nepotismi tekivät hänestä erittäin epäsuositun. Hän jakoi kirkon varat omille sukulaisilleen.

        Klemens VII (paavina 1523 to 1534.) oli Medicin voimasuvun jäsen. Hän oli poliittisesti ja diplomaattisesti taitava, mutta valitettavasti hän ei ymmärtänyt kohtaamiaan poliittisia ja uskonnollisia muutoksia. Hänen välinsä keisari Kaarle V:n olivat niin huonot, että keisari valloitti Italian.

        Vangittu Klemens VII pakotettiin nöyryyttävään kompromissiin, jonka myötä hän joutui luopumaan suuresta osasta maallista ja uskonnollista valtaansa. Lopulta hän sairastui eikä parantunut, ja kuoli kansalaisten vihaamana.

        Lähde Oddee.com, Wikipedia

        Vatikaanin salaiset arkistot sisältävät synkkiä asioita – ja ne pysyvät pääosin piilossa

        Ne kaikki lasten raiskaukset ja tapot /hautaamiset piilossa vähemmistö kansojen osalta mitä on paljastunt Kanadassa esim.
        Vieläkään paavi saatana ei tumitse pedofiili pappeja,miksi?

        Arvaa kiinostaako pedofilia uskontolahko!!
        paavi ei tuomitse !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urbanus VI hallitsi 1378 to 1389, ja hänen kauttaan leimasivat raivonpuuskat. Hänet nimittäneet kardinaalit tajusivat tehneensä virheen, joten he valitsivat uuden paavin hänen tilalleen.

        Niinpä Urbanus VI otti nimekseen Klemens VII ja pystytti toisen hovin Avignoniin Ranskaan. Myöhemmin hän aloitti väkivaltaisen kampanjan häntä juonitelleita vastaan. Historioitsijat ovat vakavasti harkinneet hänen olleen mielenvikainen.

        Vaikka anti-paaveja ja kilpailijoita oli ollut aiemminkin, tällä kertaa kirkko ajautui kaaokseen, sillä molemmat paavit olivat kirkon laillisten johtajien nimittämiä. Kirkon ongelma paisui koko Euroopan kattavaksi diplomaattiseksi kriisiksi, kun maallisten johtajien piti valita, kumman paavin vallan he tunnustaisivat.

        Skisma korjaantui vasta 40 vuotta myöhemmin silloisten kolmen paavin erotessa ja valitessa seuraajakseen Martinus V:n.

        Johannes XV:n ( paavina 985-996) korruptoituneisuus ja nepotismi tekivät hänestä erittäin epäsuositun. Hän jakoi kirkon varat omille sukulaisilleen.

        Klemens VII (paavina 1523 to 1534.) oli Medicin voimasuvun jäsen. Hän oli poliittisesti ja diplomaattisesti taitava, mutta valitettavasti hän ei ymmärtänyt kohtaamiaan poliittisia ja uskonnollisia muutoksia. Hänen välinsä keisari Kaarle V:n olivat niin huonot, että keisari valloitti Italian.

        Vangittu Klemens VII pakotettiin nöyryyttävään kompromissiin, jonka myötä hän joutui luopumaan suuresta osasta maallista ja uskonnollista valtaansa. Lopulta hän sairastui eikä parantunut, ja kuoli kansalaisten vihaamana.

        Lähde Oddee.com, Wikipedia

        Pedifilia lahko !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko sinulla nainen sen miehen kanssa ihan älytön juttu?

      Vai mitä se tämä kaikki teidän pelinne täällä oikein on? Jospa se on vain sellaista kevyttä ja ohimenevää ihastumista..? Taitaa olla. Niin minä nyt vä
      Ikävä
      137
      2319
    2. Oho! Susanna Laine Puoli seiskassa: "Kuinka outoo..." - Anniina Valtoselta suloinen viesti

      Herttaista meininkiä Susanna ja Anniina! Kunnon naisenergiaa ja toisen tsemppaamista! Susanna Laine on juontaja ja näyttelijä, joka juonsi Puoli seit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      2054
    3. Uskallatko laittaa tuntomerkkejä

      Samaan kommenttiin sekä itsestäsi, että kaivatustasi?
      Ikävä
      69
      1243
    4. Lopullinen varmistus. Suomi ja Ruotsi eivät liity Natoon

      Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon on estetty Erdoganin toimesta: https://www.is.fi/politiikka/art-2000008826412.html Tämä on pieni askel Erdogani
      Maailman menoa
      418
      1142
    5. Karmeita juttuja tapahtuu

      Pyöräilijä kuoli törmättyään betoni­porsaaseen alikulku­tunnelissa Kankaanpäässä – Tunneli oli pimeä, koska edellis­yönä oli alkanut ”kesä­sammutus”.
      Kankaanpää
      36
      942
    6. Taidat mies olla sellainen

      että minne menetkin,saat naiset ihastumaan itseesi.....vähän luulen,että useampi nainen on jäänyt kiinni sinuun....olet lempeä ja itsevarma,hymyilet j
      Ikävä
      34
      930
    7. Rantis vähän pyöristynyt?

      Nikosta nyt tänään julkaistut kuvat näyttävät hänen olevan varsin hyvävointisen näköinen. Syyttäjähän ei vaadi hänelle lisää vankeutta tästä toisen s
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      880
    8. 188 - 8 oli Natoäänestyksen tulos eduskunnassa

      Nytkö sitten pulinat pois, kun on kansan(edustajat) puhuneet. Poissa oli 3 kansanedustajaa.
      Maailman menoa
      422
      876
    9. Miksi syntymättömien lasten oikeutta elämään puolustavat saamme kurat niskaamme?

      😏 Eikö yhteiskunnan tule puolustaa sen heikoimpia ja seuraavaa sukupolvea joka tilanteessa?
      Luterilaisuus
      484
      852
    10. Älä luovuta vielä

      jos vaan tykkäät. Otan yhteyttä jossain vaiheessa (mieheen), jos tää ei muuten onnistu.
      Ikävä
      51
      723
    Aihe