Ylioppilas Haavisto huono neuvottelija

Koska hänellä on niin alhainen koulutus, pelkkä ylioppilas
137122
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

Ministerin vastuullisessa virassa pitäisi olla vähimmäisvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto. Tuota tutkintoa vaaditaan nykyään lähes joka työhön. Jotain kertoo ihmisestä, että on saanut tehtyä ylemmän k- tutkinnon eli maisteri tai vastaava. Ei ministerin hommia voi ihan perstuntumalla hoitaa, tai voi mutta jälki on karmeaa.

Äänestä
  • Kysyppä joltain somettajalta, koulutus vaan tyhmentää ihmistä, yliopistot on turhia.

    Äänestä

  • Korkeakoulutus antaa muodollisen pätevyyden. Yliopistossa ei kuitenkaan opi johtamaan tai neuvottelemaan. Ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka hioutuvat työssä. Pitkä ura politiikassa antaa hyvät lähtökohdat, jos on muuten lahjakas. Ministereillä on lisäksi käytössään koko ministeriön asiantuntijaverkosto.

    1Äänestä

  • Korkeakouluissa on kovin eritasoisia tutkintoja ja ja vain vähän älykkyytä vaativia aineita.

    Miten paljon annat arvoa sukupuolentutkimukselle oppiaineena? Tätähän pidetään aivan psudotieteenä, mutta kuitenkin se on saanut rahoitusta yliopistoissa opetettavana aineena.
    Näin se kulttuurimarxilaisuus hiipii yliopistoihin. Tästä paskasta maksamme kaikki.

    Ihan oikeasti, antaako muutaman hallituksen nuoren naisministerin koulutus signaalin heidän älykkyydestään? Heidän koulutuksensa voi auttaa pääsemään joihinkin valtion suojatöihin, mutta ei muualle.

    Sorry vaan, ei minulle. Olen opiskellut luonnontieteellisiä, matemaattisia aineita yliopistossa joskus yli 40 vuotta sitten. Sieltä suunnalta löytyy todellisia älykkyytä vaativia oppiaineita. Sielläkin on joskus kyseenalaista, mitä hyötyä noista opinnoista on työelämässä.

    1Äänestä

  • Vai perstuntuma. Vuosikymmenten kokemus on rautaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkeakoulutus antaa muodollisen pätevyyden. Yliopistossa ei kuitenkaan opi johtamaan tai neuvottelemaan. Ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka hioutuvat työssä. Pitkä ura politiikassa antaa hyvät lähtökohdat, jos on muuten lahjakas. Ministereillä on lisäksi käytössään koko ministeriön asiantuntijaverkosto.

    Pekka on paras.

    Niin no onhan Pekalla asiantuntijana se tiernapoika Jeri. Tuo antaa hyvät lähtökohdat.

    1Äänestä

  • Haavisto on myynyt itseään maailmalla prohfessorina.

    Äänestä

  • Ministereiltä alettakoon vaatia ylempää korkeakoulututkintoa, mutta Eu-parlamentaarikoille riittäköön edelleen kesken jäänyt peruskoulu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyppä joltain somettajalta, koulutus vaan tyhmentää ihmistä, yliopistot on turhia.

    Niinpä. Mikähän nyt on äärioikeiston lopullinen kanta: sekö että yliopistokoulutus on yhtä tyhjän kanssa ja koulutetut laiskoja kieroilijoita, vai se että koulutus on suurenmoinen ja arvostettava juttu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkeakouluissa on kovin eritasoisia tutkintoja ja ja vain vähän älykkyytä vaativia aineita.

    Miten paljon annat arvoa sukupuolentutkimukselle oppiaineena? Tätähän pidetään aivan psudotieteenä, mutta kuitenkin se on saanut rahoitusta yliopistoissa opetettavana aineena.
    Näin se kulttuurimarxilaisuus hiipii yliopistoihin. Tästä paskasta maksamme kaikki.

    Ihan oikeasti, antaako muutaman hallituksen nuoren naisministerin koulutus signaalin heidän älykkyydestään? Heidän koulutuksensa voi auttaa pääsemään joihinkin valtion suojatöihin, mutta ei muualle.

    Sorry vaan, ei minulle. Olen opiskellut luonnontieteellisiä, matemaattisia aineita yliopistossa joskus yli 40 vuotta sitten. Sieltä suunnalta löytyy todellisia älykkyytä vaativia oppiaineita. Sielläkin on joskus kyseenalaista, mitä hyötyä noista opinnoista on työelämässä.

    >kulttuurimarxilaisuus

    Jossain kohtaa sitten kuitenkin sekosit uskonlahkoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ministereiltä alettakoon vaatia ylempää korkeakoulututkintoa, mutta Eu-parlamentaarikoille riittäköön edelleen kesken jäänyt peruskoulu.

    Sekä se, että tulee pää kipeäksi lukemisesta. 🤕

    Äänestä

Onhan se niljake omasta mielestään professori

Äänestä
  • Usassako ? Hän oli luennoimassa. Siellä sanotaan professoriksi luennoitsijoita.
    Professori ei muuten ole koulutus, se on titteli.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usassako ? Hän oli luennoimassa. Siellä sanotaan professoriksi luennoitsijoita.
    Professori ei muuten ole koulutus, se on titteli.

    Voi v.. tällä tasollako Suomessa on oikeasti tieto mihin ollaan menemässä tai mitä tekemässä?
    Professoriksi ei kelpaa kuka tahansa luennoitsija, varsinkaan ylioppilas. Vaatii tohtoristason koulutuksen, muuta kuin hyvin harvinaisissa tapauksissa. Kerroppa kuka yliopisto on myöntänyt Haavistolle professorin tittelin?

    Et ymmärtänyt lukemaasi. Usassa kielenkäytössä luennoitsija on professori.
    Sillä on eri merkitys kuin Suomessa sanana.

    Onhan suomessa muuten professorin tittelin saaneit ansioituneita vaikkeivat ole yliopistolla koskaan olleet töissä. Se on arvonimi.

    Mikään yliopisto ei ole haavistolle arvoa myöntänyt, yritä nyt sisäistää amerikkalaisen kielen erilaisuus.

    No kerro onko Haavisto nimenomaan ollut Amerikassa opettamassa professorina? Ja kyllä professori on ennen kaikkea akateeminen arvonimi.
    Jos on ollut töissä yliopistossa tohtoristasolla opettamassa, se on nimenomaan professorin virkaan palkattu. Joissain tapauksissa erittäin ansioitunut luennoitsija voi olla Amerikassa myös professori. Haavisto ei sellaista ole.
    Onhan se säälittävää, kun pitää idolilleen keksiä valheilla titteleitä. Oikealle professorille ei tarvitsisi.

    Se että jenkkilässä käytetään "professorin" titteliä, ei tee kansainvälisesti kenestäkään vielä varsinaista professoria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ymmärtänyt lukemaasi. Usassa kielenkäytössä luennoitsija on professori.
    Sillä on eri merkitys kuin Suomessa sanana.

    Onhan suomessa muuten professorin tittelin saaneit ansioituneita vaikkeivat ole yliopistolla koskaan olleet töissä. Se on arvonimi.

    Mikään yliopisto ei ole haavistolle arvoa myöntänyt, yritä nyt sisäistää amerikkalaisen kielen erilaisuus.

    Ei ole ihan oikein, että on myönnetty myös professori-arvonimiä, mutta noin vaan on. Itse pitäisin noita arvonimiä tuossa yhteydessä uimamaisterin tasoisina.

    Professori on ammattinimike yliopistoissa ja korkeakouluissa. Suurin osa tietysti oppiarvoltaan tohtori.

    Pitäisikö sillä olla jollekin jotain merkitystäkin mitä professorin tittelit sinusta ovat?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usassako ? Hän oli luennoimassa. Siellä sanotaan professoriksi luennoitsijoita.
    Professori ei muuten ole koulutus, se on titteli.

    Kreationismipalstalla muuan jeesuksenmorsian kerran selitti olevansa koulutukseltaan "biologian professori". 😵‍💫

    Äänestä

Carukauppamies tunnetaan jo Suomessa.Sutta
ja sekundaa luvassa.

Äänestä

Haavisto kuitenkin päässyt yliopistoon vaikka jättikin opinnot kesken. Professoriperheen lapsi joten hyvä tavat ja käytös on hallussa kuten esiintymisestä on aina näkynyt.
Ano Turtiainen ja Mika Niikko ovat amispohjalta eduskunnassa.

1Äänestä
  • Jaa että ihan päässyt yliopistoon. Ja että ihan professoriperheen lapsi. Tuolla perusteellahan professorin titteli periytyy? Ei oikeasti, onko Suomessa oikeasti näin ***** ihmisiä`
    😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa että ihan päässyt yliopistoon. Ja että ihan professoriperheen lapsi. Tuolla perusteellahan professorin titteli periytyy? Ei oikeasti, onko Suomessa oikeasti näin ***** ihmisiä`
    😂

    Niin, oletko oikeedt tosissasi, todistat että tyhmyys on suomessa yleistä.

    Äänestä

  • Niin, kapa ei riittänyt tutkinnon suorittamiseen professori Haavistolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa että ihan päässyt yliopistoon. Ja että ihan professoriperheen lapsi. Tuolla perusteellahan professorin titteli periytyy? Ei oikeasti, onko Suomessa oikeasti näin ***** ihmisiä`
    😂

    Se on geneettinen ominaisuus tuo professorius.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kapa ei riittänyt tutkinnon suorittamiseen professori Haavistolta.

    Lahjakkaimmat viedään hommiin suoraan koulunpenkiltä. Tutkinnon suorittaa sitten joskus jos huvittaa, tai ei.

    Äänestä

  • Haaviston vanhemmat ovat tavallisia opettajia, ei professoreita.

    Äänestä

Koulupudokkaan tasoinen kommentti. Neuvottelutaidotonta ei valita YK:n ja EU:n rauhanvälitystehtäviin saati sitten ulkoministeriksi. Virkoihin vaaditaan joko korkeakoulututkinto TAI MUUTOIN TEHTÄVISSÄ SAAVUTETTU KYKY JA TAITO. Koulutus ei tee kenestäkään neuvottelijaa tai johtajaa. Ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka joko on tai sitten ei ole.

1Äänestä
  • Ja Pekalla on.fiksu käytös ja pitkä kokemus.

    1Äänestä

  • Mitähän tuloksia haavisto on saanut aikaiseksi vai onko se potkittu pois niistä kansainvälisistä tehtävistä, koska tulokset olivat perseestä?

    Äänestä

50 - 60 vuoden iässä suurin osa koulussa opitusta on unohtunut, tai oppi vanhentunut, joten koulunkäynneillä on lapsellista päteä, mutta siihen mennessä pitää olla näyttöä työelämän osaamisesta.
Vaikka en Haavistoa poliikkona fanita, hänellä on osaamista ja näyttöä enemmän kuin yhdelläkään teistä palstailijoista.

Jos sinulla on korkeakoulut käyty, mutta et ole edennyt uralla ja hankkinut varallisuutta, kannattaa olla hyvin hiljaa, ettei tyhmyys paljastu.

1Äänestä
  • Niin kävihän Pekka al-holista hakemassa Isis terroristeja Suomeen, eipä kukaan muu "pystynyt" samaan.
    Teki Caruna kaupat.
    Baltzarin Feijan läheisimpiä ystäviä.
    Tiernapoika Jeri, 20v, avustajana.
    Jatka listaa jos maha kestää...

    Äänestä

Jotkut on näyttäneet yliopistotutkinnolla päätyneen ihan vain työttömiksi ammattimielenosoittajiksi.

1Äänestä

Meinaatko että Soini olisi ollut parempi vaihtoehto?

Äänestä

Totta puhuen enemmän minä Haavistoon neuvottelijana luotan kuin sinuun. Enkä edes tiedät oletko ylioppilas. Erdogan ei ehkä välittäisi vaikka keskustelisit hänen kanssaan ylioppilaslakki päässä.

1Äänestä
  • Hyvin sanottu.

    1Äänestä

  • Ei ketään kiinnosta se että sinä luotat seksuaalisesta yhtä vinksahtaneeseen kuin itse olet.

    Äänestä

Hienoa että kirjoitetaan arvostavasti konservatiivis-islamilaisesta puoluejohtajasta.
henkilökohtaiseesti en tiedä Turkin presidentin seksuaaliasioista mitään. Onkohan sillä haaremi? Erilaisuus on rikkautta.

Haavistolla on mittava ura erilaisissa kansainvälisissä järjestöissä ja kokemuksistaan kirjoittanut useita kirjojakin ja edistänyt suomalaisten toimintaan rauhan ja ympäristön puolesta ulkomailla.

1Äänestä
  • Persuthan ovat jo pitkään palvoneet Erdogania ja tavoitteitaan islamin levittämiseksi.

    1Äänestä

  • Pekka on osaava.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuthan ovat jo pitkään palvoneet Erdogania ja tavoitteitaan islamin levittämiseksi.

    Näin on. Ja Orbania ,Trumppia ym diktaattoreita. Eivät vaan kauan kommentoisi missään kommenttikentillä.

    1Äänestä

Koulutetut ovat muiden opettamia, vain oman alansa asiantuntijoita.
Haavisto on itseoppinut, siinä viisautta ja älyä tarvitaan, ja sitä hänellä on.

1Äänestä
  • Ja samalla perusteella ei esimerkiksi Teuvo Hakkarainen tai Turtianen kelpaa itseoppineeksi?
    Se homous on varmaan se itseopittu asia, jota sinäkin kumarrat.

    Äänestä

  • Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samalla perusteella ei esimerkiksi Teuvo Hakkarainen tai Turtianen kelpaa itseoppineeksi?
    Se homous on varmaan se itseopittu asia, jota sinäkin kumarrat.

    No teukalla ja lääkekaapilla ei ole mistään tietoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samalla perusteella ei esimerkiksi Teuvo Hakkarainen tai Turtianen kelpaa itseoppineeksi?
    Se homous on varmaan se itseopittu asia, jota sinäkin kumarrat.

    Eihän nuo kaksi ole koskaan oppineet mistään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No teukalla ja lääkekaapilla ei ole mistään tietoa.

    Teukka tasoissa pääministeri Marinin kanssa melkein professuuriin yltäneen känniluennoinnin juorulehtien osalta😂

    Äänestä

Eihän Haavisto ole edes neuvotellut vielä mistään.

Äänestä
  • On toki, vuosikausia pitkin poikin maailmaa. Kokemusta löytyy ehkä enemmän kuin yhdeltäkään toiselta suomalaiselta.

    1Äänestä

  • Eikös Humupekan Afrikan hommat menneet vituix aikoinaan. Arvostelua tuli osaamattomuudesta. No onhan koko Pekkis ihan naurettava keskinkertaisuus, se on myönnettävä.

    Vieläkö se Jerin

    kanssa menee humppaa vai onko Anttooniokin mukana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On toki, vuosikausia pitkin poikin maailmaa. Kokemusta löytyy ehkä enemmän kuin yhdeltäkään toiselta suomalaiselta.

    Näin on.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Humupekan Afrikan hommat menneet vituix aikoinaan. Arvostelua tuli osaamattomuudesta. No onhan koko Pekkis ihan naurettava keskinkertaisuus, se on myönnettävä.

    Vieläkö se Jerin

    kanssa menee humppaa vai onko Anttooniokin mukana?

    Voivoi. Teitä seiskan lukijoita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Humupekan Afrikan hommat menneet vituix aikoinaan. Arvostelua tuli osaamattomuudesta. No onhan koko Pekkis ihan naurettava keskinkertaisuus, se on myönnettävä.

    Vieläkö se Jerin

    kanssa menee humppaa vai onko Anttooniokin mukana?

    Muistat täysin oikein. Onhan se toki ilmastoidulla Land Cruiserilla ajellut pitkin poikin Afrikkaa poliisisaattuessa suomalaisten veronmaksajien rahoja tuhlaamassa.
    Osaaja taitaa tosin olla se joka pystyy rahaa tekemään, eikä se joka tuhlaa niitä maailman tuuliin.

    Venäläiset Sudanin kultakaivoksissa. Kehitysapu joka virtaa päinvastaiseen suuntaan kuin muilla. Tästä mallia Pekalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Humupekan Afrikan hommat menneet vituix aikoinaan. Arvostelua tuli osaamattomuudesta. No onhan koko Pekkis ihan naurettava keskinkertaisuus, se on myönnettävä.

    Vieläkö se Jerin

    kanssa menee humppaa vai onko Anttooniokin mukana?

    Ne jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, kitisevät.

    Äänestä

Mistä se yo. Haavisto on nyt neuvotellut???

Äänestä

Vihreä Haavisto on epäluotettava myös suomalaisille.
Tuottanut eläteiksimme vieraan maan terroristileireiltä idiämmiä pentueineen yksityislennoilla ilman,että niitä täällä olisi edes oikeuteen laitettu.
Nyt uhrataan Haaviston(vihr) johdolla Suomen Natoon liittyminen suojelemalla kurdiroistoja ja terroristeja maassamme.
Turkin Erdogan ei ole tyhmä ja naivi taatusti tietäen, minkä paskalaukun kanssa on muslimimies neuvotellut.
Ja nyt tuli Erdoganille aika näyttää!

Äänestä
  • Totta kait me uhraaminen Suomen turvallisuuden luopumalla Natosta, että voimme tarjota isisterroristeille, kurdipaskoille, isisämmille turvallisen uuden kotimaan Suomen kelaelatuksineen.

    Äänestä

  • Ahaa kun kaunista tekstiä.

    1Äänestä

Haavisto on hyvä.

1Äänestä
  • Jere tietää...

    Äänestä

Kansa ehdotti hänen erottamista joku aika sitten,mutta siellä vain muikistelee. Kun arvostelua,niin vedetään fobia-kortti esiin. Alhainen koulutus todistaa,että ollut
huomattavaa kiirettä niinä aikoina mm. interreilmatkoja,kun olisi pitänyt suorittaa jotain. Vai eikö päässyt yliopistoon?

Äänestä
  • Halusi politiikkaan ja onkin erittäin pätevä.

    1Äänestä

  • Ette te öyhöt ole mikään kansa.

    1Äänestä

  • "Kansa ehdotti hänen erottamista joku aika sitten"

    Kansa? Koska tällainen kansanäänestys on järjestetty ja mistä sen tuloksen voi lukea?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kansa ehdotti hänen erottamista joku aika sitten"

    Kansa? Koska tällainen kansanäänestys on järjestetty ja mistä sen tuloksen voi lukea?

    Olisko se siellä "Levelillä" jota täällä on yksi kolmikasvoinen hihupetteri kovasti mainostanut? 🤨

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kansa ehdotti hänen erottamista joku aika sitten"

    Kansa? Koska tällainen kansanäänestys on järjestetty ja mistä sen tuloksen voi lukea?

    Pekka Haavisto oli eduskuntavaalien äänikuningas 371 254 äänellä. Pankaa paremmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekka Haavisto oli eduskuntavaalien äänikuningas 371 254 äänellä. Pankaa paremmaksi.

    On kyllä melkoinen äänimäärä ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pekka Haavisto oli eduskuntavaalien äänikuningas 371 254 äänellä. Pankaa paremmaksi.

    Suomessa on kyllä paljon sukupuoli vähemmistöä.

    Äänestä

Onko vihreä Pekka poika käynyt taas kaahaamassa isom0ottorisella katumaasturillaan? Onko Al-holista jo lennätetty kaikki halukkaat?

Äänestä
  • Mitähän kenenkään autot sulle kuuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän kenenkään autot sulle kuuluu.

    Kun ei pysty puhumaan asioista, niin puhuu autoista.:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ei pysty puhumaan asioista, niin puhuu autoista.:)

    Eikö juuri Auto ole syynä esim vihreiden Mannerheimin tiellä istumiseen? HÄH😜

    Äänestä

Ylioppilahattu kelpaa hyvin.

Äänestä

Onko Suomessa ollut koskaan ulkoministeriä jolla olisi niin vahva neuvottelukokemus, kuin Haavistolla?

Ei ole sattumaa, että Haaviston ulkoministeriuran alettuakin hänet pyydettiin edustamaan unionia Sudanin rauhanneuvotteluissa. Ja neuvottelu johti sopimukseen, joka lopetti Sudanin 30 vuotta kestäneen diktatuurin. Hän on toiminut myös Darfurin rauhansopimukseen tähdänneissä neuvotteluissa erityisasiantuntijana (2007). Hän toimi myös Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa.

1Äänestä
  • Onko ketään, joka olisi niin paljon pahaa saanut Suomelle aikaiseksi kuin Haavisto?
    al-holista kävi hakemassa Isis terroristeja, millekään muulle maalle nuo ei kelvanneet.
    Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ketään, joka olisi niin paljon pahaa saanut Suomelle aikaiseksi kuin Haavisto?

    On taas tavattu MV-lehteä innokkaasti.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On taas tavattu MV-lehteä innokkaasti.

    Niin... et kuitenkaan pystynyt asiaa kiistämään. No älä välitä, kaikkien tuntemaa totuutta on vähän paha mennä kiistämään. Ei vika ole sinussa. Ok.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ketään, joka olisi niin paljon pahaa saanut Suomelle aikaiseksi kuin Haavisto?
    al-holista kävi hakemassa Isis terroristeja, millekään muulle maalle nuo ei kelvanneet.
    Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen.

    Oliko Pekka paikalla polvillaan kunnioittamassa kiduttajia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin... et kuitenkaan pystynyt asiaa kiistämään. No älä välitä, kaikkien tuntemaa totuutta on vähän paha mennä kiistämään. Ei vika ole sinussa. Ok.

    Miksi ihmeessä kutsut tuota halpaa persöyhötystä "totuudeksi"?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ihmeessä kutsut tuota halpaa persöyhötystä "totuudeksi"?

    Väitätkö ettei käynyt al-holista haalimassa Isis-terroristeja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitätkö ettei käynyt al-holista haalimassa Isis-terroristeja?

    Al-Holista pelastettiin lapsia. Äidit tuli "sivutuotteena".
    Jos sinulla on todisteita äitien osallistumisesta terroritoimintaan tai muihin rikoksiin, niin mikset vie todisteita poliisille vaan kouhotat vain jollain nettipalstalla?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ketään, joka olisi niin paljon pahaa saanut Suomelle aikaiseksi kuin Haavisto?
    al-holista kävi hakemassa Isis terroristeja, millekään muulle maalle nuo ei kelvanneet.
    Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen.

    >al-holista kävi hakemassa Isis terroristeja, millekään muulle maalle nuo ei kelvanneet.

    Mille maille Suomen kansalaisten äärioikeiston mielestä pitäisi kelvata? 🧐

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Al-Holista pelastettiin lapsia. Äidit tuli "sivutuotteena".
    Jos sinulla on todisteita äitien osallistumisesta terroritoimintaan tai muihin rikoksiin, niin mikset vie todisteita poliisille vaan kouhotat vain jollain nettipalstalla?

    Koska ne todisteet ovat hänen ja hänen uskonsiskojensa pururadalla, niihin ei pääse käsiksi ennen kuin aivotutkimus kehittyy ratkaisevasti nykyisestä.

    Lahkouskovaisille lapsilla näyttää olevan arvoa vain alkioina joiden abortointi voidaan tuomita. Se että nämä Suomen kansalaislapset olisi heidän puolestaan voitu jättää aavikolle on täysin johdonmukaista puhetta heiltä. Pääasia on, että näitä pikkuilkiöitä ei abortoitu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ketään, joka olisi niin paljon pahaa saanut Suomelle aikaiseksi kuin Haavisto?
    al-holista kävi hakemassa Isis terroristeja, millekään muulle maalle nuo ei kelvanneet.
    Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen.

    "Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen."

    Olisi ajatellut, että 1) Suomi pitää huolta kansalaisistaan, etenkin alaikäisistä ja 2) oikeusvaltiossa kansalainen on syytön, kunnes toisin todistetaan 3) olisipa meilläkin noin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väitätkö ettei käynyt al-holista haalimassa Isis-terroristeja?

    Yhtään terrorismisyytettä ei ole nostettu!! Kalifaatti oli uskonnollinen utopia, jonne monet matkustivat saadakseen noudattaa uskoaan rauhassa. Sinne muuttaminen oli ehkä typerää, mutta ei se mikään rikos ole. Kalifaatin perustaneet Isisin johtajat eivät olleet mukavia kavereita. Naiset olivat sen sijaan kalifaatissa etupäässä kotirouvia. Suurin osa ei syyllistynyt tekoihin, joita voi pitää terrorismina. Sellaista pidettiin miesten hommana.

    Yritätkö kenties jotain naiviuden maailmanennätyskoetta?
    Varmasti ei ole tutkittu juuh, Toiviainen niminen extremisti kielsi tutkimisen.
    Nykyhallituskaan ei taida olla kovin innokas lemmikkejään tutkimaan.

    Isis naiset tunnettiin parhaiten vankien kiduttajina, eli eivät ihan sellaisia kotirouvia jollaiseksi ne Suomessa mielletään ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mitähän siinä Isis ämmien kiduttama jesidi nainen on miettinyt kun Suomesta pamahti yksityislentokone ja kiduttajat marssi punaista mattoa pitkin fanfaarien soidessa koneeseen."

    Olisi ajatellut, että 1) Suomi pitää huolta kansalaisistaan, etenkin alaikäisistä ja 2) oikeusvaltiossa kansalainen on syytön, kunnes toisin todistetaan 3) olisipa meilläkin noin.

    Tai sitten 1) kylläpä nuo suomalaiset on äärimmäisen sairaita psykopaatteja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yritätkö kenties jotain naiviuden maailmanennätyskoetta?
    Varmasti ei ole tutkittu juuh, Toiviainen niminen extremisti kielsi tutkimisen.
    Nykyhallituskaan ei taida olla kovin innokas lemmikkejään tutkimaan.

    Isis naiset tunnettiin parhaiten vankien kiduttajina, eli eivät ihan sellaisia kotirouvia jollaiseksi ne Suomessa mielletään ;)

    Mitään tällaista tutkimisen klieltoa ei tietenkään ole annettu. Syyttäjät ovat virkamiehiä ja virkavastuulla tutkivat mitä lain mukaan katsovat aiheelliseksi tutkia. Hallitus ei tietenkään puutu syyttäjälaitoksen operatiiviseen toimintaan.

    Kannattaisi selvittää alkeet siitä, miten suomalainen yhteiskunta toimii.

