Se on ohi nyt. Ex-tuleva vaimoni vei viimeisenkin kamansa pois yhteisestä asunnostani. Ei tullut juhannushäistä sittenkään mitään. Minä napsin rauhoittavia lääkkeitä, jotta jaksaisin edes kirjoittaa tämän. Anteeksi, jos tekstini on epäloogista, en pysty ajattelemaan järkevästi juuri nyt.
Kaikki alkoi 5 vuotta sitten hiihtolomalla. Tapasimme sattumalta eräässä levykaupassa. Hän katseli erästä minuakin kiinnostavaa levyä ja aloimme juttelemaan. Tämä johti siihen, että asuimme yhdessä jo kuukauden päästä.
Viime juhannuksena menimme kihloihin, Kaiken piti olla niin täydellistä. Tänä kesänä isot juhannushäät. Suunnittelimme jo ihan omaa asuntoakin.
Kaikki muuttui tällä viikolla, keskiviikon ja helatorstain välisenä yönä. Olimme koko päivän suunnitelleet lähtevämme yhteisten ystäviemme kanssa kaupungille viettämään mukavaa iltaa eri baareihin. Ystävämme tulivat kylään illalla, mutta sitten kihlatulleni tulikin kauhean paha olo, hän valitti päänsärkyä ja muutenkin pahaa oloaan. Migreeniä se taisi muka olla. Me muut mietimme jo, pitäisikö meillä kaikilla sittenkin olla lähtemättä minnekään, mutta kihlattuni vaati meidän ehdottomasti lähtevän. Hän ei halunnut hänen "pilaavan kaikkien iltaa".
Kihlattuni "nukahti" kymmenen aikaan sänkyyn sanoen sitä ennen, ettei hänestä tarvitse huolehtia. Me muut lähdimme taksilla kohti keskustaa. Emme kuitenkaan viihtyneet kaupungilla kuin tunnin verran, meitä kaikkia huolestutti liikaa kihlattuni ja ähnen vointinsa. Sovimme, että palaisimme takaisin asunnollemme ja he olisivat yötä vierashuoneessamme.
Tulen aina muistamaan ne hetket, kun palasimme asunnollemme. Avaan oven asuntoon, ystävämme ottavat takit pois ja minä heidän perässään. He pysähtyvät olohuoneen ovelle suut pyöreinä. Minä ihmettelin hetken, mutta astuin itsekin olohuoneeseen. Näky poltti verkkokalvoihini ja sydämeeni sellaiset jäljet, että ne eivät koskaan parane.... Ihan outo mies istui sohvalla, alasti, kihlattuni myös alasti hänen päällä ja pani tätä miestä... Joka tuollaisen hetken kokee, tietää mitä tunsin juuri silloin, kenelläkään muulla ei voi olla mitään v***n harmainta aavistustakaan, miten se voi sattua!
Minulla siis kuohahti. Lähdin heti juoksemaan lähibaariin vetämään päätä täyteen, ja ystäväpariskuntamme perässä. Onneksi tulivat estämään minua, ja tarjosivatpa vielä yöpaikkaa luonansa ja maksamaan taksimatkankin, vaikka heidän kotiinsa matkaa onkin lähes 40 kilometriä. Onneksi minulla oli heidät tukenani! Sinä yönä me kolme ei nukuttu, juteltiin vain kaikki läpi.. Kaikki ihmettelimme, mistä se oli voinut johtua, kaiken piti olla niin täydellistä ja toimivaa..
Perjantaiaamuna heti työterveyslääkärille, monen mutkan kautta sain itselleni rauhoittavia. Siitä taksilla työpaikalle kertomaan tilanteesta. Sain sairaslomaa kesäkuun puoleenväliin, josta alkaa kesäloma. He tietysti kauhistelivat asiaa, ja minä taas kauhistelin hieman sitä, miten pärjäävät niin kriittisen projektin kanssa ilman minua.
Töistä lähdin viimein kotiin. Mietin taksissa istuessani, onko kihlattuni kotona vai ei, ja miten suhtautuisin häneen. Siellähän hän oli, itkun murtamana makasi just siinä sohvalla, jossa hän petti minua. Yritti tulla halaamaan, mutta en minä halunnut, en mitenkään! Pääsimme kuitenkin siihen tilaan, että pystyimme juttelemaan asioista edes jotenkin järkevästi. Hän sanoi sen olleen pelkkä päähänpisto, hän halusi maistaa viimeisen kerran vapautta ennen kahleitaan. Minä vastasin aika rumasti takaisin, mutta siistittynä kommenttini oli "jos sinä tunnet itsesi kahlituksi ja haluat vapautta, et sinä ole valmis menemään naimisiin kanssani". Sanoin myös, että häät on peruttu ja hän saisi viedä kamansa pois asunnostamme mahdollisimman nopeasti. Myös sen hirvittävän sohvan, jossa minua petettiin. Me kumpikin itkimme, ja minua hirvitti sanoa ne sanat hänelle, mutta minua oli vain satutettu niin hirveästi!
Ja kihlattuni perhe toimikin nopeasti. Eilen illalla hakivat jo suurimmat kamat pois ja nyt aamulla loput, pienemmät. En tiedä, tiesikö kukaan heistä syytä eroomme. Olisi niin haluttanut kertoa, että se heidän kiltti perhetyttönsä onkin sydämetön petturi!!
Entäs nyt? Istun kahvikupin kanssa aurinkoisella parvekkeella ja kirjoitan tätä tekstiä kannettavallani. Katson ikkunasta puolityhjää asuntoani, ja olo on aivan yhtä tyhjä. Olisiko niin, että pystyisin silti jossain vaiheessa antamaan hänelle anteeksi? En usko. En juuri nyt pysty uskomaan, en mitenkään! Onneksi ystäväpariskuntani tulee parin tunnin päästä taas kylään, ystäviä minä tässä juuri nyt tarvitsen ympärilleni... Ei heidän edes ole pakko sanoa mitään, kunhan vain osoittavat tukeni.
En millään jaksa. Hirveä olo.
Kaikki alkoi 5 vuotta sitten hiihtolomalla. Tapasimme sattumalta eräässä levykaupassa. Hän katseli erästä minuakin kiinnostavaa levyä ja aloimme juttelemaan. Tämä johti siihen, että asuimme yhdessä jo kuukauden päästä.
Viime juhannuksena menimme kihloihin, Kaiken piti olla niin täydellistä. Tänä kesänä isot juhannushäät. Suunnittelimme jo ihan omaa asuntoakin.
Kaikki muuttui tällä viikolla, keskiviikon ja helatorstain välisenä yönä. Olimme koko päivän suunnitelleet lähtevämme yhteisten ystäviemme kanssa kaupungille viettämään mukavaa iltaa eri baareihin. Ystävämme tulivat kylään illalla, mutta sitten kihlatulleni tulikin kauhean paha olo, hän valitti päänsärkyä ja muutenkin pahaa oloaan. Migreeniä se taisi muka olla. Me muut mietimme jo, pitäisikö meillä kaikilla sittenkin olla lähtemättä minnekään, mutta kihlattuni vaati meidän ehdottomasti lähtevän. Hän ei halunnut hänen "pilaavan kaikkien iltaa".
Kihlattuni "nukahti" kymmenen aikaan sänkyyn sanoen sitä ennen, ettei hänestä tarvitse huolehtia. Me muut lähdimme taksilla kohti keskustaa. Emme kuitenkaan viihtyneet kaupungilla kuin tunnin verran, meitä kaikkia huolestutti liikaa kihlattuni ja ähnen vointinsa. Sovimme, että palaisimme takaisin asunnollemme ja he olisivat yötä vierashuoneessamme.
Tulen aina muistamaan ne hetket, kun palasimme asunnollemme. Avaan oven asuntoon, ystävämme ottavat takit pois ja minä heidän perässään. He pysähtyvät olohuoneen ovelle suut pyöreinä. Minä ihmettelin hetken, mutta astuin itsekin olohuoneeseen. Näky poltti verkkokalvoihini ja sydämeeni sellaiset jäljet, että ne eivät koskaan parane.... Ihan outo mies istui sohvalla, alasti, kihlattuni myös alasti hänen päällä ja pani tätä miestä... Joka tuollaisen hetken kokee, tietää mitä tunsin juuri silloin, kenelläkään muulla ei voi olla mitään v***n harmainta aavistustakaan, miten se voi sattua!
Minulla siis kuohahti. Lähdin heti juoksemaan lähibaariin vetämään päätä täyteen, ja ystäväpariskuntamme perässä. Onneksi tulivat estämään minua, ja tarjosivatpa vielä yöpaikkaa luonansa ja maksamaan taksimatkankin, vaikka heidän kotiinsa matkaa onkin lähes 40 kilometriä. Onneksi minulla oli heidät tukenani! Sinä yönä me kolme ei nukuttu, juteltiin vain kaikki läpi.. Kaikki ihmettelimme, mistä se oli voinut johtua, kaiken piti olla niin täydellistä ja toimivaa..
Perjantaiaamuna heti työterveyslääkärille, monen mutkan kautta sain itselleni rauhoittavia. Siitä taksilla työpaikalle kertomaan tilanteesta. Sain sairaslomaa kesäkuun puoleenväliin, josta alkaa kesäloma. He tietysti kauhistelivat asiaa, ja minä taas kauhistelin hieman sitä, miten pärjäävät niin kriittisen projektin kanssa ilman minua.
Töistä lähdin viimein kotiin. Mietin taksissa istuessani, onko kihlattuni kotona vai ei, ja miten suhtautuisin häneen. Siellähän hän oli, itkun murtamana makasi just siinä sohvalla, jossa hän petti minua. Yritti tulla halaamaan, mutta en minä halunnut, en mitenkään! Pääsimme kuitenkin siihen tilaan, että pystyimme juttelemaan asioista edes jotenkin järkevästi. Hän sanoi sen olleen pelkkä päähänpisto, hän halusi maistaa viimeisen kerran vapautta ennen kahleitaan. Minä vastasin aika rumasti takaisin, mutta siistittynä kommenttini oli "jos sinä tunnet itsesi kahlituksi ja haluat vapautta, et sinä ole valmis menemään naimisiin kanssani". Sanoin myös, että häät on peruttu ja hän saisi viedä kamansa pois asunnostamme mahdollisimman nopeasti. Myös sen hirvittävän sohvan, jossa minua petettiin. Me kumpikin itkimme, ja minua hirvitti sanoa ne sanat hänelle, mutta minua oli vain satutettu niin hirveästi!
Ja kihlattuni perhe toimikin nopeasti. Eilen illalla hakivat jo suurimmat kamat pois ja nyt aamulla loput, pienemmät. En tiedä, tiesikö kukaan heistä syytä eroomme. Olisi niin haluttanut kertoa, että se heidän kiltti perhetyttönsä onkin sydämetön petturi!!
Entäs nyt? Istun kahvikupin kanssa aurinkoisella parvekkeella ja kirjoitan tätä tekstiä kannettavallani. Katson ikkunasta puolityhjää asuntoani, ja olo on aivan yhtä tyhjä. Olisiko niin, että pystyisin silti jossain vaiheessa antamaan hänelle anteeksi? En usko. En juuri nyt pysty uskomaan, en mitenkään! Onneksi ystäväpariskuntani tulee parin tunnin päästä taas kylään, ystäviä minä tässä juuri nyt tarvitsen ympärilleni... Ei heidän edes ole pakko sanoa mitään, kunhan vain osoittavat tukeni.
En millään jaksa. Hirveä olo.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Varmasti tuntuu pahalta, mutta saat kiittää onneasi, että tuo tapahtui nyt.
Mietipä, miltä sitten tuntuisi, kun teillä olisi ollut pari pientä lasta ja asuntovelkaa jne.
Itse samantapaisen kokeneena ( ja minulla siis on kaksi lasta) mieleen tuli aina, että kyllähän tästä itse selviäisi, mutta miten nuo lapset...
Omalla kohdallani lapset eivät halunneet lähteä äitinsä mukana, vaan jäivät mieluummin minun kanssani asumaan.Olemme selvinneet lasten kanssa ihan mukavasti, vaikka rankkaa on välillä ollutkin.
Ei tuo nainen olisi sinulle sopiva kuitenkaan ollut, sillä voit aina lohduttautua.
no me emme vielä olleet menossa naimisiin, mutta vakava parisuhde kuitenkin rikkoutui. ex-mieheni petti minua ystäväni (nykyisin ex-ystävä) kanssa. tästä on nyt 2 vuotta aikaa ja edelleen tulee välillä mieleen se hirveä näky. vaikka olen jo oppinut hyväksymään sen että näin kävi ja oikeasti, parempi näin tosiaan kuin että se olisi tapahtunut silloin kun olisi lapsia yms.. minulla on ollut yksi puolivakava suhde sen jälkeen, ja on todella vaikeaa luottaa täysin toiseen ihmiseen tämän jälkeen. ex-miehestäni en olisi koskaan uskonut. toivottavasti pystyn vielä olemaan onnellinen jonkun kanssa, ja luottaa olematta vainoharhainen. Jaksamista sinullekin, kyllä se helpottaa ajan myötä. Älä niele tunteitasi, vaan käy läpi kaikki rauhassa..itse kävin psykologin juttusilla, kyllä se auttoi..Kyllä meille on tarkoitettu jotain parempaa, uskotaan siihen :)
Kiitoksia lohduttavista sanoistanne!!!!
Nyt en tiedä, itkeäkö vai nauraako. Tekisin jompaa kumpaa ilman tätä pirullista lääkitystä. Sain nimittäin soiton luotettavalta tietolähteeltä, että tämä ei ollut tosiaankaan mikään yhden illan kokeilu tai höyrähdys. Sitä oli kuulemma kestänyt jo helmikuusta asti. Minä kun joudun kerran kuussa käymään Tukholmassa työmatkalla pari päivää kerrallaan, niin sinä aikana ex-kihlattuni on heti kutsunut paskamiehen tänne. Eikä siinä mitään, tämä tyyppi on kuulemma ex-kihlattuni työkaveri, jolle lähetimme myös hääkutsun viime kuussa. Ei hlllvetti, onneksi paljastui just nyt!
En halua syödä ruokapöydästä, en halua nukkua sängyssäni, en halua edes istua missään, kun ajattelen että he ovat voineet nekin saastuttaa omalla irstailullaan. Minä muutan tästä pois hetimiten ja ostan viimein sen oman asunnon. Ihan yksin, kele!
Mutta nämä ystäväni ovat ihania, edes minä en ole heitä ansainneet! Juuri tulivat luokseni ja kertoivat, että mikäli vain tuntuu siltä etten pysty tässä kämpässä asumaan, niin voin majoittautua heillä jonkin aikaa.. Samaa sanoi myös veli ja sisko miehineen.
Entäs ex-kihlattuni? Pistin jonkin aikaa viestiä hänelle, että tiedän kaiken. Vastausta ei ole tullut. Ei ihme. Kumma, että maailman kilteimmästä naisesta paljastui tällainen pimeä puoli. Mutta niin kuin jo sanoittekin, parempi nyt kuin paljon myöhemmin.
Mutta kuten tästäkin viestistä käy ilmi, niin yritän ajatella kaikesta huolimatta järjellä, kaikesta kivusta ja tuskasta huolimatta. Haluan muuttaa elämäni heti ja kokonaan, tässä samassa kämpässä murehtiminen ei tee mitään hyvää.
Itse olen läpikäynyt pitkän suhteen,jonka aikana luottamuspula kalvoi melkein koko ajan.Nykyään ajattelen,että onneksi pääsin tuosta suhteesta.
En tiedä,miten parhaiten voisin sinua lohduttaa:luultavasti ( ja täysin ymmärrettävistä syistä ) sinulla on nyt vielä eräänlainen "shokki-tila" päällä.Uskon, että ei todellakaan ole helppoa käsittää miten kaikki se,minkä varaan tavallaan on elämäänsä rakentanut ja mihin uskonut,yhdessä hetkessä särkyykin,ja ruma todellisuus paljastuu.Toivon sinulle suunnattomasti voimia, ettet ainakaan asioita jäsentäessäsi antaisi turhille itsesyytöksille valtaa! Monta kertaahan ihminen tullessaan petetyksi parisuhteessaan nimittäin syyttelee itseään siitä, ettei jotenkin ollut "aavistanut" tai käsittänyt tilannetta jo aiemmin.Sinä et kuitenkaan olisi voinut mitenkään vaikuttaa kihlattusi tekemisiin: jos hän halusi sivusuhteen,hän olisi rakastajan hommannut joka tapauksessa, vaikka olisit miten monta asiaa tehnyt näin tai niin...
Yhdyn aiempiin kirjoittajiin siinä, että kannaltasi( vaikkei sinusta varmasti nyt siltä tunnukaan)oli oikeasti parempi, että näit tuon kihlattusi luonteen nyt, eikä vasta mahdollisten lasten syntymän/ asuntolainojen tms. jälkeen! Silloin lähteminen tilanteesta olisi ollut sinulle vielä monin verroin vaikeampaa.Toivon sinulle paljon voimia ja "taisteluhenkeä" kestää kohdallesi osuneet vaikeudet, ja tulla niiden kautta entistäkin vahdemmaksi! Lopuksi vielä lohdutukseksi: sinulle tuosta kaikesta kokemastasi jää ainakin itsekunnioituksesi jäljelle! Mutta mitä jääkään entiselle kihlatullesi..;)
Tiedän miten kamalalta tuo voi tuntua. Minun miesystäväni aikoinaan kertoi, että haluaa olla yksin ja miettiä suhdettamme. Asuimme erillään, mutta olin usein hänen luonaan. Ensimmäinen ilta meni ja aamulla tuli viesti, että voisinko pysyä poissa vielä toisenkin päivän. Illalla menin asunnolle, koska olin unohtanut sinne jotakin tärkeää, jota tarvitsin seuraavana päivänä. Yritin soittaa kun ei ollut valoja, mutta ei vastattu. Minulla oli avain, joten ajattelin, että ei se haittaa jos nopeasti haen sen ja ilmoitan käyneeni myöhemmin mikäli ei ole kotona. No siellähän se oli sängyssä toisen naisen kanssa. Huusin täysillä tulevani takaisin hakemaan paperini puolen tunnin päästä ja häivyin. Jäin odottamaan kun hän ja tämä nainen poistui asunnolta ja juoksin heidät kiinni. Esittelin itseni aivan loogisesti ja sanoin, että olen miehen tyttöystävä tiesitkö sellaista olevan olemassa?!
Nainen oli todella inhottava minulle, jälkeenpäin näin kaikki hänen viestinsä ja niissä tämä oli lirkutellut miestä pidemmän aikaa vaikka oli tiennyt että hän on varattu.Leikki miehen parasta ystävää olemalla ymmärtäväinen ja mustamaalaamalla minua edes koskaan tuntematta minua!Ja myös lirkutteli kaikkea mahdollista, onneksi mies ne viestit sitten minulle näytti.
Eniten sattui se, ettei miehellä ollut sydäntä jättää minua ensin, jos ei kerta halunnut enää seurustella.
Noh, suhteemme silloin oli huonossa jamassa ja on hyvä, että tuli ero. Kuitenkin jostakin mutkien kautta päädyimme takaisin yhteen, ihminen kun on niin anteeksiantavainen. Ei sitä itkemistä ja masennusta jaksanut katsella, mies suri niin paljon eromme aikana. Lopulta tajusi sitten miten mokasi. Nyt on tapahtuneesta jo vuosia ja uutta pettämistä ei ole tapahtunut. Mies itsekin sanoo, ettei voisi enää koskaan tehdä sellaista.
Suhteemme on paljon parempi nykyään, mutta en siltikään luota häneen täysin.Rakkaus on kuitenkin hyvin vahvaa välillämme, joten jättää en aijo. Ainoa syy miksi jättäisin olisi vastaava tapahtuma uudestaan, sillä toista pettämistä en kestäisi. Nykyään asutaan yhdessä ja tiedän aina missä mies on, joten ei pitäisi tulla ongelmia sen asian suhteen.
Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää ja haluan kertoa, että kyllä siitä toipuu ajan kanssa. Muihin voi vain olla vaikeaa luottaa sen jälkeen, mutta pakkohan sitä on yrittää. Sinä olet kultainen ihminen, koska olet uskollinen ja tunnet niin voimakkaasti. Muista että se tekee sinusta paremman ihmisen kuin muut miehet!Itsekin näen hyvänä itsessäni oman uskollisuuteni ja sen, että parisuhteessa ollaan vain yhden miehen nainen!
Kaikkea hyvää sinulle:)
Sunnuntai tuntuu melkeinpä hyvältä. On jo hetkiä, jolloin en ajattele koko asiaa. Kohta olen lähdössä vanhempieni luokse, koko perheemme lähtee ravintolaan äitienpäivälounaalle. Olemme sopineet, että unohdamme lounaan ajaksi kaiken negatiivisen. Illalla puhutaan sitten vakavampia.
Shokissa minä kyllä olen, kokemusta melkein samanlaisesta jutusta on jo monien vuosien takaa, parikymppinen olin silloin. Silloin tosin seurustelimme vain vuoden verran emmekä edes ehtineet muuttaa yhteen. Olimme vain viettämässä baari-iltaa, kun tyttöystäväni yhtäkkiä hävisi. Kuulin hänestä vasta seuraavana iltapäivänä. Hän soitti ovikelloani ja yritti saada läpi vaikka minkälaisia mielikuvituksekkaita selityksiä. Lopulta hän myönsi, että lähti erään kaverinsa poikakaverin mukaan kahdestaan. Hän oli ensirakkauteni, joten olin aivan shokissa: ei tuollaista voi tapahtua, ei ihmiset voi olla tuollaisia. Jätin hänet siinä ovella ja ryyppäsin kolme päivää putkeen. Ja minulla meni parikin vuotta, ennen kuin osasin luottaa edes vähän vastakkaiseen sukupuoleen.
Tokihan sellainen, joka kerran tulee petetyksi, ei pysty enää uskomaan parisuhteeseen samalla tavalla kuin aiemmin. En ainakaan minä pystynyt. Tämän jälkeen vielä vähemmän. Teoriassa ja kuuleman mukaan on olemassa toimivia parisuhteita, joissa kellään ei ole mitään salattavaa. Minä vaan en usko niihin taaskaan. Oli jo aika lähellä, että uskoisin.
Entäs ajatukseni juuri nyt? Syytän itseäni, vaikken saisi. Olen aivan liian tasainen ja kiltti ihminen. Sellainen, jonka kanssa on turvallista elää, mutta joka ei tarjoa jännitystä elämään, vain tasaista ja varmaa arkea. Hyväksikäytetty olo siis taas on. Mieleen tulee väkisinkin, pitäisikö minullakin alkaa itsekkääksi, toisia hyväksikäyttäväksi renttumieheksi, joka ei edes osaa ajatella kuin itseään, ja silloinkin ainoastaan alapäällä.
Minä taas höpötän omiani.. Muttamutta, yllättävän hyvin minä voin, oikeastaan ällistyttävän hyvin. Johtuuko se sitten rauhoittavista lääkkeistä vai shokkitilasta vai jostain ihan muusta, en tiedä! En pelkää tulevaisuutta (kun en sitä osaa juuri nyt ajatellakaan), vaan sitä, onko sydämeni jo liian arpinen ja kylmä rakastuakseen ja luottaakseen enää koskaan keneenkään.
Nyt syömään... Hyvää äitienpäivää kaikille petetyille sekä uskollisille ihmisille! Elämä on hankalaa, mutta kyllä me tästä selvitään.
Luin eilen illalla mitä Sinulle oli tapahtunut ja jäin pitkäksi aikaa miettimään, että miksi? Miksi kukaan haluaa pettää läheisimmän ihmisen luottamuksen, rakkauden ja kunnioituksen? Onko hetkellinen huuma sen arvoista, ilmeisesti on, koska olen jo pitkään lueskellut ihmisten tapahtumia.
Itsellä tuntui pistos samalla sydämessä, koska itse olen aiemmin pettänyt. Luulin, etten voi koskaan muuttua, mutta niinpä elämänarvoni ovat muuttuneet samaa tahtia kuin peilikuvanikin.
Tiedän, että jossain on Sinulle paljon parempaa olemassa, vaikka tiedän myös, ettei ko. asia ole vielä ajankohtaista. Toisaalta ajattelen, että teidän kannattaisi jutella vielä tuossa kuukauden kahden kuluttua asianne selväksi, koska asia jää kaivamaan Sinua samoin toisen osapuolen. Pysy kovana¨ja nyt saat samalla miettiä sitä, haluatko mitä asioita elämässäsi vai yksinkertaisesti olla vaan.
Itse olen nyt ollut vaan yli puoli vuotta eron jälkeen ja se on tuntunut hyvältä. Olla itsekseen, välillä toki se sattuu kun ei ole rakasta, jonka kainaloon mennä tai nauraa yhdessä. Mutta yksinäisyys ja itku ja katkeruus kasvattavat myös.
Kunnioitan sydämestäni Sinun ajatusmaailmaasi, koska olet mies jolla on selkärankaa. Pidä se, ja se tulee olemaan Sinun voimasi tulevaisuudessa.
Ole yksin, ole ystäviesi kanssa, elä arkea hetki kerrallaan, tee jotain mistä pidät, irtaudu hetkeksi kaikesta ja etsi huumoria jostain, vaikka se tuntuukin oudolta neuvolta, mutta ne asiat ovat niitä, joilla saat etäisyyttä asioihin ja tiedän että selviät!
Tiedoksesi että olemme mukana ajatuksissamme!
VOIMIA!
Vähän yli kuukausi sitten sain tietää että mieheni on pettänyt minua noin 4 kk:n ajan. Ei kuitenkaan jäänyt noin kirjaimellisesti rysän päältä kiinni kuin sinun avopuolisosi vaan kännykästä oli unohtanut poistaa yhden ratkaisevan viestin. Mies tunnusti kaiken.
Luulen kuitenkin tietäväni mitä raivoa, pettymystä ja katkeruutta tunnet sisälläsi. En usko että kukaan muu kuin saman kokenut ihminen voi sitä tietääkään. Kaikki petetyt käyvät varmaan läpi saman helvetin olipa sitten mies tai nainen.
Meillä on kaksi lasta ja omakotitalo ja 12 v. ollaan yhdessä oltu eli vaikea tästä olisi lähteä eli en siis ole vielä ainakaan mitään päätöstä tulevaisuudesta pystynyt tekemään. Taitaa olla niin että miehet tekevät näitä "kerrasta poikki"-päätöksiä useammin kuin naiset.
Eli miehet kai ajattelee asioita järjellä ja naiset tunteella. En oikein ymmärrä että miksi minäkin kuitenkin rakastan yhä miestäni vaikka samalla vihaan. Aivan hirveä yhdistelmä. Välillä on jo vähän helpompaa ja yritän ymmärtää asioiden kulkua ja sitten taas romahdan ja suren ja vihaan miestäni. Mies haluaa jatkaa ja vannoo ja vakuuttaa rakkauttaan ja että toista kertaa ei tule. No vielä ainakaan en voi hänen puheitaan uskoa vaikka haluaisinkin.
Jotkut viisaat sanovat että näin suuria päätöksiä erosta tai yhteenjäämisestä ei pitäisi tehdä heti, suutuksissa ja harkitsematta. Teidänkin kannattaisi ainakin yrittää keskustella asioista vakavasti. Mutta vielä se ei tietenkään onnistu, asia on liian tuore. Asiat pitäisi kuitenkin käsitellä ja miehille puhuminen on jostain syystä niin vaikeaa.
En olisi koskaan uskonut että voi sydämessään tuntea tällaista kipua jonka vielä aiheuttaa se kaikkein rakkain ihminen. Eikä se meinaa hellittää millään. Mutta toivon että joskus... haluan uskoa että niin sinusta kuin minustakin tulisi joskus vielä ehjä ihminen.
Huomenna ensimmäinen varsinainen "loma"päivä, varasin muuten lentoliput Lontooseen hyvän ystäväni luokse ja vietän siellä ainakin viikon, ehkä enemmänkin aikaa. On vain hyvä ottaa kunnolla perspektiiviä asioihin. Oikeastaan pahin olo minulla on juuri nyt siksi, että minulla on "luvattoman" hyvä olo. Ei kai sen pitäisi olla näin helppoa, tai sitten olen vieläkin ihan shokissa enkä osaa ajatella ollenkaan asiaa.
Olen onnistunut nauramaankin tänään, hyvä niin. Kuten täälläkin jo mainittiin (kiitoksia muuten teille!), ehkä kannattaa miettiä kunnon keskustelua kuukauden tai kahden jälkeen. Haluan ehkä aloittaa ihan alusta. Mutta ensin pitää toki jutella kaikki asiat läpi, ja tutustua Häneen uudestaan, hän ei selvästikään ole paljastanut kaikkea itsestään minulle. Juuri sen osan Hänestä haluaisin joskus tuntea ja ehkä jopa ymmärtääkin sitä. En vain halua nähdä Häntä juuri nyt.
En minäkään tosin ole edes ehtinyt kertomaan ja avautumaan kaikkea itsestäni kaikille, en vain ole ehtinyt. Tein ehkä liikaa töitä, jotta saisimme pesämunan uuteen asuntoomme. Mutta en minä jossittele, enkä murehdi sitä, mitä olisi pitänyt tehdä! Asiat vain menivät näin, ja tästä on jatkettava.
Mutta nyt pakkaamaan loputkin tavarat! Jaksamisia kaikille!
Tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi, sillä erotuksella vain että olit tarpeeksi fiksu hakemaan niitä rauhottavia. Minä en hakenut, joten ensimmäiset muutamat viikot menivät pelkästään sumussa ja itkiessä. Aikaa tapahtuneesta on kohta kolme vuotta, enkä vieläkään halua olla tekemisissä sen exäni kanssa. En halua häntä edes kaveriksi, en tarvitse selkäänpuukottajaa ystäväpiiriini. Paraneminen ja luottamuksen rakentaminen uudelleen ihmisiin on ollut vaikeaa koska tuollainen kiinnijääminen on ihmisen psyykelle oikeasti traumaattinen kokemus, mutta pikkuhiljaa edeten on nekin tavoitteet saavutettu.
Hyvä että olet elämänsyrjässä kiinni, tee kaikkea mitä haluat nyt. Jossain vaiheessa tulee luultavasti vielä romahdus kun kaikki petoksen menetyksen aiheuttama suru iskee päälle, mutta se on sen ajan murhe, pääasia on nyt tämä hetki.
Ja muista: on ihan sama mitä itse olisit tehnyt tai jättänyt tekemättä, tyttöystäväsi olisi luultavasti tehnyt saman tempun joka tapauksessa. Turha syyllistää itseäsi, vaikka houkutusta siihenkin varmasti löytyy.
Miksi minulla tuli tunne, että luin Kauniiden ja Rohkeiden käsikirjoitusta? Kerjäätkö tällä kirjoituksella "säälipillua" vai mitä soopaa tämä oli?
Tuossa tekstissähän on niin paljon ristiriitoja. Ehkä villein niistä oli tuo kuuden viikon sairasloma, koska tyttökaveri petti sinua..?
Etkö usko tuollaista? Tiedän kyllä yhden vähän samanlaisen tapauksen n. kymmenen vuoden takaa. Morsian petti tulevaa aviomiestään 2 viikkoa ennen häitä ja mies sekosi ihan täysin, tai siis masentui ja lamaantui täysin, eikä saanut mitään aikaan muutamaan kuukauteen. Toisaalta tiedän tyyppejä, jotka samanlaisessa tapauksessa olisivat vain kohauttaneet olkapäitään, sanoneet "jaa" ja jatkaneet elämää. Se riippuu ihan ihmisestä.
Voihan tuo kyllä olla vedätystäkin, mutta toisaalta, mikäpä tällä palstalla ei voisi olla. Mene ja tiedä.
Uskon minä, että tuollaista voi tapahtua. Se mikä minua häiritsee on tuo "elokuvamaisuus". Tämä tarina on liian siloinen ja puhdas. En ole lukenut yhtäkään Harlekiini-pokkaria, mutta voisin kuvitella niiden olevan tällaisia.
Todellisuudessahan tilanteet ovat paljon raadollisempia ja kovempia.
Toinen villi ristiriita on tuo taksiajelu. Tarinassa ajellaan taksilla koko ajan, mutta sitten kiinnitetään huomiota yksittäiseen taksiajoon, joka on muka kallis (50-70€).
Hmm, mutta tuohan voi olla jonkun aloittavan käsikirjoittajan ensimmäinen luonnos elokuvaansa varten... Minulle ei mikään pistä silmään, mutta, noh, emme kai koskaan tiedä. Koskettava tarina sinänsä, oli totta tai ei. Pistää miettimään.
Iso Hali. parempi näin kun vasta 15 avioliittovuoden jälkeen kun on jo lapsiakin. Se joka kerran pettää pettää uudelleenkin.