Saamaton mies

Anonyymi

Tuntuu välillä että elän mieslapsen kanssa. Saan itse tehdä melkein kaiken, tai ainakin päättää kaikesta ja ottaa vastuun kaikesta. Toki mies osallistuu kun patistan, mutta ei jaksais koko ajan patistaa, aikuista miestä. Lisäksi hän kiukuttelee minulle kaikesta pienestä, jos lasten turvaistuimen mekanismi jumittaa, niin hän huutaa heti minut paikalle, tyyliin "tuu nyt jo katsomaaan" ja sitten hän katsoo vierestä kun yritän korjata asian, ja kiukuttelee samalla ja haukkuu istuimia surkeiksi ja kaikki on prseestä hänen mielestään.

Lisäksi meillä oli lauantaina kutsut, johon tulisi molempien vanhemmat ja lisäksi sisaruksia lapsineen kyläilemään. Pyysin miestäni kutsumaan omat sukulaisensa, ja minä kutsuin omat, hyvissä ajoin tietysti. Lauantai tuli, ja vanhempani sekä siskoni tuli, siihen aikaan mitä oli sovittu. Mutta miehen sukulaisia ei kuulunut. Kysyin että onko hän ilmoittanut. Niin mies oli että ai jaa kai mää oon ilmoittanu, eiku en nyt muistakaan olinko, eiku emmää tiedä, kai ne nyt tajuaa tulla, hän aprikoi. Sanoin että ei ne nyt voi tajuta tulla, jos et ole kutsunut. Aijaa no pitäiskö mun soittaa ja kysyä, mies kyseli. Tämä just, hän kyselee ja kyselee, ei saa aikaiseksi, ja ja. Soitin sitten itse ja kysyin oliko heitä kutsuttu. Hänen vanhempansa olivat täysin tietämättömiä, ja sanoivat että ei ole ollut mitään puhetta. Sama juttu hänen siskonsa osalta, ei ollut mitään tietoa kutsuista.

Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Mieheltä jää aina kaikki asiat hoitamatta, tai ainakin viimetippaan. Ja viimetipassa aletaan usein etsiä passia, hammasharjaa yms mitä tarvii kun lähdetään vaikka matkalle. Mitään ei osaa edellisiltana katsoa valmiiksi. Vasta sitten kun aletaan tehdä lähtöä, niin hän alkaa miettiä että missähän minun se ja se mahtaa olla. Aina se menee sitten niin, että minä ja lapset istutaan autossa, ja odotellaan tavaroita raivolla etsivää miestä, joka käy välillä syyttämässä minua että mihin olet hukannut sen ja sen tavaran. Siinä se sitten kiukuspäissään aikansa etsii, ja reissuun lähtö tapahtuu aina kauhealla kiukulla ja mielensä pahoitukslla.

283

15914

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä siinä vingut heitä helvettiin äläkä saatana valita ei ole pakko kenenkään kattella saamatonta älymätää.

      • Anonyymi

        Se häpee suo. Ne nauraa sulle. Etkä sä tajuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se häpee suo. Ne nauraa sulle. Etkä sä tajuu.

        Pikku Henry saa kohta köniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku Henry saa kohta köniin.

        Täysin samanlainen mieslapsi on minullakin 😄. Viisilapsisesta perheestä tulee. Tytöt opetettiin huushollihommille, pojat lelliteltiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin samanlainen mieslapsi on minullakin 😄. Viisilapsisesta perheestä tulee. Tytöt opetettiin huushollihommille, pojat lelliteltiin.

        Ps. Hänellä on sentään hyväpalkkainen työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Hänellä on sentään hyväpalkkainen työ.

        Miksi naiset vinkuu ja valittaa saanattomasta tai epäsiististä (jättää sukat lattialle jne.) miehistä? . Suomi on täynnä aikaansaavia, fiksuja naimattomia miehiä. Naisille nämä eivät kuitenkaan ole kelvanneet, koska he haluavat kumppanin jonka rinnalla voi päteä ja tuntea ylemmyyttä.
        Näille naisille olisi kauhistus, jos mies hyväpalkkaisen työn lisäksi hoitaisi kodin, lapset ja olisi sosiaalinen.. Naisparka ei tietäisi miten päin olla alemmuutensa kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku Henry saa kohta köniin.

        Tipitii tipi tipi tii ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Hänellä on sentään hyväpalkkainen työ.

        Niin.Hmm... Voisihan tuo olla kamalampikin.

      • Anonyymi

        Kysymys kuuluukin, että MITEN SINÄ VOIT OLLA TUOMMOINEN LUUSERI ETTET SAA PAREMPAA MIESTÄ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi naiset vinkuu ja valittaa saanattomasta tai epäsiististä (jättää sukat lattialle jne.) miehistä? . Suomi on täynnä aikaansaavia, fiksuja naimattomia miehiä. Naisille nämä eivät kuitenkaan ole kelvanneet, koska he haluavat kumppanin jonka rinnalla voi päteä ja tuntea ylemmyyttä.
        Näille naisille olisi kauhistus, jos mies hyväpalkkaisen työn lisäksi hoitaisi kodin, lapset ja olisi sosiaalinen.. Naisparka ei tietäisi miten päin olla alemmuutensa kanssa.

        Nimenomaan 😂

      • Anonyymi

        Niinpä, täysin turha ihminen, ei mitään hyötyä, kannattaa vaan hävittää suosiolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se häpee suo. Ne nauraa sulle. Etkä sä tajuu.

        Aloittajan raivosta päätellen olet ajanut aviopuolisosi statistin osaan perheessänne. ”Saamaton mies” ei taida paljon suhteessa saada, koska antamaton nainen dominoi perheen toimimattomaan vihatilaan. Parisuhdeneuvoja olisi oikea henkilö purkamaan ansat rakkautenne miinakentällä, itse olen tee-se-itse-mies ja onnellinen nalkuttamattomalla vyöhykkeelläni. Hyvät jatkot teidän perheelle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täysin samanlainen mieslapsi on minullakin 😄. Viisilapsisesta perheestä tulee. Tytöt opetettiin huushollihommille, pojat lelliteltiin.

        sitä vartenhan naiset on luotu että ne hoitavat hommat kun miehet harrastaa omiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tipitii tipi tipi tii ..

        Tipi tii tipi tipi tipi tii.Yksi nai kaks piti kii:):):)

      • Anonyymi

        Ei voi heittää pois kun mies tuo talouteen rahat. Kun rouva shoppailultaan ehtii, niin käy internetissä nillittämässä että mies ei tee mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys kuuluukin, että MITEN SINÄ VOIT OLLA TUOMMOINEN LUUSERI ETTET SAA PAREMPAA MIESTÄ?

        Nii tai ollenkaan miestä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tipitii tipi tipi tii ..

        Tiko, tiko...ko

    • Anonyymi

      ADD/ADHD?

      • Anonyymi

        Tulee mieleen tarkkaavaisuushäiriö ADD. Se aiheuttaa juuri tätä eli ei saa aikaan mitään, asiat jäävät kesken, ei hallitse tilannetta, koska vaiva aivoperäinen. Hän ilmeisesti selviää sillä, että joku muu huolehtii kaikesta eikä hän tiedosta toimivansa väärin. Vaikea saada muutosta aikaan. Käsittääkseni lääkitystäkin saatavissa ADD:hen, jos motivaatiota tutkimuksiin on.
        Toinen vaihtoehto, että on lapsena nujerrettu ja tossun alla, ei halua enää edes yrittää hoitaa asioita itse, mutta vihaa kaikkia vastuullisia ja taitavia, koska ei itse pysty olemaan sellainen.

        Tuli mieleen kans että mahdollisesti ADD ja onko myös vaikeaa tunteiden hallintaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee mieleen tarkkaavaisuushäiriö ADD. Se aiheuttaa juuri tätä eli ei saa aikaan mitään, asiat jäävät kesken, ei hallitse tilannetta, koska vaiva aivoperäinen. Hän ilmeisesti selviää sillä, että joku muu huolehtii kaikesta eikä hän tiedosta toimivansa väärin. Vaikea saada muutosta aikaan. Käsittääkseni lääkitystäkin saatavissa ADD:hen, jos motivaatiota tutkimuksiin on.
        Toinen vaihtoehto, että on lapsena nujerrettu ja tossun alla, ei halua enää edes yrittää hoitaa asioita itse, mutta vihaa kaikkia vastuullisia ja taitavia, koska ei itse pysty olemaan sellainen.

        Minä olen tällainen.

        Turha ihminen, roskiin vaan, ei mitään käyttöä.
        Harmillista, että Eduskunta on täynnä näitä samanlaisia turhia ihmisiä.

      • Anonyymi

        Meinasin sanoa samaa. Kuulostaa meinaan AP:n kirjoitus hurjan paljon itseltä. Omien vaivojen syy selvisi vasta yli kolmekymppisenä ADD -diagnoosilla.

    • Anonyymi

      Niin juuri. Käskien, patistaen, komentaen, kiristäen ja kaikella muulla mikä ei ole rakkautta.
      Puolisoaan ja lapsiaan tulisi kohdella rakastaen.
      Voi olla ettet jaksa, mutta syy on sinussa.

      • Anonyymi

        Juuri niin.

        Muija niin täydellinen nalkuttaja. Mies henkisesti varmaan loppu. Jätä miehesi ja anna hälle elämä. Joudut kyllä olee ilman miestä loppuelämäsi tai ainakin saat elää luhytkestosia parisuhteita

      • Anonyymi

        Ei ole hänen syy jos ukko on patalaiska perskärpänen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole hänen syy jos ukko on patalaiska perskärpänen

        Trumpin syytä, vai mitä vassarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumpin syytä, vai mitä vassarit.

        Eiiiikaiii nyt sentään Trumpin syytä, jos oma äijä on saamaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole hänen syy jos ukko on patalaiska perskärpänen

        Jos on ADD niin ei tarkoita että olisi laiska , ei vain saa aikaiseksi eikä voi sille itse mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumpin syytä, vai mitä vassarit.

        Perussuomalaiset on miehen pilanut.
        Ennen oli yritteliäs ja aikaan saava. Mutta kun PS pääsi hallitukseen, alkoi miehen henkinen alamäki. Ja se vain jatkuu..... jatkuu. PS syyllinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiiiikaiii nyt sentään Trumpin syytä, jos oma äijä on saamaton.

        Jos äijä on saamaton, niin muijastahan se yksinomaan riippuu. Ei ole antanut.!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin.

        Muija niin täydellinen nalkuttaja. Mies henkisesti varmaan loppu. Jätä miehesi ja anna hälle elämä. Joudut kyllä olee ilman miestä loppuelämäsi tai ainakin saat elää luhytkestosia parisuhteita

        Hmm..Pientä tappeluahan tuo hakoo,taikka sillä on muut mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaiset on miehen pilanut.
        Ennen oli yritteliäs ja aikaan saava. Mutta kun PS pääsi hallitukseen, alkoi miehen henkinen alamäki. Ja se vain jatkuu..... jatkuu. PS syyllinen.

        Ennen miehet oli rautaa ja laivat puuta hiiohoi.Nyt on miehet puuta ja laivat rautaa hiiohoi,hiiohoi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiiiikaiii nyt sentään Trumpin syytä, jos oma äijä on saamaton.

        Mut vassareiden mielestä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin.

        Muija niin täydellinen nalkuttaja. Mies henkisesti varmaan loppu. Jätä miehesi ja anna hälle elämä. Joudut kyllä olee ilman miestä loppuelämäsi tai ainakin saat elää luhytkestosia parisuhteita

        Jospa se olisikikin niin helppoa🙂
        Sitten kun vedetään se itsemurhakortti esiin.
        Mutta jossain vaiheessa ajattelee että ihan sama.
        Miehissä on valitettavasti paljon jotka ei voi kuvitellakaan eroa.
        Mutta mitään ei viitsitä tehdä suhteen eteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa se olisikikin niin helppoa🙂
        Sitten kun vedetään se itsemurhakortti esiin.
        Mutta jossain vaiheessa ajattelee että ihan sama.
        Miehissä on valitettavasti paljon jotka ei voi kuvitellakaan eroa.
        Mutta mitään ei viitsitä tehdä suhteen eteen.

        ihan yhtälailla niitä löytyy naisistakin.
        Valitettavasti pari osunut kohdalle, eivät onneksi toteuttaneet uhkaustaan.

    • Anonyymi

      Sitten saat jossain vaiheessa kuulla miten sinä aina päätit kaikesta kysymättä toiselta mitään.Syyllistetään kaikesta mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä.Tiedän, olen ollut tuossa tilanteessa.

      • Anonyymi

        Samoin. Mies osaa kääntää ihan kaiken mun syyksi. Taito sekin.

      • Anonyymi

        Ai kun kuulostaa tutulta. Oma mies äidin hyysäämä maatalon poika...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kun kuulostaa tutulta. Oma mies äidin hyysäämä maatalon poika...

        Samoin täällä. Mitään ei osaa päättää eikä tehdä käskemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin. Mies osaa kääntää ihan kaiken mun syyksi. Taito sekin.

        mä olen pitänyt tuota enemmän naisten toimintana, tunnen useita joiden suuttuessa se vika on oltava aina jossain toisessa. Heille riidan ratkaisua tärkeämpää on se toisen haukkuminen ja syyttely.
        Omassa kaveripiirissä miehet taas ei ole sellaisia, jos mieheltä menee hermo niin se häipyy joksikin aikaa omille teilleen.
        Noin siis yleisesti, toki kaikenlaisia mahtuu molempiin sukupuoliin.

    • Anonyymi

      Älä välitä noista päällepäsmäreistä.
      Tietysti sinun pitää itse miettiä miten asiat hoituisivat paremmin.
      Mies kuitenkin vaikuttaa vetämättömältä nahjukselta.

      • Anonyymi

        Miehellä voi olla niin tiukka pomo työssä, joka sanoo, että nyt pitää tehdä pitkää päivää ja saathan ne päivät sitten takaisin marraskuussa, kun töitä ei ole.

    • Anonyymi

      Aloita vaikka siitä, että mies pyykkää itse omat vaatteensa ja huolehtii ne kaapiinsa.
      Mikäli ei pese, anna olla vaan likaiset, pyykätköön tai ei. Äläkä yhtään kommentoi mitään siitä. Jätät tekemättä joitain asioita jotka olet aina itse hoidellut. Alkaa varmaan ihmettelemään ja sitten vain sanot, ettet ole kaikesta yksin vastuussa. Anna rähjätä äläkä provosoidu.

      • Anonyymi

        Luuletko tosiaan, että tuota ei ole kokeiltu. Mies jätti säännöllisesti likaiset alusvaatteensa makuuhuoneen tuolin alle, ja lopulta jätin ne siihen. Parin viikon kuluttua mies sanoi, että häntä alkaa tympiä, kun hänen vaatteensa ovat aina vaan tuolin alla, hän on oikein seurannut, koska ne siitä korjataan, mutta ei! Millainen siivooja minä siis muka olen, kun tavarat tuolla tavoin lojuvat pitkin lattiaa viikkokausia. Annoin hänelle tiukan neuvon viedä pyykkinsä itse kylppärin pyykkikoriin. Niinpä hän otti onkeensa ja heitti vaatteensa pyykkikorin viereen lattialle, koska ei hänellä ollut aikaa avata korin kantta.

        Annat olla ne siinä, älä edes koske niihin.
        Siihen saa vaikka homehtua jos kerta ei osaa edes pyykkikorin kantta aukaista.

        Eikä pyykkääminen ole vain naisten työtä.
        Eiköhän se pyykkikoneen käyttäminen ala häneltäkin sujumaan kun puhtaat vaatteet loppuu.

        😂😂😂😂😂😂 Tuttua huttua.

        Helppo neuvoa " jätä siihen,anna olla". Minunkin kotini se on, minun ja lasten. Ei kukaan voi vaatia minua elämään kuin kaatopaikalla. Miten lapsille voi opettaa siisteyttä ja järjestystä

        Kompromissejä ja poikkeuksia on tehtävä jos asioihin haluaa muutosta.
        Eikä se likavaatekasa ole sun lapsesi huoneessa, vaan siellä missä te pyykkäätte.

        Potkaiset vain sitä likavaatekasaa välillä hieman syrjemmäs että ei ole tiellä.
        Voit vaikka asettaa sen uudelleen keskelle kulkuväylää kun poistut kodinhoitohuoneesta tms.

      • Anonyymi

        Mullapa on kaikki kodinkoneet ja taito hyppysissä...Niin mihinpä minä enää ventovieraita naisia tarvitsisin.

      • Anonyymi

        Kokeiltu on . Ei auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko tosiaan, että tuota ei ole kokeiltu. Mies jätti säännöllisesti likaiset alusvaatteensa makuuhuoneen tuolin alle, ja lopulta jätin ne siihen. Parin viikon kuluttua mies sanoi, että häntä alkaa tympiä, kun hänen vaatteensa ovat aina vaan tuolin alla, hän on oikein seurannut, koska ne siitä korjataan, mutta ei! Millainen siivooja minä siis muka olen, kun tavarat tuolla tavoin lojuvat pitkin lattiaa viikkokausia. Annoin hänelle tiukan neuvon viedä pyykkinsä itse kylppärin pyykkikoriin. Niinpä hän otti onkeensa ja heitti vaatteensa pyykkikorin viereen lattialle, koska ei hänellä ollut aikaa avata korin kantta.

        Tuossa tapauksessa ottaisin ja veisin ne miehen tyynyn päälle ja kirjoittaisin lapun: pese itse nämä paskapyykkisi, minä EN ole piikasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa tapauksessa ottaisin ja veisin ne miehen tyynyn päälle ja kirjoittaisin lapun: pese itse nämä paskapyykkisi, minä EN ole piikasi!

        Mutta kun sinulla ei jostain ihmeen syystä ole miestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo neuvoa " jätä siihen,anna olla". Minunkin kotini se on, minun ja lasten. Ei kukaan voi vaatia minua elämään kuin kaatopaikalla. Miten lapsille voi opettaa siisteyttä ja järjestystä

        aika epäkypsää olisikin tuollainen toiminta.
        Oikea rtatkaisu olisi istua alas ja käydä asiat läpi. Siinä sovitaan, että mitä kummankin pitää hoitaa itse, sovitaan kotitöistä, jne. Siis oikeasti sovitaan, ei niin että miehelle syötetään tietty määrä ja hänen on se otettava, jos ei löydy yhteistä linjaa niin sittenhän ei voi asua samassa taloudessa, sekin on keskusteltava asia.

        Sitten kun asiat on sovittu, niin varmistat vielä mieheltä, että onhan hän oikeasti nyt mukana siinä. Mielelään vielä nuo asiat kirjattuna paperile ylös.

        Ja se tärkein: kukaan tuommpnen "huithapeli" ei muutu yön yli "siistiksi", eli se siistimpi osapuoli joutuu muistuttelemaan asioista. Sen ei pitäisi olla mitkään ongelma, jos se toinen osapuoli oikeasti sitoutui niihin asioihin.

        Minulta jäi aikanaan kaikki pyykit, astiat jne pyörimään enkä osannut siivota jälkiäni. Niitä ei vaan tajunnut...
        Joten minut on aikanaan opetettu osittain tähän tyyliin (kiitos Jenna..) ja nykyisessä parisuhteessa olenkin jo se siistimpi osapuoli.

    • Anonyymi

      Käänteispsykologiaa? Nyt ei tipu kuin 8 /10 😁

      • Anonyymi

        Olipa kummallinen kommentti, en kyllä lukenut tästä aloituksesta minkäännäköistä käänteispsykologiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa kummallinen kommentti, en kyllä lukenut tästä aloituksesta minkäännäköistä käänteispsykologiaa.

        Minä luin ja pisteytin novellin siinä samalla, eihän tuolla jutulla ole kuin tarkoitus käynnistää iänikuinen nainen-mies mies-nainen janttaus ja on siinä näköjään onnistunut 😁

    • Anonyymi

      On perin kummallista että tapailuaikana ei huomaa, että toinen on kuin huollettava lapsi. Sitäkin kummallisempaa on että sellaisen ihmisen kanssa mennään tekemään jälkikasvua. Onkohan oletuksena ollut, että lapsen vanhemmaksi tuleminen muuttaisi ihmisen käytöstä automaattisesti kypsemmäksi?

      Kun joku tottuu olemaan passattava ja kaikki tehdään hänen puolestaan, niin helposti juurtuu siihen rooliin.

      • Anonyymi

        Noin on. Nuo stoorit on niin käsittämättömiä, että ne täytyy olla keksittyjä. Kuinka kukaan voi muka olla noin tyhmä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin on. Nuo stoorit on niin käsittämättömiä, että ne täytyy olla keksittyjä. Kuinka kukaan voi muka olla noin tyhmä?

        Kyllä voi. Ei ehkä tyhmä, mutta pitää vaimoa palvelijanaan.

    • Anonyymi

      Onko mies ollut tuollainen jo ihan suhteenne alusta alkaen?

      • Anonyymi

        No sitä on hieman vaikea arvioida, kun ei ollut tuolloin lapsia eikä muutakaan missä tämä olisi tullut esille. Elämä oli tuolloin helpompaa. Tosin sen muistan, että mies oli aika vähän maailmaa nähnyt, ja oli aika ummikko monen asian suhteen.

        Alusta alkaen hän on ollut tosin sellainen, ettei saa aikaiseksi oikein mitään, eli passiivinen kotona haahuilija. Ruokien suhteen oli tosi pidättyväinen, söi ainostaan sitä mitä oli kotonaan tottunut syömään, eli perunaa ja nakkia. Kiinalaiseen ravintolaan häntä ei saanut millään, kun sanoi että pitää olla perunamuusia ja maitoa, että mitään kiinalaisia ituja hän ei rupea syömään. Ei auttanut vaikka sanoi että ihan lihaakin siellä on, ja pastaa. Hän hermostui tuolloinkin sanan "pasta" käytöstä, ja huusi minulle että se on spagettia, spagettia. Okei, spagettia, sanoin.

        Myös pesto oli täysin vieras käsite. Hän oli tottunut vain ketsuppiin, ketsuppia joka paikkaan. Ei mitään pestoja, eikä halunnut edes maistaa, eikä tietää mistä se on tehty. Sanoi vain että yäk, yäk, en syö ituhippejä. Se oli hänen vakiolausahdus, ei mitään ituhippejä. Perunamuusia, nakkia, ketsuppia, se kävi, ei mikään muu. Ei edes punaviini, sekin oli yäk, maitoa sen olla pitää. Ja hän juo maitoa suoraan purkista, aina litran ruoan kanssa.

        Eli jollain tapaa, on nämä merkit ollut alusta asti nähtävissä. Jotenkin pidin häntä tuolloin suloisen junttina, mutta nykyisin tämä on ikävä taakka, kun mitään ei voi kokeilla, hän on hyvin kapeakatseinen, ja yksioikoinen.

        Ensin sanot, ettei ollut mitään, missä tuo olisi tullut esille. Sitten selostat, miten mies ei ole ollut kiinnostunut maistamaan hänelle uudenlaisia ruokia.

        Niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä on hieman vaikea arvioida, kun ei ollut tuolloin lapsia eikä muutakaan missä tämä olisi tullut esille. Elämä oli tuolloin helpompaa. Tosin sen muistan, että mies oli aika vähän maailmaa nähnyt, ja oli aika ummikko monen asian suhteen.

        Alusta alkaen hän on ollut tosin sellainen, ettei saa aikaiseksi oikein mitään, eli passiivinen kotona haahuilija. Ruokien suhteen oli tosi pidättyväinen, söi ainostaan sitä mitä oli kotonaan tottunut syömään, eli perunaa ja nakkia. Kiinalaiseen ravintolaan häntä ei saanut millään, kun sanoi että pitää olla perunamuusia ja maitoa, että mitään kiinalaisia ituja hän ei rupea syömään. Ei auttanut vaikka sanoi että ihan lihaakin siellä on, ja pastaa. Hän hermostui tuolloinkin sanan "pasta" käytöstä, ja huusi minulle että se on spagettia, spagettia. Okei, spagettia, sanoin.

        Myös pesto oli täysin vieras käsite. Hän oli tottunut vain ketsuppiin, ketsuppia joka paikkaan. Ei mitään pestoja, eikä halunnut edes maistaa, eikä tietää mistä se on tehty. Sanoi vain että yäk, yäk, en syö ituhippejä. Se oli hänen vakiolausahdus, ei mitään ituhippejä. Perunamuusia, nakkia, ketsuppia, se kävi, ei mikään muu. Ei edes punaviini, sekin oli yäk, maitoa sen olla pitää. Ja hän juo maitoa suoraan purkista, aina litran ruoan kanssa.

        Eli jollain tapaa, on nämä merkit ollut alusta asti nähtävissä. Jotenkin pidin häntä tuolloin suloisen junttina, mutta nykyisin tämä on ikävä taakka, kun mitään ei voi kokeilla, hän on hyvin kapeakatseinen, ja yksioikoinen.

        Niin, pasta on kyllä ihan makaronia ja miehesi osuu juuri naulan kantaan esim. siinä, että pesto ja punaviini ovat molemmat hel*etin pahanmakuisia!

        Rankasti olet riippuvainen. Tuota elänyt miten kauan, 10 vuotta? Etkä osaa kuin valittaa. Vai onko rakkaus muka niin syvää?!
        Mä en olisi tuollaisen juntti-idiootin kanssa missään tekemisissä, vaikka se olisi mun broidi. Tai lapsi.

        No huh huh...sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä on hieman vaikea arvioida, kun ei ollut tuolloin lapsia eikä muutakaan missä tämä olisi tullut esille. Elämä oli tuolloin helpompaa. Tosin sen muistan, että mies oli aika vähän maailmaa nähnyt, ja oli aika ummikko monen asian suhteen.

        Alusta alkaen hän on ollut tosin sellainen, ettei saa aikaiseksi oikein mitään, eli passiivinen kotona haahuilija. Ruokien suhteen oli tosi pidättyväinen, söi ainostaan sitä mitä oli kotonaan tottunut syömään, eli perunaa ja nakkia. Kiinalaiseen ravintolaan häntä ei saanut millään, kun sanoi että pitää olla perunamuusia ja maitoa, että mitään kiinalaisia ituja hän ei rupea syömään. Ei auttanut vaikka sanoi että ihan lihaakin siellä on, ja pastaa. Hän hermostui tuolloinkin sanan "pasta" käytöstä, ja huusi minulle että se on spagettia, spagettia. Okei, spagettia, sanoin.

        Myös pesto oli täysin vieras käsite. Hän oli tottunut vain ketsuppiin, ketsuppia joka paikkaan. Ei mitään pestoja, eikä halunnut edes maistaa, eikä tietää mistä se on tehty. Sanoi vain että yäk, yäk, en syö ituhippejä. Se oli hänen vakiolausahdus, ei mitään ituhippejä. Perunamuusia, nakkia, ketsuppia, se kävi, ei mikään muu. Ei edes punaviini, sekin oli yäk, maitoa sen olla pitää. Ja hän juo maitoa suoraan purkista, aina litran ruoan kanssa.

        Eli jollain tapaa, on nämä merkit ollut alusta asti nähtävissä. Jotenkin pidin häntä tuolloin suloisen junttina, mutta nykyisin tämä on ikävä taakka, kun mitään ei voi kokeilla, hän on hyvin kapeakatseinen, ja yksioikoinen.

        Ymmärrän kyllä, että suloisesta juntista on alkuun pitkä matka lopputulemaan eli joustamattomaan ja itsekkääseen aikuislapseen, että sitä saattaa alussa ajatella, että eihän tuo mitään meinaa. Minun mielestä tuollainen yksitoikkoinen minä en tee enkä syö sitä enkä tätä- asenne on itsekeskeistä kakarointia sanokaa muut mitä sanotte. Näin ne naiset lähtee kun mitään variaatiota tai vaihtelua ei ole. Tuskin rajoittuu syömiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, pasta on kyllä ihan makaronia ja miehesi osuu juuri naulan kantaan esim. siinä, että pesto ja punaviini ovat molemmat hel*etin pahanmakuisia!

        Makuasioista on tietty paha kiistellä. Itse pidän vihreästä pestosta, kun siinä ei ole liikaa öljyä. Yleensä kauppaketjujen omissa merkeissä sitä on liikaa, ja rakenne on vetelää. Mikäli on maistanut jotain 8-9€:n punaviiniä, niin totta kai se on pahaa. Punaviiniksi lasken itse ne viinit, joiden hinta on siellä 15€:n tietämillä, tai yli. Valko- ja roseviini ovat omat suosikit, mutta en kieltäydy punaviinistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitä on hieman vaikea arvioida, kun ei ollut tuolloin lapsia eikä muutakaan missä tämä olisi tullut esille. Elämä oli tuolloin helpompaa. Tosin sen muistan, että mies oli aika vähän maailmaa nähnyt, ja oli aika ummikko monen asian suhteen.

        Alusta alkaen hän on ollut tosin sellainen, ettei saa aikaiseksi oikein mitään, eli passiivinen kotona haahuilija. Ruokien suhteen oli tosi pidättyväinen, söi ainostaan sitä mitä oli kotonaan tottunut syömään, eli perunaa ja nakkia. Kiinalaiseen ravintolaan häntä ei saanut millään, kun sanoi että pitää olla perunamuusia ja maitoa, että mitään kiinalaisia ituja hän ei rupea syömään. Ei auttanut vaikka sanoi että ihan lihaakin siellä on, ja pastaa. Hän hermostui tuolloinkin sanan "pasta" käytöstä, ja huusi minulle että se on spagettia, spagettia. Okei, spagettia, sanoin.

        Myös pesto oli täysin vieras käsite. Hän oli tottunut vain ketsuppiin, ketsuppia joka paikkaan. Ei mitään pestoja, eikä halunnut edes maistaa, eikä tietää mistä se on tehty. Sanoi vain että yäk, yäk, en syö ituhippejä. Se oli hänen vakiolausahdus, ei mitään ituhippejä. Perunamuusia, nakkia, ketsuppia, se kävi, ei mikään muu. Ei edes punaviini, sekin oli yäk, maitoa sen olla pitää. Ja hän juo maitoa suoraan purkista, aina litran ruoan kanssa.

        Eli jollain tapaa, on nämä merkit ollut alusta asti nähtävissä. Jotenkin pidin häntä tuolloin suloisen junttina, mutta nykyisin tämä on ikävä taakka, kun mitään ei voi kokeilla, hän on hyvin kapeakatseinen, ja yksioikoinen.

        en syö ituhippejä

        mitä vittua... ei kukaan sano noin. Ituhippi on IHMINEN joka syö ituja.

        Tuo mieshän on täysi juntti näin miehenkin silmin.

        Miksi yrität määrätä miehesi syömisestä? Miksi hänet pitäisi saada kiinalaiseen ravintolaan? Miksi? Miksi?

        Suloinen juntti on siis nykyään se, mikä on - eli juntti.

        Sinun täytyy vain kestää se, että olet itsekin juntti, koska olet sellaisen valinnut.

        sori.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo mieshän on täysi juntti näin miehenkin silmin.

        Jospa mies elää siinä toivossa, että vaimo ymmärtäisi lähteä nostelemaan niin, ettei tarvitsisi kehottaa.?

        Onko tullut mieleesi että hänen on vaikea sietää muutosta? Pitää saada tuo nakit ja muusi ketsupilla ja pasta on spagettia. Saamattomuus. Ehkä hän ei tee sitä tahallaan.
        Eihän tuo nyt ihan tavanomaista käytöstä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en syö ituhippejä

        mitä vittua... ei kukaan sano noin. Ituhippi on IHMINEN joka syö ituja.

        Niin, hyvä ettei syö ituhippejä olisi siinä tapauksessa kannibaali :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että suloisesta juntista on alkuun pitkä matka lopputulemaan eli joustamattomaan ja itsekkääseen aikuislapseen, että sitä saattaa alussa ajatella, että eihän tuo mitään meinaa. Minun mielestä tuollainen yksitoikkoinen minä en tee enkä syö sitä enkä tätä- asenne on itsekeskeistä kakarointia sanokaa muut mitä sanotte. Näin ne naiset lähtee kun mitään variaatiota tai vaihtelua ei ole. Tuskin rajoittuu syömiseen.

        Se on varmaan sängyssäkin surkea, jota pitää koko ajan neuvoa. 😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi yrität määrätä miehesi syömisestä? Miksi hänet pitäisi saada kiinalaiseen ravintolaan? Miksi? Miksi?

        Suloinen juntti on siis nykyään se, mikä on - eli juntti.

        Sinun täytyy vain kestää se, että olet itsekin juntti, koska olet sellaisen valinnut.

        sori.

        Jos äijä ei syö muuta, kun perunaa ja nakkeja, niin se sairastuu, pitäis nyt sen verran olla järkeä , ettei tuolla lailla voi syödä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos äijä ei syö muuta, kun perunaa ja nakkeja, niin se sairastuu, pitäis nyt sen verran olla järkeä , ettei tuolla lailla voi syödä.

        Hmm..Lisukkeilla tuolla jopa kaksikin miestä syöttäisi jos nainen vain olisi osaava ja tarkka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, pasta on kyllä ihan makaronia ja miehesi osuu juuri naulan kantaan esim. siinä, että pesto ja punaviini ovat molemmat hel*etin pahanmakuisia!

        Ressukka jäänyt koulupojan tasolle.
        Maitoa juo ja kaikki vieras on ”yök en syö”

        Etsi itsellesi aikuinen, sivistynyt mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo mieshän on täysi juntti näin miehenkin silmin.

        Ravintolassa kymmenkertaiseen hintaan syöjä on ääliö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että suloisesta juntista on alkuun pitkä matka lopputulemaan eli joustamattomaan ja itsekkääseen aikuislapseen, että sitä saattaa alussa ajatella, että eihän tuo mitään meinaa. Minun mielestä tuollainen yksitoikkoinen minä en tee enkä syö sitä enkä tätä- asenne on itsekeskeistä kakarointia sanokaa muut mitä sanotte. Näin ne naiset lähtee kun mitään variaatiota tai vaihtelua ei ole. Tuskin rajoittuu syömiseen.

        Näin on.
        Ja ei ole yllättänyt iloisesti koskaan.
        Luulee että se on vain naisen velvollisuus keksiä hauskaa tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos äijä ei syö muuta, kun perunaa ja nakkeja, niin se sairastuu, pitäis nyt sen verran olla järkeä , ettei tuolla lailla voi syödä.

        No , sehän onkin asian ydin. Hakee sairauksilla huomiota.
        Astma( polttaa tupakkaa) keuhkoahtaumatauti , diabetes ( syö miten sattuu ) ja nyt on aivan varma että on sydänvaivoja.
        Siinä ei meikäläisen pari syöpää paljon paina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No , sehän onkin asian ydin. Hakee sairauksilla huomiota.
        Astma( polttaa tupakkaa) keuhkoahtaumatauti , diabetes ( syö miten sattuu ) ja nyt on aivan varma että on sydänvaivoja.
        Siinä ei meikäläisen pari syöpää paljon paina.

        Apnea , ahtautuma, astma ja diabetes , ei ole pitkäikäinen.

    • Anonyymi

      Hahah, minä en voisi kutsua edes sukulaisia. Ei ole isää eikä äitiä koska ne hylkäs minut lapsena. Eikä sukulaiset pidä yhteyttä, eivät ole juuri koskaan soittaneet tai mitään.

      • Anonyymi

        Älä huoli, suku voi olla pahin, niinkuin minulla. Ystävät ovat joskus parempia, kuin paskamainen suku 👍.

    • Anonyymi

      Mitä välii, miks kitiset! Sun mies on tollanen kuin on, ei se siitä muutu. Itse olet hänet valinnut. Piste.

      Helpommalla pääset kun sinä itse opettelet laittamaan omat ja miehesi tavarat, aivan oikein, teidän molempien tavarat, samoihin paikkoihin.
      Molempien passit ja asiakirjat ovat aina samassa paikassa, esim. kansiossa tai samalla hyllyllä/laatikossa. Kun lähdette reissuun, sinä otat koko perheen paperit mukaan, ei miehen tarttee tressata. Eikä sun tarttee tressata kun asiat ovat kondiksessa ilman huutamista ja kummankaan kiukuttelua.

      Miehen vaatteet laitat aina samoille paikoille. Joka ikisellä tavaralla on oma paikkansa. Jos mies jotain etsii, sinä viet miehen tyynesti siihen missä sen tavaran paikka on ja sanot, katso kulta se on tässä, ei tarttee hermostuu.
      Jos tai kun pidätte perhejuhlia, sinä kutsut kaikki riippumatta siitä onko kyse sun tai miehen sukulaisista tai ystävistä. Sillon tiedät kuinka monelle teet puffetit valmiiksi. Eikä tarttee hävetä kenenkään edessä eikä kiukutella kellekään.

      Sitä se parisuhde on, puolison kanssa toimeen tulemista ja yhdessä selviytymistä. Sinulla on, sun omasta mielestä, pelkästään sun omat vahvuutesi ja sun miehellä on näköjään, sun mielestä, pelkästään omat heikkoutensa.

      Toistan oma on valintasi, opettele sinä elämään sen faktan kanssa että joskus tää sun kanssa asuva mies oli sulle niin rakas, että menit sen kanssa kakrujakin tekemään. Etsi se tunne uudelleen sisältäsi ja ole onnellinen.

      • Anonyymi

        Aloittaja, ignooraa tämä ylempi kommentti ihan kokonaan.

        Ei ole aikuisen ihmisen vastuulla passata toista, täysin henkisesti ja fyysisesti kykenevää aikuista kuin lasta.

        Älä missään nimessä ala paapomaan miestä yhtään enempää.

      • Anonyymi

        17.2.2022 21.29.n ohje on hyvä jos päätät jatkaa elämistä tuon täysin mihinkään kykenemättömän ja mistään kiinnostumattoman juntin kanssa.

        Nyt kun tunnet ja tiedostat sen vajavaisuudet, nuo edellisen kirjoittajan antamat ohjeet tekee sinun elämästäsi paljon helpomman. Voit vielä varmistaa että kaikki tavarat menevät aina käytön jälkeen samoille paikoille.

        Tuo ohje sopii lähes kaikille, oli juntti tai ei.
        Miten paljon me kulutammekaan aikaa etsiessämme tavaroita (kun ne "kiiressä" laittaa ei-normi-paikalle! )

        Apua tarvitessasi, unohda "voisitko kohta tai huomenna tai ensiviikolla", kysy sen sijaan voimmeko nyt aloittaa siivouksen, voimmeko nyt alkaa pakkaamaan matkaa varten, voimmeko nyt ilmoittaa ihmisille tulevasta kokoontumisesta, voisitko nyt tiskata astiat, voisitko nyt mennä lasten kanssa ulos, Jne jne
        Tuolloin sinä heti tiedät tuleeko asia tehdyksi vai ei ja voit toimia sen mukaan (tehdä itse jos niin vaatii)

        Siihen loppuu epävarmuus tekemättömistä tai tehdyistä asioista.

        Hänen käytetyt likaiset vaatteet, ilman suurempaa hokemista, vain laita isoon roskapussiin.
        Kerro missä vaatepussi on.
        Vaatteitensa pesusta: Iso mies, vaikka olisi 101% juntti pystyy laittamaan omat vaatteensa pesukoneeseen ja kuivaajaan. Ja oppii sen viimeistään siinä vaiheessa kun ei ole mitään puhdasta päällepantavaa.

        Ellei opi laittamaan niitä niille kuuluville paikoille, hanki toinen iso muovipussi ja sullo sinne hänen pesemänsä vaatteet. Kerro että tarvitsit pesukoneen muuta pyykkiä varten ja laitoin sinun vaatteet valmiiksi pussiin. (paikoilleen vientiä varten) Hän 100% varmasti löytää ne pussin sisältä kun itse tarvitsee.

        Ohjeiden tarkoitus on treenata juntti edes minimaalisille käytös- ja käytännöntavoille. muista: älä luovuta. Aluksi juntti kapinoi, mutta huomatessaan sen olevan turhaa, juntti alkaa oppia!

        Tuosta hyödytte kaikki, juntti itse eniten.

      • Anonyymi

        Juurikin näin.

      • Anonyymi

        Niin, ja kun pääsette ulkomaille hävitä hänen passinsa ja eksytä porukasta .
        Kiva nähdä milloin on kotona.😀

    • Anonyymi

      Miksi pitää kutsua sukulaisia kylään. En minä halua nähdä kenenkään sukua enkä edes omia.

      • Anonyymi

        Niinhän se pahalainen tekee. Kutsuu aina sukulaisiaan ja sopii heidän kanssa menemisiä ja tapaamisia. Ei kuitenkaan muista minulle siitä mitään mainita.
        Kun kyselen asiasta niin "onhan siitä sovittu" Eli on sovittu kaikkien muiden paitsi minun kanssa. Itse kyllä laitan seinäallakkaan kaikki menemiset, joten ne on varmuudella tiedossa.
        Mutta jostakin syystä samalle päivälle ilmestyy joku toinen meno. Onko ihan tahallista.
        Itse menen sitten sovitulle menolle. Muhikoot sitten keskenään.

    • Anonyymi

      Pinnaako se potunnostosta......

      • Anonyymi

        Ei varmaan, mutta risto kolumnus kyllä tekee niin, erittäin huonosti yhdistetty jälleen kerran ihan alkuasetuksias myöten. Sivusta sinne yksinäisen kojootin kerhoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan, mutta risto kolumnus kyllä tekee niin, erittäin huonosti yhdistetty jälleen kerran ihan alkuasetuksias myöten. Sivusta sinne yksinäisen kojootin kerhoon.

        Pöljäkkeen katharsista odotellessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan, mutta risto kolumnus kyllä tekee niin, erittäin huonosti yhdistetty jälleen kerran ihan alkuasetuksias myöten. Sivusta sinne yksinäisen kojootin kerhoon.

        Miten niin,huonosti kytketty

    • Anonyymi

      Minun mies kyllä on valmis heti ja usein haluaa lähteä jo 3 tuntia ennen kuin pitää. Sitten on menty lentokentälle hengailemaan tai laiva terminaaliin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jätä se seuraavan kerran kotiin ja mene lasten kanssa keskenään. Mä en ainakaan jäis kiukuttelua katselemaan, vaan sanosin että hoida ittes paikalle tai jää kotiin ja moro.

      • Anonyymi

        Kerran tuttavaperheen mies teki juuri noin. Nainen jäi kotiin.

    • Anonyymi

      Onhan noita nähty. Tuohon toimii vain se, että lopettaa passaamisen ihan kokonaan. Mitään asiaa ei saa tuollaisen puolesta enää tehdä. Kyllä se aikanaan oppii, kun palvelua ei enää ole.

      Kiukutteluun tosin saa valmistautua. Se kannattaa vain jättää huomiotta ja provosoitumatta, vaikka toinen kuinka yrittää provosoida. Esimerkikisi sen lastenistuimen kanssa toteaa vain, että sun hommashan se oli, mulla on tässä nyt jotain muuta (ja siis tosiaan järjestää itselleen jotain muuta, vaikka ruoanlaiton). Tuohon vaiheeseen on syytä varautua sillä asenteella, että nyt mulla on lehmänhermot. Kaikki siirtymät ovat vaikeita ja mies varmasti kapinoi opettelua vastaan, lapsi kun on.

      • Anonyymi

        Ikävä sanoa näin naisena, mutta joistakin äidin hemmottelemista pojista, kasvaa juurikin tuollaisia mieslapsia 🤔.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä sanoa näin naisena, mutta joistakin äidin hemmottelemista pojista, kasvaa juurikin tuollaisia mieslapsia 🤔.

        Olet oikeassa. Ylihuolehtivat vanhemmat pilaa oma-aloitteisuuden . Kun vanhemmista aika jättää, poika ei osaa päättää mitään . Ainakin yksinhuoltajat vielä pelkää, että joku vieras nainen vie hänen poikansa , joten seurestelukin on hyvin rajoitettua. Sitten kun jäävät yksin ,eivät osaa kengän nauhoja sitoa.

        Aivan humpuunkipäätelmiä. Mitkään hemmotteluylihuolehtimiset eivät muuta kenenkään luonnetta yhtään mihinkään. Se on aivan varmaa. pj

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikävä sanoa näin naisena, mutta joistakin äidin hemmottelemista pojista, kasvaa juurikin tuollaisia mieslapsia 🤔.

        Kaikista. Lisäksi hemmetin itsekkäitä.

    • Anonyymi

      Hyi hitsi mikä riippakivi! Jätä se! JÄTÄ!

    • Anonyymi

      Miten kamarissa menee?

    • Anonyymi

      Samoilla vesillä mennään neljänlapsen isänä voin sanoa että muistisairaan lapsen kasvattaminen viidentenä lapsena lukemaan ja laskemaan uudelleen alkaa ottaa voimille.Kotona olessa päejäilee,tutussa ympäristössä.

    • Anonyymi

      Minä tunsin itseni tarpeelliseksi.
      Mieheni oli paljon työmatkoilla. Viikon jaksoissa. Pisimmillään 4 viikkoa vaikkakin viikonloput kotona.
      Minä hoidin kaikki asiat.
      Hahmottelimme yhdessä mittavammat hankinnat ja niissä mieltymyksemme menivät yksiin kuten myös lomien suunnittelussa. Olimme suurimman osan lomista autollamme Euroopassa ilman muita varauksia kuin meno - paluu laivaliput.
      Minä suunnittelin kohteet ja aikataulut suunnilleen.
      Joskus lähtöä edeltävänä iltana mieheni ei tarkalleen tiennyt mihin olimme menossa.
      Työelämän loppuvuosina minä olin talon- ja taloudenhoitaja.
      Joskus sanoin miehelleni "ettei talossa ole miestä".
      Nämä tilanteet olivat tavoitteidemme ja olosuhteiden sanelemia enkä kokenut niitä rasitteina.
      Joskus kylläkin fyysisesti rasittavina kuten rakennustalvi. Mieheni oli työmatkoilla ja minä olin kotona kahden pienen lapsen kanssa. Kuukauden ajat työnsin lapsemme vanu-ratas yhdistelmällä äidilleni useamman kilometrin päähän. Menin rakennukselle kirvesmiesten tai muurajien apuriksi.
      Päivän päätteeksi noudin lapset äidiltäni ja työnsin heidät kotiin.

      Vähäisten, ja usean vuoden olemattomien tulojeni vastapainoksi tunsin itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Hyviä muistoja.
      Voisitko aloittaja katsoa asiaasi tältä kannalta?

      • Anonyymi

        Kaikki naiset eivät, ainakaan nykyään, ole tuollaisia kaltaisiasi tehopakkauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki naiset eivät, ainakaan nykyään, ole tuollaisia kaltaisiasi tehopakkauksia.

        Ei ne kato somepostailuiltaan ehdi.

        Ennen tekniikan kehitystä ja itse asiassa pyykkikoneen keksimistä naiset tekivät
        aika lailla ja raskaitakin hommia, kunnes tasa-arvo ja tekniikka kehittyi siihen pisteeseen, että naiset hakeutuivat kodin ulkopuolelle töihin ja työpaikkoja alkoi olla myös aloilla,
        joille naisia oli mahdollista työllistyä. Aikaisemmin rakentaminen Suomessa oli iso työllistäjä, kun maata rakennettiin tuotantolaitoksia, kaupunkeja ja asuinkiinteistöjä perustettiin. Kaupunkien synnyttyä ja maatalousyhteiskunnasta kehityksen muutoksen yhteydessä asiat muuttuvat.

        Mitään suurta ja mullistavaa ei ole 30-40 vuoteen Suomen historiassa tapahtunut ( sotia, luonnonmullistuksia tms. ), joka olisi aloittanut kaiken alusta kuten muualla maailmassa ja näin vaikuttanut suomalaisen työ-ja perhemoraaliin.

        Monessa suhteessa erilaisten elämänkokemusten puute, kasvatuksen ulkoistaminen, liian helppo ja tylsä elämä kasvattaa juuri aloituksen kaltaisia yhteiskunnan jäseniä sekä miehissä, että naisissa.

        Harmittaa jo muutaman sukupolven puolesta, koska näiden mitäänsanomattomien valittajien käsisää on tulevaisuus eikä sitä ksutanneta somella tai eri palvelualojen tuotteistuksilla. Suomi on riippuvainen ulkomaailmasta eikä muu maiilma pyöri niin harjassa kuin Suomi.

        Ei internet; ei kommunikointialustoat; ei tekoaäly tai teknologia ole ihmistä pöyrittävä voima tai ratkaisu yksittäisen Suomen tai Globaalien ongelmien ratkaisuun.. Muutoin esim. Ukrainan sotakin olisi vältetty.

        Summa summarum: ei se internet vaan pyykinpesukone;)

        Aurinkoista viikkoa kaikille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki naiset eivät, ainakaan nykyään, ole tuollaisia kaltaisiasi tehopakkauksia.

        No jaa jotkutpa ajattelee näin vaimo tekee ja on sitä varten mutta itse sanon näin päin en ole aikuisen piika jos joku ei saa itse jotain olkoot sotkuisan ja jos on lapsia vielä eikös ole ihan riittävästi jos toinen vaikka hoitaa lapset ja siivoaa laitaa ruuat ei hyvät hysykät näkemiin tämöisele mutta jos hän vaikka on muuten hyvä luontoinen ihminen ?kukapa tietää tai poro peukalo !!? Äitinsä tehnyt karhun palvelun ja vielä eukon tartee kouluttaa tämmöstä !!! Kovaa vasten kyllä homma hoituu tai on kaiken alku ja loppu ja juuri syvältä !! Näitä piisaa !

      • Anonyymi

        Tuollainen kuvio toimii varmasti erinomaisen hyvin, kun vaimo ei käy kodin ulkopuolella palkkatöissä. Onhan siinä sitten aikaa hoitaa koko huushollia ja lapsia yksin ja käydä vaikka muuraamassa pari taloa ajankuluksi.

        Ongelma syntyy silloin kun molemmat talouden aikuiset käyvät kodin ulkopuolella palkkatöissä.

    • Anonyymi

      Noita akkojen aiheettomia valituksia on maailma täynnä. Paras tapa on niitä välttää kun ei todellakaan sekaannu naisiin. Yleisesti on havaittu ettei naiset ole mihinkään tyytyväisiä. Vaikka kaiken tekisi ja kustantaisi, niin kukaan nainen ei ole tyytyväinen. Aloittaj tyypillinen valittaja ämmä. Tuskin tekee mitään. Odottaa että kaikki tehdään ja itse saa vain valittaa.

      • Anonyymi

        Aloitus kylläkin puhui sen puolesta, että mies kitisee jos jotain pitää tehdä ja lopun ajan välttelee kaikkea tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitus kylläkin puhui sen puolesta, että mies kitisee jos jotain pitää tehdä ja lopun ajan välttelee kaikkea tekemistä.

        Niin juuri. Aloituksessa oli mies se, joka kitisi ja valitti joka asiasta. Nainen oli/on perheen kokoava voima.

      • Anonyymi

        No sinunhan kannattaa alkaa homostelu kun naisia niin vihaat, hittojako täällä itket ja yrjöilet naisten takia? Naapurin Pena varmasti on aulis auttamaan sinua, palsta ätmi.

    • Anonyymi

      Saamaton mies.. No perskuta rallaa, anna sille pimperoa, niin sen jälkeen se se ei ole saamaton mies.

      • Anonyymi

        Niin herää epäilys , onko tuota opettukaan naimaan , jos nainen ei ole ohjaileva ja aloitteellinen niin eihän tuollainen vätys ainakaan oma-aloitteisesti pimperon perään kaipaa. Nyt vaan totuttamaan se ,että opettelee.

        Kommentit paranee. Osa luulee että ihmisen luonne menee pilalle hemmottelemalla ja joku luulee että vanhempien pitää opettaa naimaankin.

    • Anonyymi

      Aikamoinen vätys:)
      Mulla palas hermot jos ,ei edes pienintäkään asiaa välitä.
      (olen mies:)

      • Anonyymi

        En katsoisi moista pahvikasaa kymmentä minuuttia, ja olen myös mies .

      • Anonyymi

        Samanlaisia vätyksiä niitä on naisissakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaisia vätyksiä niitä on naisissakin.

        On toki, mutta vähemmässä määrin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaisia vätyksiä niitä on naisissakin.

        On , on! Minullekkin on osunut naisia , jotka sängyssä vain nostavat jalkaansa kuin koira valotolppaa vasten , että ota siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On toki, mutta vähemmässä määrin.

        Suomalaiset naiset ovat Euroopan läskeimpiä. Läskeily johtuu vätystelystä.

    • Anonyymi

      Samanlainen naisystävä mulla. Aina myöhässä, aina jättää kaiken viime tippaan, unohtelee, ruokapöytään tai kahville saa käskeä monta kertaa, kun pitää lähettää sille ja sille viestiä nyt juuri heti tms. Pieni kotinsa on (emme asu yhdessä) luokkaa "kaamein kämppä", vaatteita ja tavaroita hujan hajan, kun on saamaton ja laiska. Aika kuluu nenä kännykässä tai telkkarissa. No, olen jo alkanut ottaa etäisyyttä...

      • Anonyymi

        ...........Olen alkanut ottaa etäisyyttä......
        Ruoho on takuuvarmasti vihreämpää aidan toisella puolella.

      • Anonyymi

        Jos on vasta naisystävä, niin mietipä kaks kertaa, että haluatko hänet elämääsi, lastesi äidiksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on vasta naisystävä, niin mietipä kaks kertaa, että haluatko hänet elämääsi, lastesi äidiksi?

        Heti vaan etäisyyttä

    • Anonyymi

      Joku tuonkin pojan äiti on, joka on kasvattanut pojastaan tuollaisen velliperseen, laittanut pullapössöä aina, kun poika on sitä huutanut, pessyt pojan kuteet ihan aikamieheksi asti, varmaan jopa pessyt pojan mulkunkin vähintään kerran viikossa saunareissulla, eikä ole vaatinut edes niitä yksinkertaisempia asioita mitä jo 12 vuotiaan pitäisi ymmärtää itsekin tehdä.
      Millä nämä felliflateenit sitten aikuisena mitään osaavat jos/kun saavutetuista eduistakaan ei hevillä luovuta tuumaakaan?

      • Anonyymi

        Naulan kantaan!! Hyvä pointti 💡

      • Anonyymi

        Äiditkö ne ainoita kasvattajia on? Ettei isäpapassa voi olla ollut vikaa lainkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naulan kantaan!! Hyvä pointti 💡

        Täysin naulankannan ohi. Tiede on sen todistanut että ihmistä ei voi kasvattaa.

      • Anonyymi

        Tai äiti voi olla myös alkoholisti, joka ei tee mitään kotitöitä. Kaljan hakeminen lähikaupasta voi olla päivän raskain askar.
        Nousuhumalassa lässyttää lapsille rakkaudestaan.
        Valitettavasti lapset oppii salaamaan kaikki asiat.
        Tämä kaava jatkuu omassa perheessä. Eli ihmisestä tulee pelkkä kuori.
        Miten sitten osaisi kasvattaa omia lapsia?

    • Anonyymi

      Vätys ei koskaan muutu. Se on oma lajikkeensa.

      • Anonyymi

        Turhapuro.

      • Anonyymi

        Ja johtuu syntymägeeneistä. Kenestäkään ei voi kasvattaa vätystä.

      • Anonyymi

        Totta. Kumpa olisikin katsonut anoppia ja appiukkoa tarkempaan. Sieltä se löytyy.

    • Anonyymi

      Onpa tutunoloista.

    • Anonyymi

      Se on kun on kasvanut pumpulissa eikä ole vaadittu. Tai sitten on jotain vikaa jopa ajatus tasolla.

    • Anonyymi

      Kiinnostaisi parisuhteen sosioekonominen tausta. Jossain on nyt kontrastia keskivertoa enempi...

    • Anonyymi

      Onkohan tuo jokin miehinen ominaisuus?
      Omasta siipastani voisin kyllä kertoa melko samantyyppisiä asioita. Muistan, että jouduin ostamaan hänelle vaatteetkin siten, että etukäteen kävin puodeissa etsimässä sopivia kamppeita ja pyysin varaamaan huomiseksi. Sitten kierrätin miestä näissä liikkeissä, ja hän sitten suvaitsi valita jonkun niistä. Minä maksoin.
      Kun hän täytti vuosia, järjestin kemut, siivosin, leivoin, kutsuin. Omakotitalomme kuisti oli miehen tavaroitten säilytyspaikkana ja pyysin moneen kertaan, että hän korjaisi tavaransa pois, koska kaikille löytyy kyllä paikka hänen askarteluvajassaan, mutta siinä ne olivat juhlapäivänäkin. Periaatteesta en mennyt niitä siirtelemään mihinkään. Vieraat tulivat sitten tämän roinavaraston läpi eteiseemme.
      Laskujen maksamisen kanssa olin alkuvuosina tuhannen kertaan pulassa, kun hän sanoi maksaneensa, mutta karhuja vain tuli joka postissa. Hän väitti lopuksi, että pankissa oli kavallettu hänen pankkitililtään rahat, joten siitä johtuu, että maksut ovat maksamatta. Hän loukkaantui verisesti, kun en uskonut.
      Vuosikymmenet olen maksanut talouden ja aikanaan lasten koulutuksen omasta palkastani ja tehnyt monta vuotta kahta työtä selviytyäkseni.
      Minulla oli oikeastaan synnyttämieni lasten lisäksi yksi mieslapsi, josta ei koskaan kasvanut aikuista.

      • Anonyymi

        Et ole yksin ongelmasi kanssa. Kyllä noita tyyppejä löytyy.

    • Anonyymi

      Miehellä voi olla autismin kirjon piirteitä. Tai sitten ei. Niitä voi tutkia aikuiseltakin. Sitten tietäisi.

      Toivon kaikkea hyvää perheelle! Toivottavasti saatte apua, koska sitä tarvitaan selvästi.

    • Anonyymi

      Mä olin kanssa kommentoimassa samaa, että kuulostaa autistiselta tämä miehesi, lääkäriin vaan. Omalla puolisolla on adhd ja on joitain samoja piirteitä. Myöskin masennus aiheuttaa edellä kuvattua saamattomuutta.

      • Anonyymi

        Varsinainen keittiöpsykologi

    • Anonyymi

      Olikos miehesi joskus, siis silloin kun aloitte seurustelemaan, yhtään tehokkaampi? Saiko silloin jotain tehtyä ihan itse?

      Jos oli, niin kannattaa miettiä, mitä on tapahtunut? Onko miehelle edes annettu suhteessa tilaa, mahdollisuus osallistua perheen ja lasten asioihin?

      Jos mies taas aina on ollut samanlainen saamaton nahjus, niin miksi ihmeessä löit hynttyyt yhteen moisen kanssa? Ketään kun ei voi väkisin muuttaa eikä kasvattaa uudelleen!

      • Anonyymi

        Nynnyjen miesten ominaisuuksia ei näe ennen kuin eletään saman katon alla. Eikä se ole vain miesten asenne. Sotkuisia naisiakin riittää.
        Omasta pojasta tuli huolimaton ja mahdoton, enkä mitään sille voinut. Pikkulapsesta alkaen kieltäytyi korjaamasta tavaroitaan. Ei mikään keino tepsinyt. Sotkuinen on edelleen, tavarat hujan hajan. Mitään ei löydy, ja se on muiden vika. Nyt jälkiä korjaa vaimo.
        Jotkut vaan ovat sellaisia.

      • Anonyymi

        Kun mies saa päivästä toiseen kuulla, että on taas jättänyt kaiken tekemättä, tai tehnyt ihan vääriä asioita, tai oikeita mutta väärällä tavalla, tai ehkä oikein mutta väärään aikaan, tai kaikki muuten oikein mutta ei sittenkään olisi pitänyt tehdä, niin aika nopeasti se mies alkaa ajatella, ettei kiinnosta tehdä yhtään mitään muuta kuin just se, mikä omasta mielestä on tärkeää, ja sen mies sitten tekee, kuten haluaa, milloin haluaa. Aika nopeasti se mies myös tottuu siihen, että ihan kaikesta saa kuulla tympeää nalkutusta, ja tulee sille immuuniksi. Mies ajattelee koko ajan enemmän, että varmasti voi olla sellainenkin elämä, jossa tekee muutakin kuin virheitä virheiden perään.

        Ja niin kauan kun riittää äitejä ja vaimoja jotka korjaavat jäljet ja passaavat, niin taatusti riittää!

        Nynnyn, saamattoman miehen tunnistaa kyllä heti, kun sellaisen kanssa käy ravintolassa, matkalla, sukuloimassa, ostoksilla.

        Valittaako ruoasta, osaako itse pakata laukkunsa, ymmärtääkö reissun aikataulut, osaako keskustella vieraiden ihmisten kanssa ja ottaa isossa joukossa muut huomioon?

        Jos ei aikuisena moisia osaa, niin tuskin oppiikaan. Kannattaa jättää riesa äidilleen!

        Oletpas vihainen. Mistä se johtuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun mies saa päivästä toiseen kuulla, että on taas jättänyt kaiken tekemättä, tai tehnyt ihan vääriä asioita, tai oikeita mutta väärällä tavalla, tai ehkä oikein mutta väärään aikaan, tai kaikki muuten oikein mutta ei sittenkään olisi pitänyt tehdä, niin aika nopeasti se mies alkaa ajatella, ettei kiinnosta tehdä yhtään mitään muuta kuin just se, mikä omasta mielestä on tärkeää, ja sen mies sitten tekee, kuten haluaa, milloin haluaa. Aika nopeasti se mies myös tottuu siihen, että ihan kaikesta saa kuulla tympeää nalkutusta, ja tulee sille immuuniksi. Mies ajattelee koko ajan enemmän, että varmasti voi olla sellainenkin elämä, jossa tekee muutakin kuin virheitä virheiden perään.

        Hyvä pointti

    • Anonyymi

      Kyllä niin tutulta kuulostaa. Itse olin aikoinaan tuollaisen kanssa naimisissa 15 vuotta. Äitinsä oli opettanut sellaiseksi että ei tarvinnut osata mitään tehdä, kuulemma miehelle riittää kun tuo rahaa taloon. No kaikki muu piti sitten minun hoitaa ja paskaa tuli silti niskaan esim siitä miten paljon meni ruokaan rahaa kun herra ei itse käynyt edes kaupassa. No kitinä loppui kun kerran joutui sinne kauppaan menemään ja lapun annoin mukaan mitä pitää ostaa jos meinaa ruokaa saada. Auton huollot ym piti minun varata vaikka en saanut edes ajokorttia ajaa ja tienpäällä jos oli pienikin ruuhka sekin oli minun vika vaikka en ollut ratin takana, viimein käskinpitää turpansa kiinni kun en minä sitä autoa aja.
      Omasta mielestään hänellä oli oikeus käydä lätkämatseissa ym, mutta minä en olisi työn lisäksi saanut käydä kuin siellä kaupassa ja sielläkin lapsen kanssa. Hän ei edes sitä lastaan voinut hoitaa ja jättikin sitten kerran yksin kotiin tunneiksi kun olin töissä, lapsi oli silloin vajaa 10v. No liitto loppui viimein siihen kun olin lähdössä työpaikan pikkujouluihin ja se kusipää kävi kurkkuun kiinni.

    • Anonyymi

      Voihan tuossa olla sellainen tilanne, että vaimo on ottanut pomon paikan perheessä jo alkumetreillä. Mies ajattelee ilmeisesti, että turha tuhlata voimavaroja kun helpommallakin pääsee.

      • Anonyymi

        No voi saa*ana sentään. Jos vaimo ei huolehtisi, niin kusessa olisivat.

      • Anonyymi

        Pakkohan se on jonkun ottaa. Jo lastenkin takia. Ei kaikki voi heittäytyä virran vietäväksi.

    • Anonyymi

      Tällaisilla miehillä on aina jokin oikea häiriö, voi olla aleksityyminen tapaus.

      • Anonyymi

        Laiskuus ja saamattomuus. Ei kunnioita naisia, pitää piikoinaan. Ni!

    • Anonyymi

      Olen ollut suhteessa tällaisen kanssa ja yhteiselo oli hirveää :(

    • Anonyymi

      Ei ole pakko olla tällaisessa liitossa! Oma vika jos sitten kärsii!

    • Anonyymi

      Pakko sanoa että hölmö olet kun tuollaista itserakasta sekä itsekästä nahjusta ja peräkamaripoikaa katselet.

      Minä esim. itse silitän vaatteet ja pesen pyykkiä. Ostan vaatteet itselleni ja niitä itse ostaen lahjaksi myös naiselleni.

      Pyyhin pölyt ja käyn tarvittaessa kaupassa tosin kysyen mitä sieltä tuon. Tavarani ja vaatteeni ovat sotilaallisessa järjestyksessä. Imuroin ja vien roskat. En sotke itseäni ja paikkoja.

      Kannattaa jättää tuo äijä. Parempi yksin kuin tuollaisen kanssa...

    • Anonyymi

      Jätä se MUTSINNUSSIJA.

      Rupee käymään vieraissa äläkä pese sen vaatteita. Viekööt mutsilleen pestäväksi.

    • Anonyymi

      Kiukutteleva, itserakas, omahyväinen, nahjus, mies lapsi, laiska, saamaton siinä nyt muutama sana kuvaamaan miestäsi. Jätä se!

    • Anonyymi

      Myös narsismia havaittavissa tuossa asiassa. Aina sinussa tai muissa vika jos hän ei jaksa, ei osaa, ei pysty yms.

      • Anonyymi

        Käytetty kovasti tuo narsistiin vertailu. Mutta minä olen aito.

    • Kerta toisensa jälkeen tulee mieleen, mitä silloin seurusteluaikana on oikein tehty, kun ei ole kiinnitetty huomiota tuollaisiin piirteisiin.

      Onko jokin miehen piirre ollut niin ylitsevuotavan ihana, että se on peittänyt alleen kaiken muun?

      Onko ollut niin kiire päästä parisuhteeseen ja saada lapsia, ettei pikkuseikkoja otettu huomioon.

      Onko kyseessä ns teinirakkaus, jolloin elämänkokemus ei ole riittänyt valintojen tekemiseen.

      • Anonyymi

        No olipa oikea iso aivopieru.

      • Anonyymi

        Alkuhuumassa ei paljon analysoida.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No olipa oikea iso aivopieru.

        Kyvin perusteltu, kiitos.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alkuhuumassa ei paljon analysoida.

        No sepä se. Pitäisi malttaa seurustella ennen kuin tehdään suurempia sitoumuksia.

    • Anonyymi

      Voi " jumakekka" kun huvittaa nuo useimmat kommentit! Höh!

    • Anonyymi

      Itse valitsit puolison.

      Yksi nykyajan iso virhe on että parisuhteisiin kirjataan liian nopeasti, ilman oppimatta tuntemaan sitä toista osapuolta.

      Monet nykynaiset myös tykkäävät laittaa puolisoa heti suhteen alussa tossun alle. Sitte ihmetellään kun puoliso on vässykkä.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät, että pikaisesti on menty naimisiin?

    • Anonyymi

      Minäkin olin saamaton ja munaton mies, kun en tehnyt mitään minkään eteen. Kun ehdotin jotain, ideoin jotain, suunnittelin jotain tai tein jotain, niin mikään ei koskaan ollut hyvä ehdotus, idea tai suunnitelma, eikä teko. Kaikessa oli aina jotain vikaa ja tietenkin hänen ehdotuksensa, ideansa, suunnitelmansa ja tekonsa oli parempia. Aina. Jos kritisoin tai neuvoin tai yritin jalostaa ideoita yms., se oli minulta tunteetonta ja loukkaavaa, koska aina vain etsin vikoja hänen tekemisistään tai hänestä. En saanut edes käyttää pankkikorttia ilman lupaa, vaikka tienasin oman palkkani, koska olin tuhlaaja, jolla ei ole mitään ymmärrystä rahankäytöstä. En saanut edes ostaa uusia farkkuja. Hänen kampaamokäyntinsä, vaatteensa, tekokyntensä jne. oli tietenkin itsestäänselviä. Enhän minä mitään tarvitse.

      Kun vähitellen kyllästyin olemaan se huono ihminen, joka ei osaa mitään, en enää ehdotellut, ideoinut ja suunnitellut, enkä paljoa tehnytkään. Voi miten sain kuulla olevani saamaton ja munaton mies. Kun löysin uuden asunnon ja aloin pakata tavaroitani, alkoi itkeskely ja anelu... älä jätä mua... miten sä voit olla noin kylmä... onko sulla joku toinen. Ei minulla toista ollut, mutta se tärkeä, mitä minulta puuttui, oli elämä, elämänilo, onnellisuus, onni olla osa jotain, kokea yhdessätekemisen ja -olemisen ilot. Kun sitten aikanaan tapasin erään ihmisen ja meistä tuli perhe, ei ollut epätavallista kuulla, kuinka ehdotukseni, ideani, suunnitelmani ja tekoni oli hyviä, ja kuinka usein sain halauksen, aamupalan vuoteeseen, ja sen viettelevän hymyn. Tunsin olevani vihdoinkin itseni, Mies.

      Narsismi ja sosiopatia voi olla elämän tuhoava seuralainen.

      • Anonyymi

        Katsoitko koskaan itse peiliin?

    • Anonyymi

      Miten lie onnistunu nuo lapsenteot? Onko ukko tyyliin jaaritellut kun akalla hameen helemat hampaissa että"pitäiskö minun vai mitenkä jos huomenna"vai pitikö se ukko kädestä tai paremminkin kullista pitäen opastaa hommiin?Tässä taitaa kuitenkin se pointti olla siinä että ukko on niin tossun alla ettei uskalla enää päättää mistään asioista ensin toiselta kysymättä.

      • Anonyymi

        Akka ottanut kalusta kiinni ..että pillu vakoon työnnät työnnät tämän kalun nyt...sitten lantiolla työnnät sitä sisään päin ja kun on päästy pohjaan vedät sen ulos..ja sitten uudestaan sisään.. tätä nyt jatketaan niin kauan että siemen neste lentää Ja laukeamis hetkellä kalu pidetään sisällä eikä vedetä hätäisesti ulos. .....eli näin mennään... kun sanon yksi työnnät sisään .kun sanon kaksi vedät ulos

    • Anonyymi

      Veikkailuksi menee, mutta mieleen tulevat toiminnanohjauksen haasteet tai tunnepuolen häiriöt. Toista ei voi muuttaa ja mies on tottunut, että hänen puolestaan tehdään asiat, niin ei luovu saavutetuista eduista. Lääkärissä voi tutkia mistä kyse tai pariterapeutin pakeille, muttei terapeutti välttämättä ymmärrä välttämättä juurisyitä. Suostuuko mies tätä selvittämään? Voimia tilanteeseen ja toivon, että saatte apua. Joudut myös miettimään miten paljon jaksat joustaa toisen takia jos ei pysty tai halua muuttaa toimintaansa. Miehen pitäisi ottaa aikuisen rooli ja vastuu. Osalta onnistuu ja osalta ei jos on terveydellisiä haasteita.

    • Anonyymi

      En jaksaisi olla hetkeäkään yhdessä mieslapsen kanssa.

    • Anonyymi

      Jokainen ihminen on naukumisen arvoinen... ;) Ylireagointi toisen kömpelyyteen on diplomatiaa rikkova asenne. Joskus voi auttaa kun antaa toisen olla saamaton. Ei elämä vakavaa ole :) Mutta tietenkin liikenneturvallisuus ja lapsen turvaistuimen toimivuus on otettava vakavasti.

    • Anonyymi

      Surullisen paljon kommentteja, joissa vain haukutaan raukkamaisesti, mm. anonyymisti, tuntematonta henkilöä hänen heikkouksistaan, jotka eivät edes ole todennäköisesti hänen itsensä aiheuttamia, vaan synnynnäisiä ja/tai aiemman elämän seurauksena syntyneitä. Kertoo valtavan paljon tällaisten kommenttien kirjoittajista. Toki joukossa voi olla myös botteja, trolleja ja lapsia. Kaikilla ihmisillä on sekä vahvuuksia että heikkouksia. Tietystä piirteestä seuraa aina molempia. Ihmiset, jotka luulevat olevansa täydellisiä, ovat huikaisevan väärässä. Onneksi viesteissä on myös joitain hyviä ajatuksia, joista aloittaja voi saada apua. Suosittelen myös asioiden selvittelyä asiantuntijoiden kanssa, pelkästään näiden viestien apuun ei kannata tyytyä. Varmaan kumppanissa on myös itselle mieluisia puolia, joiden takia hänen kanssaan on yhteen menty.

    • Anonyymi

      Semmoista naista ei ole vielä maapallolla nähty joka ei valittaisi tai itkisi olivat asiat hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti jos vain on mies näköpiirissä. Ja se on miehen vika.

      • Anonyymi

        Oletpa sitten paljon nähnyt, jos pystyt ottamaan noin ehdottoman kannan 😏.

    • Anonyymi

      No jo vaihda ihan oikeesti miestä,kun on noin saamaton

    • Anonyymi

      Hmm. Yleensä se on mies joka osaa hoitaa nuo korjaukset, koska ymmärtää paremmin tekniset jutut. Kai siinäkin on poikkeuksia?

      Kutsuista olen sitä mieltä että se on vaimon tehtävä hoitaa molempien sukulaisten kutsut. Näin se on aina ennenkin ollut.
      Nainen muistaa yleensä paremmin kaikki päivämäärät, synttärit ja lääkärinajat yms. Miehiltä tuppaa unohtumaan, koska he keskittyvät muihin asioihin, laajempiin kokonaisuuksiin. Tämä ei ole vitsi, vaan heillä on ihan erilaiset aivot.
      Nainen handlaa pienet yksityiskohdat paremmin.

      • Anonyymi

        Selkeä työnjako.
        Vaimoni todella on hoitanut, ja hoitaa KAIKKI muistamiset.
        Paitsi kaikkien läheisten merkkipäivät aina lastenlapsiin saakka niin myöskin joululahjukset ja -kortit.
        Hääpäivistä on huomauttanut 5:n vuoden välein.
        Miksi molempien pitäisi hilseillä samojen asioiden kanssa?
        Perheen yhteiset menot vaimo merkitsee eteisen seinäkalenteriin jossa on myös ilmoitettu minun kuljetusvelvollisuuteni perille saapumisaika. Minä arvioin tarvittavan lähtöajan.

        En ole koskaan ostanut mitään lahjuksia. Aivan liittomme alkuvaiheissa vaimoni lähestyi asiaa mutta minusta asia on yksinkertainen. Jos hän haluaa jotain niin sitten ostaa sen.
        Lasten tarpeiden suhteen elimme samalla periaatteella. Tarpeeseen hankittiin eikä kalenterin mukaan.
        Hyvin on toiminut yli 50 vuotta!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No jo vaihda ihan oikeesti miestä,kun on noin saamaton

        Se häpee suo.

    • Anonyymi

      Onko miehesi Jousimies luonne ?

    • Anonyymi

      Onko mies pitkä tumma komea?
      Siinä yleensä naisten ainoat vaatimukset, turha kitistä muusta.

      • Anonyymi

        pitää viedä myös jalat alta!

        Kyllä ne on naiset jotka ajattelee enemmän alapäällään kuin miehet

        kun mies ajattelee alapäällään, se haluaa lähinnä seksiä

        kun nainen ajattelee alapäällään, se kuvittelee jo häät ja yhteisen elämän

        eipä ole ihme, että naiset sitten päätyy vaikka minkälaisten apinoiden kanssa yhteen, kun miehen pitää olla jännä! ja sitten ihmetellään, kun siitä jännästä miehestä ei saakaan kaivettua esiin sitä suhteeseen sopivaa miestä

      • Anonyymi

        Ei sillä ole väliä onko miehellä edes hampaita suussa ,pituudesta , komeudesta puhumattakaan, kun han on musta , osaa nuolla ja valehdella sopivasti .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitää viedä myös jalat alta!

        Kyllä ne on naiset jotka ajattelee enemmän alapäällään kuin miehet

        kun mies ajattelee alapäällään, se haluaa lähinnä seksiä

        kun nainen ajattelee alapäällään, se kuvittelee jo häät ja yhteisen elämän

        eipä ole ihme, että naiset sitten päätyy vaikka minkälaisten apinoiden kanssa yhteen, kun miehen pitää olla jännä! ja sitten ihmetellään, kun siitä jännästä miehestä ei saakaan kaivettua esiin sitä suhteeseen sopivaa miestä

        palsta-ätmeillä taas kokoontumisajot? miksi pyöritte parisuhdepalstoilla trollaamassa vaikka ette ole edes naista kädestä pitäneet.

    • Anonyymi

      Semmosta se tuppaa olemaan ei huvita eikä kiinnosta kodin hoito eikä mikään muukaan, mutta siihen muottiin on vaan joutunut huomaamattaan . Hampaat irvessä ja veren maku suussa mennään pienen päiväkännin siivittämänä ja odotellaan parempaa huomista. T: 30v isä joka luuli olevansa valmis perhe elämään penska lauman kanssa.

    • Anonyymi

      Ihan tosissaan etsit netistä ratkaisua ongelmiisi??

    • Anonyymi

      Joillekkin naisille on vaikeata olla mieliksi,teki niin tai näin aina tulee sanomista.Parempi olla sitten tekemättä mitään niin ei voi syytellä,vaikka sittenhän syytellään laiskuudesta.Näitä on sivusta joutunu seuraamaan ja sääliksi käy ukkoparkoja,itse en osaa olla tekemättä mitään,pitää olla jotain värkkäämistä koko ajan.ja jos ei eukolle kelpaa niin sanon että tee ite paremmin kun kerkeet siitä kännykältäs.

      • Anonyymi

        Meillä ei parane mennä sanomaan että tee itse parempi, siitä alkaa mökötys.
        Tuntu että sitä on vain välttämätön paha..valmiina palvelemaan, korjaamaan, siivoamaan, maalaamaan yms.

    • Anonyymi

      Masennuksen, työuupumuksen, stressin suora oire on että kaikki jää tekemättä. Myös tietysti muiden sairauksien jos voimat pois ja kipeä olo.

    • Anonyymi

      Jospa sinä liikaa pomotat ja määräilet miestäsi.
      Meillä sama juttu, itse näin miehenä vituttaakun kaikki minkä teen niin tuntuu olevan väärin. Ei ehdi kun yhden homman aloittaa niin se pitää keskeyttää ja mennä tekemään jotain muuta.
      Itse määräilevä vaimo ei huomaa omia virheitään, minä korjaan asioita joita vaimo tekee kuten astioita tai tavaroita missä sattuu mutta en siitä tee numeroa mutta jos itse jätän jonkun tavaran vaikka mukini olohuoneen pöydälle niin siitä tulee sanomista. Tasan ei käy onnen lahjat😁

    • Anonyymi

      Valitettavasti tuollainen mies ei tule koskaan muuttumaan. Hänellä on aivan ilmiselvästi taustallaan heikko kotikasvatus ja neuropsykiatrisia häiriöitä, veikkaisin ainakin ADHD/ADD ja lievä autisminkirjon häiriö. Hän ei ole ikinä oppinut laajentamaan ruokavaliotaan, mikä on erittäin tavallista autismikirjossa. Saattavat syödä vain yhtä tuttua ruokaa koko ikänsä. Ei osaa kutsua perhettään juhliin, ei osaa suunnitella toimintaansa eikä ole normaalia elämänhallintaa tai arjen ongelmaratkaisukykyä. Hän huutaa sinua hädissään etsimään tavaroitaan ja katsomaan turvavöitä, koska ei osaa selviytyä arjen rutiineista normaalilla ongelmanratkaisulla ja tunteiden hallinnalla. Näin ammattilaisena en itse jaksaisi katsella tuollaista vapaa-aikanani, vaan jättäisin kylmästi. Toki syyttäisin itseäni, etten ole osannut diagnosoida ajoissa. Tuollaiset miehet tarvitsevat kumppanin, joka nimenomaan haluaa olla miehelle kuin huolehtiva äiti. Jos et halua jättää miestä, voit tietysti antaa ehdoksi hakeutumisen neuropsykologin, psykiatrin/neurologin arvioon. Voi kuulostaa rankalta, kun miehesi kuitenkin tienaa hyvin. Muista, että monet lievästi autisminkirjolla olevat hoitavat erittäin säntillisesti raha-asiansa ja pärjäävät kapea-alaisella huippuosaamisellaan töissä. Häiriö on joissakin asioissa vahvuus, mutta arkisissa puuhissa täysi kirous.

      • Anonyymi

        ammattilainen ei veikkaisi mitään diagnooseja yhden yksipuolisen kirjoittelun perusteella

        aivan yhtähyvin kirjoittaja voi olla valehteleva narsisti, tai olla keksinyt koko jutun päästään.

        No, tämä ammattilainen huippuarvosanoilla, yli 10 vuoden työkokemuksella ja kahdella korkeakoulututkinnolla veikkasi - saattoi hyvin mennä oikeinkin. Sen tiedän, että sinä et ole kummoisia kouluja käynyt. Kirjoitat huonosti.

        Minulla on kolme tutkintoa ja yli 20 vuotta työkokemusta ja tiedän, että sinä olet väärässä. Lisäksi tutkintosi ovat huonoja.

      • Anonyymi

        Vahvasti tämä.

        Minulla on yksi hyvä ystävä kenen kanssa asuin kimppakämpässäkin vuosia ja ollut tiiviisti tekemisissä. Hänellä on selkeästi asberger tms ja autismia. Hyvin kapeat mielenkiinnon kohteet, mutta niistä saattaa tietää neuroottinen paljon. Muisti on älyttömän hyvä tietyissä asioissa, esim muistaa ala-asteella luetun kirjan melkein ulkoa, mutta ei muista kutsua kavereita illanistujaisiin kun edellisenä iltana, vaikka asutaan satojen kilometrien päässä kaikki toisistamme. kaukaa katsottuna normaali. Pukeutuu suht koht siististi (mutta ei silti osta tai omista muutamaa vaatekertaa enempää. Eilen näin samat vaatteet mitä käytti jo 8v sitten, mm kauluspaita minkä annoin hänelle kulahtaneena n.9v sitten.) käy töissä tunnollisesti ja raha-asiat ovat aina olleet hyvin hoidettu. Tavallaan aikuinen, mutta mieleltään aivan lapsi. Jotkut jutut ovat ihan suoraan 5v suusta kun asiaa seurasi läheltä ja kauan. Lapsen reaktiot kaikkeen ja hoitaisi asiat kuten 10v. Hänen vanhemmat erosivat joskus kun hän oli lapsi ja sille tasolle hän osittain jäi. Lukee paljon ja on kirjaviisas, mutta niin...

        Mutta sitten se arki.. huonekalut oli saatu ensimmäiseen asuntoon muutettaessa ja aivan järkyttäviä. Mutta hän ei nähnyt niissä mitään koska ne eivät olleet rikki. Tahrat ja kuluneisuus mm ei vaikuta mitään. Siivous hankalaa, miltei mahdotonta. Kaikki jäi siihen mihin sen sattui laskemaan. ( Erosta kärsinyt mielenterveys-ongelmainen Äiti hössöttänyt ja tehnyt kaiken. Pyyhkinyt varmaan perseenkin. Piti ihan lapsena vieläkin ja yli 30v sai vielä joululahjaksi quinnes ennätyskirjoja yms.) Lakanoita en muista että se olisi pessyt tai vaihtanut niiden 4v aikana mitä asuin samassa asunnossa kuin ehkä 2 tai 3krt. Eikä kertaakaan pessyt huoneensa lattioita tai mitään, imuroinut kunnolla tai pöllyttänyt mattoja. Söi 1-2 tiettyä pakastepitsaa. (Ei osaa käsitellä tunteita eikä tiedä miten toimia niin reaktio 'hyi yök en maista' kuten lapsilla) Mitään uutta ei pystynyt ikinä ottamaan ilman jäätävää harkintaa. Paikallisen pitserian yksi tietty pitsa meni ruokana kun oli joskus sen jotenkin uskaltanut ottaa. Mihinkään muuhun ravintolaan tai pikaruokalaan ei. Jos se olikin sitten pahaa tai pettymys tms. niin rutiini rikkoontuu ja kaikki on pilalla. Sama jos ei pysty suorittaa tiettyä rutiinia, aamulla tupakalle ja siintä vessaan ja lukemaan tietokoneelta uutisia. Jos se ei mennyt tai onnistunut näin ja tässä järjestyksessä, että olin esim suihkussa ja hän ei päässyt vessaan niin ruutini oli rikki ja hän ei enää tiennyt miten toimia ja mitä tehdä. Koko päivä pilalla. Ruoanlaitto, tiskaaminen, kaikki saatanan arjen perus jutut niin ei. Minua miehenä vitutti hoitaa yksin kaikki siivoukset ja pyykinpesut. Ihan kaikki. Paskarannuista lähtien kaikki jäi. Mitään ei osannut tehdä tai ei välittänyt. Yritin että en enää siivoa aikuisen jälkiä, mutta ei sinne kehdannut ketään pyytää kylään jos en hoitanut hänen jälkiään. Tiskit olivat kerran yli kuukauden tiskaamatta kun pidin pääni enkä hoitanut. Puhe ei auttanut. Silloinen tyttöystävänikin yritti hänelle sanoa ja opettaa.

        Nykyään hän on avoliitossa, se rouva on sen verran mt-ongelmaisen oloinen että hoitaa äidillisesti varmasti kaiken. Eikä tämä ole ainut vastaan tullut. Introverttinä seuraa ihmisiä ja heidän toimintaa ehkä tarkemmin. Mt-ongelmista on niin paljon omakohtaista kokemusta että tietää ketkä on "trainwreck"kilometrin päästä. Surullisinta on että 90% ihmisistä kenen kannattaisi mennä ammattilaisten juttusille ei sitä itse ymmärrä eikä nää toiminnassaan mitään outoa tai väärää.

        Aloittajalle. Jätä se. Elämä tuollaisen ihmisen kanssa on aivan v*tun raskasta ja se ei muutu. Valitettavasti. Tai sitten se on niin ison työn takana ja vaatii kaikilta aika paljon, että onko se pohjimmiltaan niin hyvä ja ihana että kannattaa nähdä se vaiva jos siihen menisi 15vuotta? Maailmassa on 7 949 944 459 ihmistä. Sieltä seasta löytyy kyllä valmis ihminen kenen kanssa elämä on helppoa ja hyvää.

    • Anonyymi

      Medvedev sanoo että Ukrainan kansa pitäisi hävittää että Venäjä voisi vapaasti liittää Ukrainan Venäjään.Minun mielestä Venäjän kansa pitäisi hävittää maan päältä.Sitten Suomi ei tarvitse liittyä Natoon.Maailma olisi parempi paikka asua jokaiselle.

    • Anonyymi

      Nämä minä minä muijat tunnetaan. Miehen pitäisi toimia niin kuin hän ajattelee.

    • Anonyymi

      nainen haluaa 5 lasta väkisin

      mies tekee "miesten työt", käy töissä, tekee ylitöitä ja stressaantuu että saa rahat kasaan

      nainen itkee kun mies ei ole paikalla tai jos on niin on "laiska"

      tätä se on miesten elämä, kun miesten jaksamista ja ongelmia vähätellään ja vittuillaan, apua ei saa ja kotonakin emäntä mäkättää jostain täysin turhanpäiväisestä asiasta jatkuvasti, niin kuin se olisi joku maailmanloppua vastaava juttu

      itse olette kuoppanne kaivaneet miehellenne, ettekä edes ojenna auttavaa kättä

      • Anonyymi

        Kirjoituksesi toinen osa herätti muistoja.
        Työelämäni viimeiset 12 vuotta sujuivat siten, että olin viikot muualla puutteen torjunnassa ja kotona vain viikonloput. Perjatai illasta maanantain varhaisaamuun.
        Noina vuosian en tehnyt kotona mitään
        Asuimme 134m2:n rinnetalossa. Onneksi tontti oli vain 920m2.
        Kotouduttuani perjataisin kävelin kaapille ja kaadoin itselleni drinkin.
        Lauantai aamusta alkaen liikuskelin "kotivetimissä" ja puin päivävaatteet vasta maanantain aamuyöstä lähtiessäni tien päälle.
        En tehnyt sisällä enkä pihalla mitään.
        Alkuvuosina olivat lapsemme vaimoni apuna mutta loppuvuodet vaimo taisteli yksin.
        Auran tekemä lumivalli oli 55-kiloiselle naiselle kova paikka.
        YHTÄÄN AINOAA KERTAA vaimo ei valittanut, tai edes huomauttanut talon töistä eikä ehdottanut minulle mitään.

        Ensimmäinen purnaus ilmeni silloin kun olin viimeiset kuukaudet naapurikunnan puolella ja tietenkin kävin töissä kotoa käsin.
        Yhtenä perjatai iltana, vaimoni tullessa marketinkassan osa-aikapuuhasta kotiin, hän loihe purnaamaan.
        "Ruokaa saa kantaa selkä vääränä. Paikat sotkeentuu. Astioita likkaantuu. On se hirveetä mite paljo yks mies saa sotkua aikaan"!
        Oli vain yksi purnaus. Pian tuon jälkeen lopetimme molemmat töissä käymisen.

        Näinpitkän ajan, yli 20 vuotta jälkeen päinkin, arvostan vaimoni panosta noina vuosina ja olen osoittanut sen myös käytännössä.

        Eikö yhtään hävetä? En voi käsittää kuinka joku pystyy olemaan noin saamaton ja hukkaa vapaa-ajat kalsarit jalassa viinan lipittämiseen. Sitä voi sitten kiikkustuolissa muistella, kuinka ratkiriemukasta vapaa-aikaa tuli kotona vietettyä.

        Miksi lähestyt asiaa pahansuovasti?
        Miksi häpeäisin?
        Tuo vaihe elämässämme oli välttämätön etuaikaisen työssä käymisen lopettamisen mahdollistamiseksi. Yhteinen sopimus.
        Työpaikkakunnilla minulla ei ollut työaikaa vaan tavoitteet. Lisäksi siellä yksin oleilu ohjasi luonnostaan pitkiin työaikoihin.
        Työvuosina toin perheeseen noin 80% kaikista tuloista ja niihin perustui tuo "eläköitymisemme".
        Perjantaisin olin todella väsynyt mutta viikonloppuisin hoidin perheen isän ja puolison velvollisuudet. Lapsemme olivat rupeaman alussa jo yläasteikäisiä.

        Kun maanantaisin oli varhain, joskus jo klo 4:n tienoissa lähdettävä tien päälle niin miten paljon kuvittelet minun lipittäneen viinaa sunnuntaina.
        Sitä paitsi, jos siitä olisi ollut jotain haittaa niin vaimoni olisi maininnut siitä.

        Tuon jakson jälkeen olemme viettäneet ratkiriemukasta "eläkeläisaikaa" nämä yli 20 vuotta milloin missäkin. Pidämme molemmat matkustelusta Espanjan asunnolla luumuilun lisäksi. Olemme voineet toteuttaa mielitekojamme ilman ajan, tai järjen puitteissa käytetyn rahankaan asettamia rajoitteita.
        Ps. Yhtenäkään aamuna kotimaan asunnon ulkopuolella vaimoni ei ole tarvinnut tehdä mitään aamiaisensa eteen. Kotona hän on hoitanut sen mutta siihen hänen talousaskareensa ovat suurimmalta osin rajoittuneetkin. Rättihuoltoon en ole puuttunut.
        Kerran oli tarkoitukseni yllättää. Vaimo oli naisystävänsä kanssa tyttöjen matkalla Kroatiassa tai jossakin sillä suunnalla.
        Ajattelin hoitaa lakanapyykin. Pesulaan. Huono tuuri. Kyseinen pesula oli kriittisen viikon kiinni joten se meni pieleen.
        Jos olisin saanut pyykin hoidetuksi niin tuskin vaimoni olisi uskonut siisteissä rullissa olevia puhtaita lakanoita minun pesemikseni.

    • Anonyymi

      Minulla on miesystävä, joka ei osaa eikä jaksa tehdä yhtään mitään. Korkeakoulutettu DI, joka tissuttelee joka ainoa päivä jo yli kymmenen vuoden ajan. Mikään muu ei kiinosta kuin gt ja viinit. P...ele kun tässä menee omatkin eläkepäivät ihan hukkaan moisen surkimuksen kanssa.

    • Anonyymi

      On totta että miehet on yleensä ottaen suurpiirteisempiä ja naiset tarkempia ja pedantimpia. Itsellä sama että vaimo on parempi organisoimaan ja valmistautumaan, mutta tuo menee liiallisuuksiin, kyllä asialliset hommat pitää saada tehtyä ja järkevässä ajassa.

    • Anonyymi

      onneks ei tullu kutsuu t. sukulainen

      • Anonyymi

        nyky muijat..ensin halutaan asunto ja monta lasta sitten ei haluttas hoitaa asuntoa eikä lapsia...syy tietenkin kaadetaan työtä tekevän miehen päälle kun ei itse pääse tyttöjen kans joka päivä tapaamisiin,salille,drinksuille välillä vähä marbellaan..ym vittu. akka ja kakarat pihalle ja kämppä myyntiin

        Älähän uhoile jani-petteri, odota vielä muutama vuosi että pääset yläasteelta:)

    • Anonyymi

      Heitä mies menemään, eihän tuossa muuta vaihtoehtoa ole. Ei kenenkään tarvitse terveen aikuisen likapyykkejä keräillä pitkin lattioita.

      Itse hoidan leivän pöytään mahdollistaen vaimolle hoitovapaan, siivoan, pesen pyykit, hoidan lapsia yhtä lailla kotona ollessa, käyn kaupassa eikä tulisi mieleenkään olla tuollainen vätys.

    • Anonyymi

      Miksi et anna miehellesi?

    • Anonyymi

      Miehen saamattomuudessa on vika olen miehenä samaa mieltä näiden naisten kanssa. Ainoa asia mitä en tässä ymmärrä on se miksi te naiset alistutte tällaiseen kun kunnollisia miehisiä miehiäkin on olemassa jotka osallistuvat kotitöihin siinä kuin naisetkin.

      • Anonyymi

        Missähän niitä kunnollisia miehiä on jotka oikeesti tekevät niitä kotitöitä siinä kuin naisetkin???
        Ei ole näkynyt.

    • Anonyymi

      Kevenikö nyt aloittajan sydän, kun kävi täällä itkemässä kurjuuttaan?? Niin ja varmaankin asiat ovat nyt sitten kunnossa!!! Voihan nenä sentään ihmisiä!

    • Anonyymi

      Ihme ruikuttamista taas ja itse käy suihkussa kerran viikossa..

    • Anonyymi

      Samallaisia voi olla paljon,mutta jos kaksi aikuista ei voi sopia jostakin tai mistä vaan nin omat lapset aattelee asian voiskohan heidän kanssa keskustelu auttaa eteenpäin,kun varmaankin ootte kauan olleet jo yhdessä.Tiedoksi vielä ,että en tään alan ammattilainen.

    • Anonyymi

      Nykyään lapsilta ei vaadita mitään. Saamattomuus johtuu pohjimiltaan kasvatuksesta (ei vaadita mitään). Jos ei ole koskaan tottunut tekemään mitään, ei pysty ottamaan vastuutakaan mistään. Yleinen tämän päivän ilmiö, nettiriippuvuus vie myös aloitekyvyn. En itse katsoisi tuollaista päivääkään, koska itse ole ahkera ja tekevä.

    • Anonyymi

      Kuulostaa tankki täyteen farssilta. En ole tosielämässä moista tavannut. Olisiko niin, että tuttavuutenne alusta asti olisit hoitanut kaikki asiat niin perusteellisesti, ettei hänen tule mieleenkään hoitaa omalta osaltaan mitään.

    • Anonyymi

      Sulle ei sovi miehet,vaihda naiseen !

    • Anonyymi

      Ei vissii kasva parta.Parran kans olis heti miehekkäämpi ote joka asiaan.

    • Anonyymi

      Hahah, nainen joka ei pärjää ilman miestä. Kannat miestä mukanasi ja teet kaiken sen puolesta. No sellaisia naisia on aika paljon ja ne ei osaa päästää irti miehestä. Eikä tuo suhteenne ole mikään rakkaus suhde ollenkaan. Se on työ suhde jossa sinä palvelet miestä ja mies matkustaa vapaakyydillä.
      Jokainen tietty elää kuten haluaa mutta haluatko loppu elämäsi olla tuollaisessa suhteessa. Sun kannattaa soittaa sille subernanny piia penttalalle joka pistää miehes ruotuun.

    • Anonyymi

      Itse olet miehesi valinnut. Turhaa ulista siitä muille.

    • Anonyymi

      jos miehesi persoonaltaan on hyvä..rakastaa lapsia,,luontoa..suree maailman pahuutta..
      hän on hyvä ihminen..liittoon kun menit ,huomasit ,huh.tää kosketti..anna sen tunteen
      koskettaa edelleen ,hänen esiin tuleminen vie aikaa,,mutta se tulee..vie sinut pois
      tältä planeetalta..orgasmitaivaaseen,,usko ,niin tapahtuu..arki sujuu,,näin tapahtuu

    • Anonyymi

      no lapsia vissiin pystyny tekemään ois varmaan enne sitä kannattanu miettii?

    • Anonyymi

      Jätä ruuatta äläkä pese pyykkiä , siivoa ja jätä kaikkea muuta etuutta paitsi,niin muisti paranee . Asia on erikseen,jos on maapaikka tai talo ja mies huolehtii lämmitykseen halot ja korjaa autot traktorit jne..eräs nainen oli sitä mieltä.ettei mies tee mitään. Kun mies oli kuollut,sanoi,ettei hän ole ymmärtänyt miten paljon mies teki töitä-itselle kun jäi nyt kaikki työt,oli vain omakotitalo siis kyseessä.

    • Anonyymi

      Taidat itse posmittaa jatkuvasti. Niinkin voisi olla. Miehelläni ole kiinnostusta tehdä mitään kun aina tekee väärin ja mitään ei osaa ja jos jotain tekee niin tekee aina väärin ja huonosti. Sinun mielestä. Näitä muurahaiskuningattaria olen tavannut joiden on oltava juuri niitä. Hallita kaikkea ja haukkua luuseriksi ja talo pitää olla paraatikunnossa ja jokapäivä pitää 2h minimissään siivota olematonta sotkua. Perfektionisminen asenne tulee kyllä jossain kohtaa raskaaksi jos toinen osapuoli ei sellainen ole.

    • Anonyymi

      Kyllä nykyajan vaimot on aivan samanlaisia hyysättäviä uusavuttomia. Kun ei itse ole kotona aikoinaan joutuneet mitään tekemään.

    • Anonyymi

      Voihan se olla että miehelläsi on paha olla ja se purkautuu kiukutteluna lähimmäisiin. Tai jos masentaa tai ei ole oma elämä kunnossa. Onko miehesi minkä ikäinen? Millainen työ vai onko työtön? Fyysinen kunto, urheilee tai käy salilla? Onko kavereita? Onko teillä yhteistä aikaa? On paljon kysymyksiä. Uskon että jos miehelläsi on halu yrittää se onnistuu kyllä. Sunkin pitää joistaa ja auttaa sekä kuunnella. Nykyinen tyyli ei toimi

    • Anonyymi

      Terveisin perheellinen nainen joka rakastaa miestään. Ei loputon syyttely ja katkeruus ketään auta

    • Anonyymi

      Sieltähän ne ravintolasta löytyy nämä reippaimmat sankarit.

    • Anonyymi

      Nainen ei tarvitse sähkölamautinta saattaakseen miehen toimintakyvyttömäksi. Tietyllä asenteella se onnistuu helposti ja tuloksena on lamaantunut uros joka ei uskalla tehdä mitään virheiden pelosta.

      • Anonyymi

        Kyllä kyllä. Miehessä ei koskaan voi itsessään olla mitään vikaa, kaikki miesten viat johtuvat jollain tavalla naisista.

      • Anonyymi

        Jos joutuisitte miehenä työpaikkaan ,missä lesbot hallitsee , niin olen varma, että siinä helvetissä mies sortuu. Psykopaatti olisi ainoa , joka kestäisi lesbojen henkisen painostuksen. Ahdistettuna hänen olisi helppo tehdä lopullinen ratkaisu.

        Kyllä tuo on jo omaelämäkerran paikka

    • Anonyymi

      Tarinoilla on yleensä kaksi puolta,olisi mukava kuulla .myös se toinen totuus.

    • Anonyymi

      No varmaan helpotti aloittajaa kun sai purkautua täällä,
      mutta emmme voi ikäväkyllä auttaa.Sinun on itse tehtävä
      asian eteen jotain.Oliko se sanonta itse olet vakkasi valinnut?

      • Anonyymi

        Ei ollut. Sanonta kuuluu: "Vakka kantensa valitsee."

    • Anonyymi

      Sinkkuelämä on sitte niin yksinkertaista, ei tartte huolehtia itse. Jos ei huolehdi, niin se on voivoi. Ja jos ei itse saa tehdyksi niin sitte pitää olla ilman. Itse pitää tehdä, ei kukaan tule passaamaan. Näin mua on ainaki opetettu. Jos ei osaa niin opettele, tai maksa siitä että joku tulee tekemään.

      • Anonyymi

        Juuri tuon vuoksi, elettyäni poikamiehenä muutaman vuoden joitakin kertoja valtakuntaa ja useammin asuntoa vaihdellen, kyllästyin tuohon näköalattomuuteen ja hankkiuduin naimisiin 53 vuotta sitten. Sama nainen istuu nyt parhaimmillaan olohuoneessa.

        Käytännön toimista vaikkapa pyykki. Ostin halvinta. Ensin käyttö viikonloppuisin. Sitten samat arki-iltaisin. Siirto työmatkavaatteiksi. Sen jälkeen roskikseen. Toimi hyvin.
        Vuodevaatteet ja siivous. Löysin kaikissa paikoissa asunnon jossa vuokran antaja hoiti viikkosiivouksen ja vuodevaatteiden ja pyyhkeiden vaihdon.
        Toimenpiteet olessani töissä.

    • Anonyymi

      Kylläpä tuolla aloittajan miehellä on syvä masennus. Johtuu siitä, että sinä et anna sen naida silloin kun hän haluaa.

    • Anonyymi

      Entäs sängyssä, onko siellä myös saamaton kuuluuko kuorsaus?

    • Anonyymi

      Jos ukkosi on saamaton niin anna sille, ei ole enää saamaton kun kerrankin saa.

      • Anonyymi

        Pitää muistaa pestä se pimpero , mitä tarjoaa miehelle. Kyllä sillä halut menee jos annat vain velvollisuudesta.

    • Anonyymi

      Eikö seurusteluaika ole sitä varten että silloin tutkaillaan mistä se puolisokandi on tehty.

      Kyllä ne merkit näkyy jo nuorempana. On tietysti oma asia jos on niin hiton sinisimäinen ja tyhmä ettei tajua seurusteluaikana tehdä muuta kuin levittää jalkansa.

      • Anonyymi

        Eikö tässä voisi,soveltaa sellaista koe aika käytäntöä.........😉

    • Anonyymi

      Täällo puolet ihan sairasta sakkia...

    • Anonyymi

      Kuulostaa kyllä sellaiselta mieheltä jota ei voi auttaa. Jos on niin saamaton ettei edes tekstiviestiä saa vanhemmilleen laitettua niin paha on häntä kenenkään auttaa.

    • Anonyymi

      Etkö tuota huomannut jo ennen naimisiinmenoa, vai oliko niin kova kiima päällä ettei kuullut, nähnyt eikä tajunnut mitään? Kaada itsellesi vaan.

    • Anonyymi

      Tuttua, itse vaihdoin renkaat molempien autoon kun mies ei osannut , sitten hän meni työmaalle ja kertoi että oli vaihtanut kesärenkaat autoihin. Lopulta jätin hänet autossa kanssa , ei sitä halua olla mikään äiti miehelle vaan vaimo.

    • Anonyymi

      kalamies

    • Anonyymi

      Muka perhe tommosen mieslapsen kanssa. Luuliko hän, että sinä ilmoitat hänenkin sukulaisille. Jouduit varmaan kutsutkin touhuta yksin ilman mitään apuja mieslapselta.

    • Anonyymi

      NO mikset anna ukollesi ?

    • Anonyymi

      Pidätkö miehesi tyytyväisenä?

    • Anonyymi

      No joskus työ kaverina ollu niin avuton ja tossunalla oleva mies että ruokapakissa ei ollu kuin kuivia makarooneja ruokana,ei itse osanu ja vaimo ei viittiny keittää niitä.

    • Anonyymi

      eiköhän kummassakin ole vikaa

    • Anonyymi

      Eikö ihmiset osaa keskustella parisuhteessa? Jäis turhat kiukuttelutki vähemmäl.

      • Anonyymi

        Niin no. Tässä puheena olevassa tapauksessa mies ei enää jaksa, koska on aina väärässä ja tekee vain vääriä asioita väärään aikaan väärällä tavalla.

    • Anonyymi

      Kuulostaa yyhooäidin passaamalta kilttimieheltä ja/tai ADHD-tapaukselta.

    • Anonyymi

      Itse olet miehesi valinnut ja tehnyt lapsiakon hänen kanssaan

    • Anonyymi

      Ymmärrän miestä. Jos jotakin tekee niin aina on väärin tehty ja olisi pitänyt tehdä toisella tavalla. Tunnistan aloittajan naistyypin erittäin hyvin, ei sellaisen kanssa voi keskustella. Jos on eri mieltä, alkaa huuto ja naljailu, helpompaa on vain vaieta ja yrittää väistellä ja luovia. Mihinkäs siitä lähtee kun lapsetkin on tehty, kestetään siihen asti kun lapset on isoja, mutta sitten...

      • Anonyymi

        Mies on kuin autismikirjoon kuuluva tollo ja käy hitaalla. Tuota miestyyppiä EI PARANNA mikään, ovat syntymästään asti tuollaisia. Aivan turhaan syytät naista joka joutuu hoitamaan kaikki asiat, myös miehen. Jossain välissä mamina olo aikuiselle miehelle riittää.
        Taidat olla samanlainen energiaa muista imevä toljukka kun niin innokkaasti syytät naista jopa kertoman jälkeen.

    • Anonyymi

      Kyllä on onneton tapaus.Heitä pihalle asap!
      Miehen pitää olla mies ja pitää huoli perheestään.Osata rakentaa ja remontoida ja korjata.
      Naapurissa asuu tuollainen vässykkä myös.Vaimoparka tekee kaiken ja vätys ei saa aikaan mitään.Rottelonsa hirveässä kunnossa.
      En katsoisi sekuntiakaan!

    • Anonyymi

      Oi, oi, kasvun paikka! Keskustelkaa asiasta. Ei ole hyvä kiukutella toiselle, jos itse aiheuttaa esim. viime tipassa passin hakemisen ennen matkaa. Pitäisi aikustua hänen jo, kun on kerran parisuhteessa. Se kannattaa sanoa suoraan, mutta ei pilkaten tai nöyryyttäen. Toivottavasti asiat alkavat sujumaan!

    • Anonyymi

      Oi voi! Olet emäntä poloinen hurahtanut Tojota-mieheen! Tuttavallisemmin Tuhnuun. Ota Tuhnusta ero ja hyppää Audimiehen kyytiin. Kateelliset ulisee mutta Audimies voittaa aina!

      T: Audi RS6 5.0 v10 TFSI

      • Anonyymi

        Audi on sinulle selvästi pilin jatke. Ei tosimiehen tarvitse autolla leveillä. Kasvahan vielä poju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Audi on sinulle selvästi pilin jatke. Ei tosimiehen tarvitse autolla leveillä. Kasvahan vielä poju.

        Hihii! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! Siinä taas joku kateellinen Tojohönö ulisee! Jälkeen jäät karusti! Audimies voittaa aina!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hihii! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! Siinä taas joku kateellinen Tojohönö ulisee! Jälkeen jäät karusti! Audimies voittaa aina!

        Minkä kilpailun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä kilpailun?

        Kilpailun naisista ja Tojo-hynnäreiden ohituspaikoista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilpailun naisista ja Tojo-hynnäreiden ohituspaikoista!

        Sellainen kilpailu on helppo voittaa, johon kukaan muu ei osallistu.

    • Anonyymi

      Mitä sitä nyt minuatänne kuvailemaa Pöytääkin pitäs raivata SAeksiäkin pitäisi saada, mutta kun on saamaton

      • Anonyymi

        Muuttofirman kanssa tein tiistaina monta tuntia muuton eteen hommia, järjestelin ja pakkasin tavaroita laatikoihin jatkuvasti, tiistaina varsinkin oli paljon tekemistä, silloin
        olin 11-17, koko ajan muuttamassa, mulla ei ole autoa, joten jouduin menemään pakettiauton kyytiin, keskiviikkonakin oli pakko saada tavaroita pois ja laatikoita kannettiin edestakaisin ylös alas rappusia pitkin, eilen menin lähiomaiseni kyydillä tänne en ollut silloin siellä, tarkoitus oli lähteä tänne muutenkin jo, sisällä autoin muutossa tiistaina taukoamatta, keskiviikkona en ollut siinä ulkona tai sisällä he kantoivat pahvilaatikoissa tavaraa, tavaraa oli paljon ja aikaa vähän.

    • Anonyymi

      Aloittaja on kuitenkin antanut pesää reilusti saamattomalle miehelle...miksi? Loppuiko dildosta paristot?

      • Anonyymi

        Säälistä.

    • Anonyymi

      Ei se mies ihan saamaton ole koska on sinut saanut. Et siis ole kovin vaativakaan mutta jaksat kuitenkin valittaa ja olla stressaantunut koko ajan.Seksiäkin on saanut joten ei ole saamaton eli sinussa enemmän taitaa vikaa olla koska kelpuutit huonon miehen.

    • Anonyymi

      Ei muuta kun ulkoruokintaan tuommonen tallukka,ei ikinä tuu oppiin.

    • Anonyymi

      Minkä takia uliätmit ovat trollaamassa tässäkin ketjussa? Onko naisten alistaminen ja syyttäminen niiiiin kivaa? Taidatte samaistua jutun autistimieheen heh.

    • Anonyymi

      Jos mies on asunut kotona 38 vuotiaaksi äidin helmoissa ja mitään ei ole tarvinnut tehdä tai ajatella tulos on ykisnkertainen,sanallisessa muodossaan.

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jorma Uotisen ex, julkkis-povipommi, Suomen tunnetuin kauppias... Farmi Suomi -kisaajat julki!

      No nyt on aikamoista jengiä! Mitä mieltä olet kisaajista, ovatko mieleesi? Katso tästä, ketkä kaikki julkkikset ovat mukana Farmi Suomi -realityssä:
      Suomalaiset julkkikset
      52
      4731
    2. Suutuitko mulle mies

      Nyt lopullisesti?
      Ikävä
      124
      2033
    3. Ikuinen hiljaisuus

      On aina parempi kuin kaikki turha draama. Joten kuuntele nainen nyt enää sitä, sillä hiljaisuus vastaa jokaiseen kysymykseesi minusta.
      Tunteet
      174
      1136
    4. Sofian vastenmielinen menneisyys ja nykyisyys

      Sofia oli jo teininä vastenmielinen jopa omien vanhempiensa mielestä ja lensi kotoa pihalle kuin leppäkeihäs. Sen jälkeen vastenmielisyys miesten hyvä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1109
    5. Martinan kirja myyntilistan ykkönen!!

      Kyllä ostajia löytyy ja taas rahaa kilisee Martinalle.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      1042
    6. Mulla on niin ikävä sua mies

      taas senki hunajakipon mies. Tai aina :)
      Ikävä
      172
      945
    7. Mä niin tarvin sua mies..

      Kumpa laittaisit viestiä
      Ikävä
      41
      813
    8. Slava Ukraine-mölisijöiden vuoksi Suomi syöksyy nyt synkkään lamaan

      Eivät tainneet mölisijät tajuta millaisia kustannusseurauksia tästä maalle ja sen kansalaisille seuraa.
      Maailman menoa
      330
      789
    9. Mies, kun kohtaaminen vihdoinkin tapahtuu

      - Mitä odotat/toivot näkeväsi?
      Ikävä
      37
      761
    10. Saanks mä kultanalle

      juoda vähän viiniä tänään? Valkkaria? Ei mulla nyt muuta ookaan vaikka yleensä tykkään punasesta enempi. Rakastan.
      Ikävä
      164
      756
    Aihe