    Äänestä

Ei se koulunkäynti opeta työntekoa, vaan kokemus työstä.

1Äänestä

Laita piip asialle ja mene itse perässä?🦍🦍

Äänestä
  • Esimekriksi Sudanin neuvotteluissa EU pyysi Haavistoa "asialle" ja saatiin sopimus, joka lopetti 30 vuoden diktatuurin. Ei EU:lla ollut mitään tarvetta suosia jotain pikkumaan poliitikkoa muusta syystä kuin siitä, että hänen kokemukseensa luotettiin.

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Esimekriksi Sudanin neuvotteluissa EU pyysi Haavistoa "asialle" ja saatiin sopimus, joka lopetti 30 vuoden diktatuurin. Ei EU:lla ollut mitään tarvetta suosia jotain pikkumaan poliitikkoa muusta syystä kuin siitä, että hänen kokemukseensa luotettiin.

    Tosta saa kyllä toisenlaisen käsityksen mutta seksuaalisesti vinksahtaneet yrittävät kuitenkin kehua samalla tavalla kieroutunutta Haavistoa. https://um.fi/matkustustiedote/-/c/SS

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Esimekriksi Sudanin neuvotteluissa EU pyysi Haavistoa "asialle" ja saatiin sopimus, joka lopetti 30 vuoden diktatuurin. Ei EU:lla ollut mitään tarvetta suosia jotain pikkumaan poliitikkoa muusta syystä kuin siitä, että hänen kokemukseensa luotettiin.

    Olisiko joku homokaveri järjestänyt keikan säälistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisiko joku homokaveri järjestänyt keikan säälistä?

    Haavisto on toiminut Sudanin lisäksi mm. Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa. Kumma juttu että muslimien homokammo näkyy vain suomalaisten persujen puheissa. Ovatko persut islamisoituneet islamilaisimmiksi kuin oikeat muslimit?

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Esimekriksi Sudanin neuvotteluissa EU pyysi Haavistoa "asialle" ja saatiin sopimus, joka lopetti 30 vuoden diktatuurin. Ei EU:lla ollut mitään tarvetta suosia jotain pikkumaan poliitikkoa muusta syystä kuin siitä, että hänen kokemukseensa luotettiin.

    Vai että ihan Sudanissa ;)
    Mikähän siinä on että kaikki mihin se Suomessa koskee, muuttuu paskaksi.
    Caruna kaupat
    Järjestellyt valtion rahoitusta eräälle Baltzarin Feijalle
    Aloitti hillittömän työpaikkakiusaamisen ulkoministeriössä
    No en nyt ihan aamuun asti lähde näitä luettelemaan, mutta tuosta saanee jo kiinni millaisesta "osaajasta" nyt puhutaan.

    Väite oli, että Haavisto on huono neuvottelija. Hän on ainoa Suomen ulkoministeri, jota on pyydetty EU-tehtäviin juuri neuvottelukokemuksensa tähden.

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Väite oli, että Haavisto on huono neuvottelija. Hän on ainoa Suomen ulkoministeri, jota on pyydetty EU-tehtäviin juuri neuvottelukokemuksensa tähden.

    Eli on loistava neuvottelija vaikka kaikki mihin se koskee muuttuu paskaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli on loistava neuvottelija vaikka kaikki mihin se koskee muuttuu paskaksi.

    Öyh öyh öyh.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli on loistava neuvottelija vaikka kaikki mihin se koskee muuttuu paskaksi.

    Persut eivät (paria lukuun ottamatta) näköjään saa enää edes koskea mihinkään, ja eräs ex-persu lähtee kohta loppuiäkseen Juvalle koskettelemaan sikäläisiä.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Esimekriksi Sudanin neuvotteluissa EU pyysi Haavistoa "asialle" ja saatiin sopimus, joka lopetti 30 vuoden diktatuurin. Ei EU:lla ollut mitään tarvetta suosia jotain pikkumaan poliitikkoa muusta syystä kuin siitä, että hänen kokemukseensa luotettiin.

    Sama juttu YK:n Darfurin erityisedustajan tehtävän kanssa. Näissä ympyröissä on aina myös kateutta, jonka piikkiin monet nihkeät arviot voi laskea. Narsistit loukkaantuvat, kun eivät pääse päälle päsmäröimään, jne. Rauhanvälitys on sellainen tehtävä, että sitä tehdään omalla persoonallisuudella. Pekka osaa olla tärkeissä asioissa hyvin kärsivällinen, mutta typeryyden ja saamattomuuden suhteen pinna voi olla lyhyt.

    Onkos Pekalla kokemusta mistään ihan oikeista töistä? En tarkoita nyt ilmastoidulla Land Cruiserilla ajelua veronmaksajien piikkiin Afrikassa sekä veronmaksajien rahojen syytämistä taivaan tuuliin.
    Vaan esim yritysneuvotteluja, siis ihan oikeita töitä. Niin no Caruna-neuvottelut tietty ja mehän tiedämmekin miten siinä sitten kävi.
    Näihin Sudanin neuvotteluihin turha vedota, kun ulkopuolisen on mahdoton arvioida mitä siellä on tapahtunut. Kaikki on voinut olla etukäteen sovittua ja Pekka kävi kumileimasimena sitten paikalla. Hyvä veli kerho järjestänyt sitten taas uusia tilaisuuksia.
    Kumma juttu, että Suomessa arvostelukyky on täysin nolla, mutta suurtekoja vaan syntyy siellä Afrikassa.

    Äänestä

Kaikki työ mitä ei tehdä rauhan puolesta, on turhaa.Ulkoministeri Haavisto on todella kansainvälistäkin arvostusta saavuttanut tällä saralla.

Sanoisin että sivistynyt kosmopoliitti. kaipa se kateutta herättää, kun muut kehuu. Vaikka jokainen voi pyrkiä itseään sivistänään. Suomi tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Voi aloittaa vaikka ihmisoikeuksien julistuksesta.

1Äänestä
  • Ainakaan ulkoministeriön henkilöstö ei kehunut, kun Haavisto aloitti hillittömän työpaikkakiusaamisen ministeriössä. Haaveilivat vaan Soinin ajoista...

    Äänestä

Kukaan ei halua olla missään tekemisissä tuon seksuaalisesti kieroutuneen kanssa ja banaanivaltioidenkin edustajat suostuvat tapaamaan sitä ainoastaan siksi että sillä on mukana tapaamisissa satojen miljoonien lahjukset jonka maksaa Suomen veronmaksajat.

Äänestä
  • Öyh öyh öyh.

    1Äänestä

  • Ihmeellistä, Haavisto on suosittu, tunnettu, ahkera ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen aika varma siitä että suuri enemmistö ihan mielellään olisi tekemisissä hänen kanssaan.

    Niinkuin se Teuvo Hakkarainenkin, joka antoi lausunnon että homot pitäis lähettää Ahvenanmaalle, oli soittanut sitten Haavistolle ja sanonut, että Pekka, en minä sinua siinä lausunnossani tarkoittanut:-) kun ne on kavereita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmeellistä, Haavisto on suosittu, tunnettu, ahkera ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen aika varma siitä että suuri enemmistö ihan mielellään olisi tekemisissä hänen kanssaan.

    No mutta miksi ei minkään teollisuusmaan ministerit halua olla sen kanssa missään tekemisissä ellei sillä ole suuria summia verovaroja niiden bisneksiin antaa?

    Sairaalloisen homofobisia on pieni vähemmistö. Useimmilla heillä juurisyy homofobiaan on kamppailu oman seksuaali-identiteettinsä kanssa.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaalloisen homofobisia on pieni vähemmistö. Useimmilla heillä juurisyy homofobiaan on kamppailu oman seksuaali-identiteettinsä kanssa.

    Onko rasistitkin todellisuudessa suvaitsevaisia jotka kamppailevat identiteettinsä kanssa ja päinvastoin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mutta miksi ei minkään teollisuusmaan ministerit halua olla sen kanssa missään tekemisissä ellei sillä ole suuria summia verovaroja niiden bisneksiin antaa?

    Haavisto on parin viime vuoden aikana tavannut virkansa puolesta n. neljänkymmenen valtion ministereitä, mm. oikeastaan kaikkien EU-maiden kollegansa. Lienevät teollisuusmaita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko rasistitkin todellisuudessa suvaitsevaisia jotka kamppailevat identiteettinsä kanssa ja päinvastoin?

    Osuit lähelle. Rasismin eli toisen etnisen taustan omaavien halveksumisen käyttövoima on alemmuudentunto eli itsensä halveksuminen.

    Siksi esimerkiksi "yhdistyneessä Saksassa" (faktisesti Länsi-Saksassa, johon liitettiin romahtanut DDR) rasistiset liikkeet ovat saaneet jalansijaa erityisesti entisessä Itä-Saksassa. DDR:n perilliset kokevat huonommuutta "oikeisiin saksalaisiin" eli Länsi-Saksan perillisiin nähden ja siksi heihin uppoaa propaganda että he ovat syntyperänsä ja ihonvärinsä ansiosta parempia kuin turkkilaiset tai muut maahanmuuttajat. "Vaikka olen ossi en ole kuitenkaan mikään kamelikuski."

    Ihminen, jolla on terve itsetunto ei koe tarvetta korostaa omaa arvoaan halventamalla muita, vaan muidenkin arvon uskaltaa tunnustaa, koska eihän se ole itseltä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmeellistä, Haavisto on suosittu, tunnettu, ahkera ja tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olen aika varma siitä että suuri enemmistö ihan mielellään olisi tekemisissä hänen kanssaan.

    Niinkuin se Teuvo Hakkarainenkin, joka antoi lausunnon että homot pitäis lähettää Ahvenanmaalle, oli soittanut sitten Haavistolle ja sanonut, että Pekka, en minä sinua siinä lausunnossani tarkoittanut:-) kun ne on kavereita.

    No ainakaan ulkoministeriön henkilökunta ei halua Haaviston kanssa tekemisissä heidän omien puheiden mukaan.
    Ei tarvinnut Haaviston pitkään olla ulkoministeriössä kun henkilökunta alkoi haaveilla Soinin ajoista. Se on sellasta se työpaikkakiusaaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ainakaan ulkoministeriön henkilökunta ei halua Haaviston kanssa tekemisissä heidän omien puheiden mukaan.
    Ei tarvinnut Haaviston pitkään olla ulkoministeriössä kun henkilökunta alkoi haaveilla Soinin ajoista. Se on sellasta se työpaikkakiusaaminen.

    Soini oli patalaiska. Hän antoi virkamiesten tehdä mitä lystäsi ja ministeri oli virkamiesten ohjailtavissa. Totta kai se oli virkamiehille helppoa.

    Haavistolla on esimerkiksi rauhanneuvotteluista ja muista kansainvälisistä tehtävistä kokemusta miten diplomatia toimii ja hän osaa vaatia. Lisäksi Haaviston oma työtyyli on kommenttejen mukaan aika intensiivinen eikä 9-5 ja lakisääteiset kahvitunnit kuulu hänen työskentelytapaansa ja se tietenkin luo paineita myös virkamiehille.

    Niin no jollain tapaahan sitä työpaikkakiusaamista on koitettava selitellä. Ihan ok selityksen onnistuit keksimään, en sinua moiti. Mutta työpaikkakiusaaja on työpaikkakiusaaja vaikka voissa paistais.

    Äänestä

Pekka on iso poliitikko !
Te kaikki olette katkerat muurahaiset

Äänestä
  • Niin iso että yllytti virkamiestä rikokseen potkujen uhalla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin iso että yllytti virkamiestä rikokseen potkujen uhalla

    Haavisto luuli, että valtion virkamiestenkin täytyy tehdä töitä palkkansa eteen. Paha virhe. Yliviikari tiesi paremmin. Hän totesi, että työnteko ei kuulu virkamiehen virkavelvollisuuksiin, kun teki sopimuksen, jolla "hankalalle" alaiselle maksettii kaksi vuotta palkkaa eläkkeen odottelusta ilman oikeutta tehdä töitä tai tulla työpaikalle.

    Niin Haavistohan yritti painostaa virkamiehiä hakemaan Isis terroristeja al-holista. Ne on sellaisia Haaviston "töitä" ne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin Haavistohan yritti painostaa virkamiehiä hakemaan Isis terroristeja al-holista. Ne on sellaisia Haaviston "töitä" ne.

    Haavisto yritti painostaa virkamiesta tekemään työnsä ja tuomaan vaarassa olevat suomen kansalaiset Suomeen. Virkamies ei halunut tehdä tätä työtä.

    Oltiin Haaviston politiikasta mitä mieltä tahansa, niin on käsittämätöntä että ulkoministeriön (ja ilmeisesti kaikkien ministeriöiden) virkamiehillä on oikeus kieltäytyä esimiehen määräämistä tehtävistä. Yksityisellä puolella tuollainen "en haluu - en viitti" -menettely johtaisi aika pian johtopäätöksiin henkilön sopivuudesta.

    Vai on ulkoministeriön virkamiehen ykköstehtävä hakea Isis terroristeja ja jesidien kiduttajia Suomeen. Sinähän nyt ihan mahoton humoristi olet.
    Laittomuuksista on jokaisella oikeus kieltäytyä.

    Äänestä

Erdogan kusi Salen muroihin.

Äänestä

Haavisto puhuu vieraita kieliä hyvin ja rennosti. Ruotsinkieli, mikä tökkii monella suomalaisella poliitikolla, sujuu Haavistolta aivan luontevasti.

Muutenkin Haavisto on perehtynyt hyvin asioihin, ja hän osaa esittää asiat selkeästi ja tyynesti. 10 pointsia Pekalle.

Äänestä
  • Näin on. Onko meillä koskaan ollut ulkoministeriä, jolla on noin laaja kokemus neuvotteluista muslimimaiden kanssa: palestiinalaiset, irakilaiset, afgaanit, sudanilaiset, ...EU:n Sudan-operaatiossa Haavisto neuvotteli esimerkiksi ääriuskonnollisten saudien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Onko meillä koskaan ollut ulkoministeriä, jolla on noin laaja kokemus neuvotteluista muslimimaiden kanssa: palestiinalaiset, irakilaiset, afgaanit, sudanilaiset, ...EU:n Sudan-operaatiossa Haavisto neuvotteli esimerkiksi ääriuskonnollisten saudien kanssa.

    Niin onhan Pekka kulkenut koko kautensa ajan kieli pitkällä noissa maissa terroristeja haalimassa.

    Äänestä

Muistetaan nyt kuitenkin, että meillä on ollut presidentti joka ei ollut edes ylioppilas...

Äänestä

Gay baarissa varmaan helppo tehdä sopimuksia

Äänestä

Saattaapi Erdokanin vastahankaisuus natojäsenyyden suhteen johtua myös haaviston homoudesta.

Äänestä

Miten se muka neuvottelemisesta jotain ymmärtäisi eihän sillä ole edes käsitystä mitä varten ihmisellä_on persreikä.

Äänestä

Voihan sitä olla synnynnäinen neuvottelija ja suostuttelija, mutta kertoo ihmisestä huonoa,jos ei suorita tutkintoa,kun aikaa ja rahaa on. Ehkä on ollut joku romanssi menossa tai mikä selitys tähän on.

Äänestä

Turkkilaisten lehtien mukaan Haavistolle olisi naureskeltu

Äänestä
  • Totta. Sitä pidettiin ihan pellenä.

    Suomalaiset uskoo kaiken, mitä niille syötetään.

    Äänestä

Maailmassa on hyvin monta valtiota jotka pitävät homoutta sairautena, rikollisuutena tai muuten vaan pervona elosteluna eivätkä kunnioita kyseisiä henkilöitä. Ehkä siksi suomen olisi syytä käyttää tärkeissä neuvotteluissa sellaisia henkilöitä joita vastapuoli kunnioittaa tai pitää ainakin uskottavina?!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Koska hänellä on niin alhainen koulutus, pelkkä ylioppilas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu