millaista??

Kertokaapa millaista on olla au pair? Omia kokemuksianne. Olen harkitsemassa lähtöä, mutta olisi kiva kuulla hieman kokeneempia, että millaista se homma oikeasti on. Olen harkitsemassa lähtöä Italiaan tai Englantiin.
Vaivaanäkeville kiitos, kumarrus ja papukaijamerkki!!
terveisin Sansa
2416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelen kyllä aupairiksi lähtemistä. Itse koin kasvaneeni sen vuoden aikana paljon, itsenäistyminen oli väistämätöntä ja kokemuksia tulevaisuuden varalle tuli roimasti.

Oma perheeni oli mukava ja lapset ihania. Minun toimenkuvaan kuului huolehtia vain ja ainoastaan lapsista. Aamuisin huolehtia aamupalat ja pukea tarhaan/kouluun, huolehtia heidän pyykit, leikkiminen, ohjaaminen/neuvominen/opettaminen, viedä harrastuksiin jne. Kotitöitä en tehnyt tässä perheessä, mitä nyt joskus leivoin tai tein suomalaista ruokaa. Pitihän heitä tutustuttaa suomalaiseen makuun. Salmiakki ei vain maistunut heille. heh.

Vapaapäiviä oli se 1,5 viikossa ja muutenkin illat olivat vapaita mutta monesti saatoin perheen kanssa viettää kotiaikaakin.

Lähde ihmeessä aupairiksi, parempaa tapaa tutustua maahan ja sen ihmisiin ja kulttuuriin ei varmaan oo kuin asua perheessä. Toisiin aupaireihin tutustuu helposti ja heidän kanssaan voi sitten reissata ja nauttia vapaa-ajasta. Minulla on ystäviä tän vuoden ansiosta 4 eri maasta ja yhteyttä pidetään yhä aktiivisesti ja toisiamme käymme aina vuorotellen katsomassa.

Lähe lähe vaan. ;o)

Äänestä

Au pairina olo on uudenlaista, itsenäistävää, välillä yksinäistä, rohkaisevaa, omaatuntoa kohottavaa, kun huomaa, että pystyy huolehtimaan itsestään, sosiaalisuutta parantavaa, uusien ihmisten tapaamista, kaiken kaikkiaan positiivista kokemusta jos on hyvät olosuhteet ja avoin mieli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sansa kirjoitti:

Kertokaapa millaista on olla au pair? Omia kokemuksianne. Olen harkitsemassa lähtöä, mutta olisi kiva kuulla hieman kokeneempia, että millaista se homma oikeasti on. Olen harkitsemassa lähtöä Italiaan tai Englantiin.
Vaivaanäkeville kiitos, kumarrus ja papukaijamerkki!!
terveisin Sansa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu