Olikohan se Dragon ball Z missä ne animehahmot menivät johonkin aikaulottuvuuskammioon treenailemaan jossa vietetyn vuoden aikana oli ulkopuolella kulunut aikaa vain muutama päivää?
Joskus leikkimielisesti mietin, että olenkohan tietoisesti halunnut lähteä matkalle kehittämään henkistä puoltani vai olinkohan vaan sillä tasolla että jokin johdatti tällä tielle kehittymään koska oli pakko? Tiesin kyllä egon mutta en välttämättä ymmärtänyt sen käsitettä kunnolla. Ihan kuin olisin päättänyt olla yksin ja tutkiskella itseäni kunnolla viimeiset vuodet, koska parista kolmesta vastakkaisen sukupuolen edustajasta olen ollut tänä aikana enemmän kiinnostunut, ja joka kerta kun olen päättänyt pyytää kunnolla ulos niin ovat muuttaneet muualle. Eli päätöksen jällkeen katosivat välittömästi elämästä. Mikä voisi tuntua kohtalolta, mutta kun en tiedä tekeekö muisti vaan kepposen asioita yhdistellessä. Muistiani kyllä kehutaan aina, mutta kun muistan vähän liian hyvinkin asioita elämäni varrelta. Tiedostan menneeni rikkikin tänä aikana syystä jota en sen enemmän ala täsmentämään, mutta siihen liittyi jonkinlaista väkivaltaa. Mutta kun itsetunto oli arvojen varaan rakennettu, ja muistan tehneeni hyviäkin tekoja niin pienestä mainehaitasta/häpeästä löysin vaan uusia tapoja käsitellä asioita kuten meditaatiot, mielenhallitsemisen tietoisesti ja uskonnolliset asiat. Pelot ovat oikeastaan kuluneet pois. Anteeksi opin antamaan kun jouduin antamaan anteeksi samoille ihmiselle useamman kerran ja yhden kohdalla aloin epäilemään, että meditoinnin jälkeen olisin voinut jopa uneksia itselleni muiston transsissa jonka olisin sekoittanut todellisuuteeni. Toki pidän hänestäkin ihmisenä paljon enemmän kuin kukaan uskookaan eli saatan muokata todellisuudenkuvaakin siinä niin, että en usko selitelleen jotain omia muille vaikka muistan näin tapahtuneen. Kokemuksena opin antamaan aidosti anteeksi muille yksilöille kun tajusin oppia kyseenalaistaa omaa totuuttani vaikka olisin sen mielestäni aistinut ja kokenut todellisuudessani. On varmaan paremmat mahdollisuudet pärjätä elämässä ja kaipa näille poluille vaan eksytään tietyssä elämäntilanteessa. Tosin tekee pahaa tiedostaa miten ihmisiä ohjataan esimerkiksi medioijen välityksellä. Korona. Venäjän ja Ukrainan sota. Huomaat ajattelelutapasasi eroavan läheisien tavasta ajatella. Mielenkiinnonkohteet eroavat yleisestä. Sitä tuntee lopulta itsensä aika yksinäiseksi ja ei tunne enää itseään älykkääksi vaikka kuvittelee omaavansa jonkinlaisia kognitiivisia kykyjä. Haluat on rehellinen ja elää todellisuudessa niin vankasti kuin voit. Mutta huomaat, että mitä enemmän tiedostat sitä epävarmempi olet oikeasti yhtään mistään. Jos et voi luottaa edes täysin muistoihisi niin kuinka varmasti olet se joka luulet olevasi? Voit kuvitella kohtelevasi kaikkia reilusti, mutta elää täysin oman egosi rakentamassa pilvilinnassa.
Joskus leikkimielisesti mietin, että olenkohan tietoisesti halunnut lähteä matkalle kehittämään henkistä puoltani vai olinkohan vaan sillä tasolla että jokin johdatti tällä tielle kehittymään koska oli pakko? Tiesin kyllä egon mutta en välttämättä ymmärtänyt sen käsitettä kunnolla. Ihan kuin olisin päättänyt olla yksin ja tutkiskella itseäni kunnolla viimeiset vuodet, koska parista kolmesta vastakkaisen sukupuolen edustajasta olen ollut tänä aikana enemmän kiinnostunut, ja joka kerta kun olen päättänyt pyytää kunnolla ulos niin ovat muuttaneet muualle. Eli päätöksen jällkeen katosivat välittömästi elämästä. Mikä voisi tuntua kohtalolta, mutta kun en tiedä tekeekö muisti vaan kepposen asioita yhdistellessä. Muistiani kyllä kehutaan aina, mutta kun muistan vähän liian hyvinkin asioita elämäni varrelta. Tiedostan menneeni rikkikin tänä aikana syystä jota en sen enemmän ala täsmentämään, mutta siihen liittyi jonkinlaista väkivaltaa. Mutta kun itsetunto oli arvojen varaan rakennettu, ja muistan tehneeni hyviäkin tekoja niin pienestä mainehaitasta/häpeästä löysin vaan uusia tapoja käsitellä asioita kuten meditaatiot, mielenhallitsemisen tietoisesti ja uskonnolliset asiat. Pelot ovat oikeastaan kuluneet pois. Anteeksi opin antamaan kun jouduin antamaan anteeksi samoille ihmiselle useamman kerran ja yhden kohdalla aloin epäilemään, että meditoinnin jälkeen olisin voinut jopa uneksia itselleni muiston transsissa jonka olisin sekoittanut todellisuuteeni. Toki pidän hänestäkin ihmisenä paljon enemmän kuin kukaan uskookaan eli saatan muokata todellisuudenkuvaakin siinä niin, että en usko selitelleen jotain omia muille vaikka muistan näin tapahtuneen. Kokemuksena opin antamaan aidosti anteeksi muille yksilöille kun tajusin oppia kyseenalaistaa omaa totuuttani vaikka olisin sen mielestäni aistinut ja kokenut todellisuudessani. On varmaan paremmat mahdollisuudet pärjätä elämässä ja kaipa näille poluille vaan eksytään tietyssä elämäntilanteessa. Tosin tekee pahaa tiedostaa miten ihmisiä ohjataan esimerkiksi medioijen välityksellä. Korona. Venäjän ja Ukrainan sota. Huomaat ajattelelutapasasi eroavan läheisien tavasta ajatella. Mielenkiinnonkohteet eroavat yleisestä. Sitä tuntee lopulta itsensä aika yksinäiseksi ja ei tunne enää itseään älykkääksi vaikka kuvittelee omaavansa jonkinlaisia kognitiivisia kykyjä. Haluat on rehellinen ja elää todellisuudessa niin vankasti kuin voit. Mutta huomaat, että mitä enemmän tiedostat sitä epävarmempi olet oikeasti yhtään mistään. Jos et voi luottaa edes täysin muistoihisi niin kuinka varmasti olet se joka luulet olevasi? Voit kuvitella kohtelevasi kaikkia reilusti, mutta elää täysin oman egosi rakentamassa pilvilinnassa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koko elämä on itsensä kehittämistä. Pelkkään arvomaailmaan luottavan olisi hyvä nähdä se, että isoin arvo tulee itsestäsi, ei niinkään ulkoisista asioista.