Feministin ja normaalin naisen ero

Feministi elää omassa maailmassaan, koska normaalit naiset ja normaali miehet eivät ryhdy hänen kanssaan väittelemään. Väittely on erittäin tylsää. Feministi on omalla raiteellaan, eikä häntä saa käännytettyä.

Paljon helpommalla pääsee, kun vaikenee tai poistuu paikalta. Feministit ovat lisäksi suulaampia kuin normaalit ihmiset. Siksi he luulevat että feministisesti ajattelevat paljon useammat, kuin todellisuudessa ajattelevat. Syntyy vahva vinouma.

Esimerkki: Tavalliset naiset ovat erittäin otettuja, kun oikealla tavalla ja oikena aikana, oikeassa paikassa kehuu heidän kauneuttaan. Sukupuolielimien kauneutta ei missään tapauksessa tule jättää mainitsematta. Siitähän naiset ovat aivan erityisesti otettuja. Ja oikeutetusti biologisesta syystä.

Feministiseen ideologiaan taas kuuluu, että naisen kauneudesta ei ollenkaan saa puhua, saati siihen mitenkään reagoida, koska feministit uskovat, että se olisi naisten taitojen, oppineisuuden, sitkeyden ja älykkyyden halveksimista.

Normaalit naiset taas ajattelevat, että he ovat sekä - että, sekä miehen silmän ilo että henkisesti laadukas. Sanalla sanoen, normaalilla naisella on normaali ITSETUNTO. feministillä ei,

Jokainen normaali ihminen on polkaissut pianoon, kun on varomattomasti tullut maininneeksi naisen vetovoimasta ja seksuaalisesta haluttavuudesta. Kun saa korvillensa, on hyvin varovainen ja kuulostelee, josko uusi keskustelukumppani on feministi. Jos osoittautuu sellaiseksi, suu menee suppuun, kun ei halua riidellä. On kivempaakin tekemistä.

Seurauksena on tietysti se, että feministi jää vaille riittävää infoa normaalien ajattelusta. Kun tähän vielä lisätään eräs feministeille ominainen pysyvä luonteenpiirre, itsepäisyys ja itsetietoisuus, luulo että hallitsee KAIKEN, kuvittelee että on oikea kuva NORMAALIENKIN naisten ajattelusta.

Luulee tuntevansa normaalienkin naisten ajattelun sillä perusteella, että on nainen, Mutta tavallinen mies tuntee naisten ajattelun paremmin jo ihan senkin perusteella, mitä hänellä on kokemusta naisten asenteista ja käyttäytymisestä.

Normaalit naiset tietävät, että feikkaavia miehiä lukuun ottamatta, miehet pitavät heitä kauniina ja heidän herttaisia sukupuolielimiään erityisen kauniina, mutta feministit luulevat, että miehet pitävät heitä rumina ja heidän sukupuolielimiään "rumana paikkana".

Miehen seksuaalisuus on palstafeministien mukaan inhottavaa eläimellistä holtitonta himoa, josta kemiallisen tarkasti puuttuu kauneuselämys. Naisen kaunein on kuulemma miehen silmin kuin mikä tahansa sisäelin.

Koska feministit alemmuutta tuntien, mutta voimaantumista näytellen, ovat SISÄISTÄNEET vuosimiljoonaisen miehisen sorron, hekin kuvittelevat, että kauneutta halveksiva kulttuuriperitö on totta. Agressiivisuus ja informaation puute aiheuttaa vinouman, jonka puolesta taistellaan ikenet verillä. Tiedon puutetta.

Sama mekanismi toimii myös muualla maailmassa, Firman johtajalla tai diktaattorilla on väärä kuva, koska hän rankaisee oikean infon tuojaa, ja sen vuoksi ei oikeaa saa. Diktaattori ampuu oikean viestin tuojan nuolijan sijasta.

Tuskinpa tästä kirjottaisin, jos se olisi vain hypoteesi, mutta olen nähnyt lukuisat kerrat, että se on totisinta totta. 🌹👀

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotakin patoutunutta vihaa osalla on kyllä sisällään. Feminismin statuksesta huolimatta tästäkin ihmisryhmästä löytyy yksilöllisiä eroja ideologialtaan. Se tuppaa menemään niin että kaikkein raivopäisimmät henkilöt saavat juuri sitä julkisuutta ja huomiota.

    • Anonyymi

      Hyvin sanottu! Feministeillä elämä on kaunaa ja katkeruutta. Siksi he myös purkavat mielellään vihansa miehiin.
      Normaali nainen ei erittele käyttäytymistään sukupuolen perusteella.

      • Anonyymi

        Meinaatko että "normaalit" naiset levittelevät jalkojaan toistenkin naisten tuijotettavaksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että "normaalit" naiset levittelevät jalkojaan toistenkin naisten tuijotettavaksi?

        Feministipiireissä kuulemma oikein kokoonnutaan tällaiseen sessioon. En ole kuulut, että muualla. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Feministipiireissä kuulemma oikein kokoonnutaan tällaiseen sessioon. En ole kuulut, että muualla. 🌹👀

        Sinun piireissäsihän kaikki naiset kulkevat AkuAnkkamaisesti ilman alaosia ja levittelevät lettuaan kaikille?

    • Anonyymi

      Iso osa feministeistä on miehiä.

      • Anonyymi

        Vihapuhetta, häpeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihapuhetta, häpeä.

        Mielipiteet ei ole vihapuhetta. Meinaat että sinun miesvihasi ei ole vihapuhetta? No tästä hyvin kuvastuu poliittisideologinen kahtiajako missä vain toisen sukupuolen julkilynkkaus on sallittua.

        Missä näit miesvihaa? Sano. Sinä itse levitit miesvihaa väittämällä, että seksuaalinen suuntautuminen määrittäisi miessukupuolen. Häpeä vihapuheen levittäjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä näit miesvihaa? Sano. Sinä itse levitit miesvihaa väittämällä, että seksuaalinen suuntautuminen määrittäisi miessukupuolen. Häpeä vihapuheen levittäjä!

        Puolet sun kommenteista täällä on katkeraa miesvihaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolet sun kommenteista täällä on katkeraa miesvihaa.

        Sitten voit osoittaa edes yhden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä näit miesvihaa? Sano. Sinä itse levitit miesvihaa väittämällä, että seksuaalinen suuntautuminen määrittäisi miessukupuolen. Häpeä vihapuheen levittäjä!

        Klassisessa latinassa oli käsite bottommiehille "male vir", eli huonosti mies. Heidän selitettiin olevan "mollis", naismainen, pehmeä, koska he eivät käyttäneet yhdynnässä penistä vaan peräaukkoa. En missään nimessä ole sitä mieltä, että he olisivat jotenkin huonoja, mutta sitä ei voine kieltää, että tämän ryhmän miehillä oli ja on muitakin naismaisia piirteitä.

        Topmiehille ei ollut erityistä käsitettä, vaan heitä pidettiin aivan tavallisina miehinä.

        Tänäkin päivänä on havaittavissa, että sekä lesbo- että homopareissa on yleensä mies- ja naisroolinen parikki. Se ei kuitenkaan voi millään tavalla tarkoittaa eriarvoisuutta, mutta kylläkin erilaisuutta. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten voit osoittaa edes yhden.

        Senkun luet omia kirjoituksiasi. xD

    • Anonyymi

      Yli 70% nuorista naisista sanoo olevansa feministejä. Vähissä alkavat siis olla "normaalit" yksilöt.

      • Uuskieltä.

        Ennen epätasa-arvon kannattajia sanottiin feministeiksi, ja tasa-arvon kannattajia tasa-arvon kannattajiksi. Sen jälkeen kun feministit kaappasivat vanhan naisliikkeen perustamat järjestöt, ovat tehneet sitkeää työtä antaakseen ymmärtää, että ovat muka samaa väkeä ja kannattavat tasa-arvoa.

        Feministisissä "tutkimuksissa" vääriä vaihtoehtoja tarjoamalla saadaan tytöt erehdytettyä vastaamaan kannattavansa feminismiä, kun tasa-arvon kannattamista ei tarjota. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Uuskieltä.

        Sanakirjasta voit tarkistaa mitä feminismi tarkoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanakirjasta voit tarkistaa mitä feminismi tarkoittaa.

        Sanakirja ei vastaa, mitä vaihtoehtoja kyselyssä on tarjottu.

        Joka tapauksessa on 1) vihantäyteinen ja katkera hegemoniapyrkimys ja 2) tasa-arvopyrkimys. Ne eivät ole sama. Ylivoimainen enemmistö kannattaa tasa-arvoa niin nuorista naisista kuin miehistakin. 🌹👀

    • Anonyymi

      Ilmeisesti ei kuitenkaan niin tylsää, ettetkö aloittaisi alusta 5 x päivässä? Sä kalastelet huomiota ja sitten kun alennun sitä sulle suomaan, poistatat mun kommentit. Meneekö pornopellellä ihon alle? :-D

      Unohdit muuten mainita, että feministit ovat myös narsistisia psykopaatteja.

      - Exp ( ylpeästi narsisti psykopaatti)

      • Ilmeisesti tarkoitat minua, kun kerran puhut aloituksista, joitten määrää kuitenkin vahvasti liioittelet. Yleensä olen tehnyt 1 aloituksen päivässä, harvemmin 2, mutta sinä sanot 5.
        Menikö hyperbolan puolelle?

        En tiedä pyytäneeni poistoon sinun kirjoituksiasi. Ovatko tarttuneet koneeseen, onko joku muu pyytänyt poistoon vai onko sensori toiminut oma-aloitteisesti?

        En ole suinkaan tarkoittanut, että kaikki feministit olisivat narsisteja ja psykopaatteja, mutta heitä joukossa on, palstafeministeistä enemmistö. Sitten vielä osassa on narsistisia ja psykopaattisia piirteitä, siis lievempi aste. 🌹👀

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Ilmeisesti tarkoitat minua, kun kerran puhut aloituksista, joitten määrää kuitenkin vahvasti liioittelet. Yleensä olen tehnyt 1 aloituksen päivässä, harvemmin 2, mutta sinä sanot 5.
        Menikö hyperbolan puolelle?

        En tiedä pyytäneeni poistoon sinun kirjoituksiasi. Ovatko tarttuneet koneeseen, onko joku muu pyytänyt poistoon vai onko sensori toiminut oma-aloitteisesti?

        En ole suinkaan tarkoittanut, että kaikki feministit olisivat narsisteja ja psykopaatteja, mutta heitä joukossa on, palstafeministeistä enemmistö. Sitten vielä osassa on narsistisia ja psykopaattisia piirteitä, siis lievempi aste. 🌹👀

        Älä nyt suotta laimenna, mä en tarvitse sun päänsilityksiä. Enkä valehtelua, missä kunnostaudut ensiluokkaisesti.

        - Exp

    • Keskustellessani palstafeministien kanssa olen joutunut kokemaan täydellisen yllätyksenkin. Tiesin kyllä, että feministien mielestä miehen tuli tekeytyä, ettei olisi muka huomannut naisen kauneusseikkoja, mutta toisaalta olin nähnyt useita feministien tekemiä teeveeohjelmia, joissa korostettiin naisen sukupuolielimien KAUNEUTTA.

      Ohjelmia oli kahdenlaisia, niitä joissa 1) esiteltiin diasarjoja, kuvatauluja, kipsivaloksia ja in vivo -sukupuolielimiä, ja kerrottin, kuinka KAUNIITA ne KAIKKI olivat suuresta ulkonäköerosta huolimatta ja 2) joissa ankarasti paheksuttiin nätteihin sukupuolielimiiin tehtäviä kauneusleikkauksia ja täyteaineruiskeita.

      Eli nämä feministiset ohjelmat esittivät juuri sitä, mitä biologian pohjalta olen ajatellut: Miehen saama kauneusaistimus naisen elimistä on sekä vaikuttanut valinnan kautta sukupuolielimien muodon kauneuteen, että elimien kauneus on vaikuttanut miehen kauneuselämykseen ja sitä kautta valintaan. Siis yhteiskehitys.

      Kun ensimmäisen kerran kirjoitin naisen sukupuolielimien suunnattomasta kaunneudesta, luulin kerrankin kirjoittavani jotakin palstafeministejä miellyttävää, mutta vastaanotto olikin täysin torjuva: naisen kaunein onkin sikaruma, myönteisimmän arvion mukaan neutraali, kuin jokin muu elin. Paremminkin ruma kuin kaunis paikka.

      Alkoi viritä sellainen epäilys. että feministisiskoja johtikin MINUN vastaisuus. Heidän piti esittää - vaikka vastoin toismaalaisten feministien ajattelua - jo aivan periaatteesta päinvastaista, mitä minä olin sanonut.

      Sama päinvastaisuuden pakko esiintyy myös uskonnon alalla. Jehovalaisten oppia ei voi ymmärtää, jos ei ole tutustunut kristinoppiin. Kun kristityt sanovat, että Kristus naulattiin ristiin, Jehovan todistajien mukaan paaluun. Kun kristinoppi kertoo, että Jeesus nousi ylös, jehovalaisten mukaan ei sitä tiedetä, miten tyhjä hauta selittyy. Olisikohan rosvot vieneet Jeesuksen ruumiin jonnekin?

      Joka tapauksessa olen tismalleen samaa mieltä niiden feminintien kanssa, joiden mukaan naisen elimet ovat superkauniit, vaikken näidenkään feministien oppia muuten diggaa. 🌹👀

      • Anonyymi

        Nainen on ihminen, ei pillu. On aivan käsittämättömän hirveää ja surullista, miten sinä oksennat naisten päälle näillä kirjoituksilla. Vielä 2000-luvulla on olemassa tuollaisia hirviöitä, masentavaa. Disse sentään on normaali mies täällä, se on todellakin tarpeen.

        Olisit erimieltä ja laittaisit pelkkiä hymiöitä, jos disse kirjoittaisi vastaavan. Et välitä asiasta, vaan siitä kuka asian kirjoittaa. Kun jo lähtökohtaisesti olet tuominnut kyniksen olet lähtökohtaisesti hänen kanssaan erimieltä. Ja sama taas dissen kanssa toisinpäin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nainen on ihminen, ei pillu. On aivan käsittämättömän hirveää ja surullista, miten sinä oksennat naisten päälle näillä kirjoituksilla. Vielä 2000-luvulla on olemassa tuollaisia hirviöitä, masentavaa. Disse sentään on normaali mies täällä, se on todellakin tarpeen.

        En ole väittänyt, enkä tarkoittanut, enkä koskaan väitäkään, että nainen olisi p***u, vaan olen sanonut olevani yhtä mieltä koko sydämen lämmöllä niiden feministien kanssa, joiden mielestä naisen c**t on kaunis, niin kuin he englanniksi sanovat.

        Myös itse käytän mielelläni suomen vastaavaa veesanaa, joka on tuhannen vuotta sitten lainattu viikingeilta. Se on mielestäni ainoa sana, joka on todella sopiva kuvaamaan tarkoitteensa korkeaa arvoa ja kauneutta, mutta se sensuroidaan helposti tällä palstalla, koska sana on suomessa saanut myös hokeman ja kirosanan merkityksen.

        Sensorit näes kuvittelevat kielenvastaisesti, että konnotaatio on muuttumatta kiinni sanassa rippumatta siitä, miten sitä käytetään.

        Naisen pars pro toto on kauneinta, mitä mies on KOSKAAN nähnyt. Nainen on muutenkin aivan upea ja kaunis, mutta myös fiksu, erittäin oppinut, taitava, ystävällinen ja sitkeä.
        Nämä luonnehdinnat kuuluvat myös feministeille paitsi että useimpien luonne on petomainen ja hyökkäävä, 🌹👀

      • Anonyymi

        Ihme vääristelyä.

        Ne on kato ne geenit. Syntymästä saadut feministigeenit pakottaa meidät olemaan petomaisia ja hyökkääviä, minkäs me sille mahdetaan. 🤷‍♀️ Meiltä puuttuu myös pillugeeni, minkä takia päivät pääksytysten pilluista puhuminen on meistä hiton tylsää. Onneksi on niitä normaaleja naisia, jotka ei muusta puhukaan kuin pilluista. Olet varmaan löytänyt runsaasti sellaista geneettisesti pilluihin suuntautunutta heteronaisseuraa keskustelukavereiksi?

        Aggressiivisuus ja petomaisuus ovatkin synnynnäisiä ja alkujaan geneettisiä, joten niille ei juuri mitään mahda. Feminismi taas on opittua, mutta sitä haluaa oppia vain sellainen, joka on ennestään hyökkäävä ja petomainen, ei lainkaan rauhallinen ja ystävällinen.

        Ei ennen edes ollut feministista ideologiaa. Oli muita ideologioita, joihin aggressiiviset saattoivat liittyä. Hyökkäävä saatoi myös silloin olla niin kuin nykyisinkin, ilman mitään ideologiaa. 🌹👀

        Ei sellaista voi oppia, mitä ei ole jo geeneihin koodattu. Itse olet näin opettanut. Sitä joko on tai ei ole, syntymäfemakko. Lisäksi kaikki hyökkäävät, tai muuten vaan erimieliset, on automaattisesti feministejä. Tämänkin olet toistanut usein.

        Mutta asiaan. Onko niitä normaaleja pillukeskustelugeeneillä varustettuja heteronaisia löytynyt vai ei? Et vastannut kysymykseen.

    • Anonyymi

      Jaksat aina julistaa miten juttusi ovat "faktaa", mutta yhtäkään lähdettä et pysty "tiedoillesi" antamaan.

      • Anonyymi

        valeuutisia ne on

    • Anonyymi

      Kuinka paljon pitää pienen pojan elämässä mennä pieleen, että siitä kasvaa tällainen Kyniksen kaltainen esineellistävä naisvihaaja? Pelottava ajatus, että nämä saa kulkea yhteiskunnassa vapaana. Yhtä vaarallisia ja vahingollisia kuin raiskaajat ja pedarit.

      • Anonyymi

        Vertaat kynistä pedofiiliin ja raiskaajaan.

        Olet ihan pimeä.

      • Anonyymi

        Ennemmin kysyisin kuinka paljon pitää mennä naisen elämässä pieleen, että siitä kasvaa miehiä vihaava feministi mikä ismiin tukeutuen pyrkii hyväksyttämään aatteensa?
        Feminismin kritisointi ei kerro mistään pieleen menemisestä, vaan aidosta totuuden kertomisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vertaat kynistä pedofiiliin ja raiskaajaan.

        Olet ihan pimeä.

        Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen. Joku levittää tällaista vuodesta toiseen netissä tietonakin eikä vertauksena. Sensuuri sen kuitenkin aina poistaa.

        Tosiasiassa olen ollut eläissäni kahden naisen kanssa VAPAAEHTOISESSA yhdynnässä, enkä ole koskaan pyrkinyt niin inhottavaan tekoon kuin raiskaaminen, en aikuisen niin kuin en lapsenkaan.

        Jo ajatuskin tuntuu aivan karmean kuvottavalta. 🌹👀

        Äijä komppailee taas itse itseään. En usko, että sinä pystyt minkäänlaiseen yhdyntään kenenkään kanssa, koska teillä pornon pilaamilla ei vehkeet toimi, kun edessä on lihaa ja verta pikseleiden sijaan. Mutta uskottele nyt itsellesi, jos siitä tulee parempi mieli.

      • Anonyymi
        kynä.mi kirjoitti:

        Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen. Joku levittää tällaista vuodesta toiseen netissä tietonakin eikä vertauksena. Sensuuri sen kuitenkin aina poistaa.

        Tosiasiassa olen ollut eläissäni kahden naisen kanssa VAPAAEHTOISESSA yhdynnässä, enkä ole koskaan pyrkinyt niin inhottavaan tekoon kuin raiskaaminen, en aikuisen niin kuin en lapsenkaan.

        Jo ajatuskin tuntuu aivan karmean kuvottavalta. 🌹👀

        Niin siis ne kaksi ovat olleet siskosi ja äitisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin siis ne kaksi ovat olleet siskosi ja äitisi?

        Äiti varmaan taas herttaili ja suloistutteli Kynikselle äitienpäivän kunniaksi. :-D

    • Anonyymi

      Feministit ovat täysin normaaleja naisia sekä myös miehiä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6489
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4193
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2597
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1538
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1046
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe