Jeesuksen rooli nykyuskovan elämässä juuri nyt

Anonyymi

Mikä on Jeesuksen rooli sinun elämässäsi juuri nyt? Millainen rooli hänellä pitäisi olla uskovan elämässä?

Minulle ei Jeesus ole kovin tärkeä. Isä Jumala on paljon tärkeämpi. Ilman Isä Jumalan armoa kukaan ei pelastuisi. Jos taas Jeesus ei olisi halunnut mennä ristille, niin aina löytyisi joku muu hänen tilalleen. Tai jos ei olisi löytynyt, Jumala olisi keksinyt jonkun muun tavan armahtaa lapsiaan. Sellainen on armahtava Isä.

Kun Jeesus sai asiansa hoidettua ja päädyttyä hautaan, homma oli hoidettu. Kun Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, teki hän Jeesuksesta Jumalan pojan ja herran ja sen jälkeen meilläkin on ikuinen elämä. Niin, ylösnousemus ei ollut Jeesuksen ansiota vaan Isä Jumalan.

Mitä tuo herra Jeesus on sinun puolestasi tehnyt viime aikoina? Mitä hän on viimeksi pyytänyt sinua tekemään, herra kun on?

Niin, ei mitään. Viimeiset sanansa löytyvät Raamatusta. Kun läsnäolo ja interaktiivisuus ovat nolla, ei sellainen aiheuta kauheasti vastakaikua. Rakkaus vaatii tekoja. Mitä Jeesus on viime aikoina tehnyt sinulle? Mitä sinä olet tehnyt Jeesukselle? Paljonkin, eikö niin, koska herraa tulee palvoa. Jää kovin yksipuoliseksi eikö?

Tuollainen Jeesus ei voi olla kovin läheinen lopulta. Ei ole ainakaan minulle. En edes nykyään rukoile Jeesusta vaan vain Isä Jumalaa. Enkä pyydä Isältä mitään Jeesuksen nimessä, Isä kyllä kuulee ilmankin.

Mutta Isä Jumala, hän se tekee vähän väliä asioita minunkin kanssani. Häntä minä todella rakastan. Rakkaus on molemminpuolista. Olen laittanut Jeesuksen jäähylle ja jatkan hänen kanssaan enempi sitten kun hän jälleen saapuu. Teen silti rakkauden tekoja mutta lähinnä siksi, koska tiedän Isän niitä minulta odottavan.

Miten sinä toimit Jessen kanssa?

27

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kovinhan sitä Jeesus-nimeä hoetaan mutta mikä on sen todellinen merkitys nykypäivänä?

    • Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
      Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
      ( Matt. 10:32-33)

      22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
      23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
      24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
      25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
      ( 1 Joh. 2)

      -

      >>Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
      ( 2 Piet. 2:1)

      Joka kieltää Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan ja tätä valhetta muille tyrkyttää, on syypää, ei yksin itsensä, vaan myös niiden tähden, jotka hän  harhaopeillaan viekottelee pois totuudesta,
      joka on Jeesus Kristus.

      1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
      2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
      3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
      4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
      5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
      6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
      7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
      ( Matt. 18)

      Näillä "pienillä" ei tarkoiteta yksin lapsia, vaan kaikkia, jotka Jeesusta Kristusta rakastavat ja häneen uskovat. Niitä, joilla on kaikki turvansa ja luottamuksensa Herrassaan ja Vapahtajassaan, Jeesuksessa Kristuksessa.

      Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden kieltäjät, ovatpa liberaaliteologeja, toraisteja, unitaristeja, Jehovan todistajia tai keitä hyvänsä Herran Jeesuksen kieltäjiä, ovat näitä eksyttäjiä ja viettelijöitä.>>
      ( Lähde: Saviseutulainen 23.12.2020 19.20)

      • Anonyymi

        Mites Jeesuksen kieltäminen liittyi aloitukseeni? Tuliko minusta Jeesuksen kieltäjä jollakin kummallisella tavalla? Mainitsinhan hänen olevan herra ja Jumalan poikakin. Enkä kieltänyt hänen olevan voideltu. Olenko minä muka väittänyt, että Jeesus ei olisi Jumala?

      • Anonyymi

        Mikä on Jeesuksen rooli sinun elämässäsi nykypäivänä? Mitä hän tekee sinulle juuri tänään rakkaudessaan? Entä mitä sinä teet hänelle?

      • Anonyymi

        Osoitapa Raamatusta yksikin sellainen kohta, jossa sanotaan, että jos ei usko Jeesuksen Jumaluuteen, on eksyttäjä ja viettelijä. Sellaista ei Raamatusta löydy. Osoitapa sieltä paikka, jonka mukaan pelastus on kiinni siitä uskooko Jeesuksen olleen/olevan Jumala.

        Esille ottamissasi raamatunpaikoissa toistuu ajatus, jonka mukaan Jeesusta olisi pidettävä voideltuna.

        Raamatussa esiintyy monia messiaita ja kristuksia ennen Jeesuksen syntymää. Messias, joka on heprean kieltä, tarkoittaa samaa kuin kristus, joka puolestaan on kreikkaa. Messias tarkoittaa (pyhällä öljyllä) voideltua. Näitä messiaita oli Vanhassa testamentissa useita. Esimerkkeinä Saul ja Daavid.

        1. Samuelin kirja 10:1
        "Samuel otti öljyastian, vuodatti Saulin päähän öljyä, suuteli häntä ja sanoi: ”Herra on voidellut [( mə·šā·ḥă·ḵā) messias = voideltu)] sinut perintöosansa ruhtinaaksi!"

        2. Samuelin kirja 5:3
        "Ja kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuninkaan luo Hebroniin, ja kuningas Daavid teki siellä heidän kanssaan liiton Herran edessä. Sitten he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi."

        Myös pakanakuninkaita voideltiin Raamatun mukaan ja Jumala käytti heitä työkalunaan. Esimerkiksi pakanakuningas Koores oli messias, voideltu:

        Jesaja 45:1
        "Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut alistaakseni kansat hänen edessään ja irrottaakseni vyöt kuninkaitten kupeilta, avatakseni ovet hänen edessään, niin etteivät portit sulkeudu: "

        Voideltu ei siis tarkoita edes uskovaa.

        Oikaistaan nyt tässä sellainen väärä mielikuva, että sana kristus olisi sama asia kuin sana Jumala, sillä näin ei ole. Sanat Jeesus, messias ja kristus eivät siis ole synonyymejä sanalle jumala. Niillä ei ole Jumalan merkitystä eivätkä ne tarkoita Jumalaa. Jeesus oli hyvin tavallinen kutsumanimi tuohon aikaan. Myöskään Jumalan poika ei tarkoita Jumalaa. Esimerkiksi Salomonia Jumala kutsuu pojakseen.

        2. Samuelin kirja 7:14
        "Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani. Jos hän tekee väärin, minä kuritan häntä ihmisvitsalla, ihmisten antamilla lyönneillä. "

        Myöskään "ihmisen poika" ei tarkoita Jumalaa. Jeesushan puhui arameaa. Arameassa ei ole sellaista sanaa kuin ihmisen poika, jolla olisi jokin muu merkitys kuin ihmislapsi.

        Teksteissä toistuu myös ajatus siitä, että Jeesusta on pidettävä Jumalan poikana. Vanhassa testamentissa on useita mainintoja eri Jumalan pojista. Myös kaikki kristittyinä itseään pitävät tietävät, että heitä kutsutaan Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Myös Jeesusta kutsuttiin Jumalan poijjaaksi.

        Yhdestä tekstistäsi saa myös sen kuvan, että Jeesusta olisi pidettävä herrana. Mitä tarkoittaa sana herra Raamatussa? Sana herra on kreikan kielessä kyrios (κύριος) ja se tarkoittaa omistajaa, talon isäntää, aviomiestä ja hallitsijaa ja sitä käytettiin osoittamaan kunnioitusta. Se tulee kreikankielen juurisanasta, joka merkitsee auktoriteettia ja kuvaa sitä, kenellä on auktoriteetti. Se ei siis tule jumaluutta kuvaavasta juurisanasta. Jumalalle on kreikankielessä ihan omat sanansa ja ne eivät ole kyrios.

        Miten kyrios sanaa käytettiin?

        Herra-nimitystä käytettiin yleisen jumalanpalveluksen yhteydessä viitattaessa jumaluuksiin ja palvottaviin voimiin, esim. 1. Kor. 8:5:ssä:

        "Sillä vaikka onkin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maan päällä, kuten onkin paljon jumalia ja herroja (kyrios),..."

        Kreikkalais-roomalaisessa jumalanpalveluksessa herra-nimitys liittyi kuitenkin nimenomaan keisarinpalvontaan; Augustusta kutsuttiin herraksi (kyrios).

        Kreikankielessä on oma sanansa Jumalalle ja se ei ole herra. Herra-sanaa käytetään Uudessa testamentissa sekä ihmisistä että Jumalasta mutta se ei todista sitä, että herra olisi sama kuin Jumala.

        Luuk.1:32 kyrios = Jumala
        1.Piet 3:6 kyrios = aviomies Abraham
        Matt. 21:30 kyrios = kahden pojan isä
        Matt. 10:24 kyrios = isäntä
        Matt. 20:8 kyrios = viinitilan isäntä/työnantaja/maanomistaja
        Matt. 27:63 kyrios = hallinnon virkamies Pilatus
        Apt. 25:26 kyrios = rooman keisari
        Joh. 12:21 kyrios = herra, kunnioitusta esittävä sana Filippoksesta

        Kuten huomaamme, kyrios ei tarkoita Jumaluutta tai Jumalaa.

        Se, että Jeesusta on pidettävä herrana, tarkoittaa, että hänelle on annettava ihmistä kunnioittavampi asema ihmisten silmissä. Jeesuksen pitäminen herrana edellyttää uskovalta sitä, että uskovan tulisi palvoa Jeesusta. Jos tekee kaiken sen, mitä Jeesus herrana käskee tekemään, niin tarkoittaako se sitä, että kieltää silloin Jeesuksen herruuden? No se ei kyllä tarkoita sitä.

        ...jatkuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä herraksi korotettu Jeesus sitten pyysi meitä tekemään? Tässä kaikki raamatunpaikat, jotka käsittelevat asiaa.

        Matteus 28:18-20
        "18. Jeesus tuli heidän luokseen ja sanoi heille: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19. Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka.” "

        Markus 16:15-18
        "15. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille. 16. Joka uskoo ja saa kasteen, pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17. Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18. nostavat käsin käärmeitä. Jos he juovat jotakin kuolettavaa, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä tulevat terveiksi.” "

        Luukas 24:46-48
        "46. Ja hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, 47. ja parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. 48. Te olette tämän todistajat. "

        Lisäksi oli Simon Pietarin kanssa käyty "rakastatko sinä minua keskustelu"

        Näistä kaikista yhteenvetona on, että Jeesuksen ainoa käsky herrana on ollut: menkää ja tehkää ihmisistä opetuslapsiani ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Mutta käskemällä pitää kaiken, jonka Jeesus on aiemmin käskenyt pitää, hän itseasiassa käski noudattaa opetuksiaan koko siltä ajalta kun hän oli maapallolla.

        Mitä hän sitten opetti?

        No hän opetti seuraavaa:

         1. Kääntykää Matt. 4:17 

        2. Seuratkaa minua Matt. 4:19

        3. Iloitkaa ja riemuitkaa Matt. 5:12

        4. "Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Matt. 5:16

        5. Jumalan lain noudattaminen Matt. 5:17-18

        6. Sovi riitasi Matt. 5:24-25

        7. Älä tee aviorikosta Matt.5:29-30

        8. Pidä sanasi, ole totuudenmukainen Matt. 5:37 

        9. Älä tee pahalle vastarintaa. - Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka tahtoo lainata sinulta. Matt. 5:38-42

        10. Rakasta vihamiestäsi ja rukoile niiden puolesta, jotka vainoavat sinua Matt. 5:44

        11. Ole täydellinen Matt. 5:48

        12. Varo harjoittamasta hurskauttasi ihmisten edessä sitä varten, että he katselisivat sinua. Matt. 6:1-18

        13. Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle vaan kootkaa niitä taivaaseen. Matt. 6:19-21

        14. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Matt. 6:33

        15. Älkää tuomitko. Matt 7:1

        16. Älä anna koirille sitä, mikä on pyhää. Matt.7:6

        17. Anokaa niin teille annetaan. Matt 7:7-8

        18. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää myös te samoin heille. Tämä on laki ja profeetat. Matt. 7:12

        19. Menkää sisään ahtaasta portista Matt 7:13-14

        20. Varokaa vääriä profeettoja Matt 7:15

        21. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä satoa korjaamaan. Matt 9:38

        22. "Minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle. Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset". Matt. 10:16

        23. Älkää pelätkö ihmisiä Matt. 10:26

        24. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta sävyisyyttä ja nöyryyttä Matt. 11:29

        25. Kunnioita vanhempiasi Matt. 15:4

        26. Karttakaa hapatusta Matt. 16:6 

        27. "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua". Luuk. 9:23

        28. "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä pienistä". Matt.18:10

        29. "Jos veljesi tekee syntiä, mene ja nuhtele häntä kahden kesken". Matt.18:15

        30. Karta kaikenlaista ahneutta Luuk.12:15

        31. Anna anteeksi 70 x 7Matt.18:21-22

        32. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Matt.19:6

        33. Joka tahtoo tulla suureksi, se olkoon palvelija. Matt.20:26-28

        34. Mitä tahansa anotte rukouksessa uskoen, te saatte. Matt. 21:21-22

        35. Kun järjestät päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita. Kun järjestät pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Luuk. 14:12-14

        36. Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Matt. 22:19-21

        37. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi. Matt. 22:37-38

        38. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näihin kahteen käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat. Matt. 22:39,40

        39. Valvokaa, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Olkaa valmiit. Matt. 24:42-44

        40. Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Juokaa tästä, te kaikki. Matt.26:26-27

        41. Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Joh. 3:7 

        42. Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni. Joh. 14:15

        43. Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Matt. 26:41

        44. Ruoki minun karitsoitani. Joh. 21:15-16

        45. Tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Matt.28:19,20

        46. Ottakaa vastaan Pyhä Henki. Joh.20:22

        Siinäpä sinulle purtavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mites Jeesuksen kieltäminen liittyi aloitukseeni? Tuliko minusta Jeesuksen kieltäjä jollakin kummallisella tavalla? Mainitsinhan hänen olevan herra ja Jumalan poikakin. Enkä kieltänyt hänen olevan voideltu. Olenko minä muka väittänyt, että Jeesus ei olisi Jumala?

        >>Minulle ei Jeesus ole kovin tärkeä. Isä Jumala on paljon tärkeämpi. Ilman Isä Jumalan armoa kukaan ei pelastuisi. Jos taas Jeesus ei olisi halunnut mennä ristille, niin aina löytyisi joku muu hänen tilalleen. Tai jos ei olisi löytynyt, Jumala olisi keksinyt jonkun muun tavan armahtaa lapsiaan. Sellainen on armahtava Isä.

        Kun Jeesus sai asiansa hoidettua ja päädyttyä hautaan, homma oli hoidettu. Kun Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, teki hän Jeesuksesta Jumalan pojan ja herran ja sen jälkeen meilläkin on ikuinen elämä. Niin, ylösnousemus ei ollut Jeesuksen ansiota vaan Isä Jumalan.>>

        >>>Jos taas Jeesus ei olisi halunnut mennä ristille, niin aina löytyisi joku muu hänen tilalleen.>>>
        !!!

        Yllä olevan kirjoittaja on Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan kieltäjä.

        Ymmärrä tahi ole ymmärtämättä.

        Tuossapa on nyt sitten paljon hyviä tekoja tehtäväksi, jos mieli pelastua.

        Rukoilen molempia, niin Jumalaa kuin Jeesustakin. Aina en tiedä edes ketä rukoilen kun mielessä vain pyörii niin paljon kiitosta ja avuntarvetta, ja ne purkautuvat mielessäni sanoina ylöspäin.

      • Anonyymi
        S-Seutulainen kirjoitti:

        >>Minulle ei Jeesus ole kovin tärkeä. Isä Jumala on paljon tärkeämpi. Ilman Isä Jumalan armoa kukaan ei pelastuisi. Jos taas Jeesus ei olisi halunnut mennä ristille, niin aina löytyisi joku muu hänen tilalleen. Tai jos ei olisi löytynyt, Jumala olisi keksinyt jonkun muun tavan armahtaa lapsiaan. Sellainen on armahtava Isä.

        Kun Jeesus sai asiansa hoidettua ja päädyttyä hautaan, homma oli hoidettu. Kun Jumala oli herättänyt hänet kuolleista, teki hän Jeesuksesta Jumalan pojan ja herran ja sen jälkeen meilläkin on ikuinen elämä. Niin, ylösnousemus ei ollut Jeesuksen ansiota vaan Isä Jumalan.>>

        >>>Jos taas Jeesus ei olisi halunnut mennä ristille, niin aina löytyisi joku muu hänen tilalleen.>>>
        !!!

        Yllä olevan kirjoittaja on Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan kieltäjä.

        Ymmärrä tahi ole ymmärtämättä.

        Ymmärrän, ettet itse ymmärrä mistä Jeesuksen kieltämisessä on kyse. Jos ymmärtäisit, sinulla olisi myös ymmärrettävät perusteet väitteellesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän, ettet itse ymmärrä mistä Jeesuksen kieltämisessä on kyse. Jos ymmärtäisit, sinulla olisi myös ymmärrettävät perusteet väitteellesi.

        >>Olen laittanut Jeesuksen jäähylle ja jatkan hänen kanssaan enempi sitten kun hän jälleen saapuu. Teen silti rakkauden tekoja mutta lähinnä siksi, koska tiedän Isän niitä minulta odottavan.>>

        Yksikään elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskossa Jumalan armosta oleva ihminen ei saata yllä olevaa, moista tekstiä, kirjoittaa!

        -

        "Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen."

        14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
        15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
        16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
        17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
        18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
        19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
        20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
        21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
        22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
        23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.
        24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,
        25 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armotalouden mukaan, joka minulle on annettu teitä varten, täydellisesti julistaakseni Jumalan sanan,
        26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
        27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
        28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.
        29 Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa.
        ( Kol. 1)

      • S-Seutulainen kirjoitti:

        Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
        ( Hebr. 13:8)

        "Yksikään elävässä Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, uskossa Jumalan armosta oleva ihminen ei saata yllä olevaa, moista tekstiä, kirjoittaa!"

        Jaahas. No sittenhän se on selvä. Olen mielestäsi Jeesuksen kieltäjä. Ei kai siinä sitten mittään.

        Mutta Paavalin sanahan on selvä. Ehkäpä hän ymmärtää asian sinua paremmmin.

        "21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut

        23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla"

        Olen pysynyt uskossa. Laittanut vain Jeesuksen odottamaan sitä aikaa, jolloin hän todella on kontaktissa meihin uskoviin. Ei vain valheuskomisen kautta. Aikaan, jossa todella voi kumartaa ja palvoa häntä.

        Mietipä Pietaria. Hän antoi esimerkin siitä, mitä oikeasti on Jeesuksen kieltäminen. Minä en kiellä Jeesusta, kuten Pietari sen teki. Loppu onkin sinun omaa kuvitelmaasi.

        Paavalilla oli oma mielipiteensä. Minulla omani. Kumpaakaan mielipidettä ei Jumala tuomitse. Tuomion teet sinä. Mieti sitä!

        "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti."

        Ymmärrätkö edes mitä se tarkoittaa... sillä hyvinpä jätit lainaamatta koko asiayhteyttä:

        “Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa. Pankaa merkille, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoaan. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien viedä itseänne harhaan. On hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruokasäädöksistä, joiden noudattajat eivät ole hyötyneet niistä mitään. Meillä on uhrialttari, josta ilmestysmajassa palvelevilla ei ole lupa syödä. Ylipappi vie eläinten veren syntien sovitukseksi kaikkeinpyhimpään, mutta eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella. Siksi myös Jeesus, pyhittääkseen kansan omalla verellään, kärsi portin ulkopuolella. Menkäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle hänen pilkkaansa kantaen. Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan tulevaa me etsimme. Uhratkaamme siis hänen kauttaan alati Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä sellaisiin uhreihin Jumala mieltyy.” (Hebr 13:7-16, FinRK)

        Kyse on ruokasäädöksistä sekä Isä Jumalan palvelemisesta, ei Jeesuksen!! Kyse on siitä, että Jeesus pitää Isä Jumalaa jatkuvasti samana kuin aina ennenkin eikä sorru ruokasäädöksien eikä kaikenlaisten oppien harhaan viemiseen.

        Voi että teitä hellareita, jotka irrotatte raamatunjakeet asiayhteyksistään ja annatte niille omia merkityksiänne!

        Oletko sinä itse ymmättänyt minkälaisen aloituksen olet tehnyt!?
        Liberaaliteologia suorastaan huutaa itseään ilmi tuossa sepustuksessasi.
        Sanon edelleen ja nyt näin ilmaisten:
        Yksikään Herraan Jeesukseen kaiken uskonsa, luottamuksensa ja turvansa paneva ei tee tuollaisia aloituksia, ts. ei yksinkertaisesti saata noin kirjoittaa.

        En tiedä mitä liberaaliteologia tarkoittaa ja mitä se on. Taitaa olla teillä mielisanoja ulkopuolisten kuvailemiseen.

        "Sanon edelleen ja nyt näin ilmaisten:
        Yksikään Herraan Jeesukseen kaiken uskonsa, luottamuksensa ja turvansa paneva ei tee tuollaisia aloituksia, ts. ei yksinkertaisesti saata noin kirjoittaa."

        Sano vaan. Mutta et edelleenkään kykene raamatunpaikoin perustelemaan väitettäsi. Taidatkin vain toistella kirkkoisien keksittyjä teorioita. Ei todellakaan kovin uskottavaa.

        Kuin tuuli huuliasi liikuttelisi.

        >>Olen pysynyt uskossa. Laittanut vain Jeesuksen odottamaan sitä aikaa, jolloin hän todella on kontaktissa meihin uskoviin. Ei vain valheuskomisen kautta. Aikaan, jossa todella voi kumartaa ja palvoa häntä.>>

        Jeesus on joka päivä kanssamme, kontaktissa häneen uskoviin, häneen turvaaviin, jotka hänen nimeään avukseen huutavat.
        Elävä usko Jeesukseen Kristukseen on jokapäiväistä kanssakäymistä hänen kanssaan.
        Sanansa kautta Jeesus on joka hetki läsnä.
        Herra Jeesus itse sanoo:
        "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä."
        Rukouksissa, vähäisimmissäkin huokauksissamme, me saamme Jeesusta lähestyä. Hän kuulee meitä, ei koskaan käännä meille selkäänsä - eikä aja pois luotaan yhtäkään, joka hänen luokseen tahtoo tulla.

        On se kumma, että ihmiset, jotka eivät palvo Jeesusta, kuten unitaarit, kertovat jatkuvasti Isä Jumalan olevan päivittäin heidän kanssaan jokapäiväisessä kanssakäymisessä ja kontaktissa ja Isä Jumalan sanansa kautta läsnä joka hetki. Kuvaus on tismalleen sama.

        Minäkin koen samoin, ilman Jeesukselle juttelemista ja hänen nimessään rukoilemista.

        Mihin siis Jeesusta tarvitaan tuossa työssä? Mistä tiedät, ettei kyse olekin itse Isä Jumalasta vaikka luuletkin sen tarkoittavan Jeesusta?

        Itseasiassa siunaukset vain lisääntyivät kun aloin keskittyä vain Isä Jumalaan enkä Jeesukseen juurikaan.

    • Anonyymi

      Onko nykyään oikeasti vielä uskovaisia?
      Eikö se juttu nyt ole niin so last season.

      • Anonyymi

        Niin. Riippuu mitä uskovaisella itse kukin tarkoittaa.

    • Anonyymi

      Ainahan pellehermanneja tarinoihin tarvitaan.

    • Taitaa aloittajalla olla vaan kiukku vaihe päällä...
      Jeesus voi ja on lähellä aina uskovaa sillä Jeesus ei ole sidottu aikaan ja paikkaan.
      Hänen kauttaan ne kaikki on Luotu eli Hän on kaiken Herra.
      Kannattaa nöyrtyä ja pyytää anteeksi kiukuttelu..

      • Anonyymi

        "Hänen kauttaan ne kaikki on Luotu eli Hän on kaiken Herra."

        Niille on, jotka sellaiseen uskovat. Minä en usko. Kerropa miten kaikki on luotu Jeesuksen kautta? Miten niin kautta? Eihän Jeesus ollut edes mukana luomisessa.

        Jos olet lukenut Raamattua ajatuksella, niin tiedät, ettei Jeesus ollut mukana luomisessa. Katsotaanpa...

        “Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja ja koko maata sekä kaikkia maan päällä liikkuvia isoja ja pieniä eläimiä.” Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1Moos 1:26-27, FinRK)

        Raamattu sanoo ensin, että "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme,..." Tuossa siis monikko. Jumala juttelee jollekin tai joillekin. Kuinka monelle, sitä ei mainita tässä kohtaa.

        Mutta sitten Jumala yksin luo. Ei siis monikossa vaan se Jumala luo, joka on yksi: "Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen"

        Myös tässä vain yksi olento luo: “Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” (1Moos 1:1, FinRK)?

        Luomista ei siis tehnyt kuin yksi olento ja se olento oli se Jumala, joka on yksi, ei siis Jeesus. Loput vain katselivat.

        Mutta Raamatusta löytyy kyllä teksti, jossa kerrotaan ihan tarkkaan kuka tai ketkä olivat luomisessa mukana. Jumalallahan oli Vanhassa testamentissa useita poikia ja tyttäriä. Jos nyt joku oli läsnä luomisessa monikossa, niin ne olivat nämä seuraavat hemmot:

        “Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.” ”Kuka määräsi maan mitat – sinähän sen tiedät! Tai kuka veti mittanuoran sen yli? Mihin upotettiin sen peruspylväät, kuka pani paikoilleen sen kulmakiven, kun kaikki aamutähdet riemuitsivat ja kaikki Jumalan pojat puhkesivat riemuhuutoon? Kuka sulki meren ovilla, kun se murtautui esiin kohdustaan, kun minä annoin sille pilven vaatteeksi ja synkän pimeyden kapaloksi, kun minä säädin sille rajani, asetin paikoilleen sen teljet ja ovet ja sanoin: ’Tähän asti saat tulla mutta et pitemmälle, tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua’?” (Job 38:4-11, FinRK)

        Niin, edellä kerrotaan, että "kaikki aamutähdet... ja kaikki Jumalan pojat " olivat mukana luomisessa. Heille Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme,...". Kuten varmaankin tiedät, aamutähdet viittaavat taivaanjoukkoihin. Mutta Jeesus ei voinut olla mukana, koska hän ei ollut vielä tuolloin Jumalan poika. Milloin hän tulisi olemaan Jumalan poika?

        “Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus. Hän ON OLEVA suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen.” (Luuk 1:31-32, FinRK)

        Hän ei siis vielä ollut suuri eikä hän ollut Jumalan poika vaan hän tulisi olemaan sitä myöhemmin. Milloin? Paavali tietää milloin:

        Roomalaiskirje 1:1-4
        "1. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, 2. jonka Jumala on ennalta luvannut profeettojensa kautta pyhissä Kirjoituksissa, 3. evankeliumia hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme. Lihan puolesta hän on syntyään Daavidin jälkeläinen, 4. ja pyhyyden Hengen puolesta hänet on KUOLLEISTA NOUSEMISEN KAUTTA asetettu Jumalan Pojaksi voimassa."

        Jeesus ei siis ollut Jumalan poika ennen kuolemistaan. Siksi hän ei voinut olla myöskään jobin kirjan tarkoittama Jumalan poika luomisen yhteydessä.

        Hyviä pohdintoja.Jumala ja Jeesus ovat samaa Henkeä ja Jumala on Henki.
        Jos Hän puhuu tehkäämme niin Hänen persoonansa eli Jeesus on mukana ja Jeesus on ollut jo muinaisesta ajasta alkaen ja Hänen kauttaan kaikkeus Luotiin.

      • Anonyymi
        MrHyvis kirjoitti:

        "Jos Hän puhuu tehkäämme niin Hänen persoonansa eli Jeesus on mukana "

        Valitettavasti tuollaista tekstiä et Raamatusta löydä. Kyseessä on johtopäätös, jonka voi sitten perustella haluamallaan tavalla.

        "Jeesus on ollut jo muinaisesta ajasta alkaen..."

        Vanhan testamentin heprealaiset eivät tunteneet Jeesus-nimistä Jumalaa. He uskoivat Jumalaan, joka on yksi. Ei Jumalaan, joka olisi kolmiyhteinen. Tuo Jumala sanoo Raamatussa, ettei hän jaa kunniaansa muiden (jumalien) kanssa. Jeesuksen olemassaolo on muuttunut myös kristinuskon aikana. Varhaisin evankeliumi, joka on noin vuodelta 60jKr. ei tiedä Jeesuksen olleen olemassa ennen Jeesuksen vauvaksi syntymistä.

        Alkuaikojen kristityt eivät myöskään tienneet, että Jeesus syntyi neitsyestä taikka eivät kokeneet sitä mainitsemisen arvoiseksi. Paavalin ensimmäisen kirjeen tapahtumat sijoittuvat noin 2-3 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen (noin vuonna 34-35jKr.) kun hän keskusteli Pietarin ja Jaakobin kanssa. Jos Jeesus olisi syntynyt neitseestä, olisivat nämä opetuslapset varmasti kertoneet sen myös Paavalille kun he kävivät läpi Paavalin opetukset ja vertasivat niitä opetuslasten Jeesukselta saamaan opetukseen. Paavalin mukaan vertailu osoitti, että hän opetti juuri niin kuin Pietari ja Jaakob eikä Paavali koskaan opettanut halaistua sanaakaan Marian neitsyydestä. Kertoo aika paljon vai mitä?

        Paavali oli varhaisin UT Raamatun kirjoittaja. Mitä hän sitten sanoo Jeesuksen syntymästä?

        Galatalaiskirje 4:4-5
        "4. Mutta kun aika täyttyi, Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, 5. lunastamaan lain alaiset, että saisimme lapsen aseman."

        Hän ei siis sano, että Jeesus olisi syntynyt neitsyestä. Ei, vaan Paavali sanoo Jeesuksen syntyneen vaimosta mutta ei vaivaudu mainitsemaan jotakin niinkin merkittävää asiaa kuin, että tuo nainen olisi synnyttänyt Jeesuksen kun oli neitsyt.

        Markus, toiseksi varhaisin UT Raamatun kirjoittaja (evankeliumi on kirjoitettu noin 60jKr.) Ei mainitse sanallakaan Marian neitsyyttä. Itseasiassa Markus pitää Jeesuksen lapsuutta niin toisarvoisena, ettei hän kerro koko lapsuudesta yhtään mitään. Jos Jeesus olisi syntynyt neitsyestä, ilman muuta asia olisi mainittu Markuksen evankeliumissa.

        Toisaalta Luukas lienee lukenut kyseisellä käännösvirheellä varustettua käännöstä.

        Juutalaiset pitävät Jeesusta rabbina mutta eivät usko Jeesuksen neitseestä syntymiseen. He pitävät koko ajatusta pakanallisena, olihan siihen aikaan tyypillistä, että kaikki vähänkin suuremmat historian ei-uskovat henkilöt olivat syntyneet neitsyestä. Se oli vähän niin kuin muotia siihen aikaan. Aleksanteri suuresta väitettiin, että hän syntyi neitsyestä. Romuluksen ja Pythagoraan kirjoitetaan syntyneen neitsyestä. Samoin Oktavius ja keisari Augustus syntyivät kirjallisten lähteiden mukaan neitsyestä. Monia näistä pidettiin myös jumalina.

        Juutalaiset tiesivät, että neitsyestä syntymiset liittyivät epäjumalien neitseestä syntymiseen eikä Taivaallisella Jumalallamme voinut olla mitään tekemistä pakanallisten jumalien pakanallisten neitseestä syntymisten kanssa. Neitsyestä syntyminen kuitenkin nosti nämä neitsyestä syntyneet suuruudet jumalien joukkoon ja kun Jeesuksesta Ruvettiin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa kirjoittelemaan jumalana, liitettiin mukaan myös neitsyestä syntyminen. Ilman sitä Jeesuksen jumaluus ei olisi ollut kovin uskottava.

        Nämä evankeliumeiden kirjoittajat liittävät myös Pyhän hengen saamisen jumalallisuuteen. Kun Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus sai Pyhän hengen vasta Johanneksen suorittamassa kasteessa. Luukas jo kertoilee Jeesuksen syntyneen Pyhästä hengestä. Johannekselle, joka on evankeliumeista myöhäisin (noin 90-95jKr.) ei riitä tämäkään. Hän sijoittaa Jeesuksen Pyhän hengen saamisen jo ikuisuuteen ennen maailmaa. Johannes jättää neitsyyden omaan arvonsa eikä edes mainitse sitä, kun hän vie Jeesuksen olemassa olon alkamisen jopa aiemmaksi kuin Jeesuksen syntymän aikoihin. Tällöin neitsyestä syntymisellä ei olisi enää mitään merkitystä, kun Jeesus olisi ollut Jumala jo aikojen alusta.

        Matteus on kuitenkin toista mieltä:

        Matteus 26:63-64
        "63. Mutta Jeesus oli vaiti. Niin ylipappi sanoi hänelle: ”Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika.” 64. Jeesus vastasi: ”Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: TÄSTEDES te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä.”  "

        Matteuksen mukaan tätä ennen Jeesus ei olisi ollut taivaassa aiemmin lainkaan vaan vasta TÄST EDES. Näin sanoi ITSE Jeesus.

        Mutta Jeesuksesta leivottiin oikein toden teolla Jumala vasta 200-luvulla jKr.eikä hänen jumaluudestaan tullut virallista ennen kuin vasta 400-luvulla jKr. Neitsyestä syntyminen auttoi ihmisiä uskomaan myös ajan kuluessa Jeesuksen jumaluuteeen.

        Ihan päästelet diipa-daapaa.

    • Anonyymi

      Eipä taida AP’n hengellinen ymmärrys kantaa kovin pitkälle, vaikka ortografia ja (ilmeisten jatkokommenttien) kirkkohistorialliset johtopäätökset ovat ilahduttavan hyvällä tasolla. Ja saahan täällä omia näkemyksiään esittää. Mutta lopulta kaikki ehdoton on puutteellista ja valheellista.

      Tähän yhteyteen sopii siteerata Paavalia /GF’ää evankeliumin ytimestä (2.Kor. 5:19): ” Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa.” Evankeliumi on ihmismielelle käsittämätöntä.

      Minulle Jeesus on kovin tärkeä. Isä Jumala on Hänen kanssaan yhtä. Ilman Jumalan armoa ei kukaan pelastu. Jos Jeesus ei olisi mennyt ristille, niin ei löytyisi ketään muuta Hänen tilalleen. Suvereeni Pyhä Jumala on päättänyt tämän tavan armahtaa ihmislapsia. On nöyrryttävä siihen, että Jumalan olemus ja Hänen aivoituksensa ovat ihmismielelle käsittämättömiä.

      • Anonyymi

        Kyllä.Se on ikävää ,että Jeesusta ei hyväksy.
        Se on loppupelissä elämän ja kuoleman kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2873
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      59
      2841
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2753
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2082
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      53
      2061
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      279
      2057
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1311
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      42
      1170
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      3
      1124
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      1019
    Aihe