Kukahan poliitikko se puhuu näin järkeviä

selvää tekstiä.

Nato-keskustelussa esiintyy usein virheellisiä väittämiä tai oletuksia,(kuten täällä vasemmistolaisten taholta).

"Natosta tulee samanlainen rahareikä kuin EU:sta!” Naton jäsenmaksu on parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa. Se on samaa luokkaa kuin Marinin hallituksen avustajien palkkamenot. Se vastaan kymmenen päivän kehitysapumenoja. Sillä ei ole julkisen talouden kannalta mitään merkitystä. Lisäksi sillä saadaan jotakin hyödyllistä, toisin kuin muilla mainituilla menoerillä.

Muita kuulemiani väitteitä ovat, että ”Natosta ei voi erota!”; ”Nato pilaa Suomen ja Venäjän välit, rajasuhteet ja kaupankäynnin!”; ”Suomeen tulee tukikohtia ja ydinaseita!”; tai että ”Suomalaiset joutuvat taistelemaan ulkomaille!” Mikään näistä ei pidä paikkaansa, ja tämä on helppo osoittaa vaikkapa Tanskan ja Norjan esimerkeillä."

Niinpä niin trollit, turha jankata.
1981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Venäjä on itse pilannut välinsä koko maailman kanssa lukuun ottamatta Valko- Venäjää ja Pohjois- Koreaa. Siinä on kyllä sopivat kaverit.

Äänestä
  • Eivät valko-venäläiset varmastikaan diggaa Venäjää, jonka tukema diktaattori romutti maan demokratian ja tukahdutti kansan mielenilmaisut väkivallalla.

    Venäjää tukivat YK:n äänestyksissä vain Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Syyria ja pieni afrikkailainen diktatuuri Eritrea.

    Äänestä

  • Me emme ole tuomareita

    Äänestä

Valitsit Tanskan, teit virheen, tanska joutui usan painostuksesta lähettämään sotilaitaan Afganistaniin. Näin oikeassa elämässä.

Äänestä
  • Sitähän sinä et tiedä, että painostiko.

    Äänestä

  • Suomi lähetti sotilaita Afganistaniin - emmekä olleet edes Natossa. Joten mikä muuttuisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän sinä et tiedä, että painostiko.

    Tiedän kyllä, seurasin tilannetta uutisissa. Sinä roikuit varmaan silloin vielä äitisi tississä, kun ei sinulla näytä olevan hajuakaan asiasta.

    Äänestä

Venäjä juuri viestitti, että se ei uhkaa Suomea tai Ruotsia.

Äänestä

Oliko Jussi?

Äänestä

Venäjä on viestittänyt, ettei se hyökkää Ukrainaan...

Äänestä

Natojäsenyys 20 miljoonaa? Se on jossain 50 ja 60 miljoonan euron välillä. Hintakeskusteluissa unohtuu usein muut kustannukset. Arvaa paljonko maksaa: naton tukikohtien järjestäminen ja niiden ylläpito, puolustusvoimien natoyhteensopivaksi päivittäminen (jota on tehty jo vuosia!), kaluston hankinta, huolto, logistiikka, hallinto ja muu byrokratia jne jne jne.... Puhutaan mieluummin miljardeista euroista. Puolustusvoimien menot on olleet muutenkin useita miljardeja per vuosi, joten natojäsenyys toisi tähän melkoisen siivun lisää kustannuksia. Tietenkin herää kysymys, mistä tähän löytyy rahat. Sitä ei tarvitse arvailla: otetaan lisää velkaa, nostellaan veroja ja leikataan vähävaraisilta.

Äänestä
  • Nato Norjassa on jo valmiina Merijalkaväen koko divisjoonan varusteet kallioluolissa.
    Tarvii vaan lennättää ihmiset uniformussa ja siinä on taisteluvoima jolle Putlerkin sanoo a vot harasoo...

    Äänestä

  • Kalustohankintaan ei mene enempää rahaa kuin nykyään. Ainoastaan byrokratia ja valmius vaativat hieman rahaa, eli sen n. 60 miljoonaa. Se on halpa hinta lisääntyneestä puolustuskyvystä.

    Äänestä

a) ei ole olemassa Natomaata josta otetaan
nato sotilaita, sotimaan jonnekin.

Se on jäsenmaista koottuja ihmisiä.

Äänestä

Luonnevikaiset virkamiehet lisääntyvät jäsenyyden myötä.

Äänestä

Kauan eläköön UKRAINA!

Äänestä

Suokoon Pyhä Jumala että kaikki ne vitsaukset jotka lähetettiin Egyptille
kohdistetaan Venäjälle. Samalla myös nämä kiroukset kohdistetaan myös Venäjän tukijoille.
Tätä me Rukoilemme Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumalalta.
Kiitos Herra Sebaot, kaikkien Joukkojen komentaja että olet Kuuleva Jumala.

Tätä me rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Amen, Amen, Amen.
Tämä on Kirousten 4:jäs päivä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

selvää tekstiä.

Nato-keskustelussa esiintyy usein virheellisiä väittämiä tai oletuksia,(kuten täällä vasemmistolaisten taholta).

"Natosta tulee samanlainen rahareikä kuin EU:sta!” Naton jäsenmaksu on parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa. Se on samaa luokkaa kuin Marinin hallituksen avustajien palkkamenot. Se vastaan kymmenen päivän kehitysapumenoja. Sillä ei ole julkisen talouden kannalta mitään merkitystä. Lisäksi sillä saadaan jotakin hyödyllistä, toisin kuin muilla mainituilla menoerillä.

Muita kuulemiani väitteitä ovat, että ”Natosta ei voi erota!”; ”Nato pilaa Suomen ja Venäjän välit, rajasuhteet ja kaupankäynnin!”; ”Suomeen tulee tukikohtia ja ydinaseita!”; tai että ”Suomalaiset joutuvat taistelemaan ulkomaille!” Mikään näistä ei pidä paikkaansa, ja tämä on helppo osoittaa vaikkapa Tanskan ja Norjan esimerkeillä."

Niinpä niin trollit, turha jankata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu